Minua on ns. luopiona ihmetyttänyt jo kauan eräs asia. Olen siinä mielessä onnekas että perheeni ei ole täysin katkaissut yhteyttä minuun, vaan vanhempani ovat edelleen kanssani yhteydessä jonkun verran (harvemmin kun "maailmalliset" vanhemmat lapsiinsa ihan varmasti mutta yhteydessä kuitenkin). He kertoivat että jos ei uskonnosta puhuta niin se käy päinsä ja siksi emme koskaan keskutele mistään Jehovan todistajiin liittyvästä tai muusta vastaavasta. Siksi en voi myöskään heiltä kysyä tätä asiaa suoraan.
Asun eri paikkakunnalla kun vanhempani ja vaikka tapaamme silloin tällöin he eivät missään nimessä suostu olemaan meillä yötä ja minäkään en saa olla heillä yötä. Viimeksi he maksoivat jopa minulle ja perheelleni hotellihuoneen jottemme vain vanhingossakaan tulisi heille yöksi. Samoin heillä on aina ystäviä paikkakunnalla jolla minä asun jonne he menevät yöksi kun tulevat tänne.
Kysymykseni on siis mistä tämä johtuu. Onko luopioiden luona yöpyminen jotenkin erityisesti kiellettyä? Ja mikä syy tähän siinä tapauksessa annetaan? (Oletan että joku sopiva raamatunkohta on olemassa jossain

) Siinä mielessä kiinnostaa koska heidän omatuntonsa sallii ilmeisesti tapaamisen muttei juuri tätä. Erosin itse Jehovan todistajista monta vuotta sitten, eli olen kai sitten luopio ja olen naimissa miehen kanssa joka ei ole koskaan ole ollut Jehovan todistaja jos sillä on väliä.
Osaako kukaan arvata syytä?