Katkeruus ja mennyt elämä

[Misled]

On ilmeisen normaalia, että jos kokee tulleensa huijatuksi, niin siitä saattaa tuntea katkeruutta.

Entisiä Jehovan todistajia syytetään usein katkeriksi. Ajattelin kuitenkin kääntää tämän asian toisinpäin:

Miksi aikuisena Jehovan todistajiksi tulleet puhuivat hyvin harvoin, jos koskaan katkerasti aiemmasta elämästään maailmassa? Siis siitä elämästä pimeässä, lohduttomassa, suuren babylonin armoilla olevassa maailmassa. Luulisi että kontrasti maailman onnellisimman kansan jäsenenä olemisessa versus aiempi elämä maailmassa aiheuttaisi automaattisesti katkeruutta siitä, että miksi joutui elämään pimeydessä ja kuinka kauheata se oli.

Itse muistan lähinnä sen, että vanhat muistot kerrottiin pieni hymynkare huulilla. Armeijatarinat, nuoruuden toilailut, joulut ja synttärit yms. En muista kuulleeni katkeruutta äänessä, kun niitä muisteltiin. Toisaalta eikö olisi luonnollista tuntea sitä vanhaa elämää kohtaan katkeruutta, kun kerran jouduit saatanan maailman huijaamaksi ja menetit ehkä nuoruutesi harrastusten, ja opiskelijabileiden takia. Luulisi sen harmittavan isosti, että parhaat vuodet tienraivaukseen jäivät käyttämättä?

En kuitenkaan muista kenenkään koskaan voivotelleen saunaillassa katkerasti sitä, että kunpa olisin päässyt kentälle jo aiemmin, tai olisinpa niin mielelläni halunnut olla koulussa erilainen. Pikemminkin aikuisena mukaan tulleista vaistosi sen, että onneksi tuli tehtyä ja elettyä.

[Vempula]

Jos jehovantodistaja kutsuu entisiä todistajia katkeriksi, niin hänelle kannattaa heti esittää pari täsmentävää kysymystä:

Mihin oletus entisten todistajien katkeruudesta perustuu?
(Ilmeisesti ennakkoluuloihin, huhupuheisiin ja/tai Vartiotornin väitteisiin. Jehovantodistajahan ei ole saanut keskustella entisten todistajien kanssa tiedustellakseen heidän mahdollisesta katkeruudestaan.)

Mitä katkeruus tarkalleen ottaen tarkoittaa?
(Katkeruuden tyhjä aivoton hokeminen on helppoa, mutta kun katkeruuden käsitteelle muotoilee kielellisesti tulkinnan, joutuu ajattelemaankin hieman. Onko katkeruus esimerkiksi surullisuutta, vihaa tai pettymystä, vai mitä se on? Tämän jälkeen käy mahdolliseksi miettiä, mikä surua tai vihaa aiheuttaa tai mihin pettymys liittyy.)

Jos entiset todistajat olisivat katkeria, niin mistä katkeruus voisi johtua?
(Tuskinpa kukaan aiheetta katkeroituisi. Jehovantodistaja ei kuitenkaan voisi sanoa, että lahkon karttamisväkivalta ja perheiden hajottaminen katkeroittaisi ketään.)

[YksinäinenSusi]

Itse kuulin seurakunnassa että jotkut aikuisena mukaan tulleet joskus harvoin voivottelivat sitä että kun ei tullut jo nuorena ryhdyttyä todistajaksi, että olisi voinut käyttää parhaan nuoruuden Jehovan palvonnassa.

Mutta tuo voivottelu oli aina hyvin lyhyt ja teeskennellyn oloinen.

Sitten oli varakkaampia perheitä, joilla oli kahden auton talli pihassa ja suuri omakotitalo. Olivat onnellisia ihan selvästi siitä että olivat maailmallisina ne hankkineet, vaikkeivat tietystikään sanoneet sitä ääneen.

