vanhinten opaskirja kirjoitti:Jos joku kysyy teiltä neuvoa, sanokaa hänelle, että asian ilmoittaminen tai ilmoittamatta jättäminen viranomaisille on henkilökohtainen asia ja ettei seurakunta ryhdy toimiin heitä vastaan kummassakaan tapauksessa.
Ilmoituksen tekeminen ei ole vanhimmille kuitenkaan henkilökohtainen asia, vaan lain selkeä vaatimus. Tietysti voidaan saivarrella, että on vanhimman henkilökohtainen asia noudattaako hän lakia vai ei, mutta tällainen ohje kuitenkin hämärtää vanhimpien ilmoitusvelvollisuutta.
Sitä paitsi, jos vanhimmat hoitaisivat lakisääteisen ilmoitusvelvollisuutensa, ei tuollaista ympäripyöreää neuvoa tarvitsisi uhrille tai muullekaan kysyjälle antaa, vaan hänelle voitaisiin todeta, että asiasta on jo ilmoitettu ja siltä osin se on hoidossa. Tai jos asia tulisi ensimmäistä kertaa vanhimpien tietoon, he hoitaisivat ilmoituksen viipymättä.
Jos saatte tietää, että jotakuta syytetään lapsen hyväksikäytöstä, soittakaa viipymättä haaratoimistoon
...
Haaratoimisto antaa sitten ohjausta tapauskohtaisesti
Nämä vanhinten opaskirjan ohjeet ovat sikäli tarkasti kirjoitettuja, että niissä varotaan antamasta suoria ohjeita siihen, pitääkö ilmoitus viranomaisille tehdä vai ei. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä tuollainen keskustelu haaratoimiston kanssa pitää sisällään. Ehkä joku vanhin, jonka omatunto on herännyt, vielä joskus vuotaa sellaisen keskustelun nettiin?
Tuo ohje on kuitenkin ongelmallinen ainakin seuraavilla tavoilla:
- Haaratoimisto ei voi antaa mitään muuta lakiin perustuvaa ohjetta kuin sen, että ilmoitus pitää tehdä. Kyseessä on siis tarpeeton viivytys ja välivaihe asian käsittelyssä, ellei sitten nimenomaisena tarkoituksena ole rikkoa lakia ja etsiä mahdollisimman turvallisia keinoja tähän.
- Haaratoimisto ei ole asian osapuoli, joten kyseessä on luottamuksellisen tiedon levittäminen ulkopuoliselle taholle.
- Vanhimpien ilmoitusvelvollisuus on henkilökohtainen, eivätkä he voi ulkoistaa sitä haaratoimistolle. Se, että soitto haaratoimistoon esitetään ensisijaisena toimintavaatimuksena, on omiaan hämärtämään henkilökohtaista ilmoitusvelvollisuutta.
Pienenä positiivisena seikkana voi pitää, ettei ilmoituksen tekemistä viranomaisille kielletä, eikä sitä myöskään pidetä "panetteluna", vaikka syytöstä ei osoitettaisikaan todeksi. Ohjeista kuitenkin paistaa mielestäni läpi haluttomuus noudattaa lakisääteistä ilmoitusvelvollisuutta automaattisesti ja mutkittelematta. Lisäksi ne heijastavat epäluottamusta viranomaisiin ja pyrkimystä pitää omaa "raamatullista" asioiden käsittelytapaa maallista parempana.
