rinley_ kirjoitti: LISÄÄ KYSYMYKSIÄ (sori että kyselen liikaa)
Toistaiseksi kukaan ei ole koskaan foorumilla vielä kysellyt liikaa.

Tiedä sitten jos sellaista mahdollisuutta edes on.
1. Haluaisin viime vuonna julkaistun englanninkielisen Uuden maailman käännöksen (siis sen valkokantisen), mistä niitä saa?
Jos välttämättä halajaa käsin hypisteltävää versiota, niin paikallisesta valtakunnansalista kannattaa kysyä jos voisivat auttaa asiassa. Sillä välin voi tyytyä nettiversioon.
http://www.jw.org/en/publications/bible/nwt/books/
2. Mulla olisi lista niistä julkaisuista jotka haluaisin, saanko niitä jos menen kokoukseen ja sen päätteeksi pyydän nätisti kyseisiä julkaisuja? Onko saleilla yleensä kuinka paljon julkaisuja varastossa?
Vaihtelevasti. Vanhempaa matskua harvemmin, jos silloinkaan. Tiettyä peruskirjallisuutta löytyy todennäköisesti aina. Myös uudempaa kirjallisuutta löytyy tavallisesti pieni varasto. Ainakin ennen löytynyt.
Helpompaa olisi tietenkin hankkia jostain todistajien uusin kirjastoromppu, josta löytyy kaikki vähänkään uudempi matsku (tyyliin 70-luvulta rompun ilmestymisvuoteen). Salaisia opuksia lukuunottamatta tietenkin.
Jonkun verran matskua löytyy toki todistajien nettisivuiltakin.
3. Miten niillä on varaa ylläpitää saleja ja haaratoimistoja? Ja painaa kaikki ilmaiseksi jaeltava materiaalinsa? Kuinka paljon yksittäisen todistajan pitää lahjoittaa järjestölle? Tiedän kyllä että salit rakennetaan ja rempataan talkoovoimin eikä lehtien painamisestakaan makseta mutta silti?? Mistä ne hankkii rahansa?
Jäsenet kustantavat kaikki. Maksavat salinsa ja kaikki mitä sen ylläpitämiseen liittyy. Myös haaratoimistoot ja niiden ylläpidon maksaa jäsenet.
Toistaiseksi ei ole mitään tiettyä summaa jonka yksittäiset todistajat lahjoittavat, mutta uuden lahjoitusjärjestelyn mukaan seurakuntien tulee sitoutua itse määrittelemäänsä kuukausittaiseen lahjoitussummaan, joka menee ilmeisesti pääosin valtakunnansali- ja konventtisalirahastoon. Se mitä seurakunnat lahjoittavat tähän rahastoon tulee tietenkin seurakuntalaisilta.
4. Olin lukaisevinani että tämän foorumin keskusteluja luettaisiin myös Betelissä. Onko se totta? Jos on niin kuka tätä lukee ja miksi?
Hyviä kysymyksiä. Jehovan todistajien Tiedottaja varmaan vastaa tähän.
5. Jos Jehovan todistaja jää kiinni esim. metodistien jumalanpalvelukseen osallistumisesta niin tuleeko kenkää?
Tulee jos harrastus ei lopu välittömästi. Vanhinten kirja vuodelta 1991 muotoilee asian seuraavasti:
Jos saadaan tietää, että joku on alkanut olla jonkin toisen uskonnollisen järjestön yhteydessä, asia tulisi tutkia, ja jos tiedoille saadaan vahvistus, tulisi muodostaa komitea.
Jos saadaan selvät todisteet siitä, että henkilö on liittynyt jonkin toisen uskonnon yhteyteen ja aikoo pysyä siinä, vanhimmat esittäisivät seurakunnalle lyhyen ilmoituksen, että tuo henkilö on eronnut. (w86 15/10 s. 31)
Ansiotyön tekeminen jonkin väärän uskonnollisen järjestön hyväksi voisi saattaa ihmisen asemaan, jota voidaan verrata väärää oppia saarnaavan asemaan. (2. Kor. 6:14-16)
Väärään uskontoon kuuluvan pyhäpäivän viettäminen vastaisi minkä tahansa muun väärän palvontateon suorittamista. (Jer. 7:16-19)
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja