Tukea ahdistukseen

[Roshiah]

En oikeastaan edes tiedä mistä aloittaa... Olen kasvanut Jehvoan todistaja perheessä,käynyt aikoinaan kasteella yms. Olen 22vuotias ja eronnut Jehovan todistajista n. puolitosita vuotta sitten. Syynä lähtemiseeni oli homoseksuaalisuus. Kaikki tämä oli minulle todella raskasta aikaa ja kuvittelin silloin,että kunhan pääsen irti järjestöstä voin elää täyttä elämää ja unohtaa kaiken.

Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Kärsin edelleen aika ajoin todella pahasta ahdistuksesta ja peloista. En pysty vieläkään katsomaan edes uutisia telkkarista, koska ahdistun siitä niin paljon ja mieleeni tulee vain yksi sana:Harmagedon. Sota ja muut maailmalla näkyvät ongelmat saavat mussa aikaan niin pahaa ahdistusta ja pelkoa. Jehovan todistajien ajatusmaailma/opit ovat edelleen todella kovaa takaraivossa/muistissa kiinni ja tuntuu etten pääse niistä eroon millään.

Ja eikä todistajien tökerö käytös eroamiseni jälkeen ole auttanut asiaa yhtään. Jos satuin kauppaan samaan aikaan jonkun samaan seurakuntaan kuuluneen kanssa tilanne oli todella alentava. Sain pitkiä tuijotuskia ja katseita, yleensä he melkein juoksivat kaupasta ulos minut nähtyään.

Vielä eroamiseni jälkeen todistaja ystäväni pudottelivat minulle kuuluvia tavaroita postiluukustani alas jottei heille jäisi minusta mitään muistoja tai esineitä jotka kuuluivat minulle.

Sain myös hieman ennen eroamis ilmoitukseni julkistamista useasti pelottavia soittoja, joissa kukaan ei puhunut, kuului vain rapinaa ja kohinaa, väillä hengitystä. Tämä kaikki oli mulle lopulta liikaa ja muutin avopuolisoni kanssa hänen koti kulmileen Keski-Suomeen.

Tietyt tilanteet tuovat edelleen asiat mieleeni ja saatan olla ahdistunut sen jälkeen monta viikkoa. Tämä kaikki estää mua elämästä onnelista elämää. Tuntuu myös,että minulla ei ole ketään jolle voisin näistä tuntemuksista puhua.Koen,että ulkopuoliset ihmiset eivät voi ymmärtää mitä käyn läpi.

Se henkinen väkivalta ja syrjiminen on jättänyt muhun tosi syvät jäljet. Tunuu, että itsetuntoni on kärsinyt paljon ja juuri muiden todistajien käytöksen takia. Se on vaikuttanut tosi paljon siihen,että nään itseni huonompana kuin muut ihmiset enkä osaa arvostaa itseäni enää...

Koen tämän kaiken takia myös pahaa masennusta... Voisin jatkaa kertomustani ja omia kokemuksiani loputtomiin,mutta tekstistä on nyt jo tullut todella pitkä. Tahtoisin vain tietää miten te olette selvinneet näistä tuntemuksista eteenpäin?

[rippeli]

Nopeasti sanoisin, että vertaistuki ja aika auttavat.
Itsellänikin oli noita harmagedon-pelkoja jonkin aikaa ja yksinäisyys oli tietenkin iso juttu silloin kun jäin pois.

Kokonaanhan tuosta ei ikinä pääse eroon, mutta pikkuhiljaa ajatukset selkenee ja tulee uusia juttuja tilalle.

Tsemppiä toivotan kovasti tietenkin.

[sinner74]

Myös minua vaivasi silmitön Harmagedonin pelko irtaannuttuani sylttytehtaasta. Alkuvaiheessa pelko oli jatkuvaa, seurasin maanisesti maailman uutistapahtumia, että joko tunnusmerkit täyttyvät ja rytinä alkaa. Pelkääminen jatkui vuosikausia, mutta hiipui ajan mittaan, ja muuttui enemmän kausittaiseksi/hetkittäiseksi. Lopullinen niitti pelkäämiselle oli, kun internetin avustuksella tajusin, että minua on pissitty silmään pahemman kerran. Pelon tilalle tuli suuttumus 

Yksinäisyys oli myös käsin kosketeltava tunne, mutta yritin pysyä aktiivisena. Aloitin opiskelut uudella paikkakunnalla, ja sitä kautta se elämä lähti uusille urille.

