Hän on avustava palvelija seurakunnassa ja ilmeisesti pian nimitetään vanhimmaksi, vaikkei hän ole ollut kastettu kuin pari vuotta. Ilmeisesti tähän(kin) vaikuttaa se, että hän tuntee "oikeat" henkilöt. Muuten kyseisessä seurakunnassa ei kovin helpolla pääse vanhimmaksi..Alunperin kun tapasin nykyisen mieheni, hän oli ev.lut ja minä uskoin jt- juttuja, vaikka en ollut muuten mukana toiminnassa. Aloimme puhua uskosta ja kerroin hänelle näitä perinteisiä paratiisi ym. asioita, muttei hän silloin vielä oikein uskonut mitään ja oli kovin kriittinen. Meille aloitettiin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen yhteinen tutkistelu ja se olikin oikeastaan todella mukavaa, koska kyseinen veli joka kanssamme tutki, oli hyvin iloinen ja huumorintajuinen (mukavin todistaja johon olen törmännyt tähän mennessä). Tosin ongelma oli, ettei hän paljoakaan tiennyt asioista loppujen lopuksi, vaikka oli pienestä saakka ollut mukana. Aina kun kysymyksiä ilmeni, hän ei joko osannut vastata mitään tai sanoi perehtyvänsä asiaan tarkemmin kotonaan ja palaavansa sitten aiheeseen. Vastauksia ei kuitenkaan koskaan tullut. Sitten tämä veli muutti toiselle paikkakunnalle kauas meistä ja tutkisteluumme valittiin eräs "korkealla pallilla" oleva Betel pariskunta. Olin kuullut heistä paljon hyvää ja mm. oma jt- äitini oli ylistänyt tätä veljeä paljon maasta taivaisiin; Hän tietäisi varmasti kaikesta kaiken, kun on Betelissäkin ja on oman seurakuntansa päämiehiä.
Ensimmäisen kerran, kun tutkimme, kysyin miksi jt-isosiskoni on joutunut kokemaan niin paljon pahaa seurakunnassa ja sisaret ovat levitelleet hänestä täysin perättömiä huhuja, jotka ovat osaltaan tuhonneet hänen mainettaan (se on pidempi tarina..) että miksi sellaiseen ei puututa. Vastaus oli vakava, tyly ja jopa halveksiva tällaista "maailmallista" kohtaan: "Et sinä voi mistään mitään tietää, koska et ole ollut kokouksissa. Meidän seurakunnassamme ei ole mitään ongelmia, ihmiset ovat siellä todella hyviä." Noiden lauseiden jälkeen en enää osallistunut ko. tutkisteluun kertaakaan. Silti mieheni tuntui pitävän tästä tiukasta, vakavasta täydellisyyden tavoittelijasta ja edistys oli huima. Meni vuosi ja sitten juhannuksena hän jo kävi kasteella.
Nykyään olen huomannut, että mieheni on todella uupunut kaikista tehtävistään seurakunnassa. Hän on lisäksi rasittavassa työssä, johon liittyy paljon vastuita. Pelkään hänen terveytensä puolesta.
Olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan näistä 1914, 1975, verensiirto, elinsiirto jne. jutuista, mutta hän ei niistä välitä ja tuntuu katsovan minua jo sillä maineikkaalla "luopio-silmällä". En haluaisi, että muuten todella upea avioliittomme kaatuisi tällaiseen. Olen miettinyt, miten voisin valaista hänelle, ettei tämä taida olla kovin järkevää touhua. Joku epätäydellinen miesjoukko tekee "täydellistä" materiaalia miljoonille eikä sitä saa edes mitenkään koskaan kritisoida. 
Tuntuu että mieheni on alkanut sulkeutumaan ja asioista on yhä vaikeampi puhua. Tuntuu että olen aika kadoksissa ja hukuksissa tämän tilanteen johdosta. Olen nuorempana sairastanut vakavaa masennusta ja pelkään sen uusiutuvan, kun olen niin voimaton järjestöön verrattuna
. Voisiko joku ystävällinen "sielu" kertoa, miten toisen voi saada ajattelemaan vai onko se mahdottomuus? Sinänsä ironista, että ensin mieheni ei uskonut, minä uskoin ja nyt päinvastoin
Milloin lienee kohtaamme näissä uskonkäsityksissämme...Kiitos jo etukäteen kaikille, jotka tätä luette/vastaatte!
)