Mutta tosiaan joskus he teennäisesti saattoivat mainita jotain tällaista, " olispas se ollut mahtavaa kun olis nuorena jo älynnyt ryhtyä todistajaksi ja mennä beeteliin ja ties minne, mihin Jehova olisi halunnut".

Mutta se kommentti tuli syvästi tyytyväisien ihmisten sanomana, eikä ollut uskottava ollenkaan. Sellaisen tyytyväisyyden, joka oli seurausta nimenomaan siitä ettei ollut nuorena Jehovaa palvellut.

Sitten oli eräs sisar, joka kans voivotteli kyseistä menetettyä nuoruutta tienraivaajana. Uudella autolla kuitenkin ajeli ja oma talo oli ja hyvä toimeentulo hyvällä eläkkeellä.

Ihminen ilmeisesti kaipaa aina jotain sellaista, jonka kokee eksoottiseksi ja jännittäväksi. Tienraivaus saattaisi olla sellaista - ainakin kuvitelmissa Jehovan siunauksineen päivineen.

Mutta tuntemani tienraivaajat, jotka olivat nuoresta asti olleet tienraivaajia - olivat yleensä aika köyhiä, osa-aika työtä korkeintaan tekeviä ja joilla ei ollut edes autoa, eikä sellaisesta olisi voineet uneksiakaan för- mitättömalla palkallaan. Se on realiteetti.

Mutta jotkut tienraivaaja-sisaret olivat aidosti onnellisia, vaikka olivat köyhiä. Mutta he lukivat kaiken kirjallisuuden ja onnellisuus pysyy kyllä yllä sillä keinoin.

Nuoret veljet ei ollu onnellisia yleensä, vaikka yrittivät tienraivausta ja sitten lopettivatkin jostain levottomasta syystä. Yhden nuoren veljen tiedän että oli onnellinen tienraivaajana ja meni beeteliin ja sieltä jonnekin maailmalle. Oli sosiaalinen ja puhelias ja kohtelias. Ja ties kuin monennessa jehovantodistaja sukupolvessa oli tuokin veli.

Nuorena aloitettu tienraivaus johtaa yleensä koulutuksen puutteeseen, jopa ammattikoulun käymättä jättämiseen ja sitä kautta kurjuuteen, jos ei sitten pääse beeteliin jossa huolehditaan rankkaa työtä vastaan perustarpeet. Joskin sieltäkin voi helposti saada kenkää jos ei sovi joukkoon. Ja harvat sopii sinne, joten uhkarohkeaa mennä sinne ja tärvätä nuorena eteentulevat muut kunnolliset mahdollisuudet.

Muu tienraivauksesta nuorena on kuvittelua ja jännittävien asioiden romantisoimista ja unelmoimista. Elämä tienraivaajana voi kuitenkin olla onnellista - se on sanottava - koska ne tietämäni sisaret olivat selvästi ja aidosti onnellisia. Mutta he olivat myös hyvin vaatimattomia ja askeettisia - mutta älyttömän mukavia ihmisinä. Oikeastaan he saivat minutkin kääntymään jehovantodistajaksi juuri siksi että olivat sellaisia kuin olivat. Niin mukavia että odotimme heitä kotiimme aina kovasti pitämään meille tutkistelua.

No, tässähän tätä litaniaa jo tulikin. Toivottavasti joku jaksaa lukea. Taidanpa itse ryhtyä valmistamaan höyryävän inkivääri-iltajuoman ja mennä sen juotuani nukkumaan.

[Lottopallo]

Menneesn jt-elämän osalta ottaa eniten pattiin hukkaan mennyt aika. Sitä aikaa menikin harakoille ja paljon. En ihan katkeruutta mene kokonaisuudessaan allekirjoittamaan, mutta aika kyyniseksi sitä toisinaan tuntee itsensä.

Muistelen omassakin seurakunnassani olleen nuoria raivaajasiskoja. Olivat kaikki yhtä hymyä. Vaikuttivat kyllä onnellisilta. Nuoria veljiä tienraivaajina oli selkeästi vähemmän. Sisariin verrattuna olivat varsin totisia torvensoittajia, jotka vetivät omaa teokratialarppiaan.

