Ainakin neljä valtakunnansalia on myynnissä eri puolilla Suomea.
Suomessa myytiin alkuvuodesta 2015 Joensuun toinen valtakunnansali. Se ei jää viimeiseksi salikaupaksi. Myös muita saleja on myynnissä.
Tammisaaresta ja Karjaalta on tarkoitus myydä valtakunnansalit ja rakentaa paikkakuntien puoliväliin uusi pienempi yhteinen sali. Porissa on myynnissä kaksikerroksinen sali, ja Helsingin Käpylästä myydään Suomen ensimmäinen valtakunnansali.
Miksi valtakunnansaleja myydään? Eikö niille ole riittävästi käyttöä?
Huonossa kunnossa kuulostavat olevan paikoitellen. Kuinkahan innokas Vartiotorniseura on rahoittamaan korjaushankkeita, jos seurakunta ei tarpeeksi lahjoita siihen laatikkoon, joka on paikallisen seurakunnan tarpeita varten.
Tulee huomioida että myös seurakunnan tarpeisiin lahjoitetusta rahasta tietty osa on nykyisin sitouduttu antamaan maailmanlaajuiseen työhön erikseen lahjoitettujen varojen lisäksi.
Seurakunta ei päätä eikä suunnittele rakentamista tai remontoimista, tämän tarpeen määrittää ns. paikallisten tarpeiden rakennuskomitea entisen alueellisen tarpeen rakennuskomitean asemasta. Kaikki remontoiminen ja rakentaminen tapahtuu Betelin valvonnan alaisen erityisen rakennusryhmän toimesta, tämä rakentaminen/remontoiminen on eräs kokoaikaisen palveluksen muoto.
Vapaaehtoiset "rivitalkoolaiset" kelpaavat maalaus ja lautapoikahommiin, ns. rakennustalkoilla ei saleja enää rakenneta tai remontoida. Kaikkien rakentamisesta kiinnostuneiden ja vapaaehtoisiksi aikovien on tehtävä taidoistaan erityinen selvitys jonka perusteella voi sitten tulla kutsu johonkin raksahommaan.
Pro et contra kirjoitti:Tulee huomioida että myös seurakunnan tarpeisiin lahjoitetusta rahasta tietty osa on nykyisin sitouduttu antamaan maailmanlaajuiseen työhön erikseen lahjoitettujen varojen lisäksi.
Varmaan kohtuu turvallinen veikkaus kumminkin on, ettei maailmanlaajuisen työn laatikosta sovi ottaa seurakunnan tarpeisiin. Yksisuuntainen tasausliikenne siis.
Vapaaehtoiset "rivitalkoolaiset" kelpaavat maalaus ja lautapoikahommiin, ns. rakennustalkoilla ei saleja enää rakenneta tai remontoida. Kaikkien rakentamisesta kiinnostuneiden ja vapaaehtoisiksi aikovien on tehtävä taidoistaan erityinen selvitys jonka perusteella voi sitten tulla kutsu johonkin raksahommaan.
Ei ole tullut seurattua, onko pikasalihommat sitten virallisesti siirtyneet historiaan. Vai tehdäänkö pikasaleja edelleen, mutta ammattimiehistä koostuvalla iskuporukalla.
Onkohan pikasalityömaalla enää kahvia ja pullaa + ruokaa tarjolla, vai vaan pelkästään vettä ja omat eväät kylmälaukussa? Tää ois kiva tietää, kun mielestäni ilmaistyöntekijän pitäisi nyt ainakin vähintäänkin saada se ruoka, kahvi ja pulla, vaikka olis talkoo työssä.
Meinaan että tästä näkee sen kuinka ihmisiä hyväksikäytetään niin paljon ja niin pitkään kuin vain nämä ihmiset antavat hyväksikäyttää itseään - ja ilman minkäänlaista korvausta. Ja hyväksikäyttäjä on maailmanlaajuinen rikas monikansallinen organisaatio.
Ikuisen elämän paratiisissa ajatellaan usein olevan se korvaus, joka tulee sitten pian jossain vaiheessa aivan lähitulevaisuudessa.
Mutta kun se ei ole korvaus. Eiks se ikuinen elämä pitäny olla Jehovan lahja ihmisille - ansaitsematonta hyvyyttä.
Ei tää tunnu hyvältä. Olen tosin sora-ääni, jollaisista vt-seura ei tykkää.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Valtakunnansalien myynti-uudelleen rakennus on tietenkin hyvää bisnestä kun seurakuntalaiset lahjoittaa mitä käsketään mutta kirvesmiehenä ihmettelen nuita syitä.
Kävin läpi Karjaan ja Tammisaaren kuntotarkastukset ja nuiden remontointi ei vielä ole kustannuksiltaan kovinkaan suuria remontteja, varsinkin jos remontoijat on talon puolesta.
Jokatapauksessa hyvään bisnekseen kuuluu rakennusalalla että remontoitava kohde myydään hyvässä kunnossa voiton maksimoisemiseksi. Miksi siis nuita ei laiteta kuntoon ennen myyntiä vai onko sitä vaikea perustella julistajille kun voidaan pyytää uutta pytinkiä hintaan 80-200tE?
Vieras kirjoitti:Hmmm. Saisikohan valtakunnansalista modifioitua kivan omakotitalon hyvään hinta-laatusuhteeseen
Voisi kuvitella, että ainakin yöunien kannalta olisi karma kohdallaan, jos tippaakaan edellisen käytön jälkiä jää seinänrakoon. Missään ole koskaan nukuttanut niin lahjakkaasti.
Salille tyypillisissä kiinteistöissä ei ehkä kannata remontoida kun tulevan ostajan tarpeista ole tietoo? Näin siis siinä tapaukses että myynti ylipäätään on suunnitelmissa.
Tuli mieleen että tämän tapaisesta käytännöstä saattaisi tulla sellainen uudentyyppinen tapa olla investoimatta paljoa remontteihin varsinkin mahdollisesti lasketun käyttöajan jälkeen ja sitten pistää vanha kiinteistö myyntiin, tietenkin salipaikkakunnan tilanne asettaa myymisille tai ostamiselle omat ehtonsa. Sitten vaan mahdollisten yhdistymisien ym. toimien jälkeen uutta salia pystyyn jne.
Kiinteistöjen elinkaarimalli vain sopii hieman huonosti yhteen sen kanssa, että loppu on tulossa just ihan heti. Toisaalta se sopii oikein hyvin yhteen sen kanssa, että loppu on ollut tulossa just ihan heti jo toistasataa vuotta.
Polyester kirjoitti:Kiinteistöjen elinkaarimalli vain sopii hieman huonosti yhteen sen kanssa, että loppu on tulossa just ihan heti. Toisaalta se sopii oikein hyvin yhteen sen kanssa, että loppu on ollut tulossa just ihan heti jo toistasataa vuotta.
Nii just oli ja meni ja uutta tuoretta putkee tänne ja muualle minne sitte tarviikaan. Rakennetaan lisää!, eihän se vittu maksa melkee mitää!
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Vieras kirjoitti:Hmmm. Saisikohan valtakunnansalista modifioitua kivan omakotitalon hyvään hinta-laatusuhteeseen
Lähtökohtaisestihan nuo on helposti toteutettavissa kunhan peruskunto on hyvä ja kiinteistön saa edullisesti.
Sisältä purkaa tuolit ja puhujalavat. tilalle voi lyödä kevyet väliseinät miten tahtoo ja vetää sähköt/lvi:t uusiksi niin on 10-30kE remontoinnilla omk-talo.
Tai sitten jos tämmöisen kiinteistön saa hyvin alle markkinahintaa, muuntaa salin tilavaksi autotalliksi jos tykkää autoja tms.rassailla ja rakentaa viereen uuden talon kun yleensähän nämä salit ovat hyvin tilavilla tonteilla.
Peeveli kirjoitti:
Tai sitten jos tämmöisen kiinteistön saa hyvin alle markkinahintaa, muuntaa salin tilavaksi autotalliksi jos tykkää autoja tms.rassailla ja rakentaa viereen uuden talon kun yleensähän nämä salit ovat hyvin tilavilla tonteilla.
Hmm.. Karjaan sali on ainaki tosi kivalla paikalla, ja olettaisin tontinkin olevan suhteellisen suuri. Harmi kun en yhtään muista minkälainen on sisältä.