Nuo muut asiat menee ihan oikein, mutta verensiirtoasian muistat väärin. Tuon mukaan muutos (siis että ei eroteta, eikä perusteta oikeuskomiteaa, vaan katsotaan itse eronneeksi) tapahtui vasta vuonna 2000:Markku Meilo kirjoitti:Ei kokemukseni mukaan, toki poikkeuksia löytyy, kuten RF:n CoC:ssä veljet kiiruhtivat pikaisesti erottamaan verensiirron ottanutta, jotta tämä joka tapauksessa kuolemassa oleva ei kuolisi ennen heidän saapumistaan.Nuorin kirjoitti:Eikös tuo tullut vasta 90-luvulla, sen bulgariajutun jälkeen?
Nuoruudestani muistan eräitä asioita, jotka tuolloin katsottiin lähtökohtaisesti kyseisiksi tahdonilmauksiksi, eikä siis epäoikeuskomedia ollut tarpeen. Verensiirron lisäksi ilmoitusasioina voitiin käsitellä armeijapalveluksen suorittaminen, toiseenkin uskontoon liittyminen sekä liittyminen sellaiseen järjestöön, jonka toimintaperiaatteet ovat Vt-seuran mukaan raamatunvastaisia.
http://www.ajwrb.org/basics/breaking.shtml
Noi AJWRB:n miehet varmaan seurasivat tilannetta aika tarkkaan ja tietävät mistä puhuvat.
Varmuuden vuoksi vielä lainaus JT-kirjasta:
*** jv luku 13 s. 183-184 Tunnettuja käytöksestämme ***
Vuodesta 1961 lähtien erotettiin Jehovan todistajien seurakunnista tämän ymmärryksen mukaisesti kaikki ne, jotka jättivät huomioon ottamatta tämän Jumalan vaatimuksen, hyväksyivät verensiirrot eivätkä ilmaisseet katumusta.