Verensiirrosta

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Lindamaaria
Viestit: 3
Liittynyt: 20.02.2015 10:57

Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Lindamaaria »

Hei,

Olisin kysynyt palstalaisilta kuinka entiset Jehovan todistajat suhtautuvat verensiirtoon?

Kysymys on minulle ajankohtainen tällä hetkellä syystä, että sisareni (entinen JT) on erittäin sairas ja hänelle on ehdotettu annettavaksi verta hemoglobiinin erittäin alhaisen arvon vuoksi.

Sisareni on eronnut/erotettu (en tiedä kumpi) jo joskus -80 luvulla ja hän ei muuten elä JT oppien mukaan. Nyt kuitenkin kun hänelle tuli tämä verenanto eilen eteen hän kieltäytyi siitä ehdottomasti. Lääkäri oli kysynyt onko kyseessä uskonto johon hän oli vastannut, että ei vaan hän kieltäytyy siitä eettisistä syistä.

Uskon kuitenkin, että koska hän oli JT yli 30 vuotta niin hänet on niin aivopesty siihen, että verensiirto on kauhea synti.

Olen itsekin ollut mukana lapsena mutta minulla loppui kokouksissa käynti murrosiässä. Enkä sen jälkeen ole haikaillut "lahkoon" takaisin.

Onko tosiaan näin, että uskonnon joku oppi voi jäädä painamaan mieltä noin pahasti, että kieltäytyy hoidosta joka voi olla sillä hetkellä elintärkeää?

Olen tästä tilanteesta erittäin pahoillani ja olen yrittänyt puhua hänelle mutta mikään ei tunnu auttavan, hän pysyy kannassaan.
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Onko tosiaan näin, että uskonnon joku oppi voi jäädä painamaan mieltä noin pahasti, että kieltäytyy hoidosta joka voi olla sillä hetkellä elintärkeää?
Kyllä, se moodi jää joskus päälle kun tuota verikieltoa on tuputettu vuosia. Monesti entinenkin jt voi ajatella että vaikka ei muuten eläisi jt normien mukaan, veri on se viimeisin mitä ei kuitenkaan koskaan tulla hyväksymään , ikäänkuin se olisi synneistä pahin.

Näitä on käsitelty palstalla useasti. Tulet todennäköisesti saamaan paljon infoa ja linkkejä muihin aloituksiin. Tutki ja mieti tarkkaan, ehkä saat siskosikin järkiisi.

Me ymmärrämme hyvi miksi siskosi tekee kuin tekee. Nyt hänen pitäisi vaan päästä selville siitä, ettei kaikki ole niinkuin vtseura on esittänyt. Tsemppiä!
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Kannattaa varmaan etsiä uutta JT-kirjallisuutta, joka käsittelee verta.
80-luvun jälkeen suhtautuminen on muuttunut paljon ja veren eri ainesosia saa jt-lahkonkin mukaan käyttää melko vapaasti.
Hemofiliaa sairastaville sallitaan muistaakseni lisäksi yksi verensiirto ilman komiteaa. Voisiko tätä lupaa soveltaa siskoosi?
Eli JW.org sivuille selailemaan verioppia. Työtähän se teettää, mutta lienee palkitsevaa, jos pelastat sillä siskosi. Jos pystyt jt-materiaalilla perustelemaan luvan ottaa verta, taikka sen osia, niin tuskinpa siskollasi on mitään sellaista opetusta vastaan.
Let me go Master I hate you so
rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Niin ja vielä:
Voimia ja kestävyyttä teille molemmille vaikeassa tilanteessa.
Let me go Master I hate you so
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Tony »

Lindamaaria kirjoitti:Hei,

Olisin kysynyt palstalaisilta kuinka entiset Jehovan todistajat suhtautuvat verensiirtoon?
Vaihtelevasti. Pääsääntöisesti taitaa mennä niin, että ne entiset todistajat jotka ovat tarkastelleet entistä uskontoaan eroamisen jälkeen objektiivisesti, suhtautuvat verensiirtoon kuten muihin lääketieteellisiin hoitomuotoihin. Eli eivät näe asiassa mitään ihmeellistä.

