Vastasin yleisöesitelmät (yleisönä yleensä sama vanha jengi, usein harvempilukuisena kuin torstaisin). Nuorena ne olivat pelkästään tappavan tylsiä, vanhemmiten ne alkoivat lähinnä naurattaa. "Vankka perustelu" herätti yleensä vain kysymyksiä (paitsi jos se oli vankasti naurettava jo valmiiksi), jotka ääneen lausumalla ansaitsi itselleen paimennuskäynnin kotiin. Vartiotornin tutkistelu tulee kyllä tylsyydessä kovaa vauhtia perässä. Suurinta hupia oli viivata lehti mahdollisimman ammattimaisen näköisesti ja kirjoitella pieniä reunahuomautuksia ja nuolia, joissa saattoi lukea vaikkapa "hohhoijaa" mutta ne näyttivät kauempaa hyvin prolta. Toinen huvittelumuoto oli yrittää pidättää hengitystä (kertoo jotain motivaatiosta) kokonaisen kappaleen lukemisen ajan ja yrittää olla läähättämättä. Joskus myös lyötiin vetoa siitä kuka taukki vastaa kahden rivin pituisen kappaleen jälkeen esitettyyn kysymykseen "Mitä käsitellään seuraavassa kappaleessa?" Kaikissa tutkisteluissa oli sitten aina se porukka joka oli ottanut tavoitteekseen edistyä hengellisesti vastaamalla joka kokouksessa yhteen kysymykseen, mielellään ensimmäisestä kappaleesta, minkä jälkeen voikin kaivaa vaikka akuankan kassista. Torstain kokous oli yleensä vähiten tylsä, koska ohjelmat olivat lyhyitä, ja käsittelivät usein enemmän käytännön seikkoja kuin varsinaista opillista jauhamista. Ja ilmaisesta puheopetuksesta on ollut hyötyä myös minulle.
"On olemassa eräs kirous. Siinä toivotetaan:
Toivottavasti saat elää kiintoisia aikoja."
(Terry Pratchett)
Puhuminen torstain kokouksesta ja tiistain kokouksesta ovat hieman hämääviä, sillä joissakin seurakunnissa kokoukset ovat päinvastoin. Yleensä kai kirjantutkistelu on tiistaisin, mutta esimerkiksi omassa seurakunnassani se oli torstaisin.
Puhuminen torstain kokouksesta ja tiistain kokouksesta ovat hieman hämääviä, sillä joissakin seurakunnissa kokoukset ovat päinvastoin. Yleensä kai kirjantutkistelu on tiistaisin, mutta esimerkiksi omassa seurakunnassani se oli torstaisin.
Ja joissain on ollu kokouksia maanantaisin ja keskiviikkoisinkin, ilmeisesti silloin kun samaa salia on käyttänyt 3 seurakuntaa.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Kyllähän tuo kirjiksen loppuminen vaikuttaisi varmalta. Asiaa on perusteltu esimerkiksi sillä, että säästyy aikaa, kun ei tarvitse niin monta kertaa viikossa valmistautua kokoukseen ja sen ajan voi käyttää esimerkiksi kenttäpalvelukseen tai tutkimiseen.
Tämä on siis varmasti uusi ase siihen, että ongelmat järjestössä ovat kasvaneet. Vapauttamalla yksi ilta lisää, saadaan porukka vedettyä kenttäpalvelukseen jotta epätoivoisesti laskevat tilastot saadaan käännettyä uuteen nousuun.
Vaikutus on luultavasti samanlainen kuin sen, että jokainen toistuva käynti jossa luetaan kappale kirjasta on nyt raamatuntutkistelu, ja aktiivitodistajaksi pääsee 15min vaivalla.
edit: Kirje vanhimmille löytyy netistä ainakin espanjaksi.
Tähän ketjuun on tullut vastauksia, osa perusteltuina, että mikä oli/on turhin ja mikä oli/on tylsin kokous.
Toki me katsomme asiaa eri näkökulmasta, mutta muutamia pohdiskeluja JT-ajoilta.
Kirjantutkistelu: Tosiaan turha, mutta ei tylsä kun itse johti. Eikä tarkoita omia "taitoja" vaan sitä että jos nimenomaan "johtaa" tutkistelua, on suhteellisen vaikea nukahtaa. Nuorempana tuossa kokouksessa oli parhaat tarjoilut joten se oli siitä ok. Tosin tämä tuli skipattua jos mahdollista helpoiten.
Teokr.koulu.: Koulunvalvojana/koulunvalvojan apulaisena tämäkin ihan meni. Mutta silloin kun noita "hommia" ei ollut, niin tää uus Puheen ominaisuus olis ollut ehkä kokousohjelmista vähiten turha, mutta joku peruskuiva vanhin käy lukemassa kirjasta sanasta sanaan sen aineiston - voi tehdä kotonakin.
Toi ohjepuheenakin tunnettu, ennen 15 min, erittäin turha, nykyään turha. Samaa painetun lukemista sanasta sanaan, halutessaan voi tehdä kotonakin. Noi harjoituspuheet nyt kehitti ketä kehitti - enemmän tai vähemmän. Koska puheet lyhyitä, ei niin tylsä.
Palveluskokous: Ilmoituksissa oli ehkä kerran kolmeen-neljään kuukauteen jotain, mitä ei olis ennen tiennyt. Ja nää lehtinäytteet, samat kaks suunnilleen käy esittämäs jonkun valmiiks painetun näytteen, jota käyttämällä itsellä meni vähiten lehtiä.
Palveluskokouksen toinen ohjelma oli sit usein joku, minkä olis hoitanut himassa viides minuutis lukemalla samankaltaisen aineiston kuukaudesta toiseen. (siis samat jutut siellä pyöri) Palveluskokoukses pisimmissä eli yleensä viimeisissä ohjelmissa oli jos oli se tärkein. Paikalliset tarpeet olis voineet olla kans vähemmän turhia, jos niissä olis ollut muutakin kuin jonkun vartiotorni-lehden n. 15 vuoden takaa ulkolukua.
Esitelmä: Rippeli tais mainita tuon kuvausten vaihdon. Itse en koskaan kysellyt / kopioinut kuvauksia / kokemuksia. Kattelin aina kun uuden esitelmäjäsennyksen sain, vanhoja muistiinpanoja, mitä muut puhujat oli selostaneet ja tein ihan erilaisen. Jotkut esitelmät on pelkkää raamatunlukua, itse käytin 45 minuutin puheessa ehkä 7-10 kohtaa.
Tuon esitelmän turhuuden/tylsyyden tason ratkaisee suurimmassa määrin seurakunnan esitelmien järjestäjä. Viimeisinä vuosina olin sellaisissa seurakunnissa, missä se oli kohtuullinen ja vaihtuvuuttakin puhujissa oli. (siis vain painavista syistä muita kuin konventtitason puhujia)
VT: Tähän pätee sama kuin kirjantutkisteluun. Itse johdettuna ei nukahda kovinkaan usein. Tylsyytenä ei kuitenkaan voita palveluskokousta. Tenavana tuli etsittyä omin sanoin esitettäviä vastauksia, joten ei se aika niin kamalan pitkäksi tullut.
Eli, loppuyhteenvetona, turhin kokous oli mielestäni palveluskokouksen ensimmäinen puolisko. Esitelmä voisi mennä turhimmaksi, mutta nykyään 30 minuutin esitelmät ja elävä mannekiini mikrofoonin ääressä paljon omia juttuja sisältäen vois ihan mennäkin.
Toinen huvittelumuoto oli yrittää pidättää hengitystä (kertoo jotain motivaatiosta) kokonaisen kappaleen lukemisen ajan ja yrittää olla läähättämättä. Joskus myös lyötiin vetoa siitä kuka taukki vastaa kahden rivin pituisen kappaleen jälkeen esitettyyn kysymykseen "Mitä käsitellään seuraavassa kappaleessa?" 
Kaikissa tutkisteluissa oli sitten aina se porukka joka oli ottanut tavoitteekseen edistyä hengellisesti vastaamalla joka kokouksessa yhteen kysymykseen, mielellään ensimmäisestä kappaleesta, minkä jälkeen voikin kaivaa vaikka akuankan kassista. Torstain kokous oli yleensä vähiten tylsä, koska ohjelmat olivat lyhyitä, ja käsittelivät usein enemmän käytännön seikkoja kuin varsinaista opillista jauhamista. Ja ilmaisesta puheopetuksesta on ollut hyötyä myös minulle.