[Shamaani]

Muistelen omassakin seurakunnassani olleen nuoria raivaajasiskoja. Olivat kaikki yhtä hymyä. Vaikuttivat kyllä onnellisilta. Nuoria veljiä tienraivaajina oli selkeästi vähemmän.

Olisiko osasyy tuohon se, että todistajanaisilla ei oikeastaan ole hirveästi muutakaan saavutettavaa elämässään?

Oikeaan työuraan ei hirveästi kannusteta, koulutusta ei myöskään katsota kauhean hyvällä, seurakunnassa miehillä on kaikki oikeat työt ja kotona mies on aina oikeassa - vaikka olisikin väärässä... Sen lisäksi sitten suuri osa kodin ja lasten hoidossa, jos niitä sattuu tekemään. Ei paljoa muuta uravaihtoehtoa jää jäljelle, tai muutakaan tapaa nauttia saavuttamisen tunteesta kuin aloittaa tienraivaus.

[YksinäinenSusi]

Olisiko osasyy tuohon se, että todistajanaisilla ei oikeastaan ole hirveästi muutakaan saavutettavaa elämässään ... kuin aloittaa tienraivaus.

Muistan kun nuori sisar kertoi kokouksessa jossain harjoitusnäytteessä, että hän rukoilee jatkuvasti Jehovalta apua siihen, että Jehova ottaisi pois kaikki maailmalliset koulutus- ja urakehityshaaveet tältä sisarelta jotta sisar voisi sitten keskittyä ainoastaan valtakunnan etujen edistämiseen.

Että tällä tavalla se oma elämä torpedoidaan. Nuorenahan pitäisi nimenomaan keskittyä rakentamaan sitä koulutus- ja urakehitys kutsumusta - mikä se sitten kelläkin on.
Sieltähän se raha tulee ja rahalla sitä eletään.

Mutta saattoi olla että tuo sisaren näyte oli "tohtoroitu" - ainakin siitä jotenkin saa sellaisen kuvan. Eihän (tohtoroidun) esityksen tarvitse olla totta - riittää että se kannustaa rivijäseniä laittamaan valtakunnan edut(=vartiotorniseuran edut) ensisijalle elämässään.

[Markku Meilo]

Sieltähän se raha tulee ja rahalla sitä eletään.

Niin ja sieltähän ne lahjoitukset tulevat ja niillä sitten maksellaan pedojuttujen korvauksia ja kuluja. Sosiaalietuuksista ei saa lahjoituksia irti ihan samaan malliin kuin kunnon palkkatyöstä.

Mutta saattoi olla että tuo sisaren näyte oli "tohtoroitu" - ainakin siitä jotenkin saa sellaisen kuvan. Eihän (tohtoroidun) esityksen tarvitse olla totta - riittää että se kannustaa rivijäseniä laittamaan valtakunnan edut(=vartiotorniseuran edut) ensisijalle elämässään.

Luin aikoinaan kokemuksen, jossa kaverin kokemusta tohtoroitiin konventtikuntoon niin rankalla kädellä, että kaveri kieltäytyi sellaisen esittämisestä. Totesi postauksessaan, ettei kai ollut vielä hengellisesti riittävän kypsä valehtelemaan tuolla tavalla.

[Lottopallo]

Muistelen omassakin seurakunnassani olleen nuoria raivaajasiskoja. Olivat kaikki yhtä hymyä. Vaikuttivat kyllä onnellisilta. Nuoria veljiä tienraivaajina oli selkeästi vähemmän.

Olisiko osasyy tuohon se, että todistajanaisilla ei oikeastaan ole hirveästi muutakaan saavutettavaa elämässään?

