Kolme vuotta erottamisesta
Valvoja: Moderaattorit
-
SuurinBabylon
- Viestit: 1371
- Liittynyt: 02.01.2012 20:04
- Paikkakunta: Helsinki
Kolme vuotta erottamisesta
On kulunut hieman yli kolme vuotta siitä, kun minut erotettiin luopumuksen vuoksi, joka on Jt-näkökulmasta varmasti pahin mahdollinen syy tulla erotetuksi. Ensimmäinen vuosi erottamisen jälkeen oli myrskyisää aikaa, toisena vuotena aloin jo saada elämääni järjestykseen, ja sen jälkeen lahkossa vietetty aika on vaivannut yhä vähemmän mieltäni.
Olen huomannut, että olen menettänyt kykyni samaistua Jt-maailmaan. Olen jopa alkanut puhua Jehovan todistajista aivan luontevasti jehovalaisina, kun vielä pitkään erottamisen jälkeenkin puhuin aina (jehovan) todistajista. Etääntyminen lahkomenneisyydestä lienee positiivista kehitystä, mutta samalla se tuntuu hyvin oudolta. Olihan tuo uskonto tiivis osa elämääni lähes kahden vuosikymmenen ajan. Nyt koko lahkomaailma valtakunnansaleineen, kokouksineen ja kenttäpalveluksineen tuntuu todella vieraalta, käsittämättömältä, absurdilta ja kovin, kovin kummalliselta.
Joskus harvakseltaan mietin lyhyesti aikaani järjestön hellässä huomassa. En tosin mieti saamaani uskonnollista opetusta tai muutakaan yliluonnollista huuhaata, vaan ihmisiä. Niitä, jotka olivat ystäviäni; niitä, joiden kanssa teimme yhteisiä ulkomaanmatkoja; niitä, joiden kanssa kasvoin ja vartuin. Heitä ajatellessani tulen oikeastaan aika surulliseksi. En edes tiedä miksi, he luultavasti kokevat elämänsä subjektiivisesti melko onnelliseksi - tai näin voisin kuvitella. Kuitenkin tuo kesken jäänyt kasvu ihmisenä, joka on lahkossa elämisen edellytys, aiheuttaa jonkinlaista sentimentaalista myötätuntoa noita ihmisiä kohtaan. Niin onnellisia kuin he olisivatkin, naiivius on jollain tapaa hyvin traagista.
Eipä tässä oikeastaan muuta, ajattelin vain kerrankin jakaa tällaistä vähän henkilökohtaisempaa tajunnanvirtaa.
EDIT: kirjoitusvirhe korjattu

Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Kolme vuotta erottamisesta
Sama itselläni. Se mikä ennen oli normaalia, näyttää nykyään tosi epänormaalilta ja luulenpa että olemme jopa oikeassa.Nyt koko lahkomaailma valtakunnansaleineen, kokouksineen ja kenttäpalveluksineen tuntuu todella vieraalta, käsittämättömältä, absurdilta ja kovin, kovin kummalliselta.
Toki jos joku jt lukee tämän niin tällehän vaan nauretaan tyyliin : "hah, mikä muka epänormaalia voi härregyyd taas mitä shittiä."
Niin, ainakaan syntymätodistajan on vaikea havaita hommaa oudoksi, siihen kun on kasvanut.
Kyllä se vaan on.. Erikoista touhua.. Eläminen rinnakkaistodellisuudessa
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.

Gloria
- Viestit: 30
- Liittynyt: 20.08.2013 13:29
Re: Kolme vuotta erottamisesta
Mä kans oon monesti miettinyt että miten ihmeessä ihmiset voi vielä uskoa tuohon. Mitä kauemmin on omasta irtautumisesta kulunut, sitä utopistisemmalta tuntuu ajatella että jotkut voi ihan oikeesti vielä uskoa tuohon soopaan. Omalla kohdalla elämä on järjestynyt niin paljon antoisammaksi, kun mitä se ikinä oli lahkon sisällä.
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kolme vuotta erottamisesta
Mulla on 10v erottamisesta.
Käynti kokouksessa viime kuussa oli avartava kokemus. Mietin, että miten hitossa mä olen uskonut tuollaiseen kakkeliin. Puheet oli mitä sattuu ja perusteet väitteille ihan uskomattomia, taikka sitten niitä ei ollut ollenkaan. Esimerkiksi kristikunnan opit leimattiin valheeksi ilman sen suurempaa perustelua. Papit nyt vain sattuvat olemaan väärässä ja valehtelijoita, kun yksi pappi oli kerran verrannut jumalan valtakuntaa kauniiseen auringon välkehdintään järven pinnassa. Eihän se oikeasti mikään auringon välkehdintää ole.
