Veke jatkaa kusetusta
Valvoja: Moderaattorit
-
Nimrod
- Viestit: 267
- Liittynyt: 09.09.2013 19:10
Veke jatkaa kusetusta
"Leinosen mukaan asevelvollisuudesta vapauttavan lain muuttuminen merkitsisi paluuta vuotta 1986 edeltäneeseen aikaan, jolloin käytännössä lähes kaikki Jehovan todistajat kärsivät vankeusrangaistuksen totaalikieltäytyjinä. Hän toteaa, että jos näin kävisi, valinta vankilan ja ase- tai siviilipalveluksen välillä olisi silti jokaisen oma. - Emme me yhteisönä voi ketään mihinkään käskeä, Leinonen sanoo."
Niin eivät voi käskeä. Armeijan käynyt kuitenkin erotetaan täydellisesti perheestään ja kavereistaan ja suljetaan ulkopuolelle.
Eli tästä voidaan tulkita armeijan olevan nykyään vapaaehtoinen. Jes! Jeppulatkin saavat nykyään käydä armeijan.
PS: JoPo, mistä kyseinen kirjoitus on lähtöisin? Huomasinpa vain uutis-sivullasi tämän tekstin.
Edit. Näköjään Kotimaa24
Edit 2. Vedän jutun omasta takaa astetta pidemmälle: Pedofilia on kuitenkin jokaisen oma asia. Emme me voi laissa ketään kieltää, jos joku siten haluaa toimia. Murhaaminen on kuitenkin jokaisen oma päätös. Emme me voi ketään kieltää murhaamasta. Veropetos on kuitenkin jokaisen oma asia. Emme me voi kieltää keneltäkään sitä. <keksikää tähän lisää>
Veikko hyvä, entäs ne seuraamukset?

"Kuka on jumala, niin että minun pitäisi totella hänen ääntään? En tunne ketään jumalaa." -Mahtava metsästäjä
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Veke jatkaa kusetusta
Niin eihän sitä käskemiseksi voi käsittää. Kasvatetaan ja ohjataan vaan niin, ettei valinnanvaraa ole ja jos onnistuu kuitenkin valitsemaan " väärin " niin sanktio. Mutta emme me ketään käske..Emme me yhteisönä voi ketään mihinkään käskeä, Leinonen sanoo."
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
Kletos
- Viestit: 325
- Liittynyt: 13.01.2009 10:23
Re: Veke jatkaa kusetusta
Samalla tavalla toimivat vanhoillislestadiolaiset. He sanovat, ettei ehkäisyä kielletä. Valinta on oma. Jokainen tekee lapsiasiassa päätöksen oman omantuntonsa mukaan.
Liikkeen mielipide kuitenkin on, että uskovainen ottaa vastaan kakki lapset (eli ei ehkäise). Jos joku ei ota vastaan niin montaa lasta kuin on tullakseen, hän ei enää ole uskovainen ts. vanhoillislestadiolainen eikä häntä enää sellaisena pidetä.
Mutta juu, pakkoahan ei missään ole ... eikä kieltoakaan.

- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Veke jatkaa kusetusta
Eihän valtiokaan, "yhteisönä", ketään käske asepalvelukseen. Se on jokaisen oma valinta mitä asian kanssa tekee. Asiassa ei siten ole todistajilla mitään nillitettävää.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Veke jatkaa kusetusta
Ei kenenkään tarvi verojakaan maksaa. Se on oma päätös ja aina voi ottaa sanktion tilalle.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
Polyester
- Viestit: 2973
- Liittynyt: 11.05.2007 22:11
Re: Veke jatkaa kusetusta
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/jehov ... itettavaa/– Olemme aikoinaan todenneet, että mikäli palveluksessa olisi kyseessä yleinen, maanpuolustustuksesta ajatuksellisesti erotettu, kaikkia koskeva kansalaisvelvollisuus, asia olisi kannaltamme toinen. Nykyinen siviilipalvelus ei tätä ole, Leinonen linjaa, siitäkin huolimatta, että siviilipalvelus ei enää kuulu puolustusministeriön hallinnonalaan.