Oikeaan työuraan ei hirveästi kannusteta, koulutusta ei myöskään katsota kauhean hyvällä, seurakunnassa miehillä on kaikki oikeat työt ja kotona mies on aina oikeassa - vaikka olisikin väärässä... Sen lisäksi sitten suuri osa kodin ja lasten hoidossa, jos niitä sattuu tekemään. Ei paljoa muuta uravaihtoehtoa jää jäljelle, tai muutakaan tapaa nauttia saavuttamisen tunteesta kuin aloittaa tienraivaus.

Niinpä. Naisen asema kun lahkossa sattuu olemaan mitä on. Tienraivaajaksi ryhdytään myös helpommin, jos pariutumismahdollisuudet vaikuttavat heikoilta.
Oli sitten kuinka innokas raivaajasisko tahansa niin tunnustus ei muistaakseni kovinkaan kummoista ollut. Lähinnä hyvää mieltä ja lämmintä kättä. Avoimet ovet tietenkin parempiin piireihin mutta siihen se suurinpiirtein jäi.

[Vieraas]

Oli sitten kuinka innokas raivaajasisko tahansa niin tunnustus ei muistaakseni kovinkaan kummoista ollut. Lähinnä hyvää mieltä ja lämmintä kättä. Avoimet ovet tietenkin parempiin piireihin mutta siihen se suurinpiirtein jäi.

Pienemmälle tai isommalle konventtilavalle tietysti saattoi päästä. Muistan elävästi kun ex-sukulaiseni totesi jossain JT-häissä ihaillen, että “täällä on paikalla teokraattisia julkkiksia.”

[Nukahtanut]

Onhan tuo omalla tavallaan surullista, että naisilla ainoat tavotteet järjestössä on tosiaankin ravaus tai perhe...
Ravauksella pääsee toki paremmin piireihin, kuten ylempänä mainittiin, mutta siihempä se jää.
Perheenperustaminen taas voi olla tuskaa, jos pelkästään jo kumppanin valitsee väärin.

[YksinäinenSusi]

Kaikenkaikkiaan olen tullut siihen tulokseen että jos ex-todistajalla on terveet aivot siellä korvien välissä, niin miksi turhaan kuluttaa energiaa katkeruuden ja menetettyjen mahdollisuuksien murehtimiseen.

Sen sijaan kun kerran on ne terveet aivot, niin ryhtyisi reippaasti selvittämään että mikä itseä kiinnostaa ja jos ei se selviä helposti, niin kokeilee asioita joista voisi olla kiinnostunut ja valitsee lopulta sitten sen yhden jota alkaa urakalla harrastamaan/opiskelemaan.

Pahinta on jos murehtii loppuelämänsä sitä että menetti nuoruutensa ja ei saanut mitään aikaan. No sitten menettää sen toisenkin puoliskon elämästään ja ei saa mitään aikaan.

Menetetty mikä menetetty. Mutta nyt toimintaa sitten jatkossa. Menee vaikka tänään äänestämään kuntavaaliehdokasta. Siitä se alkaa kaikkitasajalkaa.

Eri asia on jos ei ole terveet aivot siellä korvien välissä, kuten meikämannella on astijain laita - niin paljon vaikeampaa kaiken tekeminen ja monen asia opiskeleminen/tekeminen jopa mahdotonta. Mutta minäkin olen löytänyt jotain kuitenkin jota voin tehdä elämässäni, vaikkei se leiville lyökään.

Ihmettelen usein, miksi tervepäiset ex-todistajat jäävät murehtimaan, eivätkä tee mitään - vaikka pystyvät melkein kaikkeen terveillä aivoillaan.

Ja nyt jumankauta se perse ylös siitä penkista ulos hommaileen jotain.

[Veli-Hopea]

Ihmettelen usein, miksi tervepäiset ex-todistajat jäävät murehtimaan, eivätkä tee mitään - vaikka pystyvät melkein kaikkeen terveillä aivoillaan.

Jos on tervejärkinen. Onko sitten esim 30v tudistajuudessa mukana ollut enään ihan 100% tervejärkinen vai onko uskonto tehnyt vahinkoa tervejärkisyyteen?

