Jehovantodistajuudesta eroaminen - miten, milloin ja miksi?

[Tony]

Luulen, että otos aktiiviluppiksista on hieman vääristynyt, koska ne, jotka jatkavat toisessa uskonnossa, panostavat aikansa siihen eivätkä esimerkiksi entisten Jehovan todistajien tukitoimintaan.

Aktiiviluopioiden - tai ainakin tämän palstan kirjoittelijoiden - uskosta ylempiin voimiin eräskin nimimerkki viritteli joku aika sitten keskustelua äänestyksen kera. Äänestyksen tuloshan oli seuraavanlainen:

Uskotko Jumalaan?
Kyllä
32% [ 14 ]
En
46% [ 20 ]
Uskon jonkinlaiseen korkeampaan voimaan
20% [ 9 ]

Tämän otoksen mukaan n. puolet uskoo edelleenkin yliluonnolliseen korkeampaan voimaan tai jumalaan.

Tässä näytti olevan vielä hiukan laajempi otos ja eri vaihtoehtoja

Uskotko (vielä) Jumalaan JT-ajan jälkeen?
Kyllä, edelleen samalla lailla.
11% [ 5 ]
Kyllä, mutta erilailla.
18% [ 8 ]
Uskoin joskus, mutten enää.
41% [ 18 ]
En ole koskaan uskonut.
9% [ 4 ]
En osaa sanoa.
18% [ 8 ]

[Bergerac]

Kyllä, uskon että on mahdollista ottaa täydellinen (päänsisäinen ja fyysinen) pesäero lahkoon, vaikka olisikin paperijäsenenä.

On varmasti mahdollista.

Paperijäsenen vaan täytyy laatia pitkän tähtäimen suunnitelma täydellisen pesäeron tekemiseen. Ja olla hyvin varovainen sekä kärsivällinen jotta välttää potkut perseeseen sekä ylipäätään säilyttää ihmissuhteet. Edellyttänee matkan varrella joskus myönnytyksiä ja toiveiden ylläpitämisiä sukulaisten tai todistajien osalta.
Henkisesti voipi olla melko raskasta.

C-kategoriaan (?) kuuluvilla tämä on pitkähkö prosessi, otaksuisin.

Voiko toimiva kertaheitto-kirkkaalta-taivaalta -täydellinen pesäero olla mahdollista, säilyttäen paperi-jäsenyyden ja ihmissuhteet ? Aika hankalaa.

[kirjallisuusveli]

joillakin ihmisillä on myös tunteita. Se tekee todella kipeää, kun ihmiset, joita rakastat, joutuvat VT-seuran sanelemana katkaisemaan välit sinuun kun teet halusi erota jehovantodistajista julkiseksi. Entäs sitte, voisi joku sanoa. Mutta asiat eivät ole ollenkaan niin mustavalkoisia. Voin aivan hyvin ymmärtää niitä, jotka eivät kestä ajatusta aloittaa kaikki aivan alusta aivan yksin. Eivät he tarvitse enempää tuomitsemista.

Tämän lukeminen toi ilon ikkunaan kammarissani.

[Viljo]

Aika aktiivinen keskustelu on virinnyt tästä aiheesta. Tunnepitoiset kommentit osoittavat asian käsittelyn olevan tarpeen.

Äänestin keskimmäistä vaihtoehtoa, sillä vaikka olenkin sitä mieltä että eroaminen olisi järkevää jokaiselle, jonka silmät ovat avautuneet jehovantodistajuuden suhteen, niin ymmärrän kuitenkin niitä, jotka eivät uskalla tuota askelta vielä ottaa. Tarkastelin eroamista siis nykyhetken kannalta enkä pitkällä aikavälillä. Jos olisin äänestäessäni ajatellut asiaa absoluuttisesti, niin olisin valinnut ensimmäisen vaihtoehdon.

Sanotaan, että "se ei pelaa, joka pelkää". Katson tuon olevan totta jehovantodistajuudesta eroamiseenkin: saattaa olla, että jotkut roikkujat roikkuvat muistakin syistä, mutta oletan suurimmalle osalle syyn olevan juuri pelko. Mitä kukin pelkää varmaankin vaihtelee jonkin verran. Mikäli roikkuu ihmissuhteiden menettämisen vuoksi, niin on tuossa suhteessa alisteinen Vartiotorniseuran säännöksille, eikä siksi voi olla vapaa jehovantodistajuudesta vaikkei oppeihin enää uskoisikaan eikä kävisi kokouksissa tai muiden ihmisten ovikelloja soittamassa.

