Nöyryydestä

[Jalo Sukuinen]

Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, mitä itse kukin ajattelee nykyään nöyryydestä. Todistajillehan taotaan jatkuvasti päähän nöyryyden tärkeyttä. Itse pidin sitä hyvänä asiana, sillä voisiko heinäsirkka ylpeillä siitä, että hyppää viisi senttiä pidemmälle, kuin toiset heinäsirkat. Nöyryys oli aina kamppailua. Aina kun ylpeys nosti rumaa päätään, yritin muistuttaa itseäni siitä, miten vähäpätöinen olen. Nöyryydessä ei koskaan tullut valmiiksi. Kun ajatteli olevansa nöyrä, oli todellisuudessa valenöyrä. En haluaisi ajatella, että ystävät olivat valenöyriä. Monet ihailemani veljet olivat minulle nöyryyden esimerkkejä. Toisaalta oli niitäkin ystäviä, joiden nöyryys ei ollut niin näkyvää. En heitäkään haluaisi syyttää ylpeiksi.

Todistajana aina yhdistin ylpeyden maailmallisiin ja myös luopioihin. Nyt joudun kamppailemaan kognitiivisen dissonanssin kanssa. Millainen näkemys teillä on nykyään itsestänne ja ympärillänne olevista ihmisistä? Onko nöyryys edelleen asia, jota ajattelette?

Saa esittää ajatuksiaan aivan vapaasti. Osallistumisprosentti näihin keskusteluihin tuntuu olevan yhtä korkea, kuin vartiotornintutkistelussa konsanaan

[Markku Meilo]

Todistajillehan taotaan jatkuvasti päähän nöyryyden tärkeyttä.

Nöyryyteen en kyllä jehovantodistajuutta osaa yhdistää, paitsi ehkä silloin kun jehovantodistaja on oikeuskomediassa ja yrittää pelastaa nahkansa. Tosin silloinkin kyseessä on samaa teatteria kuin salilla, mutta asia vaan hieman henkilökohtaisempi - nöyristely on parempi sana kyseiselle teennäisyydelle.

En osaa ajatella, että nöyryys on muiden moraalin yläpuolelle asettumista, besserwisserismiä, tuomitsemista, ehdollista ystävyyttä, tuhon odottamista 99,9 %:lle ihmisistä, perheiden hajottamisen sekä veriuhrien hyväksymistä jne.

Nöyryys on mulle jotenkin etäinen sanana, käyttäisin sen asemesta vaatimattomuus-sanaa. Voi olla, että nöyryys-sanan etäisyys on nk. teokraattista perua.

[Jalo Sukuinen]

Nöyryyteen en kyllä jehovantodistajuutta osaa yhdistää, paitsi ehkä silloin kun jehovantodistaja on oikeuskomediassa ja yrittää pelastaa nahkansa. Tosin silloinkin kyseessä on samaa teatteria kuin salilla, mutta asia vaan hieman henkilökohtaisempi - nöyristely on parempi sana kyseiselle teennäisyydelle.

En osaa ajatella, että nöyryys on muiden moraalin yläpuolelle asettumista, besserwisserismiä, tuomitsemista, ehdollista ystävyyttä, tuhon odottamista 99,9 %:lle ihmisistä, perheiden hajottamisen sekä veriuhrien hyväksymistä jne.

Nöyryys on mulle jotenkin etäinen sanana, käyttäisin sen asemesta vaatimattomuus-sanaa. Voi olla, että nöyryys-sanan etäisyys on nk. teokraattista perua.

Tuohon kyllä haluaisin lausua hieman eriävän mielipiteen. Uskoisin että monien näkemys todistajista muuttuu heidän lähdettyään. Ehkä se syy minkä vuoksi lähdetään vaikuttaa siihen, millainen maku hommasta suuhun jää. Esimerkiksi arvelisin, että oikeuskomitean jälkeen erotetuksi tulleilla on paljon katkerampi näkemys, kuin niillä jotka ovat eronneet kirjeitse. Olisi väärin sanoa, että ainoa nöyrä todistaja on oikeuskomitean joutuva todistaja ja kaikki muut ovat hyviä näyttelijöitä. Ajatuksen ehdollisesta ystävyydestä allekirjoitan kyllä. Todistajalle on paljon helpompi rakastaa abstraktia veljesseuraa, kuin ystäviä joiden kanssa joutuu olemaan viikosta toiseen. Yhteinen "vihollinen" pitäisi olla järjestö, ei sen jäsenet.

[Jalo Sukuinen]

Lisään viellä äskeiseen. Enhän mä vanhimpia syyttäisi siitä että 1914 ei ole oikein laskettu. Enkä syyttäisi heitä siitä, että ovat uskollisia karttamissäännölle. Okei, voisihan tässä vetää rinnastuksen Nürnbergin oikeudenkäynteihin, jossa syytetyt sanoivat vain "noudattaneensa käskyjä." Mutta samalla joutuisin hirttämään myös todistaja-minäni, sillä itsekin olin sitä. Itsekin karttelin erotettuja, Itsekin olin ylpeä siitä, miten jumalattomat tuhotaan harmagedonissa. En ole yhtään sen viattomampi.

[Veli-Hopea]

Nöyrä, tottelevainen,sopeutuvainen, kuuliainen?

Mielestäni olen sellainen sopivassa suhteessa,mutta en vtseuralle koska en pitä tätä auktoriteettinani.

Nöyrä koen olevani monessakin suhteessa ja monelle, mutta kokiessani epärehellisyyttä, nöyryyteni on koetuksella.
En pitä vtseuran jäsenten nöyryyttä nöyryytenä vaan puhtaana alistumisena, mihin vain.

[Polyester]

Uskollinen JT näkee järjestöä vastaan asettumisen "riippumattomuuden henkenä" ja ylpeytenä. Joku toinen taas näkee järjestön omahyväisenä ja ylpeänä. Riippuu niin miltä kantilta katsoo.

Itse ajattelen, että jehovantodistajien keskuudessa on paljonkin kollektiivista ylpeyttä omasta uskonnosta ja Totuudesta, ja siten vähintään epäsuorasti myös omasta itsestä, kun on löytänyt Totuuden tai viisaasti pysytellyt Totuudessa johon on onnekkaasti sattunut syntymään. Jotkut yksilöt ovat sitten suoremminkin tietoisia omasta erinomaisuudestaan. Ei kai sitä itsekään kovin nöyrä ole ollut, eikä välttämättä ole vieläkään, mutta ehkä tässä muutaman oppitunnin on asiasta saanut.

Systeemiongelmia nuo tietysti ovat ja pidän todistajia uskontonsa uhreina, joiden oma toiminta on moitittavaa lähinnä siltä osin, että he ovat hyväuskoisina nielleet Vartiotornin väitteet eivätkä ole tutkineet kunnolla sen uskonnon perusteita, jota toisille markkinoivat ainoana oikeana totuutena. Mutta kuten huijauksissa yleensäkin, varsinainen syyllinen on aina huijari, ei uhri.

[Markku Meilo]

Tuohon kyllä haluaisin lausua hieman eriävän mielipiteen. Uskoisin että monien näkemys todistajista muuttuu heidän lähdettyään.

Tokihan se on iso muutos kun todistajuus jää taakse ja kirjoitin tuon yleisellä tasolla ja enemmän oppinäkemyksellisistä lähtökohdista. Oikeuskomedia on oikeuden irvikuva ja sen halusin tuoda esille.

Yhteinen "vihollinen" pitäisi olla järjestö, ei sen jäsenet.

Olen lähtökohtaisesti samaa mieltä, mutta tässä katselin jehovantodistajuutta nimenomaan nöyryys-sanan valossa. En nimittäin näe nöyryyttä siinä, että kun minua on lähestytty mielistellen kotiovella sekä vieraassa maassa markkinoilla ja kun olen ilmaissut olevani entinen jehovantodistaja, niin mielistely vaihtuu esitykseen, että minä haastan riitaa. Minusta silloin ei voi puhua nöyryydestä kun esitetään kysymys ja vastaus ei miellytä, niin puhutaan riidanhaastamisesta.

Tottahan järjestö on merkittävin tekijä asiassa, mutta leimautuessaan tuon järjestön edustajaksi hyväksyy sen leiman, jonka järjestön käytännöt ja opetus aikaansaavat. Etenkin kun kyse on käännytyksestä ja siihen liittyen siitä moraalisesta vastuusta ottaa selvää siitä mitä argumentteja todella käyttää. Tuota vastuuta jehovantodistajuudessa ei käytännössä voi ottaa, koska omaehtoinen asioiden tutkiminen muista lähteistä ei ole suotavaa. Toinen mun olettama syy on ihmisen alitajunta, jehovantodistajille kasvaa alitajuntainen pelko tonkia asioita, koska panoksena on koko elämää koskevat asiat.

Lisään viellä äskeiseen. Enhän mä vanhimpia syyttäisi siitä että 1914 ei ole oikein laskettu. Enkä syyttäisi heitä siitä, että ovat uskollisia karttamissäännölle.

Mun ajatusmaailmassa vaan astuu tässä esiin em. moraalinen vastuu vielä raskaampana, koska vanhimmat käyttävät valtaa. Toki esiin astuu alitajuntainen pelko siitä, ettei kaikki ole niin kuin heille kerrotaan. Pelko lienee astetta paria pahempi, koska vanhimmat ovat kuuluja meriselityksistä ja valehteluistaan. Samoin voi ajatella, että vanhimmilla on enemmän menetettävää, etenkin jos ovat hakeutuneet hommaan vallanhalusta.

Okei, voisihan tässä vetää rinnastuksen Nürnbergin oikeudenkäynteihin, jossa syytetyt sanoivat vain "noudattaneensa käskyjä." Mutta samalla joutuisin hirttämään myös todistaja-minäni, sillä itsekin olin sitä.

Mulla on tunne, että sulla on vaan tilanne päällä. Ei tossa maailmoja mullistavasta asiasta ole kyse, entisiä jehovantodistajia on maailmassa jonkin verran vähemmän kuin nykyisiä.

Itsekin karttelin erotettuja, Itsekin olin ylpeä siitä, miten jumalattomat tuhotaan harmagedonissa. En ole yhtään sen viattomampi.

No joo minäkin olin ylpeä siitä, että kaikki muut tapetaan, paitsi jt-hyvikset, nykyisenmuotoista karttamista ei silloin ollut. Itse ajattelen esimerkinomaisesti niin, että entinen narkkari on oikein sovelias puhumaan huumeidenkäytön vaaroista.

[Jalo Sukuinen]

Onhan se tietysti aika vaikeaa niellä, että kaikki mitä mulle on koskaan opetettu nöyryydestä on ollut vain sitä varten, että olisin tottelevaisempi järjestön robotti. Mutta tässäkin näen dilemman. Miten robotteja voi syyttää siitä, miten he toimivat? Itse kun en hirveästi ole joutunut vanhimpien valehtelua todistamaan. Ihan muutama tapaus tulee kyllä mieleen, mutta pistän sen enemmän tasapainottomuuden piikkiin.

Mietin sitä kasvatusta, jota itse vanhemmiltani sain. Voisin syyttää jehovantodistajuutta siitä, että vanhempani alistivat minua, eivätkä olleet kiinnostuneita siitä, mitä mielessäni liikkui. Mutta toisaalta eihän isäni edes ollut mikään hengellinen roolimalli. Ei hän koskaan mitään tutkistelua perheelleen pitänyt. Ja hänkin koki samaa kohtelua omalta isältään, joka ei edes ollut todistaja. Pistäisin sen enemmän opittujen käyttäytymismallien piikkiin, kuin järjestön. Ehkä näillä kahdella asialla ei ole yhteyttä toisiinta, mutta siinä mielessä ne toisinsaa liittyvät, että en voi syyttää todistajuutta itsessään siitä, että sen jäseninä on erilaisen kasvatuksen saaneet yksilöt.

[Jalo Sukuinen]

Ehkä sellaisen asian lisäisin, että varmasti todistajuus kaappaa joitain käyttäytymismalleja ja vahvistaa niitä. Esimerkiksi isä tykkäsi pitää kovaa meteliä siitä, miten hän on perheen pää ja hänen käskyihinsä on alistuttava. Tämän yhdistän suoraan raamatun näkemykseen perheen päästä ja alamaisuudesta. Mutta siinäkin hän meni yli sen, mikä on kirjoitettu. Ei järjestö koskaan vaatinut vaimoa kysymään mieheltään lupaa jokaiseen pieneenkin ostokseen, samalla kun mies voi käyttä myös vaimonsa tienaamia rahoja mihin tahtoo.

[Jalo Sukuinen]

En nimittäin näe nöyryyttä siinä, että kun minua on lähestytty mielistellen kotiovella sekä vieraassa maassa markkinoilla ja kun olen ilmaissut olevani entinen jehovantodistaja, niin mielistely vaihtuu esitykseen, että minä haastan riitaa. Minusta silloin ei voi puhua nöyryydestä kun esitetään kysymys ja vastaus ei miellytä, niin puhutaan riidanhaastamisesta.

