Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

Silmiini osui tällainen:
”Synnillä on yhäti seurauksensa. Erotettu väärintekijä voi katua ja päästä takaisin seurakuntaan, mutta synnistä johtuneesta maineen pilaantumisesta ja tunneperäisestä vammasta yli pääseminen voi kestää vuosikausia.” (Vartiotorni 1. lokakuuta 1991)
Tämä sai pohtimaan sitä, missä määrin järjestöön palaavan erotetun / eronneen henkilön maine voi puhdistua seurakunnan silmissä? Tuossa suoraan myönnetään, että ihmisen väärintekoja saatetaan tulla muistelemaan vielä vuosikausia myöhemminkin.

Itselläni ei ole eikä tule kokemusta Jehovan todistajaksi palaamisesta, mutta useampia kokemuksia olen sieltä täältä kuullut, joiden mukaan seurakuntalaiset muistelevat hyvinkin pitkään synnintekijän erottamista ja siihen johtaneita syitä, senkin jälkeen kun hänet on otettu takaisin seurakunnan jäseneksi. Asiat eivät vain ole enää niin kuin ennen, eikä hän enää koskaan pääse "täysimittaiseksi" tai "hyvämaineiseksi" todistajaksi; hänen maineensa on mennyt.

Jeesuksen opetuksen mukaan synnintekijälle pitää antaa aidosti anteeksi ja Paavalin ohjeen mukaan Jeesuksen seuraajien ei pitänyt pitää kirjaa pahasta. Mitä mieltä ollaan, toteutuuko tämä Jt-elämässä, ja jos toteutuu, niin missä määrin?
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Voimantorni kirjoitti:Jeesuksen opetuksen mukaan synnintekijälle pitää antaa aidosti anteeksi ja Paavalin ohjeen mukaan Jeesuksen seuraajien ei pitänyt pitää kirjaa pahasta. Mitä mieltä ollaan, toteutuuko tämä Jt-elämässä, ja jos toteutuu, niin missä määrin?
Barbara Andersson vastaa tähän Jopon sivuilla . Tämä riippuu tyystin henkilön asemasta Jehovan todistajien hierarkiassa. Periaate vaikuttaa tältä: mitä ylempänä hierarkiassa olet, sen helpommin syntisi poispyyhitään ja vice versa.

Mitä sitten Raamatussa esitettyyn Jeesuksen opetukseen tulee, siitähän Jehovan todistajilla on aivan oma tulkintansa, kuten Jeesuksestakin arkkienkeli Mikaelina. Jos haluatte, voin laatia Heprealaiskirjeen referaatin, siis koosteen kommentaareista näiltä osin.

Minullakaan ei luonnollisesti ole omakohtaista kokemusta.
mirjam123
Viestit: 368
Liittynyt: 16.05.2014 22:40
Paikkakunta: Helsinki

Re: Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Viesti Kirjoittaja mirjam123 »

Ehei, kävin katumustaistot kerran läpi eikä paluuta sen jälkeen ollut, vaikka olin tehnyt 40h/kk kenttää,
kas kun en toitottanut siitä kenellekään vaan tein sitä pääsääntöisesti yksin. En tuntenut tarvetta
ylpeillä suorituksistani, sain hyvin kontaktia ihmisiin, mutta ne kiinnostuneet jotka paikanpäälle
vein eivät saaneet huomiota koska olin hylkiö seurakunnassa mm.yksinhuoltajuudesta johtuen ja
siitä etten ollut suosiossa aikaisempien suoritusten johdosta tai siksi etten ole ollut lapsuudesta asti
mukana ollut. Luulivat varmaan että jotain sukulaisia sinne raahasin. Täällä palstalla ovat "samat tyypit"
jotka seurakunnassakin minua näennäisellä ja heidän perinteisellä "paremmuudellaan" ylenkatsoivat.
Haistatan samat teillekin nyt kun olen tarpeeksi perehtynyt. Koira ei karvoistaan pääse. Ei teillekään
pahaa tekisi nähdä muuta kuin omat traumanne.
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

mirjam123 kirjoitti:Täällä palstalla ovat "samat tyypit" jotka seurakunnassakin minua näennäisellä ja heidän perinteisellä "paremmuudellaan" ylenkatsoivat. Haistatan samat teillekin nyt kun olen tarpeeksi perehtynyt. Koira ei karvoistaan pääse. Ei teillekään pahaa tekisi nähdä muuta kuin omat traumanne.
En nyt aivan ymmärrä, mihin tällä viittaat. Haluatko hieman avata tätä asiaa?
mirjam123
Viestit: 368
Liittynyt: 16.05.2014 22:40
Paikkakunta: Helsinki

Re: Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Viesti Kirjoittaja mirjam123 »

En väheksy kenekään muunkaan traumoja, mutta olen huomannut että täälläkin on sama hierarkia kuin
jt-seurakunnassa, olen itse se yksinkertainen ihminen joita Jeesuskin lähestyi, en koskaan luovu uskostani enkä liity Jumalan halveksimis-kuoroon, harmittaa niiden puolesta jotka eivät koskaan ole ymmärtäneet mistä kristinuskossa oikeasti on kyse, enkä toisaalta ihmettele mikseivät usko kaiken kokemansa jälkeen Vt-seuran opetuksen jälkeen. Olen kuitenkin varma että täälläkin vuosi toisensa jälkeen roikkuu se ryhmä totuuden puolesta asiaa läpikäyviä joka tietää ettei tästä turhaan keskustelua käydä. Päivän päätteksi tulette taas palaaman näiden perusasioiden ääreen. Vai miksi ne ihmiset jotka viettävät nyt uutta nuoruuttaan ja elämäänsä roikkuvat täällä vuosikausia ja mahdollisesti vuosikymmeniä? Tämä ei ole hyökkäys ketään vastaan vaan uteliaan käännynnäisen kysymys.
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

mirjam123 kirjoitti:En väheksy kenekään traumoja mutta olen huomannut että täälläkin on sama hierarkia kuin jt-seurakunnassa
Ikävä kuulla, että olet kokenut asian niin. Itse en ole havainnut täällä mitään sellaista hierarkiaa, jota voisi verrata Jt-seurakunnassa vallitsevaan hierarkiaan. Minäkään en ollut nk. syntymätodistaja, vaan liityin Jt-porukkaan vasta nuorena aikuisena. En kuitenkaan ole huomannut tämän juurikaan vaikuttaneen siihen, miten minuun on suhtauduttu. Sen enempää Jehovan todistajana ollessani kuin myöhemmin entisten todistajienkaan taholta.
mirjam123 kirjoitti:itse ihan se sama yksinkertainen ihminen joita Jeesuskin lähestyi, en koskaan luovu uskostani enkä liity Jumalan halveksimis-kuoroon
Jokainen valitsee oman tiensä. On kyllä aivan totta, että huomattavan suuri osa täällä kirjoittavista näyttää menettäneensä uskon Raamatun Jumalaan. Itselläni kuvio eteni siten, että ensin menetin luottamukseni Vt-seuraan, minkä johdosta otin hieman myöhemmin ja erikseen itse Raamatun tutkinnan alle. En ole koskaan ollut niin tunteellinen uskova, vaan minuun vetosi ennemminkin Jt-mainospuheet siitä, miten Raamatun totuudet voidaan perustella faktoilla ja miten todistajilla on todisteet uskonsa puolesta. Myöhempien havaintojeni mukaan näin ei kuitenkaan asia ole.

