vertailukohta Eedenissä puuttui
Valvoja: Moderaattorit
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
vertailukohta Eedenissä puuttui
Ihminen on sellainen olio että se tarvii vertailu kohteen ymmärtääkseen asioita.
Esim. jos Aadam ja Eeva olisivat todella valinneet uskollisuuden Jehovaa kohtaan, niin siinä olisi pitänyt olla jo heidänkin kohdallaan jokin tapaus/esimerkki, että he olisivat ymmärtäneet omenan syömisen olevan väärin.
Miksi näin?
Koska hyvän ja pahantiedon puuhan se vasta toi sen ymmärryksen heille molemmille, että nyt oli tehty jotain pahasti väärin.
Ennen hyvän ja pahantiedonpuun omenan syömistä Eevalla ei ollut mitään vertailukohtaa mihin verrata/miten käy jos ei tottele, niin Jehovan rangaistus hänelle ja miehelleen tuntuu kohtuuttomalta.
Ja vielä sekin, että Eevasta tuntui että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä.
Jokin tässä ei rimmaa, mutta en aivan täysin hoksaa, että mikä se on.

Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Niin, vähän sama asia jos lapsi menettäisi koko käden koskettuaan ensimmäistä kertaa kuumaan hellaan. Äitee oli kuitenkin sanonut, että siihen ei saa koskea. No can do.
Koko kielletyn hedelmän myytti on muutenkin täysin järjetön. Ihmisen oli määrä elää ikuisesti paratiisissa hyvän ja pahan tiedon puun kanssa, syömättä sen hedelmää. Mikä on todennäköisyys, että ihminen jossain vaiheessa ikuisuutta kajoaa sen hedelmään? Oli todennäköisyys numeroina mitä tahansa, se oli joka tapauksessa enemmän kuin nolla. Siinä tapauksessa se tapahtuu väistämättä jossain vaiheessa ikuisuutta. Tämä on alakoulutason todennäköisyyslaskentaa, jonka Jumala eittämättä hallitsi sääntöjä viilaillessaan. Näin muodoin Jumala tasan tarkkaan tiesi, että hedelmään kajotaan joka tapauksessa, kyse on vain siitä, milloin se tapahtuu.

"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
Pro et contra
- Viestit: 1634
- Liittynyt: 04.08.2014 19:37
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Jep, näin on useinmiten konkreettisten kysymysten kohdalla valintaa tehdessä vaikkapa huonekaluja tai vaatteita hankittaessa, kuitenkaan epäsopivaa vaatetta ei haluta valita vaikkei vertailukohtaa olisikaan, liian pieni paita on liian pieni ja siten käyttökelvoton jne.Ihminen on sellainen olio että se tarvii vertailu kohteen ymmärtääkseen asioita
Tässä "omenan syönnissä" täytyy olla kyse jostain muusta kuin sopivuudesta, mutta mistä?
- kyseessä oli harhautus ja petos, hienolta ja sopivalta näyttänyt kutistui käytössä ahdistavaksi, suojaamattomaksi ja epäsopivaksi, eikö puoliso Adam siis opettanut vaimoaan Eevaa tekemään oikeita valintoja vai oliko Eeva vain tyhmä ja edesvastuuton?
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Tonyltä aika mielenkiintoinen näkökulma. Eipä tällasia niin tuu mietittyäkään.
Mitä jos a&e ei olisi koskenut puuhun?
- Olisiko tuo puu vieläkin härnäämässä ihmisiä?
-Olisiko tällaisessa tapauksessa joku myöhemmän sukupolven edustaja tapettu heti puun hedelmän syönnistä, vai olisiko tämä ja tuon jälkeläiset kirottu kuolemaan pikkuhiljaa ja kuolema olisi levinnyt siis vain tämän jälkeläisiin?
-Jos myöhempien sukupolvien edustajista ja pariskunnasta vain toinen olisi kajonnut hedelmään, mitä olisi tapahtunut?
- Ennenkaikkea, mitä olisi tapahtunut jos vain toinen a&e: sta olisi kajonnut hedelmään.
Ps. ( En ole miettinyt kysymyksiä sitten yhtään. Heräsin juuri ja istun paskalla puolitokkurassa.)

Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Ehkä kummallakin oli vaikeuksia hahmottaa todellisuutta, jos puhuva käärme ei herättänyt minkäänlaisia epäilyjä.Pro et contra kirjoitti:Tässä "omenan syönnissä" täytyy olla kyse jostain muusta kuin sopivuudesta, mutta mistä? - kyseessä oli harhautus ja petos, hienolta ja sopivalta näyttänyt kutistui käytössä ahdistavaksi, suojaamattomaksi ja epäsopivaksi, eikö puoliso Adam siis opettanut vaimoaan Eevaa tekemään oikeita valintoja vai oliko Eeva vain tyhmä ja edesvastuuton?
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
sinner74
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Tony kirjoitti: Ehkä kummallakin oli vaikeuksia hahmottaa todellisuutta, jos puhuva käärme ei herättänyt minkäänlaisia epäilyjä.
"Katos Aatami, onpas tässä omenassa himpskatin iso mato. Ja selittääkin jotain!"
And Justice For All
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Miksi piti edes ottaa käärmeen muoto?
Onko se jotenkin houkuttelevampi?
Mikä esti esiintymästä omana itsenään?
Onko se jotenkin houkuttelevampi?
Mikä esti esiintymästä omana itsenään?
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
Natsku
- Viestit: 282
- Liittynyt: 18.08.2008 15:40
- Paikkakunta: NZ/Australia
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Millainen ihminen edes pitää (etenkään nykyaikana) tuollaisia satukirjan kertomuksia totena? Uskooko hän myös Kalevalaan? Jos ei, niin miksei?
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Natsku kirjoitti:Millainen ihminen edes pitää (etenkään nykyaikana) tuollaisia satukirjan kertomuksia totena? Uskooko hän myös Kalevalaan? Jos ei, niin miksei?
Niin, löytyy myös joukko , jotka pitävät koraania ilman epäilyksiä jumalan sanana.
Todisteet ovat samankaltaisia
http://www.godallah.com/is_quran_from_god.phpCan we Prove Quran is From God?
Muslims have something that offers the clearest proof of all - The Holy Quran. There is no other book like it anywhere on earth. It is absolutely perfect in the Arabic language. It has no mistakes in grammar, meanings or context. The scientific evidences are well known around the entire world, even amongst non-Muslim scholars. Predictions in the Quran have come true; and its teachings are clearly for all people, all places and all times.
Surprisingly enough, the Quran itself provides us with the test of authenticity and offers challenges against itself to prove its veracity. Allah tells us in the Quran:
Haven't the unbelievers considered if this was from other than Allah, they would find within it many contradictions?
[Noble Quran 4:82]
Another amazing challenge from Allah's Book:
If you are in doubt about it, bring a chapter like it.
[Noble Quran 2:23]
And Allah challenges us with:
Bring ten chapters like it. [Noble Quran 11:13]
And finally:
Bring one chapter like it. [Noble Quran 10:38]
No one has been able to produce a book like it, nor ten chapters like it, nor even one chapter like it. It was memorized by thousands of people during the lifetime of Muhammad (peace be upon him) and then this memorization was passed down from teacher to student for generation after generation, from mouth to ear and from one nation to another. Today every single Muslim has memorized some part of the Quran in the original Arabic language that it was revealed in over 1,400 years ago, even though most of them are not Arabs. There are over nine million (9,000,000) Muslims living on the earth today who have totally memorized the entire Quran, word for word, and can recite the entire Quran, in Arabic just as Muhammad (peace be upon him) did 14 centuries ago.
Kirja on jumalalta, niin se on... samoin raamattu.
Ehkä raamatun,koraanin tai kalevalan kyseenalaistaminen on välitön tappotuomio.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Ajankohtana, jolloin tuo taru syntyi, ei jumalilta edellytetty logiikkaa, oikeudenmukaisuutta eikä osoitettua todellisuutta. Toinen esimerkki on vedenpaisumustaru, sekin rimmaa heti kun jättää pois vaateen logiikasta, oikeudenmukaisuudesta ja jumalan todennetusta olemassaolosta.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Jokin tässä ei rimmaa, mutta en aivan täysin hoksaa, että mikä se on.