Kuten Rippeli toteaa, aikaa ja työtä ja vertaistukea vaaditaan tässä prosessissa suuret määrät.
Voimia taisteluun!

[Tony]

Harmagedonin pelko kuuluu tosiaan valitettavan olennaisesti todistajuuteen, ja usein se seuraa myös irtautumisprosessiin. Itselläni pelko hälveni hyvin pitkälti käsi kädessä sen kanssa, kun aloin tutkimaan järjestön edesottamuksia puhtaalta pöydältä, ja huomasin ettei järjestöllä ollutkaan sellaista totuutta kuin se väitti.

Mitä enemmän asiaa tutki, sitä kauemmaksi järjestön luomat pelot kaikkosivat.

Ja tuo onkin yksi asia joka on hyvä hahmottaa. Harmagedonin pelko on ainoastaan järjestön luoma pelko, ilman mitään kosketuspintaa todellisuuden kanssa.

Toinen asia joka on myös hyvä hahmottaa, liittyy ihmisen psykologiaan. Ihmiselle on ollut ominaista pelätä erilaisia maailmanloppuja niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Jo muinaiset gallialaiset pelkäsivät että taivas tippuu niskaan. Ja siis vakavasti ottaenkin, tulevaisuuden ja oman kohtalon murehtiminen kuuluu ihmisluonteeseen. Sitä on siksi helppo ruokkia ja erilaiset uskonnolliset lahkot ovat ottaneet menetelmän pirullisen hyvin käyttöönsä.

Maailmanlopun pelko voisi olla sukua pimeän pelolle. Kummatkin yhtä irrationaalisia pelkotiloja, ilman järjellistä syytä. Maailma ei ole vielä koskaan loppunut, eikä sieltä sängyn alta tule mörköä edes pimeällä. Toki pimeän pelossa on paljon hyötynäkökulmiakin, mutta se että ihminen pelkää pimeää myös ympäristössä jossa pelolle ei varsinaisesti ole syytä, kertoo jotain ilmiön perimmäisestä luonteesta.

[Veli-Hopea]

pelko hälveni hyvin pitkälti käsi kädessä sen kanssa, kun aloin tutkimaan järjestön edesottamuksia puhtaalta pöydältä, ja huomasin ettei järjestöllä ollutkaan sellaista totuutta kuin se väitti.

Paljon hyviä pointteja mutta keskityn nyt vain tähän yhteen.

Kuten mainittu, irtautuminen on erittäin raskasta, ahdistavaa ja pelottavaa. Siitä meillä on kokemusta kilometreittäin ja yksi hyvä asia minkälaisen fiksun me voidaan aloittajalle antaa on tämä:

"Hei, me tiedetään.. Mutta tiedätkö mitä? Me ollaan selvitty, niin me tiedetään että sinäkin selviät."

Se nyt vaan vie aikaa ja kauan. Itselläni paras apu oli aloittajan mainitsemat tavat, eli irti kaikesta ja kaikki ylimääränen taakka pois.

Toinen oli Tonyn lainaus, eli joutuu ottamaan yhden asian ja vtseuran opetuksen kerrallaan ja selvittämään pitääkö ne paikkaansa laisinkaan.

Yhden asian selvittäminen on aina pieni siivu pois ahdistuksesta ja ajan kanssa alkaa selvitä että yksi asia toisensa jälkeen ei välttämättä olekaan niinkuin vtseura sanoo.

Silloin iskee nälkä selvittää kaikki ja yksi asia kerrallaan selvitettynä vahvistaa ihmistä lisää kunnes tulee päivä jolloin pystyy lähtemään vaikka kotikonnuille ylpeänä takaisin ja tuijottaa vaikka tuijottelijoita takaisin keskelle silmienväliä, ilman mitään alistumisien tunnetta.

Tämäkin palsta auttaa aivan älyttömän hyvin. Tulee päivä, jolloin sinäkin aloittaja olet vielä vahva, vaikka ei vielä siltä tunnu.

Se vie aikaa, joten kärsivälliyyttä ja muista, vertaistuki on hyvä apu.