Tuo jäi hieman huolimattomasti luettua, pahoittelen. Olen tossa aivan samaa mieltä. Todistajan asenne ihmistä kohtaan muuttuu kovasti hänen kuullessaan, että keskusteleekin luopion kanssa. Mutta tässäkin asiassa joudun puolustamaan todistajia siinä, että onko se ihmekkään jos luopioita demonisoidaan kirjallisuudessa ja kokouksissa niin paljon. Ei kukaan todistaja (paitsi kirjoitusosastossa tai opetuskomiteassa ehkä) ole ollut niitä kirjoittamassa. Itsekin komppasin kovasti, kun pari vuotta sitten konventissa puhuttiin saatanan mielenvikaisista kätyreistä. Ja rehellisesti sanottuna näky nordenskjöldinkadun ja reijolankadun kulmauksessa vain vahvisti tuota kuvaa. Mutta se johtui siitä, että olin vuosien ajan ajatellut, että näin heitä täytyykin kohdella. Guilty as charged. Opittu viha tälläisissä tilanteissa ei mun mielestäni merkitse sitä, ettäkö kaikki nöyryys oli vain teatteria. Itse yritän todistajuuden jälkeisenä aikana kehittää nöyryyttä puhtaasti filosofisella tavalla. Universumi ei tarvitse mua, eikä pyöri mun ympärillä, mutta voin jollain tavalla hyödyttää tätä yhteiskuntaa. En näe mitään väärää siinä, että yritän edelleen kehittää nöyrää asennetta.

[Polyester]

Ehkä sellaisen asian lisäisin, että varmasti todistajuus kaappaa joitain käyttäytymismalleja ja vahvistaa niitä. Esimerkiksi isä tykkäsi pitää kovaa meteliä siitä, miten hän on perheen pää ja hänen käskyihinsä on alistuttava.

Tietenkin yksilöllä on vastuunsa eikä kaikkea voi laittaa järjestön piikkiin. Tuotakin voi ajatella jatkumona, jossa on yksilön ja yhteisön vastuuta vaihtelevassa määrin. Jos ihminen tyrannisoi perhettään perheenpään asemaan vedoten, se on aika pitkälle hänen oma vikansa. Jos ihminen karttaa läheisiään Jumalan kostoa peläten ja ettei itse joutuisi kartetuksi, se alkaa olla jo vähintäänkin puoliksi sen vika, joka hänelle on tuollaista syöttänyt ja tuollaisen systeemin luonut. Jos ihminen tekee jonkin palveluksen rikollisjengille, ettei tulisi tapetuksi, se alkaa olla jo täysin jengin vika.

[Jalo Sukuinen]

Tietenkin yksilöllä on vastuunsa eikä kaikkea voi laittaa järjestön piikkiin. Tuotakin voi ajatella jatkumona, jossa on yksilön ja yhteisön vastuuta vaihtelevassa määrin. Jos ihminen tyrannisoi perhettään perheenpään asemaan vedoten, se on aika pitkälle hänen oma vikansa. Jos ihminen karttaa läheisiään Jumalan kostoa peläten ja ettei itse joutuisi kartetuksi, se alkaa olla jo vähintäänkin puoliksi sen vika, joka hänelle on tuollaista syöttänyt ja tuollaisen systeemin luonut. Jos ihminen tekee jonkin palveluksen rikollisjengille, ettei tulisi tapetuksi, se alkaa olla jo täysin jengin vika.

Tässäkin on kyseessä opittu luopioiden demonisointi. Ei mun mieleen pari vuotta sitten olisi tullutkaan, että ehkä ne luopiot ei olekkaan saatanan mielenvikaisia kätyreitä. Tiedän että tämä on kohtalo, jonka uhrina kohta itsekin mitä luultavimmin olen. Miten mä voisin syyttää todistajia, kun tiedän että olisin pari vuotta sitten toiminut aivan samoin, jos joku mulle läheinen ystävä olis erotettu. Ehkä olisin hieman surrut sitä, että ystävyys meni, mutta olisin lohduttautunut sillä, että hän antoi mielensä myrkyttyä saatanan valheilla.

[pelkuri]

Nöyristely on ylpeyttä ja tapa vaikuttaa toisiin ihmisiin. Nöyristelevä ihiminen pitää muita ihmisiä todellisuudessa huonompina. Ulkopuolisena tutkiskelijana/spektaattorina en ole tätä todistajista huomannut. Sisältäpäin kokemus voi olla erilainen, ja ilmeisesti monen mielestä onkin.

