Mitä useammin Leinonen ja muut Jehovan todistajat pääsevät ääneen mediassa, tai näköjään jopa poliisikuulustelussa, sitä useammin sitä löytää itsensä kysymysmerkkien ääreltä. Fundamentaalit peruskäsitteetkin kielletään ihan pokkana.
Turun Sanomat kirjoitti:Leinosen mukaan Jehovan todistajista eronneet ovat itse pyrkineet kohdistamaan nimitystä itseensä.
Jotkut tummaihoiset kutsuvat toisiaan n-sanalla. Leinosen maailmassa tämä lienee puolustus termin käyttämiselle.
Mitään tutkintaa asiasta ei tietenkään olisi ollut, mikäli ei olisi selvää (ainakin kaikille entisille ja nykyisille Jehovan todistajille), mitä termillä käytännössä tarkoitetaan.
VP 7/07 kirjoitti:Internetissä on helppoa salata todellinen minänsä, hengellinen tilansa ja vaikuttimensa (Ps. 26:4). Joku todistajaksi itseään sanova voi todellisuudessa olla ei-uskova, erotettu tai jopa aktiivinen luopio (Gal. 2:4).
Toinen jokseenkin naurettava peruskäsitteen kieltäminen koskee Saarenojan lausuntoa termistä
maailmallinen. Sitäkään ei virallisesti ole olemassa.
Saarenoja ajoi tuossa itsensä lahjakkaasti umpikujaan esittäessään ensimmäiseen kysymykseen tietämätöntä. Toiseen kysymykseen oli pakko jatkaa valehtelua. Sillä taas on tunnetusti lyhyet jäljet.
Vartiotorni 15.2.1994 kirjoitti:Meidän täytyy varoa myös liiallista seurustelua maailmallisten ihmisten kanssa. Kyseessä saattaa olla naapuri, koulu- tai työtoveri tai liiketuttava. Saatamme järkeillä: Hän kunnioittaa Jehovan todistajia, viettää kunnollista elämää, ja toisinaan puhumme totuudestakin. Toisten kokemus kuitenkin osoittaa, että ajan mittaan saatamme alkaa pitää tällaista maailmallista seuraa hengellisen veljemme tai sisaremme seuraa parempana.
Järjestön romppu (2010) antaa sanalle
maailmalliset 455 tulosta ja sanalle
maailmallinen 224 tulosta. Osa termeistä liittyy yleisesti maailmalliseen seuraan tai henkeen tai muuhun vastaavaan, osa suoraan ei-uskoviin, mm. näin:
Myös suora haku jw.orgista antaa tulokseksi jotain aivan muuta kuin mitä Saarenoja antaa ymmärtää.
http://wol.jw.org/fi/wol/s/r16/lp-fi?q= ... iset&p=par
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja