Osallistu karttamiskirjaan
Valvoja: Moderaattorit
-
Kletos
- Viestit: 325
- Liittynyt: 13.01.2009 10:23
Osallistu karttamiskirjaan
Hei,
Aloittelen nyt viimeisiä huhuiluja informanttien etsimiseksi karttamisoppia käsittelevään kirjaani. Vastauskirjeitä on tullut 27, mutta toivoisin vielä reilusti lisää vastauksia. Mitä useampi kertoo karttamis- ja oikeuskomiteakokemuksitaan, sitä vaikeampaa karttamista on selittää tyhjäksi.
Olitpa sitten jt-yhteisöstä irtautunut, irtautumista harkitseva, kastamaton julistaja, ikikiinnostunut, Totuuteen uskova aktiivitodistaja tai ulkopuolinen (todistajan ystävä, puoliso tai tuttu) jolla on tietoa karttamisopin vaikutuksista, osallistu kirjan tekoon.
Kysymykset löytyvät täältä: http://henkireika.arotron.fi/index.php?board=14.0
Kenenkään henkilöllisyys ei tule missään vaiheessa esille. Jokainen informantti saa tarkistaa omat tekstinsä ennen kirjan taittovaihetta.
Olen kirjoittanut aiemmin hengellisestä väkivallasta gradun, sen jälkeen kirjan Päästä meidät pelosta sekä Vuokko Ilolan kanssa karttamiskirjaa vastaavan teoksen vanhoillislestadiolaisesta ehkäisyopista ja sen aiheuttamista ongelmista. Jälkimmäinen kirja ilmestyy noin kuukauden päästä Atenan julkaisemana.
Ota rohkeasti yhteyttä ja tule informantiksi. Voit omalla panoksellasi olla vertaistukena niille, jotka voivat huonosti jt-yhteisössä.
Lähetäthän vastauksesi elokuun aikana?
t. A.R.
Linkki kotisivuilleni: http://arotron.fi/
Sähköposti aila.ruoho(ät)arotron.fi

Tarkennusta
Hei,
Tarkentaisin vielä, että kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata, jos aihe tuntuu raskaalta tai koet, että kysymyksiä on aivan liikaa. Voit valita kysymyssarjasta ne, jotka tuntuvat sinusta tärkeimmiltä.
Olennaista olisi saada tietää informantin tausta, jotta voi kartoittaa, kuinka pitkään on ollut mukana ja miten nuorena on käynyt kasteella. Todistajissa olevan suvun määrä on myös tarpeellinen tieto, jotta voi arvioida, kuinka suuri vaikutus karttamisella on / olisi. Ykköskysymykseen olisi siis hyvä vastata tarpeeksi laajasti.
Seuraavaksi tärkeimmät kysymykset ovat karttamiskohta ja eronneisiin suhtautuminen. Onko sinua kartettu / tultaisiinko sinua karttamaan /noudatetaanko omassa seurakunnassa karttamista /oletko itse karttanut? Miten eronneisiin suhtaudutaan?
Kolmanneksi tärkein aihe on irtautumisprosessin kuvaus ja syyt siihen, miksi pohdit eroa / olet lähtenyt pois.
Tämän jälkeen tärkeysjärjestyksessä on paluu ja oikeuskomiteakysymykset. Jos sinulla on tietoa oikeuskomiteoista, silloin toivoisin taustakohtaan tietoa siitä, missä seurakunnassa olet ollut mukana. Seurakuntien tietoja ei mainita kirjassa - ei edes taulukoina. Myöskään kenenkään henkilöiden nimiä ei mainita. Ainoastaan julkisuudesta tuttuja nimiä (Leinonen esimerkiksi) voi tulla mukaan tekstiin.
Vertaistuesta ja terapiasta olen saanut jo hyviä tekstejä. Niistä voit kertoa, jos haluat ja jaksat. Samoin on kohdan yleistä kanssa. Sen voi jättää myös pois, jos ei keksi mitään.
Vastauksia voi siis muokata oman kiinnostuksen ja jaksamisen mukaan. Jos aiheiden lisäksi tulee jotain muuta pohdintaa tai omakohtaista kokemusta, jota haluaa jakaa nimimerkillä, niin vastausten perään voi liittää omaa tekstiä niin paljon kuin hyvältä tuntuu.
Muista valita tarpeeksi monta erityyppistä nimimerkkiä.
Elokuisin terveisin
A.R.

- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Osallistu karttamiskirjaan
Vetoan meihin kaikkiin, jotta saisimme tälle erittäin tärkeälle kirjalle mahdollisimman monta kokemusta. Kirjaanhan käyvät ihan kaikki kokemukset. Sisällä olevista erotettuihin ja kiinnostuneista ulkopuolisiin. Ja kartetuista niihin, joita kartetaan vähän tai ei ollenkaan. Kaikki.
Omasta puolestani todella toivon, että monet meistä aktivoituisivat tässä asiassa. Ei vie aikaa kauaa, mutta antaa paljon. <3Aila kirjoitti:Olitpa sitten jt-yhteisöstä irtautunut, irtautumista harkitseva, kastamaton julistaja, ikikiinnostunut, Totuuteen uskova aktiivitodistaja tai ulkopuolinen (todistajan ystävä, puoliso tai tuttu) jolla on tietoa karttamisopin vaikutuksista, osallistu kirjan tekoon.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
Kletos
- Viestit: 325
- Liittynyt: 13.01.2009 10:23
Tarkennus
Jos jollekin on epäselvää, niin elokuulla tarkoitan luonnollisesti tämän vuoden (2014) elokuuta. 
Toiveenani olisi, että kirja olisi jo kaupoissa elokuussa 2015.
Vielä on puolitoista viikkoa aikaa vastailla. Jos joku ei siinä ajassa ehdi, niin voi laittaa minulle sähköpostia (aila.ruoho(ät)arotron.fi), että teksti on tulossa.
Voin ottaa muutaman haastattelukirjeen vastaan myöhemminkin, mutta menee hankalaksi jos tekstejä tulee tipoittain pitkin syksyä.
Eli jos vain suinkin on mahdollista, vastailethan vielä kuluvan kuukauden aikana.
Toiveenani olisi, että kirja olisi jo kaupoissa elokuussa 2015.
Vielä on puolitoista viikkoa aikaa vastailla. Jos joku ei siinä ajassa ehdi, niin voi laittaa minulle sähköpostia (aila.ruoho(ät)arotron.fi), että teksti on tulossa.
Voin ottaa muutaman haastattelukirjeen vastaan myöhemminkin, mutta menee hankalaksi jos tekstejä tulee tipoittain pitkin syksyä.
Eli jos vain suinkin on mahdollista, vastailethan vielä kuluvan kuukauden aikana.
-
Kletos
- Viestit: 325
- Liittynyt: 13.01.2009 10:23
Informanttien nimimerkit
Jos osallistut kirjaan informanttina, valitse mielellään ainakin kaksi tai kolme nimimerkkiä. Nimimerkkien tulee olla mielellään yksiosaisia. Ne voivat olla keksittyjä erisnimiä tai muita lyhyitä sanoja. Etunimien kannattaa olla mahdollisimman erityyppisiä jos haluat että tekstejäsi ei pysty yhdistämään.
Seuraavat etunimet ovat jo käytössä (osasta on poistettu vuosilukuja), älä valitse mitään näistä:
Aino
Albertti
Alexandra
Aliisa
Amalia
Anneli
Anni
Anu
Asta
Atte
Edith
Eevi
Eevis
Emma
Eveliina
Frida
Hanne
Heini
Iines
Jade
Jenni
Kaisla
Kalle
Kirsti
Kuisma
Leena
Leila
Linnéa
Maija
Mari
Marjaana
Marke
Meri
Merru
Paju
Pauli
Peppiina
Pihla
Rebekka
Riitta
Rosmariini
Saima
Sannukka
Siiri
Sohvi
Sonja
Sylvia
Tanita
Teppo
Tomi
Tomppa
Tuulia
Seuraavassa listassa on joitain esimerkkejä muista nimimerkeistä. Jos haluat pitää henkilöllisyytesi mahdollisimman hyvin salassa, älä käytä nimimerkkiä, joka on johdettu nimestäsi tai jossa on esimerkiksi syntymävuotesi. Joidenkin informanttien kanssa pitää vielä neuvotella asiasta.
Seuraavat nimimerkit eivät minun mielestäni paljasta liikaa. Nämäkin ovat siis jo käytössä:
Atsalea
Balthasar
Etsin
ex-tr
Haaveilija
Henkistynyt
Herukka
Hippi
Honka
Hyväksikäytetty
Joie
Katiska
Keppi
Liberte
Loppuunkäytetty
Muoto
Pohjalainen
Ruutupaita
Selviytyjä
Stidi
Suru
Tomtyrex
Uusintarikollinen
Woland
Huom, listoissa ei ole mukana kaikki nimimerkit. Haastattelukirjeitä on saapunut tähän päivään mennessä 33 kappaletta. Suurin osa vastaajista on entisiä todistajia.

Mievaan
- Viestit: 486
- Liittynyt: 14.10.2011 00:15
Re: Osallistu karttamiskirjaan
muuten voisinkin osallistua. Mutku kirjottaminen ei oo mun juttu, lukuhärö ja adhd yms. En pysty keskittyy tollaseen. Voisin kyllä puhua, jos joku muu kirjottais. 
-
Kletos
- Viestit: 325
- Liittynyt: 13.01.2009 10:23
Tiedostomuodoista
Hei,
Parilta informantilta on tullut vastauksia odt-tiedostona. En saa niitä auki koneellani.
Lähetelkää vastaukset vaikka doc-muodossa tai kopioikaa ne sähköpostin viestikenttään yhdeksi pötköksi.
Kiitokset!
t. Aila

Filippos
- Viestit: 1139
- Liittynyt: 30.09.2009 10:46
- Paikkakunta: Oulu
Re: Osallistu karttamiskirjaan
Mievaan, äänitä vaikka kännykällä lyhyesti tarinasi. Joku voi varmastikin sen kirjoittaa puhtaaksi, jos itse ei onnistu. 
-
Filippos
- Viestit: 1139
- Liittynyt: 30.09.2009 10:46
- Paikkakunta: Oulu
Re: Osallistu karttamiskirjaan
Minäkin voin toimia puhtaaksikirjoittajana, jos tulee tarvetta.
-
Jaakob
- Viestit: 707
- Liittynyt: 28.04.2007 14:43
Re: Tiedostomuodoista
Tällä onnistunee: https://fi.libreoffice.org/Kletos kirjoitti:Parilta informantilta on tullut vastauksia odt-tiedostona. En saa niitä auki koneellani.
Religion was created when the first conman met the first fool
-Mark Twain
-Mark Twain
-
Kletos
- Viestit: 325
- Liittynyt: 13.01.2009 10:23
Heips,
Vielä on aikaa vastailla ja osallistua tulevaan karttamiskirjaan. Tällä hetkellä informantteja on 41, joista kolme kirjoittajaa on Ruotsin puolelta.
Alan työstää haastattelumateriaalia ensi viikon alussa (viikko 36), joten olisi hyvä saada vastauksia käsiteltäviksi mahdollisimman pian. Todennäköisesti voin ottaa lisää informantteja vielä koko syyskuunkin ajan, mutta tipoittain tulevat vastaukset hankaloittavat työn kulkua jonkin verran.
Tässä tapauksessa on kuitenkin hyvä soveltaa ajatusta - Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.
Päivitetty nimimerkkilista löytyy täältä:
http://henkireika.arotron.fi/index.php?topic=84.0

Päivitettyä tietoa kirjaprojektista
Hei,
Päivitettyä tietoa kirjaprojektista.
Tällä hetkellä informantteja on 51, joista viisi kirjoittajaa on Ruotsista. Työstän esitietoja taulukkolaskennassa, joka mahdollistaa nyt sen, että voin ottaa edelleen lisää informantteja jopa niin pitkään, kun käsikirjoitus alkaa olla lopullisessa muodossaan ja lähtee kustantajalle.
Aineistosta on noussut esille muutamia mielenkiintoisia asioita, joita olisi mielestäni tärkeä tutkia laajemminkin. Aiheet liittyvät karttamiskysymykseen (kysymys 5). Tästä syystä olenkin nyt kyselemässä, josko joku jaksaisi vieläkin osallistua.
Erityisesti toivoisin vastauksia niiltä, jotka ovat menneet kasteelle 16-vuotiaana tai nuorempana.
Karsin kysymyssarjaa hiukan. Eli jos joku haluaisi vielä vastata, mutta kokee, että kysymyksiä on aivan liikaa, voi valita kevyemmän version. Karsittu versio löytyy täältä: http://henkireika.arotron.fi/index.php? ... 214#msg214
Niistäkin voi vielä karsia osan, jos ei jaksa vastat kaikiin. Tärkeimpiä osioita ovat 1,2,4 ja 5.
Kiitos kaikille jo vastanneille.
t. Aila R.

Jos karttamiskirjaan osallistuminen kiinnostaa, niin vielä ehtii mukaan tammikuun 2015 aikana. Tammikuun jälkeen en voi ottaa enää uusia tekstejä. Käsikirjoitusta on valmiina (raakatekstiä) noin 50% ja informantteja on tällä hetkellä 54.
Aihepiiri on paisunut jonkin verran alustavasta suunnitelmasta ja otan mukaan vaihtelevasti myös muita aiheita karttamisen ja oikeuskomiteoiden ohella.
Uusia aihepiirejä, joista voi kirjoitella löytyy blogistani:
http://hitaitaraapaisuja.blogspot.fi/20 ... kelen.html
t. Aila R.
PS. Kysymyksiä ja kommentteja voi lähetellä osoitteella aila.ruoho(ät)arotron.fi