Lähtö teki minusta paremman ihmisen

[jext]

Onko kukaan muu huomannut, että järjestöstä lähteminen olisi muuttanut persoonaa oleellisesti parempaan suuntaan?

Todistajana ollessani olin äärettömän ilkeä, itsekäs ja varma siitä, että olin muita älykkäämpi ja muutenkin parempi ihminen. Jo lapsena huusin pihan muille lapsille, että he ovat saastaisia saatananpalvojia ja minä palvoin sentään Jumalaa... Haukuin ihmisiä selän takana ja mietin jokaisesta vastaantulijasta kaikkea kamalaa. Myös muut todistajat olivat mielestäni typeriä ja harhaluuloisia (suuren osan kohdalta tämä on varmaan totta...) Esitin silti tarpeen vaatiessa kilttiä ja viatonta, vaikka oikeasti en välittänyt muista kuin itsestäni. Ehkä se johtuu siitäkin, että järjestön sisäinen rakkaus on paskapuhetta, joten en tiennyt millaista on oikeasti välittää vilpittömästi toisista ihmisistä.

Erottaminen oli minulle kaikesta huolimatta kova kolaus, se ehkä osaltaan palautti minut maan pinnalle ja sai katsomaan peiliin (vaikka samalla aiheutti myös kahden vuoden helvetin johon mahtui itsemurhayritys ja usemmat viikkojen vierailut pöpilässä). Eniten kuitenkin minua muutti se, että järjestön ulkopuolelra löytyi sitä oikeaa ja epäitsekästä rakkautta. Sellaista rakkautta jota tunnettiin ja osoitettiin ilman mitään käskyjä Jumalalta. Nykyään kykenen siihen jo itsekin ja olen muutenkin parempi ja onnellisempi ihminen, joka haluaa myös muiden olevan onnellisia.

[Noomiqq]

Minut oli opetettu olemaan luottamatta maailmallisiisn ihmisiin, aina heillä olisi muka ollut pahat mielessä. Nyt on huojentavaa huomata, että saa ja voi luottaa kaikkiin ihmisiin (tietty epärehellisiäkin on) varauksetta eikä ensimmäinen ajatus aina ole epäily toista kohtaan. Ymmärrätte varmaan tämän jutun juonen, että en ole kuitenkaan sinisilmäinen siten, että kaikki saavat höynäyttää ihan kuus nolla. Kyllä, lähtö teki minusta paremman ihmisen tälläkin tavalla ja monella muullakin tavalla.

[January]

Minuun se vaikutti ehkä toisin päin kuin Noomiqq:n; minä en halua luottaa keneenkään tosissani, paitsi aivan läheisempiini.

[Veli-Hopea]

Onko kukaan muu huomannut, että järjestöstä lähteminen olisi muuttanut persoonaa oleellisesti parempaan suuntaan?

Vastoin ehkä omiakin odotuksia vastaan kyllä. Olen ennenkin maininnut että se on ihmeellistä, elän "puhtaampaa" elämää kuin koskaan ennen. Toki joku prosentti hölmöilyistä menee nuoruuden piikkiin... Kuitenkin..

Osaan jopa rakastaa kaikkia riippumatta heidän kannoista tai periaatteista. Olen suvaitsevainen, olen ihminen. Enään en ole kylmä tuomari. Se on kyllä.. Todella ihmeellistä...

Pitää oikein antaa ajatusta asialle ja miettiä kunnolla.

Perhanan hyvän kysymyksen heitit jext

[Kivikko]

Hyvä kysymys kyllä.
En usko että kovin paljoa olisin aiempaa parempi ihminen sanan täydessä merkityksessä, mutta olotilani parantuessa käytökseni on aiempaa asiallisempaa, rauhallisempaa ja vähemmän tuomitsevaa tai agressiivista. Ahdistunut ihminen kun ei aina ole kovin miellyttävää seuraa, varsinkin tilanteessa jossa ahdistusta ei voinut lievittää, eikä siitä saanut edes puhua. Hyvä olo näkyy ulospäin ja heijastuu toiminnassa aivan samoin sääännöin kuin jatkuva huonokin olo.

