Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Valvoja: Moderaattorit
-
Elisenda
- Viestit: 107
- Liittynyt: 13.01.2014 19:40
Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Innokkaat todistajat ovat odottaneet lopun tulemista viimeiset sata vuotta. Lopun antaessa odottaa itseään, on viivästymiselle kehitelty mutkikkaita teorioita esim. alati muuttuvan sukupolviopin myötä. Periaatteessa lukuja voidaan pyöritellä mielin määrin, jos pokkaa vain riittää (ja kyllähän näillä tyypeillä tuntuu sitä riittävän) tyyliin ”poikien kanssa räknäiltiin näitä lukuja ja hupsista. Vähän on tullut laskuvirheitä tuon ja tuon asian kanssa kanssa, mutta onneksi Jehova ystävällisesti on antanut valon kirkastua jne.”
Kysymys kuuluu, että missä vaiheessa puuro on niin paksua, ettei mene enää alas hurskaimmankaan todistajan kurkusta? Periaatteessa lopun kuitenkin pitäisi olla ihan ”pian” käsillä. Menevätkö seuraavat sata vuotta vielä mukisematta sitä odotellessa?
Mikä voisi olla sellainen asia, joka olisi lopullinen kuolin-isku järjestölle ja veisi uskon suurimmalta osalta todistajista?
Mietin tällaista, että jos lentokoneet olisivat posauttaneet WTC-tornien sijasta Brooklynin päämajaan ja hallintoelin olisi saanut surmansa ja tietysti tuho olisi muutenkin ollut massiivista, niin olisiko se ollut todistajille vain todistus siitä, että Saatana hyökkää valittuja vastaan? Vai olisiko kylvänyt epäilyksen siemenen, että Jehova ei suojelekaan kansaansa?

"Niin minun äitini itki hieman ja kuiskas miksi sä lähdet?
Kun täällä on turva ja täällä on rauha ja taivaalla kauneimmat tähdet.
Mä sanoin täällä puhua saa vaan jos haluaa kiittää.
Kuka niin voi olla, kenelle se riittää?" M. Vilkkumaa, Timantti
Kun täällä on turva ja täällä on rauha ja taivaalla kauneimmat tähdet.
Mä sanoin täällä puhua saa vaan jos haluaa kiittää.
Kuka niin voi olla, kenelle se riittää?" M. Vilkkumaa, Timantti
-
Vieras
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Tuo viimeinen oppimuutos sukupolvessa johon tuotiin tämä rinnakkaissukupolvi kuulostaa todella epäraamatulliselta ja täysin tuulesta temmatulta eli sitä ei vissiin oltu edes kunnolla suunniteltu ihan loppuun asti, tosin sillä saatiin lisää aikaa, mutta silti viimeistään tuon myötä luulisi vähänkään omia aivojaan käyttävän lähtevän järjestöstä. Silti monet hyväksyivät ilman epäilystäkään tuon eivätkä edes kyseenalaistaneet sitä. Tässä siis näkee vt-seuran voimakkaan mielenhallinnan joka menee yli raamatun ja jopa Jumalan.
Jotenkin tulee mieleen, että sanoi seura mitä tahansa, vaikka käskisivät tappaa itsensä päästäkseen heti paratiisiin niin suurin osa varmaan toteuttaisi tuon.
Jotenkin tulee mieleen, että sanoi seura mitä tahansa, vaikka käskisivät tappaa itsensä päästäkseen heti paratiisiin niin suurin osa varmaan toteuttaisi tuon.
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Ajattelisin, että probleema on pitkälti siinä, että ihmisen elämä on niin lyhyt. Ja kun ihmisen elämä on lyhyt, niin tällaisia "pian" lupauksia kuunnellessa ja totellessa menee nuoruus hyvin äkkiä ja huomaakin yht'äkkiä olevansa 50 vuotias.Elisenda kirjoitti: Kysymys kuuluu, että missä vaiheessa puuro on niin paksua, ettei mene enää alas hurskaimmankaan todistajan kurkusta? Periaatteessa lopun kuitenkin pitäisi olla ihan ”pian” käsillä. Menevätkö seuraavat sata vuotta vielä mukisematta sitä odotellessa?
