RaM kirjoitti:Lisäksi on tunnettava Roomassa vallinnutta poliittista tilannetta ja tuon ajan poliittista toimintaa.
Tämä on totta paitsi keisarin harjoittaman politiikan, myös kirkkopolitiikan kannalta. Nämä kytkeytyvät yhteen Nikean konsiilissa 325.
Areiolaisuus oli olennainen osa kristinuskon alkutaipaleella ollutta merkittävää opillista kiistaa. Miksi, jos kerran kolminaisuusoppi on niin selvästi raamatusta löydettävissä?
Hyviä kysymyksiä.
Käsittääkseni kiista koski ensisijaisesti Jeesuksen olemusta ja alkuperää. Elettiin helleenisen filosofian vaikutuspiirissä ja sieltä löytyi
kolminaisuus uskonnollisena käsitteenä. Apostolinen uskontunnustus ei tätä sisältänyt, joten Areiosta vastaan piti etsiä raamatulliset perusteet, mitkä monessa suhteessa perustuivat tulkintaan Raamatun teksteistä (Septuaginta) ja sittemmin UT:n kaaanoniin sisällytetyistä teksteistä, jonka Athanasios muodosti 367 ja hyväksyttiin 397 Karthagon kolmannessa kirkolliskokouksessa (joskin keskustelu sisällöstä jatkui vielä pitkään) sekä muista sitä lähellä olevista kirjoituksista. Kysymys ei siis ollut mitenkään helposti Raamatun perusteella ratkaistavissa, vaan tekstejä oli tulkittava.
Miksi sitä ei löydetty alussa edes kristinuskon sisällä?
Kysymys ei ollut mitenkään relevantti. Jeesuksen paluun odotus kävi kiihkeänä vielä toisella vuosisadalla, kristittyjä vainottiin. Vasta Konstantinus Suuren julistus kristinuskosta ainoana valtion uskontona muutti tilanteen.
Miksi Jeesuksen seuraajien liikkeestä kaikessa suhteessa etäisempi kirkko, Rooma, oli 'oikeammassa'?
Tämä palveli paremmin sekä Rooman piispan että keisarin etuja.
Miksi paltonilaisuuden oppipoika Augustus edusti oikeaa tulkintaa?
Siis Augustinus. Ensinnäkin hän ihaili platonilaisia ja sanoi näiden olevan "muita etevämpiä" filosofeja. Tämä käsitys vakuutti hänet kolminaisuudesta (Augustinushan ei sanottavimmin tuntenut Arstoteleen näkemyksiä), minkä lisäksi hän näkemyksissään yhtyi kirkon ottamaan kantaan kolminaisuusoppiin nähden (sai siis arvostusta kirkon piiristä).
Kaikki edellä esittämäni on pelkkää profaania pohdintaani, eikä edusta kristillistä dogmatiikkaa, eikä välttämättä edes omaa henkilökohtaista näkemystäni.
Tämäkin linkki kannattanee kurkistaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Athanasiok ... ntunnustus
P.s. Oikeastaan kolminaisuuden pohtiminen ei edellytä sen enempää kristillistä uskoa tai muuta kristillisyyttä, kuin minkä tahansa asian pohtiminen. Kristinuskon tuntemus toki auttaa asiassa, mutta tällähän ei ole mitään tekemistä uskon kanssa.