Onko kaikki tervejärkiseltä näyttävä tervejärkinen?

En usko että olen itsekkään ihan terve

[Tony]

Ja nyt jumankauta se perse ylös siitä penkista ulos hommaileen jotain.

Ei jaksa, siellä sataa. Äänestämässä pitää toki käydä.

Sen mitä olen tässä vuosien varrella seuraillut, niin aika harva jää minkäänlaiseen katkeruuteen pyörimään. Varsinkaan niin että se määrittäisi koko elämää. Mitä suuremmat menetykset, sitä luonnollisempaa että menetykset nousevat silloin tällöin pintaan.

Jos murehtimaan jäämisellä taas tarkoitetaan sitä, että jää pyörimään aiheeseen liittyville foorumeille ja vertaistukiryhmiin, niin itse näen tietyn tyyppisen aktivismin tässä yhteydessä lähinnä voimaannuttavana. Siinä on oma tunnelmansa, kun todistaa tapauksia joissa ihminen on joutunut tekemään rehellisyyden nimissä kovia ratkaisuja, mutta joka kaikesta huolimatta nousee ja selviää voittajana.

Jos kukaan ei jakaisi kokemuksiaan ja kuuntelisi, vertaistukeakaan ei olisi olemassa.

[Occamin partaveitsi]

Ja nyt jumankauta se perse ylös siitä penkista ulos hommaileen jotain.

Ei jaksa, siellä sataa. Äänestämässä pitää toki käydä.

Sen mitä olen tässä vuosien varrella seuraillut, niin aika harva jää minkäänlaiseen katkeruuteen pyörimään. Varsinkaan niin että se määrittäisi koko elämää. Mitä suuremmat menetykset, sitä luonnollisempaa että menetykset nousevat silloin tällöin pintaan.

Jos murehtimaan jäämisellä taas tarkoitetaan sitä, että jää pyörimään aiheeseen liittyville foorumeille ja vertaistukiryhmiin, niin itse näen tietyn tyyppisen aktivismin tässä yhteydessä lähinnä voimaannuttavana. Siinä on oma tunnelmansa, kun todistaa tapauksia joissa ihminen on joutunut tekemään rehellisyyden nimissä kovia ratkaisuja, mutta joka kaikesta huolimatta nousee ja selviää voittajana.

Jos kukaan ei jakaisi kokemuksiaan ja kuuntelisi, vertaistukeakaan ei olisi olemassa.

Minun kohdallani en ole todennut katkeruutta lainkaan, mutta helpotusta kylläkin.
Elämä on nyt helpompaa ja tunnen suurta ylpeyttä siitä, että tajusin edes vanhemmalla iällä irrottautua henkisistä kahleista, nyt on vapaus vaikka rakennella omia teorioita elämän tarkoituksesta.

Tämä keskustelufoorumi on auttanut allekirjoittanutta suuresti ja siitä on kiittäminen kaikkia keskusteluun osallistuneita. Minun kohdallani oli ja on lähinnä kysymys ajatusten vaihtokumppaneista ja niitä löytyy täältä.

Eihän keskustelun tarkoitus ole, että on aina kaikessa samaa mieltä toisten keskustelijoiden kanssa, vaan keskustelu on määrätynlaista aivovoimistelua jota kaikki tarvitsemme.

Eläköön keskusteluvapaus.

Kävin muuten äänestämässä ensimmäistä kertaa elämässäni, arvatkaapa hävettikö, kun tämän ikäisen ihmisen piti kysellä menettelytavoista äänestyspaikalla.

[Tony]

Kävin muuten äänestämässä ensimmäistä kertaa elämässäni, arvatkaapa hävettikö, kun tämän ikäisen ihmisen piti kysellä menettelytavoista äänestyspaikalla.

Saattoihan tuo hävettää, mutta mitään todellista syytä siihen ei ole, ottaen huomioon menneisyytesi järjestön kahleissa.

Hienoa, että äänestit. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan.