Markku Meilo kirjoitti: Tuo katkeruuskortti otetaan esille lähinnä silloin kun Vt-opin puolustaminen käy muulla tavalla mahdottomaksi.
Jep, katkeroitumisesta ei mielestäni ole mitään hyötyä. Turha jäädä nyyhkyttämään, mitä on tapahtunut. Nyt on syytä mennä eteenpäin. Sitä paitsi moni asia on ollut minunkin lapsuudessani hyvin eikä myöskään Jehvan todistajat ole läpeensä pahoja, uskonnosta löytyy hyviäkin puolia. Turha siis vetää ylleen mitään marttyyrin viittaa. Kaikilla on ollut elämässään omat vaikeutensa. Sen puolesta tällaiset vertaistukiryhmät ovat kivoja, että näissä on samankaltaisten kokemusten omaavia ihmisiä.
Markku Meilo kirjoitti: Mustavalkoisuuden hylkääminen on vääjäämätön osa Vt-kultista poistumista.
Totta, JT-elämähän on hyvin mustavalkoista. Sen piiristä poistuttuaan silmät aukeavat huomaamaan, että lähes asialla kuin asialla on monta puolta. Mikään ei olekaan niin yksinkertaista. Siinä kai se haaste onkin. Toisaalta on kuitenkin hienoa, että saa käyttää omaa järkeään. Täytyy vain opetella tekemään itsenäisiä päätöksiä ja seisomaan päätöstensä takana. Toisaalta tarpeen tullen täytyy olla valmis myöntämään, että on tehnyt väärän päätöksen. Virheen myöntäminen saattaa myös tuottaa ex-JT:lle ongelmia, koska aiemmin tekemisistään/tekemättä jättämisistään on tavallaan ollut vastuussa Jumala/järjestö. He sanelevat kuitenkin, mitä JT tekee.