Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja Tony »

"Hyvästelin perheeni ja sanoin isälle hänen olleen hyvä isä"

Joni Valkila erotettiin Jehovan todistajista, kun hän oli 22-vuotias. Sen jälkeen Valkila ei saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan. Nyt hän auttaa muita saman kokeneita.

ELÄMÄ 20.11.2014 8:08
Heidi Väärämäki
HELSINGIN SANOMAT

- -

Ajatus siitä, ettei maailma loppuisikaan, kalvoi Valkilaa. 18-vuotiaana hän ilmoitti perheelleen, että aloittaa iltalukion.

Englannin tunnilla Valkila tapasi tytön – ja rakastui.

"Isä ja veli pitivät puhuttelun, jossa he vaativat, että maailmallisen tytön kanssa seurustelun on loputtava. Kun jatkoimme, alkoi tulla rangaistuksia. Minulta poistettiin tienraivaajan titteli. Jonkin ajan kuluttua seurakuntalaisia kiellettiin tapaamasta minua kokousten ulkopuolella."

Vaihtoehtoja oli kaksi: eroaminen tyttöystävästä tai erottaminen uskosta, johon Valkila ei ollut uskonut enää vuosiin.

Eräänä iltana Valkila meni kotiinsa ja hyvästeli perheensä.

"Sitten isä vei minut autolla omaan kotiini. Halasin ja sanoin, että olit hyvä isä."

Muutaman päivän kuluttua Valkilan ovelle koputtivat seurakunnan vanhimmat.

"Kaikki loppui kuin seinään."

- -

Kahdeksantoista viime vuoden aikana Valkila on puhunut vanhempiensa kanssa kolmesti. Noina vuosina hän on saanut kaksi lasta. Valmistunut valtiotieteiden tohtoriksi. Kulkenut junalla kymmeniä kertoja entisen kotikaupunginosansa ohi.

Lapsuudenkotiin Valkilaa ei kutsuttu enää kertaakaan erottamisen jälkeen.

Onko julkisuudessa puhuminen Valkilan kosto?

"En ole vihainen perheelleni, seurakuntalaisille tai edes minut erottaneille seurakunnan vanhimmille. He ovat aina olleet osa sitä systeemiä ja toistensa ympäröimiä. Ymmärrän, ettei niistä lähtökohdista osaa kritisoida sitä, mitä on opetettu."

- -

"Tarinani ei ole poikkeuksellinen Jehovan todistajista lähteneiden keskuudessa, mutta muista yhteisöistä lähteneillä voi olla samanlaisia kokemuksia. Varsinkin jos kotona on suhtauduttu tiukasti uskontoon."

"Yhteisö saattaa ajatella, että paras tuki, jonka he voivat antaa, on kiristää ihminen takaisin. Mutta ei lähtijä sellaista tarvitse. Hän tarvitsee läheistensä tukea."
Koko juttu: http://www.hs.fi/elama/a1416373250865
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Gloria
Viestit: 30
Liittynyt: 20.08.2013 13:29

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja Gloria »

Hyvä, lämmin kirjoitus joka korosti ettei kaikki todistajista lähtevät ole todellakaan katkeria. Hyvän tai oikeastaan paremman elämän voi saada lahkon ulkopuolella.
Saisiko tähän vielä Veikon vastineen että karttamista ei ole? :D
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja Tony »

Gloria kirjoitti: Saisiko tähän vielä Veikon vastineen että karttamista ei ole? :D
Vetoaisi varmaan henkilökemioihin. :roll:
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Gloria
Viestit: 30
Liittynyt: 20.08.2013 13:29

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja Gloria »

Tony kirjoitti:
Gloria kirjoitti: Saisiko tähän vielä Veikon vastineen että karttamista ei ole? :D
Vetoaisi varmaan henkilökemioihin. :roll:
Se olisikin vinkeä veto, varsinkin kun kirjoituksesta voisi päätellä ettei välit ainakaan isään olleet huonot ennen erottamista. No, kaikkeahan sitä voi selitellä ja aina kannattaa yrittää, kuten veikkonen tekee :)
Peeveli
Viestit: 362
Liittynyt: 09.05.2012 14:39

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja Peeveli »

offtopic: Jos osaisin niin keräisin veikon videomatskusta gif:in kun lipsahtaa haastattelussa aina pieni vale..son aina se sama veikeä hymy :D
...Mess with the best, fuck the rest
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Peeveli kirjoitti:offtopic: Jos osaisin niin keräisin veikon videomatskusta gif:in kun lipsahtaa haastattelussa aina pieni vale..son aina se sama veikeä hymy :D
Jokin jännä ilme siihen naamaan kyllä aina venyy kun tulee puhuttua lööperiä. Ei kyllä ole maailman parhaimpia pitämään peruslukemia naamalla..
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Polyester
Viestit: 2973
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Lapsuudenkotiin Valkilaa ei kutsuttu enää kertaakaan erottamisen jälkeen.
Surullinen tarina. Ihmeen hyvin Valkila on tuosta selvinnyt.

Täytyy kyllä nostaa hattua niille JT-perheisiin syntyneille, jotka edes suunnilleen ehjänä pääsevät lahkosta irti. Näin aikuiskäännynnäisenä joutuu ehkä työstämään häpeän tunteita enemmän, kun on antautunut huijauksen uhriksi, mutta aika vähällä on muuten päässyt.
rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Jonin kertomus on selviytymistarina.
Hienosti on mies noussut hankalasta paikasta.
Ehkäpä tuo totaalikarttaminen onkin voimaannuttava asia.
Jos esimerkiksi vanhemmat aina välillä antavat siimaa ja ottavat yhteyttä, niin erotettu on ikuisesti koukussa. Kun karttaminen on heti alusta asti totaalista, niin irtiriuhtaisu onnistuu, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei ole tarjolla.
Fiksu mies ja fiksut mielipiteet. Ei voi muuta kuin arvostaa.
Let me go Master I hate you so
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

rippeli kirjoitti:Fiksu mies ja fiksut mielipiteet. Ei voi muuta kuin arvostaa.
Toden totta. Vaikka arvostankin Jonia hyvin suuresti, en malta kuitenkaan olla sanomatta, ettei hän suinkaan ole joukosta ainoa. Aritkkeli sinänsä oli erinomainen.

Jehovan todistajilta soisin mielelläni samankaltaista avointa mieltä, mutta tiedän tämän utopiaksi, mikä sinänsä on hyvin valitettavaa. Tästä syystä arvostan myös niitä Jehovan todistajia, jotka rohkenevat nimellään tai nimimerkillään palstalla kirjoittaa.
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Iltalehdessä oli aiheesta ollut HS:sta otteita ja jonkinlainen uutisointi. Jotkut tuttuni tarkkaavaisena olivat huomaavinaan , että iltalehden jutussa annettiin erottamisen syyn Valkilan kohdalla olleen (kutakuin ja pelkästään) "rakastuminen tyttöön". Ilmeisesti tämä kuva muodostui HS artikkelista otetuin osalainauksin. Linkki katosi . Tarkastellaanhan jos ilmaantuu ja siinä jotakin "sanomista " on.

Itse en artikkelia nähnyt. Kuulin kun siitä osa luettiin ja sivupäivityksen jälkeen sitä ei enään näkynyt.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja Tony »

"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
JonskiJoo
Viestit: 20
Liittynyt: 09.04.2009 13:33

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja JonskiJoo »

Tänään yläasteen elämänkatsomustiedon tunnilla opettaja oli jakanut oppilaille kopion Valkilan haastattelusta. Opettaja myös näytti videon jossa Valkilaa haastatellaan.

Opettaja ei ollut sanonut suoraan omaa mielipidettä karttamisesta. Ehkä onkin hyvä että antaa oppilaiden tehdä itse omat johtopäätökset. Et- tunneilla voi olla myös todistajaperheiden lapsia.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomissa

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JonskiJoo kirjoitti:Opettaja ei ollut sanonut suoraan omaa mielipidettä karttamisesta. Ehkä onkin hyvä että antaa oppilaiden tehdä itse omat johtopäätökset. Et- tunneilla voi olla myös todistajaperheiden lapsia.
Juuri näin lienee kaikkein parasta. Ainakin opettajan roolissa tätä itse suosisin. Mutta niin tai näin, mikäli Joni Valkilan HS haastattelusta ja uutisoinnista syntyy kysymyksiä, lienee viisainta kääntyä Jonin itsensä puoleen. Toisen käden tiedot ovat aina toisen käden tietoja.
jak
Viestit: 255
Liittynyt: 21.02.2013 17:08

Re: Joni Valkila Helsingin Sanomiss

Viesti Kirjoittaja jak »

En missään nimessä epäile tarinaa, mutta... Aikanaan kun Vallilan seurakunnassa kävimme kuuntelemassa niitä höpö juttuja sielä oli kundi joka seurusteli ihan avoimesta ei JT:n kanssa. Muistaakseni tyttö oli tanssija tms. Kävi kyllä kokouksissa, tuossa lienee syy eroavaisuuksiin. En toki tiedä tarinan lopputulosta,
Vastaa Viestiin