Olen aiempaa aidompi, uskaliaampi ja elämänmyönteisempi ja jopa avoimesti omituisempi, mutta hieman omalaatuisenakin tunnen olevani hyväksytympi kuin mitä olin Jt-porukassa tavikseksi naamioituneena (olinhan tuolloin "pukenut ylleni uuden persoonallisuuden").

[Jaakko Ahvenainen]

Todistajana ollessani olin äärettömän ilkeä, itsekäs ja varma siitä, että olin muita älykkäämpi ja muutenkin parempi ihminen.

Täältä outsiderin jakkaralta katsottuna, olen pannut merkille tämän ilmiön. Se on ollut minusta jokseenkin huvittavaa. Ei kaikissa, mutta joissakin Jehovan todistajissa tämä piirre on korostetusti yllä, paitsi, kun on kysymys rakkauspommituksesta tai aktiivisesta käännyttämisestä, mutta esim. tutkistelutilanteissa tai muissa tapaamisissa aina silloin tällöin on esiin pilkahtanut.

On ollut ilo tavata ihminen myöhemmin uudelleen ilman tätä superman-asennetta, tavallisena, elämään ja kanssaihmisiin normaalisti suhtautuvana. Lähes pääsääntöisesti se on merkinnyt irtautumista Jehovan todistajien yhteisöstä, etenkin omasta halustaan. On joitakin erotettuja, joille tämä superman-ajatus on jäänyt päälle niin, että erotettuinakin pyrkivät unohtamaan olla olematta Jehovan todistajia asioissa, mihin tällainen ei kerta kaikkiaan sovi. Jokseenkin ikävää esim. työnantajana osoittaa tällaiselle henkilölle työyhteisössä yhä uudelleen hänen asemansa.

[rippeli]

En tiedä, tuliko musta parempi ihminen kun jätin lahkon.
Vapaampi kuitenkin ja olen onnistunut jopa hankkimaan jonkinlaisen omatunnon. Sellaistahan mulla ei todellisuudessa ollut, kun olin lahkossa sisällä.

[jext]

Minut oli opetettu olemaan luottamatta maailmallisiisn ihmisiin, aina heillä olisi muka ollut pahat mielessä. Nyt on huojentavaa huomata, että saa ja voi luottaa kaikkiin ihmisiin (tietty epärehellisiäkin on) varauksetta eikä ensimmäinen ajatus aina ole epäily toista kohtaan. Ymmärrätte varmaan tämän jutun juonen, että en ole kuitenkaan sinisilmäinen siten, että kaikki saavat höynäyttää ihan kuus nolla. Kyllä, lähtö teki minusta paremman ihmisen tälläkin tavalla ja monella muullakin tavalla.

Tämä on kyllä aika totta, maailman ihmisistä annettiin sellainen kuva, että he olivat poikkeuksetta heti Saatanasta seuraavia ja kykeneviä rakkauteen ja rehellisyyteen. Oli todella helpottavaa huomata se, että ihmisiin voi suhtautua avoimesti ja varauksetta ja antaa jokaisen näyttää henkilökohtaisesti, että onko hän luottamuksen arvoinen.

Minuun se vaikutti ehkä toisin päin kuin Noomiqq:n; minä en halua luottaa keneenkään tosissani, paitsi aivan läheisempiini.

Minuunkin varsinainen erottaminen vaikutti aluksi näin, tuntui, ettei elämässä voinut luottaa enää mihinkään. Tapaamani ihmiset saivat minut uskomaan toisin ja ymmärtämään sen, että kaikki ihmiset eivät ole sellaisia, jotka hylkäisivät. Hylkäämiseen kun oli tottunut järjestössä jo ennen eroa.

[jext]

Osaan jopa rakastaa kaikkia riippumatta heidän kannoista tai periaatteista. Olen suvaitsevainen, olen ihminen. Enään en ole kylmä tuomari. Se on kyllä.. Todella ihmeellistä...

Tämä on todella tärkeä asia, omassa elämässäni ole kokenut samoja muutoksia. Olen ymmärtänyt, että minun mielipiteeni ei ole se ainut oikea. Olen oppinut hyväksymään erilaisuuden muissa ja itsessäni ja ymmärtänyt, että se on vahvuus. Järjestössä kaikki erilaisuus nähtiin pahana ja tuomittavana.

