Lainaus on Helsingin kaupunginteatterin kappaleen "Beljakovin talvi" esittelystä. (Taustaksi: Epäillään, että Neuvostoliiton suurlähettiläs olisi ajanut Suomeen sosialistista vallankumousta 1970-luvun vaihteessa.)
En voinut olla nostamatta tänne kun osui ja upposi taas niin herkullisesti
Samaan hengenvetoon voisi pohtia, pakottavatko todistajat ihmisiä onnellisiksi? Missä menee suosittelun ja pakottamisen raja?
Mun mielestä, jos esim. uskonnollisen ideologian kauppaaja/saarnaaja on jollain tavalla vahvemmassa asemassa "rakkaudellisen" ohjauksen kohteena olevaan nähden, siitä syntyy moraalisesti pitempi varjo.
Mikä tarkoittaisi esim. sitä, että jt-lapset ovat huolestuttavassa asemassa nykyaikaista lasten suojelua ajatellen. Ja aiemmin täällä kirjoitettiin mm. jt:n sinnikkäästä tavasta hakeutua liikuntarajoitteisten kotiin. Pitäisikö jt:n suhtautua vakavammin (adjektiivi jonka jokainen todistaja kovin tuttuna ymmärtää...) harjoittamaansa vallan käyttöön?
http://www.hkt.fi/ohjelmisto/play.php?name=belj