Tahto vai luovutus?

[cancerpls]

Olisiko joku teistä veljesseuralaisista valmis uhraamaan hyvään tekoon yhtään aikaansa? Olen nimittäin poikamies, enkä ole koskaan päässyt seurustelemaan pidempään naispuolisen kanssa. Viimeisestä suudelmastani on n. 8,5 vuotta.

Aivan turha etsiä mitään, koska lahko vei multa aikuisiällä sen, mitä yritin kovasti varjella, eli loputkin itsetunnostani. Äiti jätti kun olin kolmen ja isä hoiti meidät kolme yksin. Kun lapsuudessani jouduin sitten mummon hoitoon äidin lähdettyä, oli kaikkein paras aika elämässäni käsillä.

Ehkä eräs yksi syy miksi tulin hiljaiseksi, on se että mummo kuoli muutaman vuoden jälkeen tapaturmaisesti, ja minua riepoteltiin sen jälkeen suuntaan sun toiseen joka oli muuttoja liian täynnä.

Voiko kukaan ymmärtää sitä, että jos ihminen sanoo että hän on yksinäinen? Kuka välittää siitä?

Kaikki vain tuntuu menevän yhä huonompaan ja huonompaan suuntaan, koska ei saa ihmisen todellista huomionosoitusta, eikä mitään mikä olisi pysyvää todellisessa elämässä ei silti voi kestää, koska ei voi enää hyväksyä asioita. Ellei joku ymmärrä.

Yksinäisyyden taakka on seurannut mua kaikki nämä ajat aina varhaisesta lapsuudesta asti. Miksi? Koska olen normaalia ujompi.

Mikä asia johtaa hirveään ujouteen ja toisten välttelemiseen sekä kaikkeen omaan maailmaansa sulkeutumiseen eli tähän ns. syrjäytymiseen, vois olla kiva saada vastaus?

Onko rakkautta olemassa? Minkälaista se on? Miten siihen liittyy tähdet? Onko se jotain yliluonnollista? Onko se jotain, mitä leffoissa on, tätä ylistettyä juttua?

Miten mä pääsen ulos ikuisen yksinäisyyden pyörästä, kun ei oikein nettikään kiinnosta, ja vielä vähemmän kirjautua mihinkään? ......

[Vieras]

On totta, että jt-lahko tekee täysin piittaamatta epäinhimillistä jälkeä. Se ei ole koskaan yksilön syytä, jolle epäoikeudenmukaisuus on ikävimmissä muodoissaan valjennut.

Suomalaiset taitavat kuitenkin olla verraten sisäänpäänkääntyneitä, joten sikäli olet onnekkaissa ympyröissä - et ole ainoa. Voitko keskustella jonkun kanssa lapsuuden tiheistä muutoksista, ja miten ne sinua vaivaavat? Jonkun sukulaisen tmv.

Elokuvat kertovat eurooppalaisittainkin uudehkosta (n. 100 vuotta) asiasta, eli romanttisen rakkauden ihanteesta. Elämän kanssa niillä lienee harvoin tekemistä... ”Rakkaus” lienee mm. kumppanuutta, luottamusta jne.

Johonkin osallistuminen, jossa pääsisit ”unohtamaan itsesi” positiivisella tavalla? Olet nyt ainakin ihan hyvässä paikassa keskustelemassa aiheesta, miten toipua wc-seurasta

[Kaarmis]

Olisiko joku teistä veljesseuralaisista valmis uhraamaan hyvään tekoon yhtään aikaansa? Olen nimittäin poikamies, enkä ole koskaan päässyt seurustelemaan pidempään naispuolisen kanssa. Viimeisestä suudelmastani on n. 8,5 vuotta.
Aivan turha etsiä mitään, koska lahko vei multa aikuisiällä sen, mitä yritin kovasti varjella, eli loputkin itsetunnostani. Äiti jätti kun olin kolmen ja isä hoiti meidät kolme yksin. Kun lapsuudessani jouduin sitten mummon hoitoon äidin lähdettyä, oli kaikkein paras aika elämässäni käsillä.

