demonit esineissä

[stigma]

Käsittääkseni demonit väistävät leikkimielisesti kuvaamiani asioita. Olen ilmeisesti taas väärässä.

Välttämättä ei aivan noinkaan voida sanoa. Jehovan todistajien yhteisön ulkopuolelta on täysin mahdotonta kuvata, saati käsittää, mitä kaikkea tämä demonikammo pitää sisällään. Se, mikä normaalisti saattaa vaikuttaa hupaisalta, ei välttämättä sitä ole. Uskontoon sidottu pelko on hyvin voimakas mielenhallinnan väline uskonnosta riippumatta. Erityisen tehokas pelote tämä on lapsille, aiheuttaen vakaviakin psyykkisiä vammoja, mutta ei uskossaan vilpittömille aikuisellekaan vallan vaaraton.

Ensin mainitsemani on sekin täyttä totta. Luterilainen pappi suoritti eksorkismin (pahojen henkien karkottamisen) yksityiskodissa, mutta sillä ei ollut alkavaan psyykkiseen sairauteen merkitystä. Katolisuudessa ja ortodoksisuudessa eksorkismi on tavanomainen toimenpide tietyissä tilanteissa, luterilaisuudessa harvinaisempi. Jehovan todistajien käytäntöä en tässä asiassa tunne.

Voi Taivaan Isä sentään. Psykiatrian häiriö ei poistu hoidotta. On tämä monimutkainen vyyhti.

[Markku Meilo]

Jehovan todistajien käytäntöä en tässä asiassa tunne.

Manaamista ei ole, mutta orastavan mielenhäiriön demoniin heijastavat todistajat kyllä kutsuvat vanhimpia avuksi. Näistä on sitten olemassa toinen toistaan naurettavampia uskonvahvistuksena leviäviä kaupunkitarinoita. Yhdessä tapauksessa vanhin ei oikein saanut maljakkoa rikki vasaralla kun siinä oli demoni. Vasta vanhimman kehitettyä tarmon huippuunsa demoni luovutti ja maljakko särkyi.

Kun olin räkänokka jt, niin mulle opetettiin, että suurin osa (tjsp.) mielisairaista on demonien riivaamia. Mielenkiintoista onkin se, että silloin demonit eivät häirinneet jehovantodistajia käytännössä lainkaan. Nykyisenlainen demonikammo on myöhempää perua ja lienee osin voimistunut kirpparien yleistymisen myötä.

Ja loppukevennyksenä ote Vt-seuran kaksinaismoralismista tässä aiheessa:

“BE YE THEREFORE WISE AS SERPENTS”
“I have an elder sister to whom I have always been very attached, and since coming to a knowledge of the truth I have greatly desired my sister to share the same privilege of being a servant of The Theocracy. I wrote a letter to the brethren in the town where she lives, asking them to call and witness to her, but all their efforts were fruitless. At last I decided to make a visit myself. The main stumblingblock appeared to be her superstitious belief in the power of a certain juju in her house. She believed that should she eat any food made from cassaver, including the native food called gari, or listen to any message other than that received from this juju, she would die.

“Understanding the African’s superstitious belief in the power of medicine, I approached the problem in the following manner: I took some ordinary water and put it in a bottle. When I reached the house she told me that she understood I had now joined the ‘Armageddon’ company and that other ‘Armageddon’ people had been calling on her, but she could not agree with them as she had a powerful juju. I then told her that for her good I had obtained some very powerful medicine known as ‘Juju Driver’, and that even since I had been in the house the power of her juju had been broken. I then produced the bottle and told her to drink some and also to rub some on her body, after which she would be able to eat gari without any danger of death, because the juju had already run away.

“At first she was still afraid to eat the gari, but after more encouragement she took some, particularly after she watched me eat some. I made her repeat the same thing the next day and again the third day. By now she was convinced that the power of the juju had really been broken, so she asked how I had managed to get such powerful medicine. I told her to get her Bible, and we started reading some passages together. For three days we studied together, and then I told her about the water in the bottle and how the real ‘Juju Driver’ was the water of truth. She laughed and said that God did indeed move in mysterious ways. By the time I left she was attending the company studies and sharing in the service.”—Nigeria publisher. (w50 May 15 p. 160)

Aivan samalla tavalla kuin valehtelu ei aina olekaan valehtelua, niin pahojen henkien kanssa leikkimielinen puuhailu ei olutkaan niin paha kuin lakritsipiipun syönti oli 1950-luvulla.

[Peeveli]

Jt:lla on kätevästi ulkoistettu demonit esineisiin, mullakin kotona lensi natsiäitipuolen toimesta milloin mitäkin penaalia,cd:tä ja yks tietokone roskiin kun demonit vaivasi sitä. yleensä demonit tulivat yöllä että piti tulla mekastamaan 10.v lapsen huoneeseen klo.2 yöllä.
Henkilöissä näitä temoneja ei koskaan ole niin niistä pääsee nuin helposti eroon. kummasti ne tulevat vain aina takaisin uusien tavaroiden myötä.

Ikävä puoli tässä on se temonien pelottelulla pikkusiskoni ovat jääneet henkisesti vihanneksi tuon pelottelun myötä. en tiedä nykyistä kuntoa kun ole perhettä nähnyt nyt 5. vuoteen mutta viimeksi meno oli aika hurjaa ja villiä.
Toivottavasti temonit lähtevät kun kaikki pyykkikoneista autoa myöten on nakottu kaatikselle.

[Markku Meilo]

Toivottavasti temonit lähtevät kun kaikki pyykkikoneista autoa myöten on nakottu kaatikselle.

En yllättyisi jos eteen tulisi tapaus, jossa koko rakennus oli niin demonien kyllästämä, että se piti hylätä tai peräti polttaa. Jt-kaupunkitarinat smurffeistakin kertovat jo henkilöiden herkkyystilasta, kun ekan luin, niin en uskonut kenenkään aikuisen sellaista levittävän nauramatta, niin vaan uskoin väärin.

[Veli-Hopea]

Niin.. oven läpi demoni pääsi (olohuoneesta makkariin) mutta parvekkeen lasiovi oli sille demonille sitten liikaa. Parvekkeelta ei enää kummitellut.

Tämä on kyllä faktaa kahdestakin syystä. Ulkona on sen verran kylmä että kohmeessa demonit eivät ole kovinkaan vikkeliä. Lisäksi lasi on demoneille kryptoniittiä.

Yksi hyvä keino olisi demonien riivaamien esineiden upottaminen veteen. Eivät raukat osaa uida ja hukkuvat, miten muuten olisi ollut mitään järkeä juoksuttaa sikoja jyrkänteeltä alas, ellei demoneille tapahdu siitä mitään haittaa.

[rippeli]

Nykyään naurattaa, mutta aikoinaan nämä demonijutut ovat olleet tosi vakavia asioita.
Olen polttanut raamatun sen vuoksi, että epäilin siinä asustelevan demonin.
Aloituksen hyllyn uskalsin ottaa, koska ajattelin niitten edellisten omistajien olleen vain muuten sekopäitä.
Olkoon hänessä demoni, taikka ei, ei ole enää minun taakkani.