Olen aiempaa aidompi, uskaliaampi ja elämänmyönteisempi ja jopa avoimesti omituisempi, mutta hieman omalaatuisenakin tunnen olevani hyväksytympi kuin mitä olin Jt-porukassa tavikseksi naamioituneena (olinhan tuolloin "pukenut ylleni uuden persoonallisuuden").

Itse en edes järjestössä ollessani jaksanut yleensä omituisuuttani peitellä (huomionhakuinen penikka kun satuin olemaan), mutta enpä koskaan tuntenut itseäni myöskään hyväksytyksi. Nykyään olen mitä olen ja hyväksytty sellaisenaan.

Aitous on ehkä yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, ei aitoa onnellisuuttakaan löydä ennen kuin on aito itse.

[Kaarmis]

Järjestö sai minut oppimaan valehtelun miellyttääkseni toisia, kun en uskonut todellisuudessa mitään jeppulaopetusta. Siitä on ollut kova kasvaminen pois. Vähitellen olen oppinut pois tuosta ominaisuudesta. Jees, eli olen nykyään parempi ihminen vaikka en kaikkia mielipiteineni miellytäkään.

[Jaakko Ahvenainen]

...vaikka en kaikkia mielipiteineni miellytäkään.

Miksi edes pitäisi! Ihmiset ovat ihmisiä ihmisinä, mutta mielipiteet ovat mielipiteitä ja niistä sopiikin olla eri mieltä, miellytti tai ei.

[Bono]

Ihminen on parempi, jos hän on sinut itsensä kanssa? Hyvinvoivalla ihmisellä ei ole tarvetta kohdella muita huonosti. Mutta uskon, että jokaisella on myös perusolemus, joka ei muutu. on optimisteja, pessimistejä, humoristeja, epäilijöitä, besserwissreitä, kilpailijoita jne. Vanhempana huomaan, että nuo piirteet näkyvät jo varhain, eivätkä ole kasvatuksen tulosta. Piirteet vain tulevat esille eri tavoin eri ympäristöissä. Jos joku piirre ei sovi tiettyyn ympäristöön, yksilö pyrkii sen tukahduttamaan.

[Menneisyyden vanki]

Minusta on tullut suvaitsevampi.

[Rilla83]

Minusta sekin merkitsee paljon, että nykyään voin ja haluan auttaa kaikkia läheisiäni enkä vain niitä, jotka uskonasioissa on kanssani samaa mieltä. Rakkauteni ei ole ehdollista, hyväksyn itseni ilman ahdistusta tai epävarmuutta ja samoin pyrin hyväksymään muut elämässäni olevat ihmiset vikoineen ja puutteineen päivineen. Olen myös oppinut luottamaan ihmisiin niin pitkään, kunnes joku yksilönä antaa aihetta luottamuksen menettämiseen. Jt-äitini sanoi esimerkiksi kuopukseni synnyttyä "ettei varmaankaan kannattaisi jättää lasta vahtimatta keskenään isänsä kanssa, koska jotkut saattavat ottaa kuvia tai videoita alastomista lapsista myytäväksi tai laittaakseen nettiin..." !!! Äitini ei siis ole lapsen isää koskaan itse tavannut, mutta voi silti tehdä tuollaisia huomioita ääneen mielestään aivan "asiallisesti". Ei varmaankaan tarvitse kertoa, että olen rajoittanut äitini tapaamisia lasteni kanssa pariin-kolmeen kertaan vuosittain.

[Veli-Hopea]

äitini sanoi esimerkiksi kuopukseni synnyttyä "ettei varmaankaan kannattaisi jättää lasta vahtimatta keskenään isänsä kanssa, koska jotkut saattavat ottaa kuvia tai videoita alastomista lapsista myytäväksi tai laittaakseen nettiin..." !!! Äitini ei siis ole lapsen isää koskaan itse tavannut, mutta voi silti tehdä tuollaisia huomioita ääneen mielestään aivan "asiallisesti". Ei varmaankaan tarvitse kertoa, että olen rajoittanut äitini tapaamisia lasteni kanssa pariin-kolmeen kertaan vuosittain.

Voe huhhuh.. Vetää sanattomaksi. Asia ei koske minua laisinkaan, mutta loukkaannuin äitisi kommentista silti! Onkohan se jotain myötäloukkaantumista ?