uskon loukkaus

[YksinäinenSusi]

Miten kukaan voi loukata jos ei anna siihen lupaa? En minä koskaan loukkaantunut, sehän oli sitäpaitsi merkki oikeasta uskosta, että muut pilkkaavat, jopa vainoavat. Sama pätee tänä päivänä, kaikki ei tykkää, who cares.

Tässähän se astian ydin taitaa ollakin. Sinulla oli aito usko. Et ollut käynyt kasteella harmagedonin pelosta tai muusta väärästä syystä.

Tämä onkin minulle jäänyt tajunnan hämärään, että miten jotkut voivat käydä kasteella oikeasta syystä?

Itse en siihen pystynyt. Kun olin pieni poika niin minulla oli vain ainoastaan pelko harmagedonia kohtaan, ei minulla ollut rakkautta yhtään Jehovaa kohtaan. Miten satuolentoa edes voi rakastaa, vaikka uskoisikin. Onko se naisille helpompaa tuo rakastaminen ja kyky tuntea rakkautta?

Ja minä olin sellaisten jehovantodistajien ympäröimä jotka korostivat aina Jehovan vihaa ja tuomioita ja rankaisemista, rakkaudesta harvemmin puhuttiin. Vaikutti siltä että oikein vedin ympärilleni sellaisia jehovantodistajia, he olivat usein maailmasta mukaan tulleita käännynnäisiä.

Syntymä-jt populaatioon oli vaikea saada yhteyttä, he olivat niin erilaisia kuin minä. Jopa saattoivat kenttäreissulla kuunnella kajarit täysillä heviä ja nuortenillassa leikkiä laiva on lastattua - kauheaa.
Sitä oli vaikea sulattaa ja veljeni kompastui siihen ja alkoi uudestaan tupakoida ja ei päässytkään kasteelle, sitten jonkin ajan päästä tappoi itsensä.

Natsi-jt-täti oli hirveä "linnut nokkii silmät päästä jutuillaan". Minut oikeastaa kasvatettiin vihaamaan ja inhoamaan Jehovaa, eipä ihme kun sitten vihasin ja inhosin ja erotutin itseni tahallaan ja poistuin typerästä kultista.

Se oli oikeastaa jänskättävä juttu, kun lopulta tulin siihen tulokseen että en haluakaan edes elää ikuisesti, niin siihen se koko homma sitten kuihtui ja ajattelin sitten että eipä ne ehkä kukaan muukaan jt ikuisesti elä, kun ovat tähänkin asti kuolleet kuka mihinkin.

Eiks oo kiva!

[mirjam123]

Wau, JPB5,
tuosta aiheesta riittäisikin analysoitavaa. Itselläni oli parikymppisenä kokemusta erilaisten uskontojen tutkimisesta -ja paljon. Kasvoin uskonnottomassa perheessä, mutta lapsesta saakka oli kiinnostus uskontoon, en osaa sanoa mistä se on lähtenyt, kun sitä ei päiväkoti-ikäisenä vielä opetettu. "Ikuisuus oli sydämessä" ja reiluus ja myötätunto muita ihmisiä kohtaan oli ykkösasioita. Henki oli tärkein asia ja sitä henkeä kun monet uskonnot opettavat niin tunsin vetovoimaa asioita kohtaan mitkä oli "tuttuja itselleni".

Jehovan todistajien aseista kieltäytyminen ja moni muu asia teki vaikutuksen koska ajattelin itse samoin. Oli siis helppo omaksua niitä asioita ja lähteä mukaan. Vaikka 90-luvun alussa olisi jostain jotain luopio-tietoa löytynyt olisin ollut ihan liian kiireinen ottamaan selvää opiskelun, työn ja yh-elämän kanssa (erosin lopulta poikani isästä kun kaste lähestyi, vaatimushan on ettei avoliitto käy.)

Kasteen jälkeen korttipakka sitten kaatui. Ja näin sen "ulkokultaisuuden" kun seurakunta jätti meidät omillemme. Vuosia meni että annoin anteeksi kaiken ylimielisyyden ajatellen että ihmiset on epätäydellisiä etc. Mitään sitä paskaa ei olisi kestänyt jos itsellä ei olisi ollut rauha ja tiennyt että on itse vilpitön "omassa uskossaan". Välillä ajattelin joidenkin oleva siitä kateellinen....tästä aiheestahan itsekukin voisi jatkaa loputtomiin.

Ikävintä asiassa on ehkä se että ajattelen yhä samoin, jopa ex-jt:istä, pidän useimpia heistä ylimielisinä ja epämiellyttävinä ja tunteettomina, pahoittelut jos olen väärässä. Sanoin jossain vaiheessa tänne kirjautuessani ettei kelvattu maailmallisille eikä jt:lle, sain täällä heti vastaanoton että kusipäistä ei välitetä.

En sitten korjannut että jouduimme sukulaisten karttamiksi tuon sairaan uskonnon takia, suurin osa ei ole antanut tänä päivänäkään anteeksi että vein lapsilta joulut ja synttärit, normaalit kontaktit sukulaisten kanssa ja ilon, tuskin annan anteeksi itsekään.

Maailmassa ei ole yhtään rakkaudettomampaa uskontoa kuin Jehovan todistajat ja heidän luopionsa.

[Veli-Hopea]

Maailmassa ei ole yhtään rakkaudettomampaa uskontoa kuin Jehovan todistajat ja heidän luopionsa.

Voin olla jotenkin samaa mieltä. Tuo uskonto jättää kyllä jälkensä. Tuskin itsestänikään enään ihan normaalia tulee, mutta pitää yrittää .

[YksinäinenSusi]

Maailmassa ei ole yhtään rakkaudettomampaa uskontoa kuin Jehovan todistajat ja heidän luopionsa.

Voin olla jotenkin samaa mieltä. Tuo uskonto jättää kyllä jälkensä. Tuskin itsestänikään enään ihan normaalia tulee, mutta pitää yrittää .

Exjt-luopiohan on jehovantodistajuuden tuote ja onkin siksi joiltain osin samankaltainen kuin entinen uskontonsa.

Se, että miten samankaltainen, niin se vaihtelee exjt-luopio yksilöittäin.

Esim tämä ylimielisyys tai rakkaudettomuus, kusipäisyys. Kyllähän jt:t ovat sellaisia maailmallisia kohtaa. Ei siksi ole ihme, jos exjt-luopiotkin(tosin ei niin paljon enää, kuin jt:nä).

Tällaisten asioitten myöntäminen auttaa muuttumaan, koska jos ei myönnä itsessään olevan mitään vikaa, ei voi muuttuakaan paremmaksi ihmisenä(äitini on tästä esimerkki).

Toisaalta maailma opettaa. Siellä kun ihmiset eivät olekaan niin tekopyhiä ja ovat hyvin suoria, niin tulee yhteentörmäyksiä helposti ja niistä sitten voi ottaa opikseen, jos tajuaa että vika on jt-lahkosta opituissa asenteissa ja sitä kautta itsessä.

Me teemme valintoja koko elämämme ajan. Minun elämäni on ollut täynnä vääriä valintoja, mutta itse olen valinnut huonot asiat - ei olisi tarvinnut valita niin.

Silti minulle syntyi hieno poika, joka menestyy elämässä, töissään ja muutenkin. Hän ei olisi syntynyt jos en olisi tehnyt noita vääriä valintoja. Eiks oo kumma? Kaikesta paskasta tuli jotain erinomaisen hyvää maailmaan.

Ihmisen elämä on hänen valintojensa summa, ei siitä oikein voi toisia syyttää. Mutta tätä ei teini-ikäisenä ja nuorena aikuisena ehkä vielä tajua, mikä on surrullista kun torpedoi tulevaa elämäänsä.