Vedenpaisumus?

Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Lothar II kirjoitti:Vielä aattelin sitä, että mikä oli vedenpaisumuksen uhriluku,mikä oli populaation määrä Aatamista Nooaan ? Ei varmaan suuri, joku viisas on kai laskenut sen. Ihmettelen vaan sitä, että maailmanlaajuinen vedenpaisumus tuntuu turhan järeältä aseelta, kuin ampuisi tykillä hyttystä ? Olisi varmaan ollut siistimpiäkin teloitustapoja. ( napsauttaa muutamankerran sormia )
Mulla on tähän muinaistaruun hiukka kuivahko näkemys. Ensinnäkään "vedenpaisumus" ei ole voinut kohdata kaikkia ihmisiä maan päällä samanaikaisesti. Kun Elefantinen nilometrissä vesi nousi tiettyyn tasoon, kesti aikansa, kunnes tulva saavutti Niilin suiston. Samalla tavalla katson "vedenpaisumuksen" edenneen.

Otetaan simppeliksi esimerkiksi Välimeri ja Mustameri. Noin 7500 vuotta sitten Väimeren pinta oli 135 m korkeammalla kuin nyt ja Mustanmeren pintaa 150 m korkeammalla. Patona oli maakannas, joka murtui ja syntyi Bosborin salmi. Samalla Mustanmeren pinta nousi 150 m vuoden aikana. Muutama tuhat kuutiokilometriä vettä saa aikaan sellaisen vedenpaisumuksen, että sitä muistellaan pitkään ja samaa tapahtui vuorollaan eri puolilla maailmaa.

Vedenpaisumus on tosiasia, mistä Raamatussa esitetään juutalaisen hurskauden suodattamana kaksi eri versiota kahdesta eri lähteestä. Mielestäni on turhaa pohtia, montako kirkonkylää ja kansalaista siinä meni. Sanoisinko riittävästi.

Tästä lisää.

Edit: oikaistu muutamia metrejä
Viimeksi muokannut Jaakko Ahvenainen, 28.01.2014 12:24. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Lothar II
Viestit: 412
Liittynyt: 08.12.2009 10:52

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Lothar II »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Ensinnäkään "vedenpaisumus" ei ole voinut kohdata kaikkia ihmisiä maan päällä samanaikaisesti.
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:on turhaa pohtia, montako kirkonkylää ja kansalaista siinä meni.
Joo, en minäkään ole vedenpaisumukseen uskonut yli kahteenkymmeneen vuoteen, siihen Mooseksenkirjassa olevaan.
Olen vain kiinnostunut tietämään montako ihmistä oli syntynyt/elossa vuodesta 4026 vuoteen 2370, jolloin maailmanlaajuinen yli 8 km syvyinen vedenpaisumus oli ?
Aatami, Eeva, Set,Enos, Kenan,Mahal, Jered, Henok, ym, olivat jo kuolleet. Mutta heidän jälkeläisiähän oli ties kuinka monta ? Sehän voidaan kai jollakulla tarkkudella arvioida.

Ymmärrän, että mahdollinen arvio ei vastaa todellisuutta, koska olihan kaikilla mantereilla asutusta paljonkin jo silloin.
------------------------------------
Muuten, mielestäni on aika erikoista, että kieltensekoitus on jo sadan vuoden kuluttua vedenpaisumuksesta. Mikähän oli sekoitettavien lukumäärä ?
Viimeksi muokannut Tony, 29.01.2014 06:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Lainaus korjattu
Ariadna
Viestit: 2177
Liittynyt: 28.04.2007 10:16

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Ariadna »

Lothar II kirjoitti: Aatami, Eeva, Set,Enos, Kenan,Mahal, Jered, Henok, ym, olivat jo kuolleet. Mutta heidän jälkeläisiähän oli ties kuinka monta ? Sehän voidaan kai jollakulla tarkkudella arvioida.
Olisikohan ollut 20 miljoonan paikkeilla?