Ja mitä Raamatun Jumalan halveksimiskuoroon tulee, niin sitäkin täältä varmasti löytyy. Ymmärrän tämänkin hyvin, nimittäin siinä mielessä, että moni on yksinkertaisesti saanut uskonnosta ja Raamatusta tarpeekseen. Joillakuilla voi todellakin olla traumoja uskonnon ja Raamatun nimissä käytetyn mielivallan johdosta. Toiset sitten kokevat muuten vain tärkeäksi käsitellä myös raamatullisia asioita kriittisesti. Onhan yleisessä tiedossa, että Raamatun tekstien avulla oikeutetaan paljon pahaa monissa muissakin uskonliikkeissä ja kirkoissa kuin vain Jt-yhteisössä. - Samalla olisi tietysti hyvä pyrkiä kunnioittamaan myös toisten näkemyksiä.
mirjam123 kirjoitti:harmittaa niiden puolesta jotka eivät koskaan ole ymmärtäneet mistä kristinuskossa oikeasti on kyse
Jokainen ex-Jt on vapaa tutustumaan perinteiseen (tai mihin tahansa) kristinopin suuntaukseen, ja ovatpa toiset niin tehneetkin. Käsitän asian kuitenkin niin, että tämä palsta on ensisijaisesti Jt-uskontoon liittyvien kuvioiden käsittelemistä varten, ei jonkin toisen uskonsuunnan käsittelemistä varten. Kuitenkin myös perinteisempää kristillisyyttä on täällä mielestäni käsitelty, toisinaan melko laajasti ja mielenkiintoisestikin.
mirjam123 kirjoitti:Vai miksi ne ihmiset jotka viettävät nyt uutta nuoruuttaan ja elämäänsä roikkuvat täällä vuosikausia ja mahdollisesti vuosikymmeniä?
Jehovantodistajuus on osa sitä elämää, jota me kannamme mukanamme. Ihmiset ovat toki erilaisia, mutta tavalla tai toisella tämä asia kulkee aina mukana. Aivan niin kuin kaikki muukin merkittävä, mitä ihminen on elämässään kokenut ja taakseen jättänyt.

Itse näen asian niin, että koska minulla nyt joka tapauksessa on keskivertoveronmaksajaa enemmän tietoa Jt-uskonnosta, niin (vaikka elänkin omaa uutta elämääni ja olen siihen ihan tyytyväinen) en näe mitään syytä olla kertomatta kokemuksiani ja tietojani tällaisella foorumilla. Miksi en varoittaisi myös muita ihmisiä yhdestä valheellisesta ja vahingollisesta lahkosta, jonka satun tuntemaan hyvin? Miksi en jakaisi kokemuksiani toisten samantyyppisen historian omaavien kanssa?

Tarkoitukseni on siis auttaa, vaikka teksteilläni toki saatan myös toisia viihdyttää, kun taas toisia kiihdyttää. Mutta sitähän se yleensäkin tällaisilla foorumeilla on. Meitä on monenlaista kulkijaa liikkeellä täällä, ihmeellisessä maailmassa.
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Tämä riippuu tyystin henkilön asemasta Jehovan todistajien hierarkiassa. Periaate vaikuttaa tältä: mitä ylempänä hierarkiassa olet, sen helpommin syntisi poispyyhitään ja vice versa.
Jospa nuo Vartiotornissa korkeammalla palvelevat veljet ovatkin lähempänä Jumalaa, ja siksi he saavat pieniä myönnytyksiä aina tarpeen tullen. Sen sijaan tavallisten rivitodistajien täytyy ruohonjuuritasolla työskennellä otsa hiessä omaksi pelastuksekseen, ja jos he mokaavat, niin tietävät sitten kanssa mokanneensa.

Eipä kyllä mene aivan yhteen UT:n Jeesuksen ja Jaakobin opetusten kanssa tällainen puolueellisuus. Mutta tietysti jokaisen liikeyrityksen täytyy laskea tilannekohtaiset kustannukset, ja sitten sopivissa kohdissa täytyy ehkä vähän sovitella firman etujen takia, sillei nätisti.
Natsku
Viestit: 282
Liittynyt: 18.08.2008 15:40
Paikkakunta: NZ/Australia

Re: Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Viesti Kirjoittaja Natsku »

En ole myöskään huomannut täällä mitään erottelua eri kirjoittajien suhteen, ja olen jo useita vuosia täällä pyörinyt (lähinnä lukemassa, mutta myös kirjoittanut silloin tällöin jotain). En ole myöskään huomannut, että naisiin suhtauduttaisiin alentuvasti. On hienoa, että useilla kirjoittajilla on todella yksityiskohtaista tietoa erilaisista asioista, itse kun en jaksa mitään oppihistorioita selata tms.
jak
Viestit: 255
Liittynyt: 21.02.2013 17:08