En ole naispuolinen joten en voi ryhtyä seurustelemaan kanssasi, mutta jos juttuseuraa kaipaat, eiköhän sitä minustakin voisi olla apua... Itsetunto on hitaasti toipuvaa sorttia, mutta uskoisin ettei toivoa ole menetetty. Rohkaise itseäsi osallistumaan vaikka miitteihimme, tiedä vaikka löytäisit kuinka hyvän ystävän. Et muuten kertonut kuka näistä (isäsi vai mummosi vai molemmat) oli todistajia vaiko joku muu.

Ehkä eräs yksi syy miksi tulin hiljaiseksi, on se että mummo kuoli muutaman vuoden jälkeen tapaturmaisesti, ja minua riepoteltiin sen jälkeen suuntaan sun toiseen joka oli muuttoja liian täynnä.
Voiko kukaan ymmärtää sitä, että jos ihminen sanoo että hän on yksinäinen? Kuka välittää siitä?......

Rikkonainen lapsuus on aika traumatisoiva kokemus aina yli aikuisiänkin, mutta voin vakuuttaa ettet ole kokemustesi kanssa yksin. Niin monia kovia ihmiskohtaloita tälläkin palstalla kirjoittaa. Yksinäisyyteesi olisin kuitenkin rohkaisemassa tutustumaan uusiin ihmisiin. Maailma on kuitenkin puolillaan yksinäisiä ihmisiä jotka odottavat yksinäisyytensä poistumista, mutta omaa toimintaa siinä onnistuminen yleensä vaatii!

Kaikki vain tuntuu menevän yhä huonompaan ja huonompaan suuntaan, koska ei saa ihmisen todellista huomionosoitusta, eikä mitään mikä olisi pysyvää todellisessa elämässä ei silti voi kestää, koska ei voi enää hyväksyä asioita. Ellei joku ymmärrä.
Yksinäisyyden taakka on seurannut mua kaikki nämä ajat aina varhaisesta lapsuudesta asti. Miksi? Koska olen normaalia ujompi. ......

Itse olen kaikkea muuta kuin ujo, joten en ehkä ole kokenut pientäkään osaa tuosta ongelmastasi. Mutta kuuntelemaan olen valmis, jos rohkaistut yrittämään. Sinulla ei ole mitään hävittävää, ja jo yksikin löydetty ystävä voi muuttaa elämäsi suunnan.

Mikä asia johtaa hirveään ujouteen ja toisten välttelemiseen sekä kaikkeen omaan maailmaansa sulkeutumiseen eli tähän ns. syrjäytymiseen, vois olla kiva saada vastaus?
Onko rakkautta olemassa? Minkälaista se on? Miten siihen liittyy tähdet? Onko se jotain yliluonnollista? Onko se jotain, mitä leffoissa on, tätä ylistettyä juttua?
Miten mä pääsen ulos ikuisen yksinäisyyden pyörästä, kun ei oikein nettikään kiinnosta, ja vielä vähemmän kirjautua mihinkään? ......

Rakkautta on olemassa, ja sitä on monenlaista. Se voi olla pyörryttävän ihanaa sekä rikkirepivän raskasta, kaikkea siltä väliltä sekä joskus näitä yhtäaikaa. Ei, se on ihan luonnollista. Ja kaikille tarkoitettua, onnea etsiskelyllesi. Kehottaisin jopa "väkisin" kiinnostumaan netistä sekä rohkaistua kirjautumaan. Jos mitään ei anna itsestään, ei voi vaatia toisia sitä tekemään.

[cancerpls]

Kun ei tahdo enää oikein jaksaa. Olen kolmenkympin kynnyksellä, enkä enää viitsisi ruikuttaa. Vaikka oonkin vasta näin nuori, silti tuntuu kuin olisin jo 6-kymppinen.

