Verilettu kirjoitti:Olen itse havainnut saman. Todistajana olessa olisi luullut että nämä laahustajat olisi tunnistanut paremmin, mutta exänä tuntuu että he suorastaan erottuvat joukosta alleviivattuna.
Dub doodle on termi. Kun tuota pikkutietä laahustaa heinäkuussa kaveri skraga kaulassa ja kenttäveska handussa, rinnallaan iltapukuun sonnustautunut leidi, niin ei voi erehtyä.
Joissain ammateissa täytyy käyttää bisnespukua ja perusteluna olen kuullut, että täytyy pukeutua mahdollisimman neutraalilla tavalla, jotta pukeutuminen ei nousisi varsinaisen bisneksen esteeksi.
Jotenkin minusta tuntuu, että veli kovat kaulassa kesähelteellä ja sisar hameessa talvipakkasella ovat pukeutuneet tavalla, joka kiinnittää huomiota kielteisellä tavalla ja nousee bisneksen esteeksi.
Veli-Hopea kirjoitti:Muista Masterpiece myös sekin vaihtoehto, että JT haluaa lopettaa keskustelun senkin takia, ettei yksinkertaisesti tiedä mistään juuri yhtään mitään. Vain sen hyvin pienen kakunsiivun, minkä vtseura haluaakin tietävän.
Niin, tai ainakin itse ajattelen näin. Kun itse erosin järjestöstä ja näin jälkeenpäin ajateltuna voin sanoa että enpä tiennyt raamatusta paljoa paskaakaan ja vieläkin taso on heikko. Jokatapauksessa parempi nyt.
Mitä muuta jt tietää kuin sen mitä johto niille milloinkin syöttää?
E: Se on punaset posket kun vastassa onkin osaava henkilö ja itse osoittautuu ihan tietämättömäksi. Mielellään siitä livistää.
Voi olla. Tosin pyrin aina siihen, että annan Jehovan todistajan määrätä keskustelunaiheen, joka on hänelle mieleen. Yleensä se vaan menee siihen oman uskonnon ylistämiseen ja siihen, että miten kivaa se on julistaa ihmisille totuutta. Mutta kun tarkasti kuuntelee, niin kyllä sieltä seasta löytää myös puheenaiheen, josta saadaan ihan oikeasti hyvä keskustelu aikaan, eikä vain yksipuolista saarnaamista.
Yleensä se vaan menee siihen oman uskonnon ylistämiseen ja siihen, että miten kivaa se on julistaa ihmisille totuutta
Ju tottakai, mikäs sen kivempaa. Sitten kun keskustellaan asioita ettei julistettu totuus välttämättä olekaan totta, alkaa keskustelu maistumaan paskalta.
Se vaan saattaa olla kuulijalle iso ongelma hyväksyä asioita joille ei ole mitään faktaa tai muuten vain tietää että jokin esitetty opetus on hatusta.
"Tiedät liikaa" on ihan oikea termi, siksi olet surkea keskustelukumppani todistajalle. Joudut leikkimään tyhmää ja tietämätöntä jos haluat keskustella, mutta ei sekään leikki kivaa kauaa ole.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.