Re: Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Viesti Kirjoittaja jak »

Ne oppihistoriat on tärkeitä. Niistä näkee VT-seuran mädänäisyyden ja sen miten paljon VT-seuralla on verta käsissään. Hemofilia potilaiden hoito-ohjeet muuttuivat totaalisesti, silti sen kirjalliseen muotoon saaminen kesti parikymmentä vuotta (sitä en ymmärrä miksi verensiirto sitten on kielletty jos se kuitenkin on sallittu), siviilipalvelus on ollut vuodesta 1996 omantunnon kysymys (joissakin maissa totaalikieltäytyjillä häkki heilahtaa edelleen). Nämä järjettömät ajanlasku tavat joihin aina saadaan "uutta" valoa sopivasti. Pedofiilien suojelu jne.. Tuolla silenlambs sivulla on kuva joka kertoo paljon, siinä veli vanhin kävelee oikeudesta käsiraudat käsissä ja raamattu kädessä, herra oli tuomittu kahden pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Seura on totaali mätä ja Leinosen valehtelu (valehteluhan on kielletty) julkisuudessa kertoo koko jengistä todella paljon. En tuomitse (mikä minä olen tuomitsemaan) tavallisia rivijäseniä jotka ovat suurimmalta osin mukana vilpittömin mielin. Mutta VT seura...
Festus
Viestit: 393
Liittynyt: 13.02.2013 23:22

Re: Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Viesti Kirjoittaja Festus »

Vastauksen tuohon alkuperäiseen kysymykseen ja hiukan samoilla linjoilla kuin Jaakko A. Maineen pitäisi puhdistua ajan myötä, mutta paljon riippuu siitä mitä tullut tehtyä ja minkälaiset suhteet on ihmisiin. Voisin uskoa, että pienemmällä paikkakunnalla voi olla vaikeampi puhdistaa mainettaan.

Mutta tiedän esim. tapuksen jossa veljellä - siis ihan normi veli - oli suhde toiseen naiseen. Tuli erot ja erotukset yms yms. Aikanaan herra otettiin takaisin ja hän avoitui uudelleen - siis eri naisen kanssa kuin oli suhde, JT sisaren kanssa. Aikaa meni - - 5-6 vuotta ja herra oli arvostettu veli ja nimitettiin avustavaksi. En tiedä onko jo vanhin nykyään. Mutta kyllä se maine voi palautua. Seuran ohjeissa esitetään 5 vuotta kipurajaksi ennenkuin annetaan lisäetuja. Joissain muissa tapauksissa esim. puhe piirikonventissa voi rajana olla jopa 10 vuotta.

Tuohon mainitsemaani kokemukseen liittyen sellainen sivujuoni, että myöhemmin ystäväpiirissäni oli toinen vastaava tapaus. Kyseistä juttua sitten päiviteltiin ja pari tuttua pohti, että "onpa sika jätkä, ei varmaan moni konventissa enään moikkaa, pilasi tytön elämän etc.". Pohdin vain itsekseni että niin, yhteinen tuttumme teki 5 - 6 sitten saman tempun ja ollaan kaikki hyvää pataa....että tasapainoa nyt ystävät..

Muistelisin myös että jostain kierrosvalvojasta joku on maininnut, että ollut erotettuna nuoruudessaan, mutta en muista nimeä enkä tiedä tekeekö muisti tepposet. Samoin eräs "veli kypsä" joskus sanoi, että lähetystyöntekijöiden joukossa on tod.näk. monia jotka ovat olleet esim. nuorena erotettu. Mutta mitään tilastoja nyt ei ole kyllä esittää.

Järjestön uskon kyllä itse toimivan tässä suhteessa niin, että tietyt virheet voidaan pyyhkiä pois, mutta homma riippu myös ihmisistä.