Kaikkea sitä on yrittänyt, ja kun on aina saanut kuulla "ei kiitos", niin ei siinä paljon vahvistu. Kaikista ponnisteluista huolimatta olen huomannut että ne ovat turhia. Ehkä se on vain jumalan tahto.

Eihän sitä koskaan tiedä vaikka tulisinkin tapaamisiinne, kunhan kriisit alkaa tauota. Kukaan suvustani ei ole koskaan ollut jehovan todistaja.

Tämä topic on kyllä laitettu nyt ehkä väärään paikkaan, mutta voi olla että tämä jotain koskettaa. Olen erittäin yrittäjä-henkinen, ja joka päivä mietinkin ratkaisuja tulevaisuuteni kannalta.

Kiitoksia teille.

[Jaakob]

Mä ymmärrän tilanteen aika hyvin. Olen samaa ikäluokkaa ja myös ollut lähes koko elämäni yksin. Jossain vaiheessa se alkaa rassaamaan.

Ei kannata silti antaa periksi. Se joku osuu eteen kun sitä vähiten odottaa, niin kävi myös minulle

[Vieras]

Tapaamisia myös järjestetään tutustumisen mahdollistamiseksi, sitähän tietysti ns ravintolaillat paljolti ovat, mutta muistelen nähneeni ainakin jonkun lut. srk:n organisaatioon tai aatepiiriin liittyvän ryhmän kutsun sellaiseen tilaisuuteen.

Voihan ensiksi mennä, kun ottaa selvää ja löytää näitä tilaisuuksia, uteliaalla ja tarkkailevalla mielellä ilman vakaata tarkoitusta ottaa sieltä kumppani. Jos rupeaa kulkemaan tutustumistilaisuuksissa, niin saattaahan sitä sitten käydä, että tulee flirttailluksi sitä oikeaa vaikkapa maitokaupan jonossa....

[Markku Meilo]

Miten mä pääsen ulos ikuisen yksinäisyyden pyörästä, kun ei oikein nettikään kiinnosta, ja vielä vähemmän kirjautua mihinkään? ......

Oma ehdotukseni olisi jokin harrastus, oli se vaikka pitsinnypläys, joka tuntuu kiinnostavalta. Sinun on lähdettävä liikkeelle tavalla tai toisella. Voisit aloittaa vaikka nettikeskusteluilla jostain aiheesta, jonka tunnet omaksesi.

Joka tapauksessa avaimet ovat vain ja ainoastaan sinun käsissäsi, kukaan tuntematon ei tule yllättäen ovellesi ja pyydä päästä kanssasi parisuhteeseen.

[Vieras]

Mua sun viesti kosketti sikäli, että olen aika samanlaisessa tilanteessa kuin sinä! Olen jo vuosikaudet ollut tekemisissä Jehovan todistajien kanssa, mutta en ole mennyt kasteella tai ole edes kastamaton julistaja. Mun mielestä kokoukset on tosi TYLSIÄ. Silloin tällöin olen kuitenkin käynyt niissä ihan vain sen takia, että olen toivonut löytäväni mukavaa seuraa. Mulla on taustalla pitkään kestänyt koulukiusaaminen (8 vuotta pilkkaa ja porukan ulkopuollla jättämistä), joten mun on vaikea löytää "maailmasta" luotettavaa seuraa. Tuntuu, että maailmallisissa ihmissuhteissa mua aina käytetään hyväksi, kun en osaa puolustaa itseäni, tai sitten en pääse huomion kohteeksi ollenkaan.
Toivoin, että Jehovan todistajat olisivat erilaisia. Olen naispuolinen, vajaa kolmikymppinen ihminen, ja samanikäisistä Jehovan todistaja -naisista olenkin saanut melko hyviä ystäviä. En kuitenkaan pysty hyppäämään ystävyyteen täysillä mukaan, sillä en pysty uskomaan samalla tavalla. Ja KAIKKI SAAMANI YSTÄVÄT OVAT SIIS SAMAA SUKUPUOLTA KUIN MINÄ. Olen huomannut, että vastakkaiseen sukupuoleen on TODELLA VAIKEA tutustua Jehovan todistajien keskuudessa. Lähes kaikki miehet, jotka tulevat mulle juttelemaan, ovat jo naimisissa - kai jo senkin takia, että Jehovan todistajat menevät niin nuorina naimisiin. Ja ylipäätään, kun mennään jonnekin tai tehdään jotakin, porukassa yleensä on vain saman sukupuolen edustajia. Välillä jopa ajattelin, että jos löytäisin hyvän puolison itselleni Jehovan todistajista, voisin mennä naimisiin tai jopa kasteella, vaikka en pysty uskomaan TÄYSIN samalla tavalla. Mutta sitä puolisoa ei vain löydy - kukaan vastakkaisen sukupuolen vapaa edustaja ei tule juttelemaan, kukaan ei huomioi, kukaan ei välitä! Tunnen kokousten ja konventtien jälkeen usein todella suurta pettymystä: miksi en taaskaan kelvannut, vaikka kuinka yritin kiinnittää huomiotani pukeutumiseeni ja vastata kokouksissa? Kukaan ei tunnu välittävän musta, vaikka kuinka yritän! Vanhimmat tulevat typerä hymy naamallaan kättelemään ja kiittämään mun vastauksista, mikä tuntuu naurattavalta (kai kuka tahansa nyt osaa lukea muutaman rivin lehdestä; mitä hiton kiittämistä siinä oon?!?!?!). Mutta mun kanssa ei tulla luontevasti juttelemaan. Mun naispuoliset ystävätkin jättävät mut kokousten jälkeen yksin seisomaan, kun heillä on niin helvetin kiire täyttää kalenterinsa kenttäsopimuksilla. Mun kanssahan kenttää ei voi sopia, kun en ole edes kastamaton julistaja.
Viime aikoina olen kauhukseni huomannut koukouksissa istuvan vaikka kuinka paljon 30+ naisia YKSINÄÄN. Monet heistä tuntuvat tyytyvän kohtaloonsa, mutta itse katselen näitä naisia inholla. eN KOSKAAN haluaisi ajautua samaan umpikujaan. EN HALUA istua yksinäni typerä nahkainen käsilaukku seuranani vielä pitkälle päälle kolmikymppisenä, en halua siivota päivätyökseni ja keskittyä tienraivaukseen, en halua jäädä vaille perhettä ja seksiä! Näiden naisten katseleminen toimii itse asiassa negatiivisena kannustimena minulle. Jos Järjestö ei pysty tarjoamaan minulle parempaa, minun täytyy itse etsiä itselleni parempi elämä jonkun muun järjestön helmoista. Ehkäpä kokeilen seuravaksi vaikkapa helluntailaisia, vaikka heidän "Jeesus-hihhulointinsa" ei kyllä sinällään säväytä yhtään enempää kuin tylsät kysymys-vastaus tyyliset Vartiotornin tutkiskelutkaan... mutta ehkäpä hellareiden keskuudessa sentään olisi helpompi tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Ehkäpä he olisivat luoneet systeemiinsä mahdollisuuksia siihen enemmän kuin Jehovan todistajat.

[Tony]

Jos Järjestö ei pysty tarjoamaan minulle parempaa, minun täytyy itse etsiä itselleni parempi elämä jonkun muun järjestön helmoista.

Olen lukevinani rivien välistä, että uskonnollisuus ei ole sinulle kaikki kaikessa, vaan etsit uskonnollisen yhteisön avulla itsellesi seuraa, mahdollisesti elämänkumppania, pitääkö edes osittain paikkaansa? Jos näin on, niin miksi etsiä sosiaalisiin suhteisiinsa sisältöä jostain uskonnollisesta järjestöstä tai porukasta? Onhan maailma täynnä harrastuksia, joista löytää samanhenkisiä ihmisiä, mahdollisesti ystäviäkin.

Ja muuten, teitähän on tässä avauksessa nyt kaksi henkilöä, jotka olette kutakuinkin samassa tilanteessa. Ei muuta kuin rekisteröitymään ja tutustumaan vaikka yksityisin viestein ensialkuun. Ei muuten vaadi kummaltakaan mitään ylivoimaista.

[cancerpls]

Kyllähän minulla harrastuksia onkin, mutta sellaisia joita harjoitan yksin. En ole onnistunut luomaan uraa, ja pisin työsuhteeni on kestänyt vain hieman yli 2 vuotta. Monet harrastukset jotka kiinnostaisivat ovat kyllä yleensä aika kalliita, ja olen erittäin nuuka.

Ravintoloissa olen pyörinyt paljonkin, ja ilmeisesti niin humalassa, että tämän takia olen saanutkin tuntea itseni vastenmieliseksi naisten silmissä. Joten olen lopettanut ravaintoloissa käymisen. Ja kun se tottavie käy vain kukkarolle. Eihän semmosissa paikoissa tahdo oikein viihtyä, jos ei oo kännissä. Enkä edes pysty menemään niihin, jos ei ole kunnolla pohjia alla.

Uskontoa en etsi enää lainkaan, en tiedä onko se hyvä vai huono asia. Mutta on mennyt täysin luottamus uskontoihin tämän jehovan todistajiin sekaantumisen takia. Olen myös lukenut entisten jehovan todistajien valaisevia juttuja näillä sivustoilla jo lähes vuoden.

Sinä alle kolmekymppinen nainen, joka kirjoitit äskettäin, voisin mielelläni tutustua suhun, mutta elämäntilanteeni on nyt juuri sellainen, että tulee vastaan heinäkuun lopussa irtisanoutuminen työstäni ja olen myös muuttamassa toiselle paikkakunnalle nyt heinäkuun alusta. Olen vuoden verran asunut yksiössä joka on kooltaan 28 neliötä. Mutta kun tämä loppuhuuma alkaa iskeä päälle, niin olisi kyllä varsin kiva jakaa toisen kanssa mukavia hetkiä. Heinäkuussa olen "vapaa", työstäni. Kun luin vastauksesi, tuli niin järisyttävä tunne, koska olen kokenut juuri samaa. Tuossa tuli paljon totuuksia VT-lahkon hyvin riistävästä yrittämisestä vetää tutkiskeluoppilas järjestön sisään. Itse yritän kuitenkin päivä päivältä unohtaa ne asiat, sekä heidät. Saatan laittaa tähän threadiin linkin jossain vaiheessa seuranhakupalveluun jossa minulla on ilmoitus. Vilkaise tänne aina välillä.

[Jaakob]

Tämän edellisen vieraan viestiin vastaukseksi:

JT-seurakunnissa on pula miehistä. Siitä johtuu pitkälti se että uskonnossa on ns. miesten markkinat, käytännössä jokainen naimisiin haluava nuori veli onnistuu tavoitteissaan kun taas sisarilla asia on paljon hankalampi. "Kunnollisista" veljistä lähes tapellaan.

[Jakke]

Toivoin, että Jehovan todistajat olisivat erilaisia. Olen naispuolinen, vajaa kolmikymppinen ihminen, ja samanikäisistä Jehovan todistaja -naisista olenkin saanut melko hyviä ystäviä. En kuitenkaan pysty hyppäämään ystävyyteen täysillä mukaan, sillä en pysty uskomaan samalla tavalla. Ja KAIKKI SAAMANI YSTÄVÄT OVAT SIIS SAMAA SUKUPUOLTA KUIN MINÄ. Olen huomannut, että vastakkaiseen sukupuoleen on TODELLA VAIKEA tutustua Jehovan todistajien keskuudessa. Lähes kaikki miehet, jotka tulevat mulle juttelemaan, ovat jo naimisissa - kai jo senkin takia, että Jehovan todistajat menevät niin nuorina naimisiin. Ja ylipäätään, kun mennään jonnekin tai tehdään jotakin, porukassa yleensä on vain saman sukupuolen edustajia. Välillä jopa ajattelin, että jos löytäisin hyvän puolison itselleni Jehovan todistajista, voisin mennä naimisiin tai jopa kasteella, vaikka en pysty uskomaan TÄYSIN samalla tavalla. Mutta sitä puolisoa ei vain löydy - kukaan vastakkaisen sukupuolen vapaa edustaja ei tule juttelemaan, kukaan ei huomioi, kukaan ei välitä! Tunnen kokousten ja konventtien jälkeen usein todella suurta pettymystä: miksi en taaskaan kelvannut, vaikka kuinka yritin kiinnittää huomiotani pukeutumiseeni ja vastata kokouksissa?

JT-miehille on vähän ongelmallista olla "romanttisessa mielessä" kiinnostuneita sellaisista naispuolisista, jotka eivät ole JT:tä, tai ainakaan millään tavalla osoittaa kiinnostustaan. Ikävä kyllä, niin se vaan menee. Toisaalta sun ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA pidä liittyä MIHINKÄÄN uskontoon vain "saadaksesi miehen", jos nyt näin karrikoitu ilmaisu sallitaan. JT-mies on vieläpä pahin mahdollinen tapaus, koska huonon säkän sattuessa ero on vähintäänkin hankala tapaus monessakin suhteessa.

Lisäksi muista aina se, että rimaa ei pidä ikinä alentaa, vaikka yksinjääminen näyttäisikin uhkaavan. Olet vielä nuori nainen, ei sinulla ole mitään hätää. Kyllä se Mr RightOne vastaan kävelee, varsinkin kun pyörii vähän otollisemmissa piireissä kuin Valtakunnansalilla tai konventeissa.

[cancerpls]

Mua sun viesti kosketti sikäli, että olen aika samanlaisessa tilanteessa kuin sinä!

Muuten, kertoisitko yhtään mistäpäin olet? Ei tarvitse paikkakuntaa mainita, vaan missä läänissä? Itse olen länsisuomenläänissä etelä-pohjanmaalla. Hieman Seinäjokea alempana.

[Pehmoluopio]

Mua sun viesti kosketti sikäli, että olen aika samanlaisessa tilanteessa kuin sinä!

Muuten, kertoisitko yhtään mistäpäin olet? Ei tarvitse paikkakuntaa mainita, vaan missä läänissä? Itse olen länsisuomenläänissä etelä-pohjanmaalla. Hieman Seinäjokea alempana.

Ja 8½ vuoteen ei olla suudeltu? On ne eteläpohjalaiset naiset sitten kiihkeitä.

[cancerpls]

Mua sun viesti kosketti sikäli, että olen aika samanlaisessa tilanteessa kuin sinä!

Muuten, kertoisitko yhtään mistäpäin olet? Ei tarvitse paikkakuntaa mainita, vaan missä läänissä? Itse olen länsisuomenläänissä etelä-pohjanmaalla. Hieman Seinäjokea alempana.

Ja 8½ vuoteen ei olla suudeltu? On ne eteläpohjalaiset naiset sitten kiihkeitä.

Niin, suunnilleen sen verran aikaa. Oli vain lyhkänen parin viikon juttu silloin, joka päättyi muistaakseni n. 15. helmikuuta 2000. Eikä edes seksi sujunut koska kohtaaminen oli vääränlainen ja menneisyys painoi. Lisäksi nainen oli mua viisi vuotta vanhempi. Olin niin nuori etten edes ymmärtänyt todellisen välittämisen päälle. En varsinaisesti ole koskaan "seurustellut".