50-kymppisenä ei välttämättä enää uskalla asettaa uskoaan kyseenalaiseksi, koska koko elämä on jo mennyt uskon mukaisesti eläen. "Mihin me menisimme?" "Saatanan joukkoihinko maailmaan."
Joten jäljelle jää ainoastaan hyväksyä aika ajoin vaihtuvat sukupolviopit.
Toivoisin kuitenkin, että sitten kun opetukseen sisällytetään kolmas sukupolvi, joka on osittain limittäin 1914- nähneen sukupolven kanssa ja sen nykyisen toisen sukupolven kanssa, niin silloin voisi mennä kuppi nurin ja lusikka lennähtää kilisten lattialle aika monien todistajien kohdalla, ehkä jopa kaikkien todistajien kohdalla.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Ei saamari sentään mä en voi mitenkään uskoa sellaiseen päivään, että nähdään oppi kolmannesta limittäisestä sukupolvesta. Ennemminkin uskon että UM käännöksestä sutataan pyyhkärillä koko sukupolvi sana pois ja keskitään muuta lauseen tynkää tilalle. Noh, mikä vaan on mahdollista, onhan kyseessä mindcontrol lahko.että sitten kun opetukseen sisällytetään kolmas sukupolvi, joka on osittain limittäin 1914- nähneen sukupolven kanssa ja sen nykyisen toisen sukupolven kanssa, niin silloin voisi mennä kuppi
Junnuna aina mietin, että eikö se olisi parempi jo ollut pistää harmagetto pystyyn aikaa sitten. Sukupolvia tulee, sukupolvia menee ja kaikista näistä on paratiisikelpoisia räkänen prosentin kymmenys, ainakin vt-kumihousulahkon mittapuilla. Mihinkä se nyt tässä odottelemalla muuttuis.
Ei tähän nyt mitään kristallipalloa tarvi nähdäkseen ettei jatkossakaan väki rynni vtseuran jumalien persuksia nuoleskelemaan.
Onko muuten laskettu kauanko kahden limittäisen sukupolven opilla on vielä armonaikaa jäljellä kunnes on hommaa ruuvailtava? Tehdäänköhän se kertaheitolla vai tyylillä missä nähtiin että sitä aikaa tällä edellisellä muutoksella ostettiin(varastettiin) aika paljon, on oppia helppo muuttaa ihan pikkuriikkisen, vaikka kirjain kerrallaan parin vuoden välein.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
Lottopallo
- Viestit: 257
- Liittynyt: 14.12.2014 20:00
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Kyseinen sukupolviopin muutos oli omalla kohdallani ihan vihoviimeinen pisara, joka sai minut antamaan lopulliset piut paut koko järjestölle. Tuo ei tietenkään ollut perimmäinen syy, mutta toimi hyvänä pisteenä i:n päälle.Vieras kirjoitti:Tuo viimeinen oppimuutos sukupolvessa johon tuotiin tämä rinnakkaissukupolvi kuulostaa todella epäraamatulliselta ja täysin tuulesta temmatulta eli sitä ei vissiin oltu edes kunnolla suunniteltu ihan loppuun asti, tosin sillä saatiin lisää aikaa, mutta silti viimeistään tuon myötä luulisi vähänkään omia aivojaan käyttävän lähtevän järjestöstä. Silti monet hyväksyivät ilman epäilystäkään tuon eivätkä edes kyseenalaistaneet sitä. Tässä siis näkee vt-seuran voimakkaan mielenhallinnan joka menee yli raamatun ja jopa Jumalan.
Jotenkin tulee mieleen, että sanoi seura mitä tahansa, vaikka käskisivät tappaa itsensä päästäkseen heti paratiisiin niin suurin osa varmaan toteuttaisi tuon.
Minua raivostutti suunnattomasti, kun kymmeniä vuosia vallalla ollut oppimuutos lakaistiin maton alle eikä seura ottanut tapansa mukaan pienintäkään vastuuta. Oppimuutos haiskahtaa todella häthätää tekaistulta, kun jotain piti valon varjossa tarjota tilalle, kun aika ajoi vanhasta ohi. Vähän yksinkertaisempikin tyyppi tajuaa, ettei nykyversiossa ole päätä eikä häntää.