http://commons.wikimedia.org/wiki/File: ... _curve.svg
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Lothar II kirjoitti:Muuten, mielestäni on aika erikoista, että kieltensekoitus on jo sadan vuoden kuluttua vedenpaisumuksesta. Mikähän oli sekoitettavien lukumäärä ?
Vedenpaisumustarun 8 ihmistä tarkoittaa arkikielessä vähintään uhanalaisuutta, ellei sukupuuttoon kuolemista. Mutta jos Population Reference Bureaun arvioon on luottamista, niin tuon ajan vuosittainen väestönkasvu oli 0,0512 %. Eli 8 henkilön mukaisesti laskettuna tulee lukumääräksi 1122.

Korjaus edelläolevaan:

Olin laittanut Excelin laskemaan 5,12 % vuosittaisen väestönkasvun. Eli 0,0512 % vuosittaisella väestönkasvulla 100 vuoden kuluttua 8 henkilön joukko on kasvanut jo n. 8,42 henkilön mahtavaksi kansaksi.

Lisäys:

IUCN uhanalaisuusluokituksessa äärimmäisen uhanalainen (CR, Critically Endangered) laji on sellainen, johon kohdistuu äärimmäisen suuri välitön uhka hävitä luonnosta. Yksi CR-kriteeri on se, että lajia on elossa alle 50 aikuista kipalesta. Samalla kannattaa huomata, että jo yksikin kriteeristön täyttävä piirre riittää luokitukseen. Jos vedenpaisumustarun ihmiset olivat äärimmäisen uhanalaisia, niin mitä eläimet sitten olivatkaan.
Viimeksi muokannut Markku Meilo, 29.01.2014 19:58. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Jos on vikkelä, vielä ehtii vilkaista tämän. Eihän se vastausta anna, mutta herättää uusia kysymyksiä. http://areena.yle.fi/tv/1984395

Edit: Linkki korjattu.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Kentuckyssä sijaitsevan Creation Museumin (sisältää fundisten "tiedettä") yhteyteen on puuhattu jo pitkään täysimittaista replikaa Nooan arkista. Hanke on ollut vaikeuksissa ja sitä on jouduttu yksinkertaistamaan. Eläimiäkin arkkiin on ollut tarkoitus majoittaa. Onko sitten kohtalon ivaa, että eläinten pito ihan kuivalla maallakin on aiheuttanut ongelmia, joita puuhamiehet eivät olleet ottaneet huomioon.
Due to difficulties securing funding, this has since been scaled back to a "first phase" consisting of just the Ark itself and a smaller petting zoo. Even this smaller petting zoo risks serious animal health and animal welfare problems which the organizers apparently did not consider.
Kuva
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Eihän se vastausta anna, mutta herättää uusia kysymyksiä.
Miksi tietyt asiat eivät kehittyisi nopeastikin, jos vaan yhteistä pyrkimystä riittää ja hyödyt nähdään ilmeisiksi?

Olikohan Dr Rosella laina- tai vuokra-auto jollain km-rajoituksilla, koska ajetut välimatkat olivat mainitsemisen arvoisia?

Mihin katosi ääniraita noista yli 10 000 vuotta vanhoista väritallenteista?
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

No joo. Onhan grafeenilla etunsa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:No joo. Onhan grafeenilla etunsa.
Nimenomaan siksi soisinkin asiassa pysymisen olevan yleisempää. Minulle ko. ohjelma lähenteli ajanvietettä, hinta määräytynee minuuttien mukaan? Lisäksi jäin miettimään kuinka hyvin nykyinen uskonto-sanamme kuvaa tuonaikaisen maailman menoa.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Sapienti sat. Vedenpaisumus on ruodittu. Minulla ei ole siihen lisättävää.
Esa H
Viestit: 39
Liittynyt: 14.10.2013 17:08
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Esa H »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:"
* Ihmisiä oli, mutta kirjoitustaito puuttui joten tarinat siirtyivät suusanallisena kerrontana seuraaville polville, mikä mahdollistaa lukuisat versiot.