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1102008085Siviilipalvelus. Joissakin maissa valtio vaatii sotapalveluksesta kieltäytyviä suorittamaan jonkin aikaa siviilipalvelusta. Kun meidän on tehtävä tätä asiaa koskeva ratkaisu, meidän tulisi rukoilla asian johdosta, ehkä keskustella siitä jonkun kypsän kristityn kanssa ja sitten tehdä hankkimiemme tietojen perusteella omantuntomme mukainen ratkaisu (Sananlaskut 2:1–5; Filippiläisille 4:5).
Jumalan sana kehottaa meitä ”olemaan tottelevaisia hallituksille ja valloille, jotka ovat hallitsijoina, olemaan valmiit kaikkeen hyvään työhön, – – [olemaan] järkeviä” (Titukselle 3:1, 2). Voisimmekin näin ollen kysyä itseltämme: Jos menisin siviilipalvelukseen, tinkisinkö kristillisestä puolueettomuudestani tai joutuisinko tekemisiin väärän uskonnon kanssa? (Miika 4:3, 5; 2. Korinttilaisille 6:16, 17.) Vaikeuttaisiko siviilipalvelustyö kristillisten velvollisuuksieni täyttämistä, tai voisiko se jopa estää minua täyttämästä niitä? (Matteus 28:19, 20; Efesolaisille 6:4; Heprealaisille 10:24, 25.) Toisaalta tarjoaisiko tällainen palvelus enemmän aikaa hengellisiin toimiin, ehkä mahdollisuuden osallistua kokoaikaiseen sananpalvelukseen? (Heprealaisille 6:11, 12.)
Jos kristitty tulee siihen tulokseen, että hän voi hyvällä omallatunnolla suorittaa siviilipalvelusta sen sijaan että menisi vankilaan, toisten kristittyjen tulisi kunnioittaa hänen ratkaisuaan (Roomalaisille 14:10). Jos taas hänestä tuntuu, ettei hän voi suorittaa sellaista palvelusta, toisten tulisi silloinkin kunnioittaa hänen kantaansa (1. Korinttilaisille 10:29; 2. Korinttilaisille 1:24).
Siviilipalveluksen koko idea on toimia korvaavana palveluksena asepalvelukselle, mikä jw.orgin artikkelissa asianmukaisesti tuleekin esille. Tietty ajatuksellinen kytkös asepalvelukseen on itsestään selvä ja jw.org on tästä tietoisena siviilipalveluksen hyväksynyt, mutta Leinonen silti kehtaa väittää, että tuo olisi Jehovan todistajien kannalta ongelma.
Kyse on tietysti myös siitä, miten siviilipalvelus on käytännössä järjestetty. Siviilipalveluksen koulutusjaksolla käydään mm. kansalaisoikeuksiin ja -velvollisuuksiin, ympäristönsuojeluun, ensiapuun ja terveyteen liittyviä asioita läpi asiallisella ja neutraalilla tavalla, ja tuskin kenelläkään uskovaisella tai uskonnottomalla voi olla mitään tuota sisältöä vastaan. Työpalvelus taas ei tavallisesta työstä juuri eroa muuten kuin rahallisesti. Muualla voi olla toisin, mutta Suomessa Jehovan todistajat eivät voi vedota edes siihen, että siviilipalveluksessa olisi käytännön tasolla asepalveluksen piirteitä.
Sinänsä ymmärrän Leinosen venkoilun, sillä onhan täysvapautus ase- ja siviilipalveluksesta Jehovan todistajien järjestölle merkittävä kilpailuetu uskontojen markkinoilla ja tehokas keino pitää nuoret miehet aktiivisina seurakunnan jäseninä ainakin kolmikymppisiksi asti. Varmasti Jehovan todistajien järjestö Suomessa tekee jatkossakin kaikkensa, jotta tämä etu heillä säilyisi.
