Anna-Maria Helsing: "Saan koko ajan todisteita siitä, että oli oikein lähteä Jehovan todistajista."
Kapellimestari Anna-Maria Helsing puhui viime kesänä Musiikin voima -ohjelmassa monista aiheista, jotka ovat olleet julkisessa keskustelussa kuluneen vuoden aikana. Yksi näistä aiheista oli Jehovan todistajat ja erityisesti irtautuminen heistä. Millä mielellä Helsing on seurannut keskusteluja ja mitä hänelle kuuluu nyt?
Kerroit, että löysit lähdön myötä aiempaa totuudenmukaisemman elämän. Minkälaista elämäsi on nyt?
Sanoisin, että kaikki on aika hyvin. Vaikka vaikeitakin hetkiä on ollut, olisi ollut ihan mahdotonta jatkaa Jehovan todistajana. Saan koko ajan todisteita siitä, että tämä oli se oikea tie.
Minkälaisia todisteita?
Vaikkapa keväällä julkaistu Uskontojen uhrien tuki ry:n raportti. Kun luin sen läpi, ymmärsin, että kaikki nämä esille tulleet asiat ovat todella vakavia.

Kuva: YLE
YLE:n uutinen täällä.