Samanlaisia vertauksiahan sitä voi sanoa mistä tahansa. JT:t esim. vertaavat nykyistä saatanan maailmaa kohti rotkoa syöksyvään junaan. Eihän se oikeasti mikään juna ole.
Silti Jt:t ovat oikeammassa kuin kristikunnan valehtelevat papit.
Yhtä kaikki. Kokous oli tylsä ja laulut tylsiä. Opetus oli kuin pikkulapsille, eikä minkälaiseen omaan ajatteluun kannustettu. Esimerkiksi kun kysyttiin mielipidettä johonkin kuvaan tutkittavassa kirjassa, niin kukaan ei uskaltanut vastata, koska kysyttiin omaa mielipidettä. Sitten vihdoin joku luki kuvan kuvatekstin. Ihan kuin jossain ala-asteen oppitunnilla.
Silti Leinonen Leinosteli puhelimessa, että eikös ollutkin virkistävä ja opettava kokous?
Se on totta, että virkistyin, koska en otin pienet päiväunet kirjantutkistelun aikana. Ja opettava siinä mielessä, että en taida tarvita uutta kokouskäyntiä muutamaan vuoteen, jollei joku halua kaveriksi tueksi.
Mutta kun monet jopa kouluja käyneet ihmiset ihan oikeasti uskovat tuohon. Kun olin kärryillä, niin eräs ihan fiksun oloinen tyyppi sanoi, että maailmankaikkeuden ikää edes tiedemiehet eivät osaa laskea, mutta ihminen luotiin 6000v sitten. Pyramidit on vanhempia kuin vedenpaisumus, mutta voitiinhan niitä pyramideja rakentaa ennen vedenpaisumusta ja ilmeisestikin jatkaa vedenpaisumuksen jälkeen.
Edes minä, joka en ole paljoa kouluja käynyt, en voinut hymyilemättä kuunnella perusteluja. Sitten muistin uskoneeni ihan samalla tavalla, kun olen itselleni perustellut Raamatun ehdotonta totuudellisuutta jt-silmin.
Jokainen pääsee eroon ja unohtaa asioita omalla aikataulullaan, minulla homma on vielä kesken. Prosessi on hodas, enkä minä tunne suurtakaan tarvetta nopeuttaa sitä. Kaikki ajallaan. Paljon on kuitenkin jo muuttunut, jos vertaa siihen, miten ajattelin vielä vaikkapa 9v sitten.

Viimeksi muokannut SuurinBabylon, 14.03.2015 12:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: pari typoa korjattu
Syy: pari typoa korjattu
Let me go Master I hate you so
-
Veli-Hopea
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Kolme vuotta erottamisesta
Ennen vähän paheksuin sanoja mielenhallinta tai aivopesu. Nyt se on jotenkin hyväksyttävä, että sitä se on
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Kolme vuotta erottamisesta
Muistan kun aikoinaan kokouksessa eräs veli selitti, että "oikeastaan siinä mielessä olemmekin aivopestyjä että aivoistamme on pesty pois paljon pahaa", tehden ylikorostavasti kädellään poispäin liukuvia eleitä päälaeltaan kuin siivoten kädellään pahan pois. 
Me muut hänen ympärillään mutisimme hämmästyneenä hyväksyvästi, että "tosiaan, niinhän se onkin - aivan totta" ja olimme iloisia tästäkin uudesta ymmärryksestä, jonka saimme. Ja siitä että Jehova voi toistenkin todistajien avulla joskus valaista ymmärrystämme.

Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
SuurinBabylon
- Viestit: 1371
- Liittynyt: 02.01.2012 20:04
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kolme vuotta erottamisesta
Tuo epä-älyllisyys häiritsikin eniten koko touhussa. Silloin harvoin kun Vartiotorni vaivautuu perustelemaan jotain, kyse on "eräästä asiantuntijasta" tai "joistain tutkijoista." Jos nimi mainitaan, voi olla varma, että lainaus on irrotettu kontekstistaan.Rippeli kirjoitti:Esimerkiksi kun kysyttiin mielipidettä johonkin kuvaan tutkittavassa kirjassa, niin kukaan ei uskaltanut vastata, koska kysyttiin omaa mielipidettä. Sitten vihdoin joku luki kuvan kuvatekstin. Ihan kuin jossain ala-asteen oppitunnilla.
-
mirjam123
- Viestit: 368
- Liittynyt: 16.05.2014 22:40
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kolme vuotta erottamisesta
Mut erotettiin tasan vuosi sitten, muuten Albert Einsteinin syntymäpäivänä, miten juhlallista, aionkin juhlistaa sitä päivää joka vuosi tästedes.
No, vuosi on mennyt alkujaan vihan ja ärtymyksen liitossa. Ja vapauden paniikissa/huumassa. Hieman pettynyt olen ollut jumalaan tänä aikana. Osittain deep rest ja deep pressed.
Jostain syystä tilalle astui ahnas tiedonjano tieteen maailmaa kohtaan, sillä tiellä olen. Vähän new agea mukana kuten ennen 22 vuoden takaista lahkolaisuutta...ja vegaani ruokavalio, ei yhtään hullumpaa. Ajatus kulkee paremmin ja energiataso on brilliant. Kuukauden oli "jehovan todistajatonta", vrt.tipaton tammikuu jne. Sanouduin irti vertaistuki-ryhmistä kun ajattelin että on parasta panostaa "ei negatiivisuuteen", no, tai positiivisuuteen ( eli mihin tahansa keskitämme ajatuksemme, kasvaa ja siksi halusin fokusoida muihin asioihin.)
Tämä Veljesseura on varmasti tulevaisuudessa ainoa linkki jehovan todistajuuteen. Oon saanut niin parhaat naurut täällä, nämä vanhat konkarit jotka jaksaa tuoda meitä maan pinnalle ovat korvaamattomia ja Tony kristallinkirkkaine ajatuksineen. En ois näin nopeesti toipunut-josko nyt kukaan koskaan täysin toipuukaan. Niin että tulin tänne sanomaan teille kaikille kiitos, kiitos, kiitos ja sydämet perään.

Masterpiece
- Viestit: 333
- Liittynyt: 09.10.2011 22:15
Re: Kolme vuotta erottamisesta
Nuo kokoukset ovat kyllä käsittämättömän tylsiä. Jos Jehovan todistajalta kysytään, että mikä on hänen mielestään paras peruste sille, että Jehovan todistajat ovat se "oikea" uskonto, niin he pääsääntöisesti sanovat, että heillä on rakkaus keskuudessaan (eikä taida olla edes oma mielipide, vaan toistetaan sitä mitä Vartiotorni-lehti on sanonut). En ole kyllä koskaan nähnyt minkäänlaista rakkaudellisuutta Jehovan todistajien kokouksissa; pelkkiä robotteja jotka kuuntelevat kovat kaulassa näennäisviisasta, puolikuuroa vanhusta joka pauhaa päivänselviä asioita lavalta. Tuijotetaan tyhjästi niitä omia kirjojaan ja lehtisiään, ja etupenkin eläkeikää lähestyvät äijät nyökyttelevät ja innokkaasti viittaavat, jotta pääsisivät vastaamaan kysymyksiin, joiden kuuleminenkin tyhmentää ihmistä.rippeli kirjoitti:Yhtä kaikki. Kokous oli tylsä ja laulut tylsiä. Opetus oli kuin pikkulapsille, eikä minkälaiseen omaan ajatteluun kannustettu. Esimerkiksi kun kysyttiin mielipidettä johonkin kuvaan tutkittavassa kirjassa, niin kukaan ei uskaltanut vastata, koska kysyttiin omaa mielipidettä. Sitten vihdoin joku luki kuvan kuvatekstin. Ihan kuin jossain ala-asteen oppitunnilla.
Silti Leinonen Leinosteli puhelimessa, että eikös ollutkin virkistävä ja opettava kokous?
Se on totta, että virkistyin, koska en otin pienet päiväunet kirjantutkistelun aikana. Ja opettava siinä mielessä, että en taida tarvita uutta kokouskäyntiä muutamaan vuoteen, jollei joku halua kaveriksi tueksi.
Vaikka en helluntailaisista niin ateistina välitäkkään, niin olen heidänkin kokouksissaan käynyt. Täytyy sanoa, että jos jonkinlaista esikuvaa haetaan sille rakkaudellisuudelle seurakunnassa, niin kyllä muutama helluntailainen seurakunta tulee mieleen, eikä Jehovan todistajien seurakuntia ainuttakaan. Helluntailaisten kokouksissa oli avointa ja jopa mukava olla, kun taas Jehovan todistajien kokouksessa päässä pyöri lähinnä kysymys "miksi hitossa tulin tänne?".