Voisin kuvitella että ihmisten pitkät eliniät selittyivät juuri kuten Jaakko kirjoitti. Kun tarinoita iltanuotioilla toisille kerrottiin saattoi iälle käydä siten kun käy ns kalajutuissa. Kalajutuissahan kalan paino pikkuhiljaa nousee, toki kohtuudella. Nyt nuo muinaisten paimentolaisten iltanuotiotarinat ihmisten elinvuosista ovat ilmeisesti päässeet tarinankertojalta vähän lapasesta, onko lie viinillä ollut moiseen osuutta.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

On selitetty, että noi pitkäikäiset olivat jumalia ja/tai merkkihenkilöitä, heidän arvoa korotettiin pitkällä iällä ihan tarkoituksella. Siis meidän iänikuisen tietäjämme Väinämöisen malliin.
artoodetoo
Viestit: 149
Liittynyt: 14.11.2012 17:04

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja artoodetoo »

Entisaikaan kun tarinat tosiaan iltanuotion ääressä kerrottiin, ja sitten kun kehittyneemmälle heimolle ne siitä kulkeutuivat, tuli tarinoihin "lapin lisää" jo senkin takia, kun ei ajasta ollut yhteistä määritystä. Ajan laskeminen ja siitä kirjaa pitäminenkin tuli mieleen vasta todella pitkän ajan jälkeen.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja Tony »

Yksi pettämätön todiste siitä, että maapallonlaajuista vedenpaisumusta ei ole tapahtunut, eikä ainakaan sinä ajankohtana kun se Raamatusta useimmiten ymmärretään, ovat Intiaanit. Heidän kulttuurinsa on huomattavasti vanhempaa perua kuin vedenpaisumus. Tämän lisäksi edes heidän perimässä ei ole viitteitä Araratille päin.
MTV3 kirjoitti:Tuoreen tutkimuksen mukaan Intiaanien esi-isät olivat kotoisin Aasiasta.

Tutkimuksen mukaan uudet todisteet varmistavat, että intiaanit eivät ole eurooppalaisten jälkeläisiä toisin kuin on esitetty.

Tutkijat selvittivät vuoden ikäisenä 13 000 vuotta sitten kuolleen intiaanipojan perimän ja havaitsivat, että se muistutti siperialaisten perimää. Poika kuului clovis-kulttuurin intiaaneihin, joiden jälkeläisiä myöhemmät intiaanit suureksi osin ovat.

Tiedeyhteisössä on vallalla kahdenlaisia käsityksiä intiaanien alkuperästä. Toisten mukaan intiaanit saapuivat Siperiasta jäisen Beringinsalmen yli noin 15 000 vuotta sitten. Toiset uskovat intiaanien ylittäneen jään Lounais-Euroopasta jopa 21 000 vuotta sitten.

Tutkimus julkaistiin Nature-lehdessä. Mukana oli tutkijoita useista tutkimuslaitoksista.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... ta/2802800
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
andromeda
Viestit: 95
Liittynyt: 01.01.2012 13:38

Re: Vedenpaisumus?

Viesti Kirjoittaja andromeda »

Tony kirjoitti:
MTV3 kirjoitti:Tuoreen tutkimuksen mukaan Intiaanien esi-isät olivat kotoisin Aasiasta.
Se on tiedetty jo pitkään. DNA johti oikeille jäljille.

"1990-luvun geneettiset tutkimukset osoittivat Amerikan mantereen intiaanien jakaantuneen viiteen eri mitokondriaaliseen DNA-haploryhmään.
Nämä sukulinjat periytyvät äidin puolelta. A-, C- ja D-haploryhmät johtavat pääosin Siperiaan, kun taas B-ryhmää on löydetty vain Japanin, Kiinan, Polyneesian ja Melanesian alkuperäisväestöstä. Viides haploryhmä X on harvinainen Siperiassa, mutta suhteellisen yleinen Pyreneitten niemimaalla ja baskien keskuudessa."
http://www.bibliotecapleyades.net/cienc ... _adn05.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Haploryhm%C3%A4
Vastaa Viestiin