Itse olen menossa tänä vuonna muistonviettoon vanhaan seurakuntaani. Erosin kastamattoman julistajan toimesta viitisen vuotta sitten, joten minua ei siis virallisesti tarvitse karttaa. Lähtöni jälkeen olen parissa muistonvietossa käynyt, lähinnä todistajaäitini kutsusta ja takia, olen halunnut osoittaa hänelle, etten kanna kaunaa ihmisiä vaan oppia ja järjestöä kohtaan; olen siis ottanut vastaan ystävällisen kutsun. On kuitenkin ärsyttävää olla salilla teennäisen ystävällisten vanhojen tuttujen seurassa, jotka vinoilevat rivien välissä "ai nytkö sinä vihdoin sitten ryömit takaisin, kyllä minä jo arvasinkin ettet sinä kauaa poissa pysy."
Myös mieheni lähti kerran mukaan ihan uteliaisuudesta. (Hän ei ole koskaan ollut todistaja tai missään tekemisissä todistajien kanssa ennen minua) Hän kommentoi tilaisuutta itseään hienoksi. Tavallisena riviluterilaisena hän oli joskus tullut käyneeksi kirkossa, mutta vasta tuon lyhyen muistonviettoesitelmän aikana hän tuli oikeasti ajatelleeksi Jeesusta henkilönä, hänen elämäänsä ja oliko sillä merkitystä meille. Ei hän mihinkään uskoon tullut, mutta hänen mukaansa, jos uskoo Jeesukseen ja haluaa osoittaa kunnioitusta hänen uhraukselleen, niin muistonvietto on siihen hyvä ja arvokas tapa. Häntä tosin häiritsivät myös teennäiset ja yliystävälliset ihmiset, rakkaus keskuudessa ei tuntunut aidolta. Itse olen lapsesta asti nähnyt aina samanlaisena toistuvan näytelmän, eikä se tee vaikutusta, mutta tänä vuonna aion yrittää katsella ja kuunnella tilaisuutta ulkopuolisen silmin.
Todistajien tilaisuuksista poiketen, muistonvietto on tunnelmallinen. Voi melkein kuvitella tuhansia vuosia sitten tapahtuneet asiat, jotka huipentuvat auringonlaskuun. Se luo mystiikkaa, joka yleensä puuttuu kiivaan todistelu- ja järkeilyhenkisistä kokouksista muuten. Silloin muistellaan Jeesusta vapahtajana ja pelastajana (ei opettajana, mallinantajana tai soturikuninkaana), tunnetaan varmaankin jonkinlaista henkistä yhteyttä ja uskonnollista hurmosta. Muistonvieton aikaan ei myöskään olla erilaisia maailmasta erottautujia, vaan osa suurta yhteisöä joka kokoontuu eri puolilla maailmaa lähes samaan aikaan samaan tapahtumaan.
Minusta muistonvietto on Jehovantodistajien parasta antia. Tilaisuus perustuu minusta ihan uskottavasti Raamattuun, ja se on kaunis (erityisesti laulut!) ja haikea tilaisuus, vaikka minulle sillä ei ole sen suurempaa uskonnollista merkitystä koskaan ollut.
). Toisaalta kirkossa ei puhuttu lainkaan Jeesuksesta ihmisenä tai hänen elämästään maan päällä. Tällä palstallakin on joskus spekuloitu, että pitäisikö Jehovan todistajia kutsua ennemminkin Jeesuksen todistajiksi, niin kovin Jeesuskeskeinen se oppi on.