-
Vieras
Re: Kolme vuotta erottamisesta
Samaa mieltä kokouksista ja kokouksissa vallitsevasta siitä ns."hengestä". Ei siellä tuntenut mitään rakkauden henkeä tai edes Jumalan henkeä. Jokainen joka hymyili niin hymyilivät vain teennäisesti siksi, että muut näkisivät, ei se hymy tullut aidosta ilosta tai rakkaudesta, päälle oli jäänyt kestohymy eikä niiden silmien takana ollut rakkauden häivähdystäkään vaan kylmä ja tyhjä katse.Masterpiece kirjoitti:Nuo kokoukset ovat kyllä käsittämättömän tylsiä. Jos Jehovan todistajalta kysytään, että mikä on hänen mielestään paras peruste sille, että Jehovan todistajat ovat se "oikea" uskonto, niin he pääsääntöisesti sanovat, että heillä on rakkaus keskuudessaan (eikä taida olla edes oma mielipide, vaan toistetaan sitä mitä Vartiotorni-lehti on sanonut). En ole kyllä koskaan nähnyt minkäänlaista rakkaudellisuutta Jehovan todistajien kokouksissa; pelkkiä robotteja jotka kuuntelevat kovat kaulassa näennäisviisasta, puolikuuroa vanhusta joka pauhaa päivänselviä asioita lavalta. Tuijotetaan tyhjästi niitä omia kirjojaan ja lehtisiään, ja etupenkin eläkeikää lähestyvät äijät nyökyttelevät ja innokkaasti viittaavat, jotta pääsisivät vastaamaan kysymyksiin, joiden kuuleminenkin tyhmentää ihmistä.
Sanat mitä toisille sanottiin olivat lähinnä seuran ohjeistamia kehuja ja kiittelyä lähinnä tyhjästä, asioista joiden kehut olisivat sopineet pikemminkin lapsille (lapsenmielisille) hyvästä lukemisesta jne. Pahinta mikä oli, oli se, että nämä samat hymyilijät olivat vapaalla kokouksen ulkopuolella ihan erilaisia eli se kestohymy ja liioiteltu ystävällisyys oli jäänyt pois sinne kokouksiin. Tuosta voi aika paljon päätellä, että kokoukissa pidetään yllä jotain esitystä, naamaria ja kulissia.
Kokouksen kysymys&vastaus tutkistelut olivat normaalin ihmisen älyn aliarviointia. Mitenhän ihmiset jotka ovat vuosikymmeniä olleet mukana noissa tutkisteluissa oikein kehittyvät? Vaikuttaako se mitenkään muutoin kuin, että samat asiat tulevat tuhanteen kertaan opittua lähes ulkoa.
-
mikkuitti
- Viestit: 277
- Liittynyt: 01.10.2011 14:40
Re: Kolme vuotta erottamisesta
Joo tuo kuvakysymys juttu oli se suurin ihmettelyä aiheuttava juttu, aluksi luulin kuulleeni väärin mutta totta se olikin että kysyttiin mielipidettä kuvasta. Ja olin aika nolona tai myötähäpeävänä siinä odottamassa että mitä joku tulee vastaamaan. Ihankuin aikuisena olis eksynyt päiväkodin aamupiiriin vastailemaan kysymyksiin. Olen käyny noissa kokouksissa vain muutamia kertoja ihan vaan mielenkiinnosta.
Uskon Jeesukseen ja olen helluntaiseurakunnan jäsen.
-
Pro et contra
- Viestit: 1634
- Liittynyt: 04.08.2014 19:37
Re: Kolme vuotta erottamisesta
Noista kuvista sen verran että niissä on tarkkaan harkittu asetelma ja niistä löytyy kiinnostavaa käsiteltävää aihetta koskevaa aineistoa, toisinaan ne osoittavat vastausten avulla myös kuinka hyvin on valmistautunut ja esimerkiksi tietää keitä raamatullisia henkilöitä kuvassa esiintyy taikka mikä tapahtuma on menossa missäkin vaiheessa.
Lisäksi kuvista kertominen tekee vastuksista hieman epämuodollisempia kuin esim. vastauksen lukeminen suoraan käsiteltävän kappaleen aineistosta.
On huomioitava että sama aineisto, esim Vt-lehti ilmestyy niissäkin maissa joissa kaikki eivät osaa valmiiksi lukea, on tällöin käytännöllistä kun voidaan esittää vastauksia myös kuvista.