Nöyryys tarkoittaa sitä, että asiat otetaan sellaisena kuin ne ovat, paisuttelematta ja kukkoilematta. Siinä missä ylpeä ihminen raivoaa maailmalle jatkuvasti sitä, että tosiasiat eivät vastaa hänen toiveitaan, nöyrä ihminen tulee toimeen niiden kanssa ja sopeutuu siihen mitä ei voi muuttaa.
Ulkopuolisena olen huomannut todistajissa tätä asennetta. Tapaamani todistajat ovat vaikuttaneet onnellisilta, eli kärsimyksen (=ylpeyden) voittaneilta. Todellisesti onnellinen ihminen on nöyrä. Toki voi olla että osa tästä nähtävästä onnellisuudesta on päälleliimattua - en kuitenkaan usko että kaikki.

[Markku Meilo]

Miten robotteja voi syyttää siitä, miten he toimivat?

Ihan hyvä kysymys, joka laajenee vielä kun ajattelee vanhempien valtaa lapseen ja lapsen painostamista jehovantodistajaksi. Pitääkö tuon lapsesta jehovantodistajaksi painostetun robotin syyttää itseään vai vanhempiaan, jotka pahemmassa tapauksessa olivat aikoinaan samalla tavalla painostettuja? Ei se ketju katkea, ellei sitä itse katkaise, kukaan muu ei tee sitä toisen puolesta. Ei kyse ole jurisesta syytöksestä kun jehovantodistajuutta kritisoidaan palstalla, kyse on mielipiteiden esilletuonnista

Robottiuden jälkeen alkaa uusi elämä ja avautuu uusi maailma sekä uudet ajatukset.

Itse kun en hirveästi ole joutunut vanhimpien valehtelua todistamaan. Ihan muutama tapaus tulee kyllä mieleen, mutta pistän sen enemmän tasapainottomuuden piikkiin.

Tässä yksi esimerkki siitä kuinka nokkelalla tavalla vanhimpia on rohkaistu valheellisuuteen. Tälle palstalle kirjoittelee henkilö, joka oli nuorempana AP ja mukana kun kierrospaavali piti vanhimmille kokousta. KP valehteli sanoessaan, ettei Vt-seura ole koskaan edellyttänyt 1914-sukupolvelta ymmärrysikää. Tämä nuori AP:kin tiesi tuon valheeksi ja ihmetteli kun iäkkäämmät vanhimmat olivat hiljaa asian suhteen.

Olen parin vuosikymmenen aikana lukenut niin monta erilaista tarinaa, että jos edes osa on totta, niin siinäkin on liikaa.

Pistäisin sen enemmän opittujen käyttäytymismallien piikkiin, kuin järjestön.

Hallintoelin ei ole tietämätön esimerkiksi siitä, että 1914 on puppua, se määrä valheellisuutta, jolla näkemystä on vuosien varrella perusteltu, ei voi olla vahinko tai väärinkäsitys. Vt-seuran pitkäikäisin jatkuva valehtelu lienee valehtelu siitä, että Jeesuksen 1914-paluuta opetettiin jo ennen vuotta 1914, valehtelu alkoi vuonna 1943. Minä katson valehtelijan syylliseksi, en herkkäuskoista.

Jehovantodistajan kohdalla kyse on harvemmin valehtelusta, koska jehovantodistaja ei käsitä noita asioita valheina. Ovellani on käynyt jehovantodistaja valehtelemassa, en kertonut taustaani ja osasin kysyä riittävän hankalia. Ensimmäinen valhe oli sen kiistäminen, että ainoastaan jehovantodistajalla on teoreettinen mahdollisuus säilyä hengissä maailmanlopusta. Minun oli toistettava ja tarkennettava kymystäni kolmesti kun jt kierteli ja kaarteli vaivautuneen näköisenä. Toinen valhe oli se kun tämä jt sanoi, ettei Vt-seura/hallintoelin sanele mitä hän uskoo, vaan hän on omaksunut itsenäisesti näkemyksensä oppikysymyksistä. Tämä jälkimmäinen oli irtiotto sen jälkeen kun olimme kauhistelleet yhdessä Katolisen kirkon pedofiiliskandaaleja (joista oli just ollut telkkarissa), sitten pudotin pommin mainitsemalla Vt-seuran pedofiilien hyysäämisen. Siksi tämä jt halusi sanoutua irti keskushallinnosta.

[pavloff]

Robotteja ei voi syyttää siitä miten robotti toimii, mutta robotin vanhempia todellakin voi syyttää!
Musta vanhemmat tulee laittaa vastuuseen siitä jos kasvattaa lapsensa idiooteiksi.
Samoin kaikki sodassa olleet veteraanit tulee laittaa vastuuseen siitä että saivat aikaan sodistamme seuranneen traumaperinnön tähän masentuneeseen suomalaiseen kansaan. Ihan niinku täällä ois pakko kenenkään kärsiä yhtään mistään.