Jostain lehdestä löytyy kyllä suora sitaatti mitä vartiotorni kirjoitti selitykseksi opin muutokselle. Oli jotain sitä tasoa, että jotkut ovat rakennelleet teorioita sukupolven pituudesta ja voimme tuottaa viisaan sydämen olemalla varmoja siitä, että loppu on lähellä. Ei ihan sanantarkasti noin, mutta tuonne päin.
Minulla on tunne, että tuon 1914 sukupolviopin totaalinen muutos vitutti suurta osaa, mutta shitti täytyi vain niellä ja sopeutua siihen, ettei elämä vaikeudu.
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Uskon että järjestössä on tälläkin hetkellä runsaasti väkeä,jotka odottavat vain tuon oman pisteen saapumista iinsä päälle. Viimeinen niitti, viimeinen naula todellakin... jokaiselle kerrallaan.Tuo ei tietenkään ollut perimmäinen syy, mutta toimi hyvänä pisteenä i:n päälle.
Takuulla. Jokin ihme ote ja alistaminen sai porukan nielemään. Mitä parempi alistettu ote, sitä vähemmän tarvitsi niellä. Sinänsä järjestö ei ole mikään reilukerho. Korkealta sanellaan, eikä ole mitään oikeutta nousta pystyyn huutelemaan että mitä helvettiä tää on!!??Minulla on tunne, että tuon 1914 sukupolviopin totaalinen muutos vitutti suurta osaa, mutta shitti täytyi vain niellä ja sopeutua siihen, ettei elämä vaikeudu.
Jos olisi olemassa jäsenille oma AY-liitto, voisi tämän ameriikan työnantajan kanssa joutua tekemään muutamia sopimuksia ennenkuin homma toimisi. Sitä ennen olisi muutama lakko kyllä edessä.
Kun ei tällaista ole, pääsee ameriikan pomot tyrannisoimaan juuri miten tahtoo ja niinhän se on tehnytkin. Todellakin, ihan mitä helvettiä tahtoo.
Lahkon orjia ,valitettavasti.Sellaisia joilta on oikeudet viety
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Ei missään näkyvilla olevassa vaiheessa, koska jokainen kauhoo huttua ainoastaan oman elinkaarensa rajoissa ja pyrkii olemaan vaivaantumatta siitä, että Vt-hutunkeiton juuret ovat miltei kaksi vuosisataa sitten liikkeelle potkaistussa milleriläisyydessä. Sekä vaivaantumatta siitä, että alkuperäisestä huttureseptistä ei ole käytännössä mitään oleellista jäljellä. Oppimuu... anteeksi tarkennukset markkinoidaan osoituksena siitä, että Jehova valistaa kansaansa. Hutussa on jotain sellaista, joka huumaa porukan elämään irti todellisuudesta.Elisenda kirjoitti:Kysymys kuuluu, että missä vaiheessa puuro on niin paksua, ettei mene enää alas hurskaimmankaan todistajan kurkusta?
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
kaikki eivät nielleet paskaa, tilanne vaihteli maakohtaisesti ja katoa oli etenkin protestannisssa maissa, tässä 1995-2006 kehityskulkua:Lottopallo kirjoitti:Minulla on tunne, että tuon 1914 sukupolviopin totaalinen muutos vitutti suurta osaa, mutta shitti täytyi vain niellä ja sopeutua siihen, ettei elämä vaikeudu.
Alankomaat –5,7
Belgia –12,4
Britannia –2,2
Islanti –4,3
Itävalta –1,3
Norja +0,8
Ranska –7,3
Ruotsi –8,0
Saksa –2,3
Slovakia –4,6
Suomi –0,3
Sveitsi –6,7
Tanska –9,1
Eli yllämainituissa maissa oltiin pakkasella (paitsi Norja?) vielä vuosikymmenen jälkeen, kun sitten taas katolisvoittoisissa maissa tilanne oli korjaantunut samassa ajassa:
Espanja +2,4
Irlanti +15,6
Italia +11,1
Kreikka +8,3
Malta +8,2
Portugali +9,0
Puola +5,0
Romania +16,9
Slovenia +11,5
Unkari +32,3
Suomen jäsenmäärä on vielä sama kuin noin kaksi vuosikymmentä sitten, vuoden 1995 oppimuutoksen aiheuttama jäsenkato on korjattu, mutta sille tasolle on jääty, vaikka kastettuja on reilusti yli 6000.
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Kuinkahan Suomen jäsenmäärä pysyy samana jos tuo mitataan prosentuaalisesti suhteutettuna suomen väkilukuun 1995-2006. Oletan että tänä aikana Suomi on myös väkiluvultaan kasvanut. Jos näin, prosentuaalisesti jäsenmäärä on tainnut notkahtaa?Suomen jäsenmäärä on vielä sama kuin noin kaksi vuosikymmentä sitten, vuoden 1995 oppimuutoksen aiheuttama jäsenkato on korjattu, mutta sille tasolle on jääty, vaikka kastettuja on reilusti yli 6000.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
Peeveli
- Viestit: 362
- Liittynyt: 09.05.2012 14:39
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Loppuahan voi venyttää niin pitkään että kuten merkit kertovat:
-Nälänhädät
Ihmiset ovat suuressa osassa maapalloa yliravittuja. maailmassa ei ole koskaan ollut näin terveitä ihmisiä ennen.
-Maanjäristykset
Maanjäristykset kokoluokassaan ja määrissään ovat alhaisimmillaan luvuilla kuin koskaan ennen 2000 luvulla.
-Ruttotaudit
Myös taudit ja maailman välilukuun suhteutettuna ihmisiä ei ole kuollut koskaan näin VÄHÄN tauteihin(saati sitten ruttoon itsessään)
-Väkivalta
Sodista huolimatta väkilukuun suhteutettuna maailma ei ole koskaan aiemmin ollut rauhallisempi paikka asua.
Jos suuntaus on tämä, niin milloin se venytetty lopunaika alkaa tai päättyy?

...Mess with the best, fuck the rest
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Niin eipä tiedä onko ennustus menossa persiilleen vaan onkohan ajankohta vain väärä. Vt seuran "pian" höpinöihin nykyinen kehitys ei välttämättä sovi.Peeveli kirjoitti:Loppuahan voi venyttää niin pitkään että kuten merkit kertovat:
-Nälänhädät
Ihmiset ovat suuressa osassa maapalloa yliravittuja. maailmassa ei ole koskaan ollut näin terveitä ihmisiä ennen.
-Maanjäristykset
Maanjäristykset kokoluokassaan ja määrissään ovat alhaisimmillaan luvuilla kuin koskaan ennen 2000 luvulla.
-Ruttotaudit
Myös taudit ja maailman välilukuun suhteutettuna ihmisiä ei ole kuollut koskaan näin VÄHÄN tauteihin(saati sitten ruttoon itsessään)
-Väkivalta
Sodista huolimatta väkilukuun suhteutettuna maailma ei ole koskaan aiemmin ollut rauhallisempi paikka asua.
Jos suuntaus on tämä, niin milloin se venytetty lopunaika alkaa tai päättyy?
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
No käyttämällä sekä 1996 lukuja (19134/5131900) että 2013 lukuja (18643/5451270) oli vuonna 1996 Suomen asukasluvusta todistajia 0,372844366 % ja vuonna 2013 0,341993701 %. Todistajien kasvu jää jälkeen asukasluvun kasvusta.Veli-Hopea kirjoitti:Kuinkahan Suomen jäsenmäärä pysyy samana jos tuo mitataan prosentuaalisesti suhteutettuna suomen väkilukuun 1995-2006. Oletan että tänä aikana Suomi on myös väkiluvultaan kasvanut. Jos näin, prosentuaalisesti jäsenmäärä on tainnut notkahtaa?
