Kunnon kulttijohtaja ei tietenkään osoita epävarmuutta tai nöyryyttä, sillä ne ovat tuossa asiayhteydessä heikkouden merkkejä. Vakuuttavuuskin on pitkälti makuasia, eikä johtajan tarvitse ulkopuolisia saada vakuuttuneeksi vaan ainoastaan oma laumansa. En varmaan ole yksin havaintoni kanssa, että kulttimaiset piirteet ovat jehovantodistajien uskonnossa vahvistuneet vaikkapa parinkymmenen vuoden takaiseen verrattuna, esim. hallintoelimen jäsenet ovat ihan eri tavalla henkilönä esillä ja ehdotonta uskollisuutta korostetaan aina vain vahvemmin. Vartiotornin oma TV-kanava on tehnyt, erityisesti Stephen Lettin kohdalla, muutoksesta suorastaan silmiinpistävän.
Vartiotorni rinnastaa oman asemansa siihen, mitä muinaisella Israelilla ja varhaiskristillisellä seurakunnalla oli, jotka siis tulkinnan mukaan olivat oman aikansa ainoita oikeita Jehovan järjestöjä. Tämä siitäkin huolimatta, että Raamatun mukaan sekä muinaisen Israelin johtajat että Jeesus seuraajineen tekivät merkittäviä ihmetekoja, lisäksi apostolit olivat Jeesuksen itsensä nimittämiä ja tunsivat Jeesuksen henkilökohtaisesti hänen ollessaan ihmisenä. Isot saappaat, joihin ei noin vain ilmoitusluontoisesti hypätä. Järjestö itsekin näyttäisi olevan ainakin jollain tasolla tietoinen ongelmista, mitä ihmeiden puuttumiseen liittyy, ja kun ihmeitä ei irtoa, tekstiä sentään tulee:
Ihmeiden tarkoitus varhaiskristillisessä seurakunnassa. Ihmeet palvelivat monia tärkeitä tarkoitusperiä. Ennen kaikkea ne osaltaan todistivat tai vahvistivat sen, että ihminen, joka teki ihmeitä, sai voimaa ja tukea Jumalalta (2Mo 4:1–9). Sekä Mooseksen että Jeesuksen tapauksessa ihmiset tekivät tämän oikean päätelmän (2Mo 4:30, 31; Joh 9:17, 31–33). Jumala oli luvannut Mooseksen kautta profeetan tulon. Jeesuksen ihmeet auttoivat tarkkailijoita tunnistamaan hänet tuoksi profeetaksi. (5Mo 18:18; Joh 6:14.) Kristillisyyden alkuvaiheessa ihmeet yhdessä sanoman kanssa auttoivat ihmisiä näkemään, että Jumala oli kristillisyyden takana ja että hän oli hylännyt aiemman juutalaisen asiainjärjestelmän (Hpr 2:3, 4). Ensimmäisellä vuosisadalla ilmenneet ihmelahjat katoaisivat aikanaan. Niitä tarvittiin ainoastaan kristillisen seurakunnan alkuaikoina. (1Ko 13:8–11.)
Kun luemme Apostolien tekoihin kirjoitettua historiaa, havaitsemme, että Jehovan hengen väkevän, nopean toiminnan ansiosta perustettiin seurakuntia ja vakiinnutettiin kristillisyys (Ap 4:4; luvut 13, 14, 16–19). Lyhyessä ajassa vuosina 33–70 koottiin tuhansia uskovia useiden seurakuntien yhteyteen alueella, joka ulottui Babylonista Roomaan ja kukaties vielä kauemmas länteen (1Pi 5:13; Ro 1:1, 7; 15:24). On huomionarvoista, että Raamatun kirjoitusten jäljennökset olivat tuolloin harvinaisia. Tavallisesti vain varakkaat omistivat minkäänlaisia kirjakääröjä tai kirjoja. Pakanamaissa ei tiedetty lainkaan Raamatusta tai Raamatun Jumalasta, Jehovasta. Käytännössä oltiin täysin riippuvaisia suusanallisesta tiedosta. Ei ollut käytettävissä Raamatun selitysteoksia, hakemistoja eikä tietosanakirjoja. Ihmelahjat, jotka liittyivät erikoistietoon, viisauteen, kielilläpuhumiseen ja tarkkanäköisyyteen henkeytettyjen ilmausten suhteen, olivat todella tärkeitä silloiselle seurakunnalle (1Ko 12:4–11, 27–31). Kun niitä ei enää tarvittaisi, ne kuitenkin lakkaisivat, niin kuin apostoli Paavali kirjoitti.
