Iltalehden jutussa on kolme Jt-aiheista tapausta, joista yksi käsittelee 12-vuotiaan "Saaran" hyväksikäyttötapausta. Asia käsiteltiin oikeuskomiteassa. joka linjasi, että syyllinen tapahtuneeseen oli 12-vuotias "Saara", ei suinkaan häntä seksuaalisesti hyväksikäyttänyt pedofiili.
Iltalehti kirjoitti:
Hyväksikäytetty lapsi tuomittiin viettelystä
32-vuotias Saara (nimi muutettu) erosi Jehovan todistajista neljä vuotta sitten.
Ero johti siihen, että edes hänen äitinsä ei enää pidä yhteyttä Saaran lapsiin, omiin lapsenlapsiinsa.
– Äitini liittyi aikanaan Jehovan todistajiin, kun hänelle tultiin kotiovelle siitä puhumaan. Siihen loppuivat syntymäpäivät, joulut ja harrastukset. Jouduin olemaan eristettynä muista, eikä minulla saanut olla muita kuin Jehova-kavereita, Saara kertoo.
Saaran äiti ja isä erosivat pian tämän jälkeen. Nyt Saaran isä on jo kuollut.
Uuden miehensä kanssa Saaran äiti sai vielä lapsen. Saaran pikkusisko kuuluu myös Jehovan todistajiin.
– Minulla ei ole enää perhettä tai ystäviä, kiitos uskonnon. Minulle aikaisemmin läheiset ihmiset kääntävät nykyään selkänsä, kun näkevät minut. Kun äitini tulee vastaan kaupassa, hän ei edes tervehdi meitä.
Saara halusi erota Jehovan todistajista, koska hän näki, että elämässä on muutakin kuin uskonto.
– En voinut seurustella tai opiskella, koska Jehovat uskovat paratiisin tulevan ja opiskelu on siksi turhaa.
Saaran lapset ovat nyt vuoden ja 9 vuotta. Esikoisen on ollut vaikea ymmärtää, miksi isoäiti ei enää pidä yhteyttä.
Tammikuussa Saara sai äidiltään tekstiviestin, jonka mukaan hän on kadonnut lapsi, jonka kanssa ei voi olla tekemisissä.
– Olen hirveän pettynyt, katkera ja surullinen. Ajattelen äitini olevan kuollut, kuten hänkin ajattelee minusta. Kaikki tämä perustuu Jehovien rakkaudelliseen järjestykseen, jossa uskotaan, että karttamalla eronnut palaa takaisin uskonnon piiriin.
Saaralla on muitakin huonoja kokemuksia Jehovan todistajista. 12-vuotiaana häntä käytettiin seurakunnassa seksuaalisesti hyväksi.
– Kerroin siitä kouluterveydenhoitajalle, koska oireilin. Hän painosti tekemään rikosilmoituksen, mutta seurakunta ja äitini kielsivät sen.
Saaran äiti kutsui hyväksikäyttäjän kotiin kahville, jotta välit tuttavamieheen saadaan takaisin kuntoon. Seurakunnan mukaan Saara pääsisi asian yli, kun vain rukoilisi ja lukisi Raamattua.
– Seurakunnan oikeuskomiteassa minut tuomittiin, että olen 12-vuotiaana vietellyt nelikymppisen miehen. Meidät on lapsesta asti vaiennettu.