Ja kun nyt alkuun päästiin niin tiedän tapauksen jossa sisar avautui siitä, että oli pettänyt ex-miestään useita kertoja. Hommasta oli kulunut jokunen vuosi joten ei nähty syytä erottaa, mutta rajoitukset tuli. Homma hoidettiin ns. hiljaisesti. Eräs komitean veli ei kuitenkaan pariin vuoteen pystynyt olemaan kovinkaan normaali sisarta kohtaan, hyvä kun edes tervehti...vaikka ohjeet ovat että syntejä ei muistella niin ilmeisesti ko. veli leimasi siskon niin "kevytkenkäiseksi" mielessään, että oma persoona paistoi vanhimman roolin läpi...no ihmisiä hekin ovat. Sisar ymmärrettävästi oli hämilläään.
"Mehän ei mitään tietoja olla sillä tavalla kerätty"
Bergerac
Viestit: 2306
Liittynyt: 28.04.2007 08:15
Paikkakunta: Jersey

Re: Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Viesti Kirjoittaja Bergerac »

Riippunee monesta asiasta niinkuin edellä on jo todettu.

Ensimmäinen pääasia on se, että jaksaa olla x-aikaa Seurakunnan sylkykuppina eli käy kokouksissa syrjittynä, muutoin erkaannettuneena jne. Kunnes veli viisaat Vanhimmat toteavat että paluu on tälle mielestäni kuvainnolliselle oksennukselle mahdollinen. Tuleva palaava maine saattaa kenties riippua myös siitä, miten "matelevasti" käyttäytyy (Seuran säännöt muistaen) tuon x-aikaa.
(vaikka kyseessä olisikin kenties erotetun osalta vain tarkoin harkittu taktitointi, eli tekee tietoisesti jotain, erotetaan, tietää että on sylkykuppina aikaa x ja tietää pääsevänsä takaisin kunhan käyttäytyy mahdollisimman hyvin Seuran normien mukaisesti ja malttaa odottaa...sitten hymyt odottavat ja "melkein kaikki" on unohdettu)

Tämän jälkeen toki vastaanotto voi olla täyttä hymyä ja riemua ja miksei onnitteluitakin. Etenkin liberaalisimpien sekä kulttuuritodistajien osalta, konservatiivisempi siipi voi olla eri asia. <- Tässäkin vaikuttaa toki osaltaan ne entiset taustat, ne entiset ihmissuhteet (tai ihmissuhteet joita jotkut jehovan todistajat ovat hieman riskillä pitäneet yllä kartetun kanssa) sekä myös se, että julkisesti osoittaa "katuvansa" ja matelee Seuran vaatimuksien mukaisesti. Voi myös olla myös niin että vanhat suhteet kaikkiin eivät palaudu.

Tietenkin on myös niin, että maine(ja siihen liittyvä teko) seuraavat kieltämättä perässä ja ovat levinneet ylitse seurakuntien jo aiemmin esim erottamisen yhteydessä. Niistä, kuten ei myöskään muista "Seurakunnan juoruista/tapahtumista" käytännössä voi päästä kokonaan eroon.
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Järjestöön palaavan maine - puhdistuuko se koskaan?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

mirjam123 kirjoitti:...harmittaa niiden puolesta jotka eivät koskaan ole ymmärtäneet mistä kristinuskossa oikeasti on kyse...
Mistä parhaiten voisi selvittää sen, mistä kristinuskossa on kiistatta oikeasti kyse?
Vai miksi ne ihmiset jotka viettävät nyt uutta nuoruuttaan ja elämäänsä roikkuvat täällä vuosikausia ja mahdollisesti vuosikymmeniä? Tämä ei ole hyökkäys ketään vastaan vaan uteliaan käännynnäisen kysymys.
Yhtenä motiivina on pidetty vastaavaa mekanismia, joka ohjaa esimerkiksi entisiä narkkareita tai alkoholisteja kertomaan kokemuksistaan niille, jotka ovat halukkaita kuulemaan.

Ihan hyökkäämättä ja pelkästä uteliaisuudesta heräsi kysymys siitä, että todellako tuiki tuntemattoman henkilön ajankäytö on se huolenaihe "roikkumisen" suhteen?
Vastaa Viestiin