Näitä asioita voisi kerätä kyllä melkoisen pitkän listan, joissa Jumalan maanpäällinen tietotoimisto on esittänyt yhdestä ja samasta asiasta keskenään täysin päinvastaisia lausuntoja. Mutta eikös sitä sanassakin sanota, että "älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea tekee".sinner74 kirjoitti:Mielenkiintoinen huomio, vahvistaa käsitystäni siitä että Vartsikkaseuran oikean ja vasemman käden välillä on pienehköjä kordinaatio-ongelmia
Mahdollisesti jotakin tällaista. Tietysti jos on jo lapsesta saakka kavahtanut ajatusta luopioista ja jo pelkkää teoreettista mahdollisuuttakin sellaiseksi tulemisesta, mutta myöhemmin tulee ymmärtämään sen mistä Vt-seurassa on kaiken kaikkiaan kyse, niin saattaahan sitä ehkä haluta ottaa sitten ilon irti siellä "vastapuolella seisomisesta". Minä en saanut Jt-kasvatusta vaan hurahdin lahkoon vasta 20-vuotiaana, joten saatan omata hieman toisenlaisen näkökulman tähän kuin Jt-perheeseen syntyneet. Tai sitten en, mehän olemme kaikki yksilöitä.sinner74 kirjoitti:Monet ex-todistajat omaksuvat luopio-statuksen vapaaehtoisesti. Näkisin, että kyseessä on osittain huumori, ja osittain tarkoituksellinen toiveikkuus entisten uskontoverien mahdollisesta järkyttymisestä.
Itse näen kyllä luopuneeni uskosta Vt-seuran dogmiin ja siinä merkityksessä olen luopio. Mutta en kyllä tasan taatusti allekirjoita sitä, mitä kaikkia adjektiiveja Vt-seura luopuoihin liittää. Eikä varmasti täällä kukaan muukaan.