Toisaalta usein ne, jotka eivät ole tarkastelleet entistä uskontoaan objektiivisesti, selvittäneet mistä siinä on kysymys ja onko esimerkiksi verensiirroista kieltäytyminen todella raamatullinen kanta, ovat saattaneet jäädä jonkinlaiseen välitilaan, jossa jotkut Jt-opit vaikuttavat leimallisesti henkilön ajatusmaailmaan. Tällaiset henkilöt saattavat usein muutenkin pitää jehovantodistajuutta (ehkä salaakin) jalustalla, Totuutena™, vaikka eivät olisi olleet tekemisissä uskonnon kanssa vuosikymmeniin.
Sisareni on eronnut/erotettu (en tiedä kumpi) jo joskus -80 luvulla ja hän ei muuten elä JT oppien mukaan. Nyt kuitenkin kun hänelle tuli tämä verenanto eilen eteen hän kieltäytyi siitä ehdottomasti. Lääkäri oli kysynyt onko kyseessä uskonto johon hän oli vastannut, että ei vaan hän kieltäytyy siitä eettisistä syistä.
"Eettinen syy" kumpuaa tietenkin jehovantodistajuudesta. Kenelle tulee vastaavassa tilanteessa edes mieleen kieltäytyä tärkeästä hoitomuodosta, ilman jotain yhteyttä Jehovan todistajiin?
Uskon kuitenkin, että koska hän oli JT yli 30 vuotta niin hänet on niin aivopesty siihen, että verensiirto on kauhea synti.
Kyllä. Jehovantodistajuus on sen luokan vahvaa mielenhallintaa, että jos sitä ei käsittele pois mielestään, se usein jää sinne ja poksahtaa ilmoille sitten esimerkiksi tällaisissa tilanteissa.
Onko tosiaan näin, että uskonnon joku oppi voi jäädä painamaan mieltä noin pahasti, että kieltäytyy hoidosta joka voi olla sillä hetkellä elintärkeää?
Helposti. Valitettavasti.
Olen tästä tilanteesta erittäin pahoillani ja olen yrittänyt puhua hänelle mutta mikään ei tunnu auttavan, hän pysyy kannassaan.
Erittäin valitettava tilanne. Ehkä rippelin mainitsema veriopin päivitys saattaisi olla yksi mahdollisuus vaikuttaa henkilön "eettisiin syihin". Hän tuskin on tietoinen, mitä veriopille nykyään kuuluu ja miten se on muuttunut ajan myötä.

Myös Jehovan todistajien aikaisempien vastaavien järjettömien käsitysten esittäminen voisi auttaa. Ja jos ei heti, niin ehkä myöhemmin (toki huono homma jos aikaa ei ole). Näitä voisi esitellä ajatuksella, että onko verestä kieltäytyminen aivan sata prosenttinen raamatullinen Totuus, kun sitä on kerran muutettu ja nämä aikaisemmatkin näkemykset on muuttuneet tai unohdettu kokonaan ajan myötä.

Eli onko elämällä uhkapelaaminen todella sen arvoista, kun kyse on vain tulkinnasta, jota ei voida osoittaa täysin varmaksi. Päinvastoin se voidaan osoittaa pelkäksi (huonoksi) arvaukseksi, joka on vienyt tuhansien ihmisten hengen. Samalla tavalla rokotuskielto vei joissain tapauksissa ihmisten hengen. Ja minkä vuoksi? - Ainoastaan Vartiotorni-seuran huonon arvauksen vuoksi.

Jehovan todistajilla on ollut mm. tällaisia näkemyksiä:
* Vesikauhua ei ole olemassa - Golden age (Kultainen aika), g23 1/1 s.214