Nykyään erilainen tilanne. Emme näe Jumalan suorittavan tällaisia ihmeitä kristittyjen palvelijoittensa välityksellä nykyään, koska kaikki tarvittava tieto on maailman lukutaitoisen väestön saatavilla, ja niiden avuksi, jotka eivät osaa lukea mutta haluavat kuunnella, on kypsiä kristittyjä, jotka ovat saaneet tietoa ja viisautta tutkimalla sekä kokemuksen kautta. Jumalan ei tarvitse tehdä meidän aikanamme tällaisia ihmeitä osoittaakseen Jeesuksen Kristuksen olevan hänen asettamansa vapauttaja tai todistaakseen, että hän tukee palvelijoitaan. Vaikka Jumala soisikin edelleen palvelijoilleen kyvyn tehdä ihmeitä, se ei vakuuttaisi kaikkia, sillä eivät edes kaikki Jeesuksen ihmeiden silminnäkijät hyväksyneet hänen opetuksiaan (Joh 12:9–11). Toisaalta Raamatussa varoitetaan pilkkaajia, että Jumala on vielä tekevä mahtavia tekoja nykyisen asiainjärjestelmän tuhon yhteydessä (2Pi 3:1–10; Il, luvut 18, 19).
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200003073
Meidän nykyään elävien pitäisi ilmeisesti vain luottaa Raamatun kertomukseen ja lukea sitä Jehovan todistajien hallintoelimen opastamalla tavalla, ainoana todisteena hallintoelimen asemasta heidän oma suurenmoinen erinomaisuutensa.
Useimmat jehovantodistajat Vartiotornin jatkuvasti opastamana varmaankin ajattelevat asian sillä tavalla, että kun muut uskonnot ovat "selvästi vääriä" kolminaisuus ym. oppeineen, Jehovan todistajien järjestön täytyy epätäydellisyydestään huolimatta olla se oikea uskonto. "Minne muuallekaan voisimme mennä?" opettaa järjestö kysymään. Tässä kuitenkin hypätään eräs tärkeä työvaihe yli: ensin pitäisi osoittaa, että meillä ylipäätään on syytä uskoa Jumalan käyttävän jotain tiettyä, vain yhtä järjestöä nykyään. Vasta sen jälkeen voidaan etsiä, mikä tämä ainoa oikea järjestö voisi olla.
Esimerkiksi Jeesuksen vehnä ja rikkavilja -vertauksesta (Matt. 13) saa sen käsityksen, että oikeiden ja väärien krisittyjen on nimenomaan tarkoitus olla rinnakkain ja jollain tapaa yhdessä, eikä tunnistettavalla tavalla erillään. Vasta elonkorjuussa heidät erotetaan toisistaan ja rikkavilja hävitetään polttamalla. Myös elonkorjuun merkityksen Jeesus selittää: kyseessä on maailman loppu, Vartiotornin termein siis asiainjärjestelmän päättyminen, joka on vasta edessäpäin. Tämä ei toki ole estänyt Vartiotornia aikaistamasta elonkorjuuta parhaillaan nykyaikana tapahtuvaksi.
Keskusjohtoisen, hierarkialla varustetun ainoan oikean järjestön välttämättömyyttä kristityille voi miettiä myös seuraavan raamatunkohdan valossa. Matt 18:20 "Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