Raamatun jumala ei ole looginen, oikeudenmukainen ja näyttö olemassaolostakin lepää merkittävältä osin noiden vanhojen mielikuvitustarinoiden varassa.
-
Menneisyyden vanki
- Viestit: 127
- Liittynyt: 16.05.2014 11:41
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Miten on mahdollista että täydellinen ihminen lankesi syntiin ja kajosi puuhun.
Jos Jumalan luomistyöt olivat täydellisiä miten tämä moka selittyy. Valinnanvapaus ei riitä selitykseksi, täydellinen ei voi valita väärin. Täydellisellä luulisi olevan kyky ajatella syitä ja seurauksia.
Joku tässä ei täsmää.
Jos Jumalan luomistyöt olivat täydellisiä miten tämä moka selittyy. Valinnanvapaus ei riitä selitykseksi, täydellinen ei voi valita väärin. Täydellisellä luulisi olevan kyky ajatella syitä ja seurauksia.
Joku tässä ei täsmää.
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Puhumattakaan että Jehovan täydelliset enkelit valitsivat väärin ja ihastuivat ihmisten tyttäriin, ja menivät noiden naisten kanssa kimppaan, vaikka he olivat sukupuolettomia olentoja.Menneisyyden vanki kirjoitti:Miten on mahdollista että täydellinen ihminen lankesi syntiin ja kajosi puuhun.
Jos Jumalan luomistyöt olivat täydellisiä miten tämä moka selittyy. Valinnanvapaus ei riitä selitykseksi, täydellinen ei voi valita väärin. Täydellisellä luulisi olevan kyky ajatella syitä ja seurauksia.
Joku tässä ei täsmää.
Se olisi vähän sama asia, jos ihmismies ihastuisi vaikkapa naarasmuurahaiseen ja menisi tämän kanssa yhteen asumaan.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Polyester
- Viestit: 2973
- Liittynyt: 11.05.2007 22:11
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Opettanut niin kuin koiraa? Jonkun mielestä täydellinen nainen on yhtä kaunis kuin tyhmä, mutta eiköhän tässä yhteydessä ole syytä uskoa, että Eeva oli ihan terävä tyttö.Pro et contra kirjoitti:eikö puoliso Adam siis opettanut vaimoaan Eevaa tekemään oikeita valintoja vai oliko Eeva vain tyhmä ja edesvastuuton?
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Tosin vaihtareina on kaksi ääripäätä, toinen on se Bileamin taso.Polyester kirjoitti:...Eeva oli ihan terävä tyttö.
-
Kivikko
- Viestit: 650
- Liittynyt: 10.01.2011 21:08
Re: vertailukohta Eedenissä puuttui
Ei kyllä oo valjennu mullekaan miten täydellinen ihminen, eikä vain yksi vaan molemmat niistä, onnistuis tekemään noin paskan päätöksen kaikkien kurjuudeksi.Puhumattakaan että Jehovan täydelliset enkelit valitsivat väärin ja ihastuivat ihmisten tyttäriin, ja menivät noiden naisten kanssa kimppaan, vaikka he olivat sukupuolettomia olentoja.Menneisyyden vanki kirjoitti:Miten on mahdollista että täydellinen ihminen lankesi syntiin ja kajosi puuhun.
Jos Jumalan luomistyöt olivat täydellisiä miten tämä moka selittyy. Valinnanvapaus ei riitä selitykseksi, täydellinen ei voi valita väärin. Täydellisellä luulisi olevan kyky ajatella syitä ja seurauksia.
Joku tässä ei täsmää.
Se olisi vähän sama asia, jos ihmismies ihastuisi vaikkapa naarasmuurahaiseen ja menisi tämän kanssa yhteen asumaan.
Toi on vähän sitä luokkaa et mulle sanottais ettei kannata hypätä liikkuvan junan eteen tai mä kuolen, ja mä oon oikeesti niin idiootti etten usko varoitusta vaan haluun kokeilla mitä käy, ihan vaan koska voin. Ja mä en oo lähelläkään täydellistä, en aina ees kovin fiksua ihmistyyppiä. Silti pitäis kyllä jo ton verran tajuta.
Ja joo, toi taivaallinen sukupuoleton panettamisen määrä on niin eeppistä ettei mitään rajaa.