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Veke jatkaa kusetusta
Siviilipalvelusasiassa venkoilussa ollaan kyllä erikoisjännän äärellä. Samalla tavalla kuin karttamisen suhteen. Toki sivariasiassa on takki kääntynyt kivasti ajan myötä. Vielä 70-luvulla oltiin kovasti tätä mieltä:
Mielestäni ylläoleva esitys on kevyessä ristiriidassa allaolevan, vuoden 2012 Vuosikirjan hehkutuksen kanssa. Kuten tietenkin myös koko nykyisen siviilipalvelukseen suhtautumisen kanssa. Vuosikirjan kirjoitus koskee Ruandaa.Vartiotorni 22.3.1975, s. 15 kirjoitti: Kristitty kieltäytyy ottamasta halukkaasti vastaan sellaista työtä sen tähden, mitä Jumalan laki sanoo asiasta: ”Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia.” (1. Kor. 7:23) Asepalveluksen korvikkeeksi suoritettu siviilipalvelus olisi aivan yhtä vastenmielistä kristitylle. Jos hän suorittaisi sen, hän tulisi itse asiassa osaksi maailmasta eikä pysyisi siitä erossa, kuten Jeesus käski.
Miten Vuosikirjassa mainittu ja hehkutettu "muu työ" eroaa siitä "muusta työstä", jota siviilipalveluslaissa täällä meillä tarkoitetaan, ja jonka varjolla Jt:t Suomessa (ainakin kysyttäessä) kieltäytyvät suorittamasta kyseistä työtä?Vuosikirja 2012 s. 247 kirjoitti: UUSIA HAASTEITA PUOLUEETTOMUUDEN VUOKSI
Vaikka Jehovan todistajilla on ollut uskonnonvapaus siitä lähtien, kun työ tunnustettiin laillisesti vuonna 1992, heillä on ollut kaiken aikaa ongelmia kristillisen puolueettomuutensa vuoksi. Viidentoista viime vuoden kuluessa satoja veljiä on pidätetty, koska he eivät ole osallistuneet armeijan alaiseen yöpartiointiin. Mutta sen jälkeen kun veljet kävivät keskustelemassa ministereiden kanssa, viranomaiset suostuivat antamaan heille muuta työtä.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Veke jatkaa kusetusta
En jaksaisi ruveta laittamaan todistajia siviilipalvelukseen, koska sekin tietenkin olisi vainoa, mutta tasa-arvon nimissä,kun tällainen korvaava kansalaisvelvollisuus on kehitetty, niin kyllähän siinämielessä tuo vapautusetu tulisi poistaa.
Polyester heitti hyvän kommentin siitä, että nykyinen systeemi sitoo veljiä ainakin 3-kymppiseksi. Pitää varmasti paikkaansa. Paljon näitä veljiä on mukana, ettei vain tarvi siviilipalvelukseenkaan mennä ja sitten kolmekymppisenä loppuu jt-touhut kokonaan, kun velvoite katoaa.
Lopputuloksena on se, että kyllä tuo etu pitäisi poistaa, ei siksi että sillä tehtäisiin kiusaa vaan siksi että loppukädessä se auttaa veljiä. Tämä voisi olla yksi keino.
Toinen voisi olla koko velvoitteen poistaminen niin armeijasta kuin sivarista kaikilta. Ehkäpä armeijan väki voitaisiin saada houkuteltua paikalle muulla tavalla.
Se auttaa veljiä tasan yhtä paljon elämänsä päätöksissä, eikä tarvitse ainakaan roikkua järjestön mukana vuosia kansalaisvelvoitteen pelossa.
Alan uskomaan että Veikonkin kohdalla valehtelu johtuu siitä, että hänkin elää jonkinmoisessa rinnakkaistodellisuudessa, ehkä psykoosissa ja hänelle kaikki omat höpötykset ovat normaalia .
Jos omaa jt elämää ajattelee, enpä tiedä jos oon ollut jonkinnoisessa jtpsykoosissa ainakin 25 vuotiaaksi asti