Käytännössä hallintoelimen jäsen viestitti puheessa, että 9-11 vuoden ikäisenä tehty kastautumispäätös on toivottavaa. Myöhemmin Sanderson varoittaa vanhempia olemaan toppuuttelematta lasten edistymistä. Tämä voi Sandersonin mukaan keskeyttää lapsen hengellisen 'momentumin' ja olla vahingollista edistymiselle. Sanderson lainaa tuekseen Vartiotornin kokemusta.
Sanderson esittää vanhemmille suoran kysymyksen, että jakavatko nämä hallintoelimen näkemyksen siitä että lapset tulisi saada edistymään jo varhain. Sanderson lainaa Vartiotornia (ja huomauttaa ettei kyse siis ole hänen omasta näkemyksestään"Eräs kokenut vanhin sanoi nuorista, jotka ovat kelvollisia kastettaviksi mutta joiden vanhemmat estelevät heitä:" Nuoren kieltäminen menemästä kasteelle voi pysäyttää hänen edistymisensä totuudessa ja lannistaa häntä." Eräs matkavalvoja kirjoitti: "Nuori voi alkaa tuntea epävarmuutta tai huonommuutta hengellisten asioiden suhteen. Hän saattaisi lähteä etsimään onnistumisen tunnetta maailmasta." (Vartiotorni 15. kesäkuuta 2011 s. 6)
Todellinen huoli kaiken takana tulee ilmi puheen lopussa, kun Sanderson kertoo että he tarvitsevat nuoria palvelemaan mm. Beteleihin, rakennustyömaille ja lähetystyöhön."Vaikka lapset olisivat kelvollisia kastettaviksi, heidän vanhempansa saattavat käskeä heitä siirtämään kastetta. Mitä syitä he mahdollisesti esittävät? Pelkään, että jos lapseni menee kasteelle, hän saattaa myöhemmin langeta vakavaan syntiin ja tulla erotetuksi." Onko järkevää ajatella, että kastettaan lykkäävä nuori ei olisi teoistaan tilivelvollinen Jumalalle? - - Niin kastetut kuin kastamattomatkin Jumalan palvojat ovat hänelle tilivelvollisia. Älä unohda, että Jehova suojelee palvelijoitaan eikä anna kiusata heitä yli heidän kestokykynsä. (Vartiotorni 15. kesäkuuta 2011 s. 6)
http://jwalumni.org/2015/05/11/jehovahs ... d-baptism/