19.04.2015 Suomessa järjestetään eduskuntavaalit. Vaalit.fi -sivusto kertoo vaaleista näin:
Vaaleissa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.
Yleisellä äänioikeudella tarkoitetaan sitä, että äänioikeus on riippuvainen vain sellaisista edellytyksistä, jotka kansalaisilla yleensä on. Esimerkiksi äänioikeudelle eduskuntavaaleissa on vain kaksi edellytystä: 18 vuoden ikä ja Suomen kansalaisuus.
Yhtäläisellä äänioikeudella tarkoitetaan sitä, että jokaisella äänioikeutetulla on yhtäläinen oikeus vaikuttaa vaalin tulokseen eli sama äänimäärä. Yleisissä vaaleissa kullakin äänestäjällä on käytettävissään yksi ääni.
Suomessa on kuitenkin ainakin yksi ihmisryhmä, jolla ei ole käytännössä oikeutta äänestää vaaleissa vapaasti: Jehovan todistajat.

Kuva: Uusi Suomi
http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s379.html
