Jos tällainen asia pitää paikkaansa, suosittelen harkitsemaan asian eteenpäinviemistä uudelleen.synniton kirjoitti:Eräs ystävistäni (olemme molemmat eronneet järjestöstä) avautui minulle jokin aikaa sitten ja kertoi, että meidän ex srk:n vanhin oli raiskannut hänet eräällä kenttäreissulla. Ikää hänellä taisi olla silloin 16-17v. Olin todella järkyttynyt mutta se selitti paljon, myös sen että kyseinen ystäväni ei enää käynyt meidän srk:n kokouksissa. Hän ei ole halunnut asiaa viedä eteenpäin, ja kyseinen vanhin toimii edelleen vanhimpana samassa seurakunnassa, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
En kenenkään jtn lokaamiseksi, enkä järjestön vaan siitä syystä että tällaiset tapahtumat voivat uusiutua ja tapahtua myös toisille 16-17 vuotiaille saman vanhimman toimesta.
Tuumailkaa nyt hetki asiaa. En halua kuitenkaan välttämättä kannustaa minkäänlaisiin ratkaisuihin.
Säpsähdin vain, kun en halua "uusia uhreja".