Eräs henkilö, nimimerkki Ozzy, kävi ensimmäistä kertaa konventissa lauantaina 21.06.2014. Jos kiinnostaa, miltä tuntuu ekakertalaiselta istua pari tuntia jäähallissa, vilkaise tätä linkkiä:
Ensimmäistä kertaa oli käytössä screenit. Kuka muistaa piirroskuvan seuran kirjallisuudesta (missähän se on julkaistu?) jossa pappi puhuu yleisölle, taustallaan iso screeni, ja kuva esittää osaltaan kuinka maailman hallitsijat ovat pahoja? Mielleyhtymäni tähän oli aika vahva...
Huvittava juttu tuo jätskiauto. Kyseessä on tietääkseni ilman lupia toimiva Italialainen ukkeli (jos ei tänä kesänä ole muuttunut). Olikos se niin, että auto ei täytä terveystarkastajien kriteereitä, tai sitten ei vaan saanut myynti lupaa. Voi olla, että muistan väärin.
Konventin ollessa taas ajankohtainen tuli mieleeni asia jonka olen kuullut tällä palstalla ja erään vanhimman suusta. Hän kertoi, että konventissa on tapana kurittaa lasta vessassa, jos tämä ei osaa istua hiljaa paikallaan. Vanhimman vaimo koetti pehmitellä asiaa, että eihän siellä tuollaista tapahdu. Jäin miettimään, että oliko tuohon kurittamiseen joku yleinen käytäntö tai sääntö, koska se tuntui olevan niin yleistä. Ja tapahtuuko sitä edelleenkin konventeissa. Lapsellehan on täysi mahdottomuus istua paikallaan kahdeksan tuntia hiljaa varsinkin, kun konventin ohjelma on lapselle mahdotonta ymmärtää.
Eikös noissa konvenreissa ole yleensä lastenhoitohuone?
Harvemmin varmaan lähdetään vessaan pieksemään. Yleisin käytäntö ainakin ennen oli toruminen, tai tukkapölly paikanpäällä, jos ei osannut istua paikoillaan.
Ilmeisesti väsy voittaa. Kohta tunnin naureskellut konventien lastenpieksemis huoneesta. Eihän nykyään saa edes tukistaa, jos joku "tantta" näkee sellista ja ilmoittaa poliisille on mutsi tai faija, ehkä molemmat syytteessä lasten pahoinpitelystä.
Fyysinen kurittaminen lienee nykyään aika harvinaisuus Jt-tilaisuuksissa. Aikaisemmin sitä toki tapahtui enemmänkin. Tässäkin asiassa Leinonen antoi eräässä haastattelussa harhaanjohtavaa tietoa. Vastasi ikäänkuin ei olisi kuullutkaan että todistajien lapsia kuritettaisiin fyysisesti, vaikka ei tästä nyt niin kauaa ole kun se oli ihan normi ja siihen kehotettiin myös kirjallisuudessa.
Toimittaja: Hyväksyttekö lasten ruumiillisen kurittamisen?
Veikko Leinonen: Ei missään tapauksessa. Se on ihan väärää puhetta. Ensinnäkin me rakastamme lapsia, halutaan niille kaikkea hyvää, niin ruumiillinen kurittaminen ei millään lailla kuulu asiaan.
Vartiotorni 1.3.2002, sivu 32 kirjoitti:"Tämä voi hiukan sattua." Oletko joskus kuullut nämä sanat? Kenties lääkäri tai sairaanhoitaja sanoi näin ennen hoitotoimenpidettä. Et varmastikaan kieltäytynyt tuosta toimenpiteestä vain siksi, että välttyisit odotettavissa olevalta kivulta, vaan kestit sen siitä koituvan hyödyn vuoksi. --- Tähdentäessään sitä, miten tarpeellista kuri on lapsille, Raamattu sanoo: ”Tyhmyys on kietoutunut pojan sydämeen; kurin keppi sen hänestä kauas poistaa.” (Sananlaskut 22:15.)
Raamatun ymmärtämisen opaskirja (2001), osa 1, sivut 1239-1241 kirjoitti:Vanhempien valta. ”Keppi” kuvaa myös vanhempien valtaa lapsiinsa. Sananlaskujen kirja viittaa usein tähän valtaan, ja keppi kuvaa kaikkia kurituksen muotoja, myös kirjaimellista keppiä, jota käytetään kurittamiseen. Vanhemmat ovat vastuussa Jumalalle siitä, että he käyttävät tätä keppiä ja ohjaavat lastaan. Jos vanhemmat eivät toimi niin, he saattavat lapsensa turmioon ja kuolemaan ja joutuvat myös itse häpeään ja Jumalan epäsuosioon. (San 10:1; 15:20; 17:25; 19:13.)
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
jak kirjoitti:Eihän nykyään saa edes tukistaa, jos joku "tantta" näkee sellista ja ilmoittaa poliisille on mutsi tai faija, ehkä molemmat syytteessä lasten pahoinpitelystä.
Näin onkin myös tapahtunut. Allaoleva tapaus ja Leinosen vakuuttelut siitä, että Jehovan todistajat eivät missään tapauksessa kurita lapsia ruumiillisesti, eivät yllättäen ihan kohtaa.
Isä kuritti 8-vuotiasta lyömällä pepulle - sakkotuomio käräjillä
Julkaistu: 22.11.2010 15:08
Käräjäoikeus on tuominnut 44-vuotiaan miehen sakkoihin lievästä pahoinpitelystä.
Mies löi 8-vuotiasta tytärtään kasvatusmielessä avokämmenellä kolmesti takapuolelle.
Pahoinpitely tapahtui viime vuoden joulukuussa Jehovan todistajien valtakunnansalin edustalla Jyväskylän Halssilassa.
Isä oli tulossa tyttärensä kanssa valtakunnansalissa järjestettyyn tapahtumaan.
Tytär oli kiukutellut isälleen, joka päätti kurittaa lastaan. Lyönnit sattuivat lapseen, joka kertoi asiasta myöhemmin äidilleen. Äiti teki miehestä rikosilmoituksen.
Tyttären vanhemmat ovat eronneet. Isällä on lapseensa tapaamisoikeus.
Isä vetosi Raamattuun
Mies ei kieltänyt tekoaan, mutta katsoi, ettei ole syyllistynyt rikokseen. Hän korosti, että Raamatun mukaan vanhemmilla on oikeus kurittaa lapsiaan.
Keski-Suomen käräjäoikeus rankaisi isää 15 päiväsakolla. Tuomitun alhaisten tulojen vuoksi sakkoa kertyi maksettavaksi vain 90 euroa.
Kihlakunnansyyttäjän arvion mukaan tämänkaltaisissa lasten pahoinpitelyissä piilorikollisuuden määrä on suuri.
- On sattumanvaraista, mitkä tapaukset päätyvät käräjille. Mielelläni olisin hoitanut tämänkin sovittelun kautta, mutta se ei onnistunut, syyttäjä kertoi IS:lle.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Veikko Leinonen: Ei missään tapauksessa. Se on ihan väärää puhetta. Ensinnäkin me rakastamme lapsia, halutaan niille kaikkea hyvää, niin ruumiillinen kurittaminen ei millään lailla kuulu asiaan.
->
Mies ei kieltänyt tekoaan, mutta katsoi, ettei ole syyllistynyt rikokseen. Hän korosti, että Raamatun mukaan vanhemmilla on oikeus kurittaa lapsiaan.
Niinniin
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
On. Naimisissa oleva tytär. Herätti aikoinaan keskustelua kun saivat jäädä Beteliin vaikka tuli perheenlisäystä. Varmaan ainoa tapaus Suomen historiassa. Tosin asuivat seuran omistamassa omakotitalossa toimiston läheisyydessä. En osaa sitten sanoa oliko Vege virallisesti tienraivaaja, mutta hoiteli tunnit Betelpalveluksessa ja hommaili ansioita kiinteistövälittäjänä.
"Mehän ei mitään tietoja olla sillä tavalla kerätty"
Itse muistelen kyllä, että Leinoset asustivat yksikerroksisessa talossa. Betel kun muistaakseni omistaa muutamankin naapurustossa olevan omakotitalon joita ilmeisesti "vuokraavat" seurakuntalaisille.
Jonkin verran kulmienkohottelua aiheutti muistaakseni se, kun aiemmin mainittu tytär alkoi 16 vuotiaana seurustella Beteliläisen veljen kanssa. Tokihan menivät naimisiin heti kun se vain (ilman erikoislupaa) oli mahdollista, ja jäivät myöskin Beteliin.