#######

[MartinHKI]

#######

[Veli-Hopea]

Eli olen nähnyt miten ihminen muuttuu aivan toiseksi henkilöksi, mielenkiinnot vaihtuvat ja koko omakuva häviää. Tämä oli itselleni todella tuskaista katsoa vierestä ja tiedän että tällaisia ihmisiä ei voi saada irti uskosta kun he kerran siihen lähtevät

Mielenkiintoinen pätkä josta itselläni ei niin ole kokemusta mutta yritän kuvitella tilannetta.

Näinkö se toisiaan menee kun ihmisen pannu laitetaan sekaisin erinäisillä opeilla ja pelotteilla ja sillä kuuluisalla teennäisellä rakkaudella , että koko ihminen muuttuu , kenties melkein jonkinmoiseksi ihmisrobotiksi joka martailee samaa ja samaa opetettua kaavaa?

Pystytkö kertomaan tästä lisää?

Mikä muuttui paremmaksi, mikä huonommaksi? Koitko ihmisen olevan aiempaa onnellisempi ja iloisempi vai vakavempi ja kylmempi?

Plussia,miinuksia?

[Markku Meilo]

Suurin virhe jonka itse satuin tekemään oli keskittyä parisuhteeseen jopa kavereiden menettämisen uhalla.

Virhe ja virhe, olisikohan ollut niin yksinkertaisesti, että olit vaan yksikertaisesti hullaantunut?

Lopulta jäin lähestulkoon kokonaan yksin asian kanssa ja tunteet ovat sekavat.

Jos tuo edellä uumoilemani osuu kohdalleen, niin ei mikään ihme. Fitti juttu, mutta elämä ei tuollaiseen pääty, vaikka hieman töitä saattaakin teettää.

Parisuhteeni siis päättyi suurimmaksi osaksi toisen käännyttyä jehovan todistajaksi.

Duoda, duoda, minut on kakarasta kasvatettu jehovantodistajaksi (Vt-slangilla nimeten) jakautuneessa huonekunnassa, enkä pidä sitä parhaana lähtökohtana avioliitolle, lapsista puhumattakaan. On meinaan vielä hyvässä muistissa lapsuuden tuska siitä, että faija tapetaan ja me pääsemme paratiisiin. Semminkin kun myöhemmin ajatellen faija todellakin oli perheen täyspäisin jäsen.

Toispuoliset avioliitot jehovantodistajan kanssa eivät juurikaan pääse palkintosijoille avioliittojen pituuskisoissa. Eli kylmän kyynisesti voi todeta, että nk. iäisyysperspektiivistä tarkasteltuna sulla on käynyt tsägä, olet päässyt vähällä tilanteesta, josta olisi voinut kehittyä lapsiannekin koskeva ongelma.

En kokenut tätä millään tavalla omaksi uskonnoksi vaikkakin arvostan ihmisien hyvyyttä ja ja kiltteyttä ja näen uskossa paljon hyviä asioita.

En nyt tässä mene syvemmälle siihen tarvitseeko henkilö uskontoa ollakseen hyvä ja kiltti. Sen sijaan tuon esille pari jehovantodistajuuteen liittyvää opetusta, karttaminen ja veriopetus. Ensinmainitun innoittamana rikotaan perheitä ja jälkimmäisen innoittamana on pyrittävä jopa surmauttamaan oma lapsi hoto epäämällä. Jehovantodistajien ohella harvempi pitää pelkästään noita kahta opetuspiirrettä hyvyyden ja/tai kiltteyden ilmentyminä.

Tämä oli itselleni todella tuskaista katsoa vierestä ja tiedän että tällaisia ihmisiä ei voi saada irti uskosta kun he kerran siihen lähtevät. Tämä tulee ihmiseltä itseltään päättää lähteä lahkosta ja elää omaa elämäänsä niinkuin haluaa eikä niinkuin joku muu sanoo.

Tuossa suhteessa uskonto on kuin huume tai nautintoaine, ulkoa tuleva kritiikki ei mene perille, muutos lähtee henkilöstä itsestään.

En tiedä oikein miten voisin jatkaa tarinaa tähän toivoisin että ihmiset kyselisivät mielellään tilanteestani ja osaisivat avautua omista kokemuksistaan tai jotka tietävät asiasta enemmän.

Antaa keskustelun mennä omalla painollaan. Se ei tällä hetkellä tietenkään sinua tuskassasi auta, että vastaavaa kerrotaan täällä aika ajoin, mutta näin se vaan on. Kysymyksiä näin tutussa asiassa en hetikään saa mieleen.

[Veli-Hopea]

#######

Jahaa se meni nyt tällälailla. No ehkä joku toinen kerta sitten kun hommiin on löytynyt parempi tasapaino.

Ehkäpä yksi asia johti toiseen, rakkauspommitus kolmanteen ja saliltakin löytyi astetta komeampi herrasmies keskijakauksella ja tilanne on nyt tässä.