[Roshiah]

Kiitos kaikille vastauksista! ♥

[Roshiah]

Vaikeinta on juuri se uuden suunan etsiminen elämälleen. Ennen kaikki oli päätetty jo "valmiiksi."
Ennen sai ohjeet ja ajatus mallit kaikkeen: miten asioihin pitää suhtautua, mitä elämällänsä tulee tehdä yms.. Ja nyt yht äkkiä joudun luomaan omat mielipiteeni/näkemykset niihin asioihin jotka mulle on syötetty valmiiksi.

Olen vasta alkanut ymmärtää, että kaikki oppimani ajatukset eivät olleet omiani. Ne vain opetettiin mulle pienestä asti. Ennen tätä mulla ei ollut omaa identiteettiä ollenkaan. Niinkuin kokouksissa aina santtiin: "Jehovan todistajuus on teidän identiteettinne." Näin jälkeen päin sitä tajuaa kuinka surulliselta toi kuulostaa.

[rippeli]

Vaikeinta on juuri se uuden suunan etsiminen elämälleen. Ennen kaikki oli päätetty jo "valmiiksi."
Ennen sai ohjeet ja ajatus mallit kaikkeen: miten asioihin pitää suhtautua, mitä elämällänsä tulee tehdä yms.. Ja nyt yht äkkiä joudun luomaan omat mielipiteeni/näkemykset niihin asioihin jotka mulle on syötetty valmiiksi.

Olen vasta alkanut ymmärtää, että kaikki oppimani ajatukset eivät olleet omiani. Ne vain opetettiin mulle pienestä asti. Ennen tätä mulla ei ollut omaa identiteettiä ollenkaan. Niinkuin kokouksissa aina santtiin: "Jehovan todistajuus on teidän identiteettinne." Näin jälkeen päin sitä tajuaa kuinka surulliselta toi kuulostaa.

Puhut ihan kuin minun suullani. Itsekin muistan kuinka vaikea oli hankkia oma omatunto. Yhtäkkiä ei ollutkaan enää mitään määräävää tahoa, joka olisi kertonut miten pitää elää. Kolmekymppisenä se oli minulle ainakin aika kova paikka. Ei ole normaalia hankkia omaatuntoa aikuisena. Jostain ihmeellisestä syystä minusta tuli kuitenkin lakia noudattava ja vastuulinen ihminen.

[Veli-Hopea]

No eipä sitä saanut oikein omia mielipiteitä olla. Mielipide oli aina se mikä oppi, ajatus tai tapa milloinkäkulloin oli voimassa.

Ei se välttämättä aina niin helppoa ole elää sellaistakaan elämää missä toinen määrää miten ajatella tai tehdä.

Kurja tuo on ote vartiotornilla ihmisiin mutta ei tällä taholla ole mitään oikeutta oikeasti määrätä saati rangaista ihmisiä.

Ei tällaiseen tarvi alistua.

[Roshiah]

Järkyttävintä on koko tämä karttamis järjestely. Tietenkin sitä myös itse noudatin kun olin vielä seurakunnan toiminnassa mukana. Mutta silti sisimmässäni mietin,että jos omasta perheestäni joku jättäisi tämän "totuuden" en voisi mitenkään kääntää heille selkääni ja hylätä heitä. En edes välittänyt mahdollisista "seurauksista."
Kun kerroin omalle äidille eroavani sain kyllä nähdä mitä tarkoittaa sääntöjen sokea noudattaminen. Olin siitä järkyttynyt ja tajusin kuinka ehdottomia ihmiset ovat näille säännöille.

Sillä hetkellä kun kerroin lähteväni niin koko suhtautuminen minuun muuttui. Sillä sekunnilla kun kerroin mitä todella ajattelen minua ei nähty enää ihmisenä. Olin tietenkin heti "antanut väärien vaikutteiden vaikuttaa". Pahinta oli että oma äiti ei ole nähnyt millainen oikeasti olen. Asioiden kieltäminen on helppoa.
Seurakunnassa niistä "aroista aiheista" ei saa puhua ääneen. Pidin omat ajatukseni salassa,koska en tahtonut että niihin koitetaan puuttua. Tunsin,että ne olivat ainoita omia periaatteitani ja mielipiteitäni joita mulla on.

