Päätöksenteko on minulle hyvin haastavaa. Tarkoitan lähinnä valintojen tekoa. Usein kyseessä ovat kaiken lisäksi ihan mukavat asiat, mikä tuntuu vähän hullunkuriselta. Esimerkiksi olen kiinnostunut hyvin monenlaisista asioista ja haluaisin harrastaa vaikka sun mitä. Yksinkertaisesti asioiden tekeminen kaatuu usein siihen, etten osaa päättää, mitä tekisin. Vaihtoehtoja on liikaa. Jahkailuun kuluu aikaa ja se vie usein ilon mukavienkin asioiden tekemisestä. Olen kyllä vuosien saatossa mennyt kohti parempaa suuntaa, mutta edelleen ahdistun valintojen edessä.
Osa edellä kuvaamastani johtuu varmaan ihan luonteestanikin. Uskon kuitenki, että osa on seurausta uskonnosta. Tai ei niinkään uskonnosta, vaan siitä, etten ole enää siinä mukana ja joudun totuttelemaan ns. normaaliin elämään. Jehovan todistajana ollessa ei samalla tavalla tarvinnut pohtia asioita ja miettiä, mitä elämältään haluaa. Vaihtoehtoja ei ollut. Lapsena ja nuorena oli esimerkiksi turha miettiä, mitä haluaisi harrastaa. Mahdollisimman suuri osa ajasta täytyi käyttää "arvokkaaseen työhön". Minusta tuntuukin, että olen vasta nyt sellaisten asioiden edessä, jotka ihmiset normaalisti kohtaavat jo lapsena ja nuorella aikuisiällä. Olen vähän kuin murrosikäinen teini, vaikka ikää on kohta 30 vuotta. Opettelen vasta nyt tuntemaan itseni, mistä pidän ja mitä haluan elämältäni.
En halua sysätä kaikkea uskonnon syyksi, kuuluuhan itsensä tutkiskelu ja kehittäminen normaalistikin elämään. Ihminen ei varmaan koskaan tunne itseään tarpeeksi hyvin. Koen kuitenkin, että tietyt asiat tuottavat minulle haastetta tavanomaista enemmän. Mitä mieltä olette, onko tässä perää? Onko teillä ollut samankaltaisia tuntemuksia?
Ahdistun helposti ja tuntuu, etten osaa mitään. Sen vuoksi olen yrittänyt keskittyä enemmän muutamaan harrastukseen, saa nähdä kuinka käy.