tohtori molonen kirjoitti:
kerranki joku tajuu mikä estäisi maapallon tuhon. miksei ne kokousta näistä siellä ranskassa? obama ja putin ihan ulkona
kerranki deeppiä shittiä
Ehkä siellä ajatellaan puuttua asioihin, joihin voi vaikuttaa. Sinun munkkipossuun ja cokikseen ei pysty edes Putin
Asiaan.
Diapeteksen suorat kustannukset ovat yli 500 miljoonaa euroa. Diapeteksen kokonaiskustannus liitännäissairauksineen on arvioitu yli 2-miljardiksi euroksi. Tämä arvio, jonka kuulin tänä vuonna ajankohtaisohjelmassa.
Vuonna 2007 oltiin tässä jamassa:
Diabeteksen hoidon kustannukset olivat jo vuonna 2007 noin 1,3 miljardia euroa. Valtaosa summasta syntyi taudin aiheuttamista lisäsairauksista.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1358052963204
Ongelman muodostaa se, että diapeetikkojen määrä kasvaa jyrkästi. Hiilari ja vehnämättö Pekka Puskan opeilla tuottaa vääjäämättömästi yhä paisuvan diapeetikkoarmeijan.
Diapeetikot vanhenee ja kustannukset karkaavat käsistä. 500000 diapeetikkoa kulkee kohti ikääntyvien hoivaa ja lisää lappaa porukkaa tuohon joukkoon.
Pahimmissa skenaarioissa kustannukset triplaantuvat tai jopa nelinkertaistuvat. Jos kustannukset tuplaantuvat 10-vuodessa, niin puhutaan 4-5 miljardin kustannuksista. Kun huono huoltosuhde painaa päälle ja yhä kasvava eläkeläisarmeija vaatii rahojansa ja hoivaansa, niin voit vain todeta, että tuo haaste tulee aikaisemmin kohdallesi, mitä ilmastomuutos Suomessa.
Ongelma on jo nyt hälyttävä. Veljelleni tuli sairaalakäynti sisätautien politlinikalle. Katsoin ympärilleni ja huomasin, että lähes joka pedissä makasi lihava mummo tai faari. Myös juoppoja näytettiin hoidettavan hyvin. Ajattelin, että jos tilanne nyt jo on näin masentava, niin mitä se on katastrofin keskellä 10-15 vuoden päästä.
Mutta ole huoleti. Suomen viisaat päättäjät hoitavat ongelman samalla hyväksikoetulla tavalla, kun €uroon eli rahaliittoon liittymisen. Menneet ratkaisut ja onnistuneet päätökset tuovat meille tyyneyttä ja turvaa
Joten ei mitään hätää. Pariisiin vain puhumaan tärkeimmistä asioista

"ihmisiä on helpompi huijata, kun saada heitä myöhemmin uskomaan se, että heitä on huijattu"