* Bakteerit eivät aiheuta sairauksia - Golden age, g24 1/16 s.250

* Rokotukset ovat hyödyttömiä - Golden age, g31 2/4 s.294

* Lääkärit ovat Saatanan asiamiehiä - Golden age, g31 8/5 s.727, 728

* Rokotukset aiheuttavat demonismia - Golden age, g31 2/4 s.293

* Aspiriini aiheuttaa sydänsairauksia - Golden age, g35 2/27 s.343, 344

* Rokotukset ovat julma huijaus - Consolation (Lohdutus), g39 5/31 s.3

* Verensiirto on syömistä suonten välityksellä - Vartiotoni 15.9.1951 s.284

* Perinnölliset ominaisuudet siirtyvät verensiirtojen välityksellä
- Vartiotorni 1.12 1961 s.544
Elinsiirto oli aikaisemmin kannibalismia:
Ne, jotka alistuvat sellaisiin leikkauksiin, elävät toisen ihmisen lihasta. Se on kannibalismia. Mutta salliessaan ihmisen syödä eläinten lihaa Jehova Jumala ei antanut ihmisille lupaa yrittää pitää elämäänsä yllä ottamalla kannibalistisesti ruumiiseensa ihmislihaa pureskelemalla tai toisista otettujen kokonaisten elinten tai ruumiinosien muodossa. (Vartiotorni 1. tammikuuta 1968, s.22)
Rokottamisesta:
Rokottaminen on harha ja rikos ihmisyyttä vastaan... se ei ole koskaan pelastanut yhtäkään elämää. (Golden Age 1/5 1929, s.502)
Vesikauhusta:
On osoitettu kiistattomasti, että sellaista asiaa kuin vesikauhua ei ole olemassakaan. (Golden Age 4/22 1923, s.455)
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Tony »

Nämä pitää vielä ehdottomasti lisätä Vartiotorni-seuran lääketieteellisten totuuksien sarjaan.
Vartiotorni 15.7.1962 s.322 kirjoitti:Veren siirtäminen saattaa siis merkitä tahraisten luonteenpiirteitten siirtämistä. Miten suureksi vaara voikaan tulla, jos veri otetaan verivarastosta, johon rikolliset ja muut yhteiskunnan hylyt ovat lahjoittaneet verta!
Herätkää! 22.9.1969 s.24 kirjoitti:
Verensiirrot ja varastelu

Jotkut sanovat verensiirtojen olevan vaarattomia. Uskotko sinä sen? Robert Khoury tunnettiin 40 vuoden ajan rehellisenä miehenä. Sitten hänelle annettiin verensiirto erään onnettomuuden jälkeen. "Sain kuulla, että luovuttaja oli varas", Khoury kertoi poliisille. "Kun toivuin, huomasin, että minulla oli kauhea halu varastaa." Ja kyllä hän varastikin. Hän tunnusti varastaneensa 10 000 puntaa (n.100 000 mk) kuudessa ryöstössä kolmen kuukauden aikana. Khoury uhkasi haastaa oikeuteen sen lääkärin, joka järjesti verensiirron, jos hän saa ankaran rangaistuksen varastelusta.
Jos ylläoleva pitäisi paikkansa, Jehovan todistajien kannattaisi alkaa luovuttamaan verta. Ihmisistä tulisi siten hyvällä todennäköisyydellä Jehovan todistajia. Tehokkaampaa se ainakin olisi kuin nykyiset käännytysmetodit.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Ainakin yksi hyvä kysymys on se, että miksi Jumala pitäisi elävää olemassa olevaa elämää vähempiarvoisena, että se pitäisi uhrata kieltäytymällä verestä? Raamattu ei taida edes antaa tällaiselle ajatukselle kannatusta. Suurin osa vtseuran veritulkinnasta on jotakin ihan omaa luokkaansa, omia höpötyksiä,millä ei ole oikein mitään tekemistä sen tosiasian kanssa, mitä raamatussa "karta verta" jakeilla yritettiin tarkoittaa.

Valitettavasti monesti vtseuraa pidetään niin suurena auktoriteettina ja kuvitellaan sen olevan ehdottoman totuuden edustaja, joten eipä sitä tule selviteltyä onko koko tulkinnassa mitään todellista pohjaa.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Lindamaaria kirjoitti:Olisin kysynyt palstalaisilta kuinka entiset Jehovan todistajat suhtautuvat verensiirtoon?
Ainakin minä suhtaudun verensiirtoon hoitotoimenpiteenä, jonka tarpeellisuuden lääkäri päättää. Etekin kun katson saaneeni verensiirrolla jatkoajan elämääni miltei neljä vuosikymmentä sitten.
Lääkäri oli kysynyt onko kyseessä uskonto johon hän oli vastannut, että ei vaan hän kieltäytyy siitä eettisistä syistä.
Uskontoa, etenkin jehovantodistajuutta peitellään hyvin helposti tuollaisessa tilanteessa, eikä veri ole lainkaan ainoa asia, jossa tiedän tuontyyppistä kiertelyä tapahtuneen.
Onko tosiaan näin, että uskonnon joku oppi voi jäädä painamaan mieltä noin pahasti, että kieltäytyy hoidosta joka voi olla sillä hetkellä elintärkeää?
Toi on erittäin tunnettu mekanismi, se on tila, jossa henkilö ei ole selvittänyt itselleen missä tilassa hän on ja millä perusteella. Se on välitila, kuin löysä hirttoköysi ja sitä nimitetään "mitäs jos Vt-seura on sittenkin oikeassa" -tilaksi. Tuossa tilassa kaipaillaan takaisin, mutta asialle ei tehdä mitään suuntaan tai toiseen. Itse olin tuossa välitilassa 25 vuotta, enkä suosita sitä kenellekään. Missään tapauksessa se ei edistä tervettä ajattelua ja pahimmillaan iskee takaisin oikein kunnolla.
Olen tästä tilanteesta erittäin pahoillani ja olen yrittänyt puhua hänelle mutta mikään ei tunnu auttavan, hän pysyy kannassaan.
Kokemus on osoittanut, että puhuminen auttaa tuossa tilanteessa saman verran kuin juopolle viinan haitoista saarnaaminen. Tilanteesi on ikävä, mutta älä missään tapauksessa ajattele, että sinä tai kukaan muukaan voisi puhumalla muuttaa sisaresi asennoitumista, muutoksen on lähdettävä hänestä itsestään.
Lindamaaria
Viestit: 3
Liittynyt: 20.02.2015 10:57

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Lindamaaria »

Suuri kiitos teille vastanneille. Vahvistivat minun kantaani siitä, että vaikka on irtaantunut "lahkosta" niin joistain opeista on mahdotonta päästä irti. Sisareni ei varmaankaan ole koskaan käsitellyt eroamistaan JT:stä millään tasolla. Hän rakastui ns maalliseen mieheen ja erosi tai erotettiin siitä syystä.

Hänen miehensä on uskonnoton ja heillä kotona on käsittääkseni puhuttu uskonnosta erittäin vähän. Hänen miehensä ei kait oikeastaan edes tiedä miten syvällä sisareni oli tuossa uskossa-

Mekin puhumme sisareni kanssa hyvin vähän tästä asiasta ja jos olen joskus yrittänyt aloittaa keskustelun jostain JT:stä koskevista jutuista joista olen lukenut netistä tai lehdistä hän ei selvästikään halua ottaa kantaa näihin juttuihin. Asia on meille jollain tavalla tabu.

Hän on mys jonkin verran tekemisissä todistajien kanssa vielä nykyäänkin, eli niiden jotka eivät ole alkaneet karttaa häntä.

En usko (valitettavasti), että pystyn kääntämään hänen päätään tässä verijutussa koska hänellä taitaa olla tämä oppi niin syvällä, ettei hän pääse siitä irti.

Nyt hänelle ilmeisesti aletaan antamaan jotain muuta hoitoa siihen, että hemoglobiini saataisiin nousemaan. Lääkäri oli kuitenkin ollut ilmeisesti hieman pessimistinen tämän hoidon suhteen. Ei voi kuitenkaan mitään, olemme yrittäneet hänen miehensä kanssa puhua ja vedota vaikka mihin mutta ei tunnu auttavan. (hoitoa ei aloitettu)

Ei voi tehdä mitään jos aikuinen ihminen joka ei ole holhouksessa päättää olla ottamatta apua vastaan.

Juuri kuulin, että hän oli lähtenyt omalla vastuulla sairaalasta ja mitään muitakaan hoitoja ei oltu aloitettu.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Lindamaaria kirjoitti:Sisareni ei varmaankaan ole koskaan käsitellyt eroamistaan JT:stä millään tasolla.
Nimenomaan tuo asioiden käsittely on se avain, kuten jo mainitsin, niin mulla meni erottamisen jälkeen 25 vuotta paluuhaaveita elätellessä, sitten viisikymppisenä sain netin ja parissa viikossa olin pannut pennit jonoon Vt-seuran opetusten kanssa. Nykyään tietoa on saatavilla jos vaan on tiedonhankintahalua. Jois tuota halua ei henkilöllä ole, ei sitä halua voi ulkoa pakottaakaan. Ja kuten toit esiin, niin usein tuollainen henkilö ei halua keskustella tuosta tilanteestaan, vaan karttaa koko aihetta.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Ex-vaimoni on käyny kokouksessa viimeks vuonna 1997. Kuvittelee edelleen olevansa jehovantodistaja eikä varmasti ottais verta (jäis auton alle piruparka) mutta munaa on ottanu metrikaupalla.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Kaarmis kirjoitti:Ex-vaimoni on käyny kokouksessa viimeks vuonna 1997. Kuvittelee edelleen olevansa jehovantodistaja eikä varmasti ottais verta (jäis auton alle piruparka) mutta munaa on ottanu metrikaupalla.

Se onkin erikoista että tuo munahomma sivuutetaan täysin vaikka siitä mainitaan samassa jakeessa ja yhteydessä kuin verestä, muistaakseni.

Kuvittelisin sen olevan vähintäänkin samalla viivalla ainakin jt tulkinnalla.

Meinaan siis jos on periaate :" kuolen mielummin kun otan verta", niin pitäisi se jatkua :" kuolen mielummin kun teen haureutta."
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Oikeassa elämässä sekä verta että munaa kannattaa ottaa.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Veli-Hopea kirjoitti:Se onkin erikoista että tuo munahomma sivuutetaan täysin vaikka siitä mainitaan samassa jakeessa ja yhteydessä kuin verestä, muistaakseni.
Raamatussa mainitun porneian harjoittaminen on nykyään monin verroin hankalampaa kuin on sen karttaminen. Porneia kun tarkoitti silloista temppeliprostituutiota, ei naimattomien henkilöiden välistä vapaaehtoista ja vastikkeetonta vaakamamboa.
Polyester
Viestit: 2973
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Verensiirrosta

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Lindamaaria kirjoitti:Sisareni ei varmaankaan ole koskaan käsitellyt eroamistaan JT:stä millään tasolla. Hän rakastui ns maalliseen mieheen ja erosi tai erotettiin siitä syystä.
Henkisesti mukana roikkuminen, vaikka on erotettu, on kyllä maailman turhinta hommaa. Jehovan todistajien opin mukaan käytännössä vain järjestön sisäpuolella on mahdollisuus selvitä Harmagedonista, jos sellainen sattuisi tulemaan, eikä ulkopuolista pelasta se, että hän myötäilee Jehovan todistajia mielessään tai sanoo heille joskus mukavan sanan. Siskosi tosin saattaa kuvitella, että saisi mahdollisesti ylösnousemuksen paratiisimaahan, jos sattuu kuolemaan verensiirrosta kieltäytymisen johdosta. Jehovan todistajien mielenhallinta on syvää ja iskee ihmisen herkimpiin paikkoihin tunnetasolla. Täällä on tullut todella hyviä vastauksia liittyen mm. mielenhallinnan purkamiseen ja Vartiotornin sekoiluun lääketieteen alueella, varmasti näistä on apua.

Tiedot veriopista kannattaa tosiaan päivittää, sillä paljon on muuttunut kolmessakymmenessä vuodessa. Nykyään järjestö periaatteessa hyväksyy veren lääketieteellisen käytön, kunhan veri pilkotaan riittävän pieniin osiin, "fraktioihin". Tämä on ajatuksen tasolla todella iso muutos, sillä veri ei enää ole samalla tavalla pyhää ja koskematonta kuin ennen, vaan sitä voidaan varastoida ja pilkkoa, jotta näitä ns. fraktioita saadaan käyttöön.

Veren kiellettyjä osia ovat "pääkomponentit" eli kokonaiset punasolut, valkosolut, verihiutaleet, veriplasma sekä tietenkin kokoveri. Mitään logiikkaahan tässä ei ole, sillä esimerkiksi sallittua hemoglobiini-fraktiota on veressä enemmän kuin valkosoluja ja verihiutaleita yhteensä. Veriplasma on sellaisenaan kielletty, mutta jos se pilkotaan, saadaan fraktioita ja vettä, jotka ovat sallittuja aineita. Jos siskosi suostuu keskustelemaan asiasta, voittehan yhdessä katsoa JW.orgin sivuilta verioppia ja voit kysellä, että kuinka loogiselta tämä hänestä tuntuu.

Kannattaa yrittää keskustella asioista, vaikka se vaikeaa varmasti onkin. Toisaalta kannattaa varautua siihen, että määräänsä enempää ei voi tehdä, vaan viime kädessä kyse on ihmisen omasta tunnetason valinnasta ja siitä, kuinka tiukasti hän haluaa pitää uskomuksistaan kiinni. Asiakysymyksiä ei kannata liikaa kärjistää, mutta ei myöskään myötäillä liikaa, vaan voi sanoa olevansa eri mieltä. Erityisen tärkeää mielestäni on, että siskosi ymmärtää, että haluat vilpittömästi hänen parastaan ja hän on sinulle tärkeä, vaikka olisittekin asioista eri mieltä. Tällainen vilpitön huolenpito ja huolestuneisuus voi avata hänen mielensä lukkoja myös tunnetasolla.
Vastaa Viestiin