Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3702
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Etelä-Saimaa julkaisi aiemmin koko aukeaman jutun Isaac Withersponesta. Hänet erotettiin seurakunnasta muutama viikko sitten, koska hänellä oli liikaa kysymyksiä.

Myöhemmin Veikko Leinonen yritti mitätöidä Isaacin kokemuksen. Lisäksi hän esitti virheellistä tietoa karttamisesta.

Nyt on Etelä-Saimaa tehnyt jo kolmannen jutun aiheesta.

Leinonen toteaa jutussa, että "aikuiset lapset, jotka asuvat muualla, eivät oikeastaan ole enää perheenjäseniä".

Näin alas Veikko ei ole vajonnut ennen valehdellessaan karttamisesta. Ehkä tähän vaikutti se, että nyt toimittajalla oli käytössään Vartiotorniseuran omat dokumentit, eikä Veikko voinut niiden tekstiä mitätöidä. Joten oli keksittävä uusi valhe.

Kuuntele ensin, kun Veikko Leinonen sanoo yhden lauseen Helsingin konventissa 2014 perjantaina.

http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s303.html

Kuva
Viimeksi muokannut Johanneksen poika, 07.11.2014 19:11. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja Tony »

Leinonen arvelee, että kyse on ihmisten henkilökohtaisista kemioista, jos suhteet katkeavat.

Tämän halpamaisempaa paskaa ei karttamisesta taida enää saadakaan.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja rippeli »

On todella ihmeellistä, että tuosta asiasta aina koitetaan valehdella, taikka johtaa muuten harhaan. Leinonen ei ole ainoa, joka vilppiin sortuu, vaan melkein jokainen jt, jolta asiasta kysyy, vähättelee asiaa.
Luulisi, että tällainen olennainen uskonsääntö haluttaisiin julistaa rohkeasti kaikkialle maailmaan.
Let me go Master I hate you so
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Leinosella ei ole edes leivänsaanti kiinni siitä että pitäis sen takia valehdella. Vois aivan hyvin siis puhua totta mieluummin kuin valehdella. Kyseessä täytyy olla siis kunnianhimokin.

Ja voitaisiinko toden puhumisesta edes erottaa? Näyttäis vaan vartsikkaa ja sen ohjeistusta, että minähän puhuin tämän mukaan, niinkuin tässä sanotaan.

Onko leinosta siis suoraan ohjeistettu valehtelemaan noinkin selkeästi?

Jänskättävää seurata millaisiksi valheet venyvät sitten kun toimittajat yhä enemmän pääsevät jyvälle karttamisesta. Toimittajilla on vainu huomata valheet. Onko jossain vaiheessa pakko Leinosen myöntää, että on tullut valehdeltua? :oops:

Kun media innostuu asiasta oikein kunnolla, se kyllä kaivaa kaiken esiin koska se myy hyvin niinkauan kuin kaivettavaa vaan löytyy.

Olis aika hauskaa jos näin kävis. Ehkäpä päästäisin ensimmäisen huutonaurun elämässäni. :D
Viimeksi muokannut YksinäinenSusi, 07.11.2014 20:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Polyester
Viestit: 2973
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Voi tsiisus tuota Veikon valehtelua... Vielä tuossakin kehtaa palata kestovalheeseen, että vain uskonnollinen yhteydenpito katkeaisi. Henkilökemioihin vetoaminen on tosiaan jo Veikoltakin uusi rimanalitus. Ei mahda absoluuttista nollapistettä ollakaan sen suhteen, miten alas hän voi vajota.

Tämä on silti tällaisenaankin päivän hyvä uutinen ja iso askel oikeaan suuntaan. Toimittaja lainaa Vartiotorniseuran materiaalia eikä anna vedättää itseään, vaan selvästi esittää Leinosen lurittelut tämän omina eikä asetu tukemaan niitä, vaan osoittaa suhtautuvansa hyvin epäilevästi. Toivottavasti lukijoillekin jää se fiilis, ettei Leinosen lausunnoissa kaikki ole tosiaankaan kohdallaan.

Jehovan todistajien johtajat pitäisi saada valehtelemaan mahdollisimman usein, julkisesti ja suoraan, jotta mahdollisimman monet rivijäsenet havahtuisivat siihen, millaisen järjestön kanssa tosiasiassa ovat tekemisissä. Ne, joilla ajattelukykyä ja omaatuntoa on jäljellä, taatusti kokevat johtajien suoran valehtelun häiritsevänä ja epämiellyttävänä, mikä voi saada heidän silmänsä avautumaan hieman laajemminkin.

Seuraavalla kerralla joku toimittaja voisi kysyä Leinosen version siitä, mitä Vartiotorniseura tarkoittaa tällä. Kiinnostaisi tietää.
Onko todella tarpeen välttää kaikkea yhteydenpitoa? Kyllä on, monestakin syystä.
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1102008083
Polyester
Viestit: 2973
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja Polyester »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Onko leinosta siis suoraan ohjeistettu valehtelemaan noinkin selkeästi?
Uskoisin, että on. Esimerkiksi viime kevään kohun yhteydessä tiedostuslinja selkeästi muuttui sillä tavalla, että ensin ei kommentoitu, mutta sitten kommentoitiin ja valehdeltiin. Amerikan ohjeistusta on mielestäni syytä epäillä.
Jänskättävää seurata millaisiksi valheet venyvät sitten kun toimittajat yhä enemmän pääsevät jyvälle karttamisesta. Toimittajilla on vainu huomata valheet. Onko jossain vaiheessa pakko Leinosen myöntää, että on tullut valehdeltua? :oops:
Vartiotorniseura on maalannut itsensä nurkkaan pahemman kerran, sillä heidän karttamissääntönsä ovat yksiselitteiset ja niistä on paljon mustaa valkoisella heidän omissa julkaisuissaan. Samoin johtajien lausunnot ovat hyvässä tallessa. Erittäin heikoilla jäillä ovat tässä asiassa, jos ryhdytään kunnolla hiillostamaan. Aina voi tietysti mennä "tämä on ajojahti, emme kommentoi" -linjalle, mutta ei se hyvältä näytä sekään ja siinä annetaan puheenvuoro toiselle eikä yritetäkään puolustautua.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Tämä on hyvä esimerkki siitä tavasta, jolla totuus kestää koettelun, arkisemmin se tapa tunnetaan valehteluna.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Kenties kysymykseen tulee kollektiivinen patologisuus.
Vieras