Noiden lukujen takana olevaa kehitystä on hieman hankala hahmottaa, helpompaa on katsella jäsenmäärää kasvattavia Vt-seuran ilmoittamia kastelukuja ja katsella kehitystä sitä kautta. Edellä mainitulla välillä kastettiin 6545 uutta todistajaa ja jos otetaan vuosittaiseksi luonnolliseksi poistumaksi 1 % (3431), niin takaoven kautta poistuneita on 1996-2013 välillä 3114, eli vuosittain kaksi vajaan sadan hengen seurakuntaa. Näin etuovesta tulevien kastettujen määrä vastaa takaoven kautta sekä luonnollista tietä poistuneita ja kokonaisjäsenmäärä on nyt samalla tasolla kuin vajaa kaksi vuosikymmentä sitten.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Joo itse asiassa nyt on esitetty, että liikalihavuus on maailmantasolla suurempi ongelma kuin ruuan puute.Peeveli kirjoitti:Loppuahan voi venyttää niin pitkään että kuten merkit kertovat:
-Nälänhädät
Ihmiset ovat suuressa osassa maapalloa yliravittuja. maailmassa ei ole koskaan ollut näin terveitä ihmisiä ennen.
Maanjäristyksillä ei ole mitään merkitystä jos Jeesuksen kerrotaan todenneen, että maanjäristyksiä on monin paikoin. Maanjäristyksiä on ollut kaiken aikaa ja sama jatkuu käytännössä muuttumattomana edelleen kunhan seurataan pidemmän aikavälin menoa.-Maanjäristykset
Maanjäristykset kokoluokassaan ja määrissään ovat alhaisimmillaan luvuilla kuin koskaan ennen 2000 luvulla.
Niinpä.-Ruttotaudit
Myös taudit ja maailman välilukuun suhteutettuna ihmisiä ei ole kuollut koskaan näin VÄHÄN tauteihin(saati sitten ruttoon itsessään)
Keskiajalla surmantekoja oli aivan eri luokkaa, Euroopassa semmonen 20 vuodessa per 100 000 asukasta, nyt luku on 1...3. Paikallisia eroja katsottaessa esimerkiksi 30-vuotinen sota oli Saksalle tuhoisampi kuin kumpikaan maailmansodista, kuten Suomen kohdalla 25-vuotinen sota (1570-1595).-Väkivalta
Sodista huolimatta väkilukuun suhteutettuna maailma ei ole koskaan aiemmin ollut rauhallisempi paikka asua.
Puhumattakaan siitä, että koko lopun aika on Raamatusta revitty pelote ja harha. Ajanlaskumme alun porukka eli lopun aikaa, koska Jeesuksen tuli palata laittamaan asiat kondikseen silloin eläneiden ihmisten elinaikana. No Jeesus ei lunastanut puheitaan, mutta puheita on tekohengitetty noin kaksi vuosituhatta, koska katteeton lupaus menee delleen kaupaksi.Jos suuntaus on tämä, niin milloin se venytetty lopunaika alkaa tai päättyy?
-
Lottopallo
- Viestit: 257
- Liittynyt: 14.12.2014 20:00
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Jos vartsikka päivittäisi juttujaan ja laittaisi trackingia juttuihinsa muutenkin niin voisiko tornilehdessä lukea joskus seuraavaa:
Loppua tosi kristityt ovat odottaneet vähän liiankin kanssa. Nyt jos koskaan on tullut aika lopettaa siitä alituinen numeron tekeminen, koska se ei ole tähänkään asti kantanut hedelmää. Voimme tuottaa viisaan sydämen ja unohtaa koko asian. Antakaamme mennä asioiden omalla painollaan katsoen mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tämä asiainjärjestelmä saattaa päättyä, mutta emme ole varmoja päättyykö se juuri sillä tavalla kuin olemme tähän asti opettaneet.

rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kuinka pitkälle loppua voi venyttää?
Lopun tulemattomuus on jumalan armoa. Yhä useammilla on tilaisuus pelastua.
Jokainen voi veivata tuosta perustelusta vaikka minkälaisen umpisolmun, mutta näin mulle sanottiin kun mietin asiaa lapsena.
Jokainen voi veivata tuosta perustelusta vaikka minkälaisen umpisolmun, mutta näin mulle sanottiin kun mietin asiaa lapsena.
Let me go Master I hate you so