Muistan niin selkeästi kun kerroin,että minulla on tyttöystävä. Äitini ilme oli niin kauhistunut ja järkyttynyt. Hän ei uskonut asiaa,kielsi kaiken ja kieltää kyllä yhä. Loukkaavinta oli kun hän kysyi kylmästi: "Niin oliko sinulla näitä tuntemuskia ennen vain jälkeen kun aloitit lääkityksen?" Olin tosiaan aloittanut syömään masennukseen lääkkeitä. Sekin oli niin suuri häpeä perheelle. Mikä siinä muuten on, että Jehovan todistajat suhtautuvat masennukseen ja muihin mielialan sairauksiin niin kieltävästi?

Ja se tapa muutenkin miten Jehovan todistajat mustamaalavat seurakunnasta pois lähteviä. Siis ihan tavallisia ihmisiä! Se ainainen puhe "katumaton synnintekijä joka on uhka." En itse koe olevani uhka. Olen edelleen se sama ihminen vaikka en kuulukkaan enää järjestöön. Tai se että toitotettiin aina "maailmaan menneet ihmiset vajoavat syvälle ja syylistyvät kaikista pahimpiin synteihin." Ei ole totta. Siis valetta! Siis tuon mustamaalaamisen takia, joka sana jonka eronnut/erotettu sanoo koetaan jonain propakandana seurakutaa vastaan. Niin hullua touhua ja kieroon kasvanutta.

Anteeksi kauheet selitykset... :')

[Flick]

Pahinta oli että oma äiti ei ole nähnyt millainen oikeasti olen.

Tämä on hyvin yleistä JT-piireissä. Järjestön puolelta annetaan malli jonka mukaan tulisi elää, ja jonka kaltainen jokaisen tulisi olla. Vaikka järjestön ja sen jäsenten puolelta hyväksytäänkin paljon henkilökohtaisia vivahteita, on jokaisella kuitenkin valmiiksi muotoiltu käsitys toisen ihmisen ajatuksista, mieltymyksistä ja jossain määrin koko persoonasta. Kun ja jos seurakunnan jäsenestä paljastuukin piirre joka riitelee selkeästi valmiiksiannetun ja "hyväksytyn" piirteen kanssa, on tämä auttamatta JÄRKYTYS.

Jehovan todistajien ei ikäänkuin tarvitse aidosti tutustua toiseen ihmiseen, sillä järjestö on jo opettanut minkälainen se toinen on. Juuri siitä syystä millään tavalla poikkeavat koetaan radikaalisti erilaisiksi, ja heitä helposti vieroksutaan/kartetaan.

Tai se että toitotettiin aina "maailmaan menneet ihmiset vajoavat syvälle ja syylistyvät kaikista pahimpiin synteihin." Ei ole totta. Siis valetta!

Joidenkin kohdalla tämä on totta. Osa lähtee kokeilemaan täysillä KAIKKEA mikä on ollut kiellettyä. Missään nimessä kaikki eivät lähde.

Itse lopetin alkoholinkäytön kokonaan muutama vuosi irtautumiseni jälkeen. Koskaan en pitänyt juomisesta, mutta koska oli "outoa" jos ei juonut, yritin opetella. Olen saanut kaksi ylinopeussakkoa elämäni aikana, muissa tekemisissä poliisin kanssa en ole koskaan ollut. Laittomia aineita en ole koskaan edes harkinnut kokeilevani. Mutta toki. Asun avoliitossa, eikä aikomuksenani ole avioitua. Se on kyllä suuri synti se.

Itse asiassa, kun tuli tuo synti mainittua.. Itselläni meni aivan "liian pitkään" tajuta se, että kun sen uskonnollisen yhteisön jättää taakseen, ei MIKÄÄN ole enää SYNTIÄ. Osa asioista voi toki olla Suomen lain vastaisia ja saatat saada niistä rangaistuksen, mutta SYNTIÄ ei ole enää olemassa. Se on äärimmäisen vapauttava ajatus.

[Roshiah]

On totta,että on ihmisiä,jotka koittavat kaikkea mikä on ollut kielettyä.
Mutta tarkoitin,että seurakunnassa mustamaalataan liikaa myös ilman syytä niitä jotka ovat lähteneet. Erotetuista/eronneista muodostetaan se tietty kuva,joka syöpyy kaikkien mieleen. Kaikki ovat pahoja ja vaarallisia. Tunnen olevani ihminen siinä missä hekin. Vaikka tiedänkin,että he eivät pahemmin anna eronneelle mitään ihmisarvoa.

[Natsku]

Jehovan todistajat ovat sairas lahko, kultti, ja vaarallisille kulteille on tyypillistä demonisoida entiset jäsenensä. Näin nykyiset jäsenet saa pidettyä aisoissa ja aivopultin vaikuttamassa. Tämä on tietenkin valitettavaa entisille jäsenille, kuten myös aivopestyille nykyisille jäsenille, jotka sokeasti uskovat valehtelevaa kulttia. Ole kuitenkin onnellinen, että olet päässyt pois, ja voit aloittaa oman elämäsi. Tee siitä itsesi näköinen ja tee ratkaisusi sydämestäsi. Älä anna kenenkään sanella sinulle, mitä sinun pitäisi olla tai mihin uskoa.

[Mievaan]

Mulla lähti suuri taakka pois kun kävin läpi kaikki ne asiat mitkä aiheutti mulle ahdistusta ja pahaa oloa. Ajattelin mielessäni, että vaikka jt jumala olisikin totta ja harma tulisi, niin en edes haluais koko paratiisiin, kaikkien niiden sääntöjen alle. Että mut saa vapaasti tappaa, jos jumala sitä haluaa...nyt elän ja nautin elämästä. Minä päätän, miten elän, mikään järjestö ei enää sanele mulle, mikä on syntiä ja miten pitää toimia ja ajatella. Ja jos jumala tappaa kaikki muut kun jteet harmassa, niin en halua sellasen sadistin alaisuuteen muutenkaan. Aikaa tähän on mennyt varmaankin 10v ja vielä paljon on edessä...varsinkin, niinku mä oon kasvanu JT perheessä, se ei yhdessä yössä katoa, ei varmaan ikinä, se menneisyys on osa mua, mutta se ei ole mun tulevaisuutta. Jännää oli huomata, että "maailmallisille" oli normaalia käytöstä itsensä puolustaminen ja itsensä rakastaminen, jotka mulle oli opetettu et se on itsekästä. Meni vuosia, että opin sen taidon. Että oon ihan OK, just tälläsenä kun oon, mun ei tarvitse yrittää mielyttää ketään. Mun ei tärvii pelätä kokoajan, että en vain mitenkään loukkaa ketään.

[Veli-Hopea]

Jännää oli huomata, että "maailmallisille" oli normaalia käytöstä itsensä puolustaminen ja itsensä rakastaminen, jotka mulle oli opetettu et se on itsekästä. Meni vuosia, että opin sen taidon. Että oon ihan OK, just tälläsenä kun oon, mun ei tarvitse yrittää mielyttää ketään. Mun ei tärvii pelätä kokoajan, että en vain mitenkään loukkaa ketään.

Sepä se oli kun koskaan ei voinut väittää mistään asiasta vastaan tai sanoa mitään vaikka kuinka joku muu loukkasi. Aina piti nöyrtyä ja niellä, joka sitten heijastui jt elämän ulkopuolellekin.

Sitä oli jonkinlainen sylkykuppi ja aina poljettavana. Niinpä niitä löytyi paljon ihmisiä jotka osasivat käyttää tilaisuutta hyväkseen niin jt ympyröissä kun sen ulkopuolellakin.

Onneksi nyt on just hyvä.. Jos kohtaa ylimielisyyttä tai joku yrittää mitä tahansa vääryyttä tai rieputtelua, se ei enään onnistu vaan on oikeus puolustaa itseänsä.

Älkää kukaan antako kenenkään vanhimman tai muunkaan järjestön jäsenen pompotella teitä, ne eivät ole yhtään parempia ihmisiä kuin sinä itse.

Mä tiedän edelleenkin ihmisiä jotka toimettomina töksäyttelevät vanhimmista ja muista kaikkia mahdollista mistä eivät tykkää ja vihaavat koko touhua, mutta kaupassa vanhimpien tai muiden todistajien vastaantullessa ulisevat kuin märkä koira ja yrittävät luikkia peloissaan pakoon, cmoon.. toista ihmistä joka ei ole yhtään mikään.

Ymmärrän että alistumiseen on ihminen ajettu, mutta siitä pitää osata kasvaa ulos, perkele!