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Karttamisesta valehtelu suututtaa minua. Vartiotornin ohjeet nimenomaa sanovat, että karttamiseen sisältyy muukin kuin hengellisen toveruuden loppuminen. Esimerkiksi retket, juhlat, pallopelit, ostoksilla tai teatterissa käynnit ja ateriointi erotetun kanssa joko kotona tai ravintolassa, kuten virallisissa karttamisohjeissa kerrottiin. Pitäisikö toimittajia informoida tarkemmin, jotta Jt tiedottajan valehtelu ei onnistuisi? Kun aihe on nyt taas pinnalla, niin olisi toivottavaa, että lehtiin tulisi mahdollisimman totuudenmukaisia juttuja ja valheet oikaistaisiin.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Karttamisesta valehtelu suututtaa minua.
Ja jos se edes olisi ainoa vadehdeltu aihe, mutta kun ei. Koko Vt-teologia perustuu 1914-valheelle, mutta se on tietysti oma aiheensa.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Tony kirjoitti:Leinonen arvelee, että kyse on ihmisten henkilökohtaisista kemioista, jos suhteet katkeavat.
Tämän halpamaisempaa paskaa ei karttamisesta taida enää saadakaan.
Tuossa lauseessa huomaa taas senkin vt-seuran taktiikan, että se koettaa alkaa vierittää syytä rivitodistajien niskoille, niin ettei vt-seura itse olisikaan syyllinen karttamiseen vaan se johtuisikin vain tavallisten rivi-jt:den henkilökemioista suhteessa erotettuihin sukulaisiinsa.

Tästä voisi sanoa, että ei haluta kantaa vastuuta mistään, kun tulee ongelmia. Vieritetään syytä sitten toisaalle. Erittäin narsistista.

Itse järjestössä ei koskaan vikaa, vaan nuo kurjat rivi-orjat, jotka ei laiskuuttaan ja tyhmyyttään mitään osaa kunnolla - saattavat koko järjestön tuhoon.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Tony kirjoitti:Leinonen arvelee, että kyse on ihmisten henkilökohtaisista kemioista, jos suhteet katkeavat.

Tämän halpamaisempaa paskaa ei karttamisesta taida enää saadakaan.

Olisiko Cedars kiinnostunut tekemään tästä kommentista hieman kansainvälisemmän fiteopätkän tjms?
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Itse järjestössä ei koskaan vikaa, vaan nuo kurjat rivi-orjat, jotka ei laiskuuttaan ja tyhmyyttään mitään osaa kunnolla - saattavat koko järjestön tuhoon.
Yksi osa mittaria, jolla voi päätellä onko kyseessä' kultti. Järjestö ei ole jäseniä varten, vaan jäsenet ovat järjestöä varten. Järjestössä ei ole vikaa, vika on aina jäsenten toiminnassa sekä ajattelussa.
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

rippeli kirjoitti:melkein jokainen jt, jolta asiasta kysyy, vähättelee asiaa.
Luulisi, että tällainen olennainen uskonsääntö haluttaisiin julistaa rohkeasti kaikkialle maailmaan.
He häpeävät Jehovan heille antamia täydellisiä ohjeita :lol:
Markku Meilo kirjoitti:Yksi osa mittaria, jolla voi päätellä onko kyseessä' kultti. Järjestö ei ole jäseniä varten, vaan jäsenet ovat järjestöä varten.
Tämä oli kyllä kieltämättä todella hyvin summattu. Jokainen Jehovan todistaja ymmärtää, että kaikki muut kultit kyllä manipuloivat jäseniään ja käyttävät heitä hyväkseen. Mutta ei MEIDÄN oma uskontomme, sehän on Totuus! - Mutta näinhän kaikkien muidenkin kulttien jäsenet ajattelevat omasta kultistaan.
Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Re: Etelä-Saimaa: Hylätäänkö uskon jättänyt?

Viesti Kirjoittaja Kivikko »

Markku Meilo kirjoitti:
Yksi osa mittaria, jolla voi päätellä onko kyseessä kultti. Järjestö ei ole jäseniä varten, vaan jäsenet ovat järjestöä varten. Järjestössä ei ole vikaa, vika on aina jäsenten toiminnassa sekä ajattelussa.
Todella tärkeä pointti. Jos tätä vertaa vaikkapa vastaavanlaiseen parisuhteeseen niin kuva on aika selkeä. Aivan samalla tavoin niin uskonnossa kuin parisuhteessakin uhriutunut osapuoli sokeutuu omalle tilanteelleen ja alkaa uskomaan (ainakin uskottelemaan) että tilanne on ongelmista huolimatta hänelle paras mahdollinen. Muutosta ei osata enää hakea kun tilanne on jatkunut liian pitkään.
Vastaa Viestiin