En ole erityisen sukurakas ihminen vaikka omat vanhempani eivät minua ole koskaan eroamisen vuoksi karttaneetkaan, mutta olen kuitenkin sikäli periaatteen mies, että olisin eronnut vaikka he olisivat uhanneet välien katkaisulla. Sellaisella uhkaaminen vain olisi voimistanut aikomustani. Olen sitä mieltä, että mikäli omat verisukulaiset ovat niin kovasydämisiä, että hylkäisivät omat lapsensa lahkon vuoksi, niin eivät he taida todellista rakkautta tunteakaan. Sen vuoksi ihmissuhteilla kiristäjät olisi syytä jättää oman onnensa nojaan. Mikäli ovat iäkkäitä ja hoidon tarpeessa, niin siinä tapauksessa tilanne on mielestäni toinen.

[Lehtiveli]

**tilastoja**

Kiitokset Tonylle tilastojen kaivelusta. Puhuessani aktiiviluopioista, en tarkoittanut kaikkia palstan jäseniä, vaan lähinnä sitä "ydinjoukkoa" joka on vuodesta toiseen pysynyt aktiivisena eri palstoilla. Toki palstan koko käyttäjäkunta lienee laajempi otos Jehovan todistajista, ja otos tuntuisi hyvin mukailevan myös suomen väestön keskuudessa tehtyjä tutkimuksia.

Eli siis entisissä Jehovan todistajissa on käytännössä samanlainen jakauma kuin muussakin väestössä.

[Valtakunnan palvelija]

Vastasin B "tilanteesta riippuen", koska olen henkilö A.
Tämä on niin pitkä ketju, että luen myöhemmin kokonaan, ja ehkä näkemykseni elää.
Minä en lähteyt ovet paukkuen lahkosta ymmärrettyäni totuuden totuudesta. Minusta on parempi olla sovussa, ja säilyttää ystävyys kaikkien kanssa. Vaimo on todistaja, ja hän saa silloin tällöin viedä lapsianikin kokoukseen, jos nämä haluavat mukaan. Vaimon kanssa ollaan juteltu totuudesta, mutta hän myöntää epäsuorasti olevansa onnellinen ja sokean luottavainen uskossaan.
JT-kaverisuhteet on jotenkuten säilyneet. Suurin osa karttaa kokonaan, jotkut vähentäneet yhteydenpitoa ja toiset ovat kanssani kuten ennenkin. Näistä useita olen auttanut näkemään totuuden totuudesta. Olen ihan vain omia mielipiteitä kertonut juteltaessa, välttäen aluksi kuitenkin radikaaleja ajatuksia. Parempi antaa ajan kulua ja antaa ystävien itse oivaltaa asiat, kuin että paasaa omaa totuuttaan raivokkaasti.
Ei se "kaksoiselämä" niin raskasta ole. Vakavista synneistä ei saa vain jäädä kiinni.
Elänhän minä Suomessa suomalaisena, vaikka kansakuntana harjoitamme pahuutta. Tuhoamme ympärstön, ylläpidämme hyvinvointiamme orjatyöllä, aivopesemme lapsemme kapitalismin koneiston tarpeisiin...
En usko ratkaisun tässäkään tapauksessa olevan "Jääkää tänne juopot, hakkaajat ja riistäjät! Minä muutan muualle!"
Mutta kuten aikaisemmissa viesteissä tony ja muut ovat huomanneet:
Yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole.
Minusta kunkin on toimittava oikeaksi uskomallaan tavalla. Joten vastaus B on AOT

[Berzerk]

Paperijäsenen vaan täytyy laatia pitkän tähtäimen suunnitelma täydellisen pesäeron tekemiseen. Ja olla hyvin varovainen sekä kärsivällinen jotta välttää potkut perseeseen sekä ylipäätään säilyttää ihmissuhteet. Edellyttänee matkan varrella joskus myönnytyksiä ja toiveiden ylläpitämisiä sukulaisten tai todistajien osalta.
Henkisesti voipi olla melko raskasta.

Kieltämättä on raskasta, ja välillä vituttaa niin ettei veri kierrä. Mutta kun kokee, että se on ainoa mahdollinen tapa hoitaa homma läpi, niin ei varmaan muukaan auta. Tosin se auttaa, että lueskelee täältä muiden kokemuksia ja toisaalta jättää osan lukematta.

[Vieras]

Voisi olla edellytyksiä politiikkaan ?

Emmehän suorastaan lapsiamme automaattisesti aivopese kapitalismin tarpeisiin.

Onhan meillä vapautemme ja sen omat erilaiset puolestapuhujansa, Linkolat ym.

Ympäristöä emme tuhoa pahuuttamme, vaan päätämme eri painopisteiden välillä mitä valitsemme, aineellisen hyvän ja koskemattoman luonnon välillä. Varsinaisina nälkäkuolemavuosina kirjoissa pidetään kirjoissa 1880 -luvun loppua, jolloin muuten muuan Russell jo pohdiskeli pyramidin mitoilla puhuvansa vapautusta nälän uhasta. Mutta onhan mitä ilmeisimmin nälkäään kuoltu myöhemminkin, 1918, mahdollisesti sairauksiin heikentyneinä myöhemminkin ? Siitä ollaan päästy eroon

Mutta lahkon vaakakupeissa valinnat ovat ihmisyyden ja vapauden ja ajan ja persoonallisuuden riistävä lahkotyö, joka menee lopulta USA:n päämajan kassaan osin tuntemattomia kohtaloita kohti, taikka toisessa vaakakupissa vapaus päättää minkä verran askaroi luonnon hyväksi, mitä haluaan omalle hyvinvoinnilleen, elämänkumppaninsa hyväksi ja lastensa parhaaksi, vai katsooko että kuuluu heidän omalle vastuulleen.

[Valtakunnan palvelija]

Ehkä turhan helposti väärin ymmärrettävä vertaus tuo Suomen valtio. Suomessahan sentään toimitaan paremmin kansalaisten ehdoilla, eikä pelkästään johdon ehdoilla. Toisin sanoen demokratia toimii jotenkuten, vaikkakin valta onkin voimakkaasti rahapainotteinen.
Asiaan taas.. En koe edelleenkään tarvetta erota virallisesti lahkosta. Olen yli kymmenen vuotta ollut henkisesti irti. Tänä aikana ei ole tarvinnut suorittaa lahkotoimintaa, ei kokouksia tai mitään. Olen jopa ottanut vanhimpia kotiin keskustelemaan kun ovat silloin tällöin yllättäen tulleet "juttelemaan". Tyyliin:
Vanhin: Mihinkä se usko on hävinnyt?
Minä: Pois vaan.
V: Eikö ole huolestuttavaa mihin suuntaan maailma on menossa?
M: Ei tätä ainoaa elämää kannata tuhlata murehtimiseen ja tulevaisuuden pelkäämiseen. Haluan rakastaa elämää ja ystäviäni. Jos on olemassa rakkauden Jumala, niin kyllä hän huolehtii että kaikki menee oikeudenmukaisesti.
V: Haluatko olla yhä Jehovan Todistajana?
M: Joo kyllä. Näin on hyvä.

Valintaani on monien vaikea käsittää. Heillä ei kenties ole ollut valinnan mahdollisuutta. Taikka ei ollut niin vahvaa sosiaalista sidettä todistajakavereihin ja sukulaisiin.
Kuitenkin jos tässä nyt ruvetaan jotain luopiopisteitä jakamaan ja määrittelemään kuka on paras luopio ("ks. voidellut"), niin uskon olevani melko vahvoilla. Olen auttanut muita vapaaksi Vankitornista. Monille ei mene suodattimista läpi varjokonventtien ja mielenosoitusten iskulauseet, vaan niiden vaikutus on päinvastainen (vaino=todiste). Tosin ykkösluopparimme on Torninvartija. Ei epäilystäkään. Rispektiä hänelle.
Olen ikäänkuin panttivankina JT-leirissä. Kuitenkin elän kuten haluan. Pidän hauskaa maailmallisten kanssa. Kuuluin hetken jopa poliittiseen puolueeseenkin. Huhhuh, mitä skeidaa se oli.

Hirvittää huomata tälläkin palstalla minkälaista jälkeä VT-terrori on tehnyt ihmisiin. Kun kokee tulleensa pahasti ensin petetyksi ja sitten hylätyksi, niin kyllä ihminen on raunioina. Tyypillisesti se että ihmiselle tehdään pahaa, kääntyy ajatukseksi "olen paha ja arvoton". Henkisesti vammautuneen ihmisen voi olla vaikeaa palautua inhimmilliseksi. Vammojen oireita ovat:
- Omavahvuus (minä tiedän... olet heikko.. tee kuten minä... olen oikeassa...)
- Vihan tunteet yleisiä
- Mustavalkoinen ajattelu
- Tunnekylmyys ja tunnesokeus
- Epäluottamus toisia kohtaan, vainoharhat..

[Lehtiveli]

En kyllä itse usko että kenellekään on mitään "pisteitä" tarvetta jakaa, jokainen toimii niin kuin itse parhaaksi näkee ja sitä rataa. Parhausjärjestykseen ei ihmisiä voi laittaa, eikä ole oikein laittaakkaan.

[Valtakunnan palvelija]

Jepjep. Huumoriahan tuo "luopiopisteet" oli. Herja kohdistui asenteeseen, jossa vain tietynlainen luopio on oikeanlainen. Esimerkiksi kaltaiseni "kirjoilla roikkuva" on toisen luokan luopio, joka toimii väärin ja tukee VT-seuraa. Epäluotettavakin.

[Lehtiveli]

Jepjep. Huumoriahan tuo "luopiopisteet" oli. Herja kohdistui asenteeseen, jossa vain tietynlainen luopio on oikeanlainen. Esimerkiksi kaltaiseni "kirjoilla roikkuva" on toisen luokan luopio, joka toimii väärin ja tukee VT-seuraa. Epäluotettavakin.

Olen tässä asiassa kyllä samoilla linjoilla kanssasi. Ei ole yhtä ja oikeaa tapaa toimia, paras tapa riippuu hyvin paljon tilanteesta ja sosiaalisista ympyröistä. Paras vaihtoehto voi myös ajan kanssa muuttua. Itse pyrin aluksi roikkumaan, mutta se ei onnistunut, sillä en halunnut stressata asiasta. Näytteleminen kävi muutenkin raskaaksi.

Tietysti kaksoiselämän eläminen ei välttämättä ole aivan "täysillä elämistä", mutta varsinkin jos lahkossa on vuosikymmeniä jäsenenä ollut, ei ovet paukkuen lähteminen ole useinkaan paras vaihtoehto. Näin nuoremman polven edustajana, uskoisin että omassa tapauksessani paras vaihtoehto pitkällä tähtäimellä oli se että tekee selkeän lähdön jotta elämässä pääsee paremmin eteenpäin.

[Kaarmis]

Jepjep. Huumoriahan tuo "luopiopisteet" oli. Herja kohdistui asenteeseen, jossa vain tietynlainen luopio on oikeanlainen. Esimerkiksi kaltaiseni "kirjoilla roikkuva" on toisen luokan luopio, joka toimii väärin ja tukee VT-seuraa. Epäluotettavakin.

Todennäköisesti et ole "epäluotettava", mutta se riski on olemassa, mm. silloin kun suunnittelemme varjokonventtiamme. Itse asiassa varjokonventtiin osallistuminen nostaa noita luotettavuuspisteitä aika paljonkin.

[Bergerac]

Itse asiassa varjokonventtiin osallistuminen nostaa noita luotettavuuspisteitä aika paljonkin.

Kyllä, mutta näiden lahkossa paperilla roikkuvien osalta varjokonventtiin osallistuminen lienee osittain mahdotonta, kun lahkossa paperilla olo saattaa sen jälkeen loppua monon kuva persauksissa. (tai katsotaan että on itse luopunut/erkaantuneeksi uskostaan tms)

-Saa olla aika selitysexpertti siihen, miksi kahvitteli luopioiden mielenosoituksessa.
En tiedä auttaako siinä enää selitys että "mutta kun kuitenkin haluan olla jehovan todistaja"...

[hijt]

joillakin ihmisillä on myös tunteita. Se tekee todella kipeää, kun ihmiset, joita rakastat, joutuvat VT-seuran sanelemana katkaisemaan välit sinuun kun teet halusi erota jehovantodistajista julkiseksi. Entäs sitte, voisi joku sanoa. Mutta asiat eivät ole ollenkaan niin mustavalkoisia. Voin aivan hyvin ymmärtää niitä, jotka eivät kestä ajatusta aloittaa kaikki aivan alusta aivan yksin. Eivät he tarvitse enempää tuomitsemista.

Tämän lukeminen toi ilon ikkunaan kammarissani.

Kiva juttu. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että ei sinne lahkoon vuosikausiksi pidä jäädä roikkumaan, koska kyllä se (ainoa) elämä siinä tärväytyy. Kannattaisi ruveta pikkuhiljaa kokoamaan sitä turvaverkkoa ulkopuolelle, jotta kun se lähdön aika koittaa ei ihan tyhjän päälle putoa. Omasta kokemuksesta voin sanoa että eka vuosi/vuodet ex-JT:na on henkisesti rankkoja, mutta sen jälkee rupeaa asiat järjestymään ja elämä näyttääkin yhtäkkiä niin paljon paremmalta ja valoisammalta. Toki siihen paljon omaa yritystä ja rankkaa asennoitumista vaaditaan, mutta se, jos mikä, kannattaa! Menestystä sulle toivotellen: hijt