Vuosikirja -06 kertoo:
Romania
Vyöhykevalvojat edistävät ykseyttä
Kommunistit tekivät kymmenien vuosien ajan kaikkensa kylvääkseen epäilyksen ja eripuran siemeniä Jumalan kansan keskuuteen ja tukahduttaakseen yhteydenpidon. Kuten aiemmin on kerrottu, he onnistuivatkin siinä jossain määrin. Jotkin erimielisyydet jatkuivat jopa 1980-luvulle saakka. Vyöhykevalvojien vierailut samoin kuin poliittisen ilmapiirin muuttuminen auttoivat korjaamaan tilannetta.
1970-luvun puolivälistä lähtien Itävallan haaratoimistokomitean jäsen Gerrit Lösch, joka kuuluu nykyään hallintoelimeen, kävi Romaniassa useita kertoja. Vuonna 1988 hallintoelimen edustajat Theodore Jaracz ja Milton Henschel sekä veli Lösch ja tulkkina toimiva Jon Brenca, joka kuului tuolloin Yhdysvaltain Betel-perheeseen, kävivät Romaniassa kahdesti. Näiden rohkaisevien vierailujen ansiosta tuhannet veljet, jotka olivat pysytelleet erossa muista Jehovan kansaan kuuluvista, liittyivät jälleen luottavaisina laumaan.
Samaisesta aiheesta kertoo hallintoelimen jäsen Gerrit Lösch Vt 15/7 2014 seuraavasti:
ERIKOISVIERAILU ROMANIAAN
Sain vuonna 1989 vierailla hallintoelimeen kuuluvan veli Theodore Jaraczin kanssa Romaniassa. Tarkoituksena oli auttaa erästä suurta veljien ryhmää tulemaan takaisin järjestön yhteyteen. Vuodesta 1949 lähtien he olivat eri syistä katkaisseet siteensä järjestöön ja perustaneet omia seurakuntia. He kuitenkin edelleen saarnasivat ja kastoivat ihmisiä. Päätoimiston hyväksymään järjestöön kuuluvien veljien tavoin he myös menivät vankilaan kristillisen puolueettomuutensa vuoksi. Työ oli yhä kiellettyä Romaniassa, ja siksi tapasimme neljä vastuullista vanhinta ja hyväksytyn maakomitean edustajat salaa veli Pamfil Albun luona. Mukana oli lisäksi Rolf Kellner, tulkkimme Itävallasta.
Keskustellessamme toista iltaa veli Albu suostutteli neljää muuta vanhinta palaamaan järjestön yhteyteen sanomalla: ”Jos emme tee sitä nyt, emme ehkä saa enää uutta tilaisuutta.” Tämän jälkeen noin 5 000 veljeä tuli takaisin järjestöön. Mikä voitto Jehovalle ja mikä tappio Saatanalle!
Vuoden 1989 lopulla ennen kommunismin kaatumista Itä-Euroopassa hallintoelin pyysi minua ja vaimoani siirtymään maailmankeskukseen New Yorkiin. Se tuli meille suurena yllätyksenä. Aloitimme palveluksen Brooklynin Betelissä heinäkuussa 1990. Vuonna 1992 minut nimitettiin hallintoelimen palveluskomitean avustajaksi, ja heinäkuusta 1994 lähtien olen saanut toimia hallintoelimen jäsenenä.
Vt 15/9 2012 kertoo:
9 Erityisen koskettavia ovat olleet myös konventit, joihin Jehova on koonnut uskolliset todistajansa vainon tai kiellon aikojen jälkeen. Adolf Hitler oli vannonut hävittävänsä Jehovan todistajat Saksasta, mutta Nürnbergin konventissa vuonna 1955 hänen entisen paraatikenttänsä täytti 107 000 todistajaa. Monet heistä eivät kyenneet pidättelemään ilon kyyneliään! Niiden 166 518:n joukossa, jotka olivat läsnä Puolan kolmessa ”Jumalisen antaumuksen” konventissa vuonna 1989, oli monia silloisesta Neuvostoliitosta ja Tšekkoslovakiasta sekä muista Itä-Euroopan maista. Jotkut eivät olleet koskaan ennen nähneet Jumalan kansaan kuuluvia koolla enempää kuin 15–20 henkeä. Ja millainen ilo vallitsikaan, kun vuonna 1993 ”Jumalallisen opetuksen” kansainvälisessä konventissa Kiovassa Ukrainassa kastettiin 7 402 henkeä. Se oli historian suurin Jehovan todistajien kastetilaisuus. (Jes. 60:22; Hagg. 2:7.)
Ajattelisin suuren yli 7000 hengen ( toiseen kertaan? ) kastettavan joukon sisältävän nämä Romaniasta tulleet n.5000 veljeä, erikoista ettei sisarista mainita mitään.
Jokatapauksessa Gerrit Lösch on paikkansa "ansainnut" hallintoelimessä.