Lääläriuskonnon lällärijäsenet

[rippeli]

Olen tässä vuoden verran koittanut sopeutua käytännössä luterilaiseen elämään ja tapoihin. Itse en ole missään uskonnossa, mutta muu perhe kuuluu siis luterilaiseen seurakuntaan. Ja kyllä täytyy sanoa, että jos oli jeppulat sekopäitä, niin luterilaiset ovat ihan samalla tavalla.

Keskimmäinen lapsi on nyt parhaillaan rippileirillä. Kuulin vaimolta, että rippileiri ja konfirmaatio ovat nuoren elämän tärkein tapahtuma. Olin tietysti kiinnostunut noinkin tärkeästä asiasta, joten päätin osallistua jollain tasolla leirin valmisteluun. Tuli sitten käytyä oikein kirkollisessa jumalanpalveluksessa ja jututettua pappia. Kirkon ovella poika totesi, että "vittu mä en tuu enää ikinä kirkkoon". Sikäli hän oli kyllä väärässä, että konfirmaatio on sunnuntaina ja siellä on oltava jos meinaa ripille päästä. Kovasti tässä myös valmistellaan suuria juhlia viikonlopuksi kun poika valmistuu. Vieraita tulee ympäri Suomea.

Koko homman älyttömyys paljastui kun vaimo sitten kertoi kuinka häntä ärsytti nuorisopapin pitämä raamattusaarna jollain pakollisella istunnolla rippileirillä. Vaimon mielestä on ihan turha tuputtaa mitään uskontoa rippileirillä. Olin tietysti hieman ihmeissäni, koska luulin että juuri se on rippileirin tarkoitus.

Varsin pitkällisen ja kiivaan keskustelun jälkeen olen ymmärtänyt rippileirin ja luterilaisen maallisen uskon seuraavasti:

- Rippileiri ja konfirmaatio ovat nuoren elämän tärkeimmät tapahtumat
- Rippileiri on ihan paskaa ja pakollista pullaa ja konfirmaatio pelkkä riitti, jolla ei ole mitään käytännön merkitystä.
- Ripin jälkeen nuori astuu aikuisten maailmaan ja saa naimaluvan.
- Ripillä ei ole aikuistumisen ja naimisen kanssa mitään tekemistä, eikä kukaan niin oikeasti edes kuvittele. Nuoret naiskelevat ennen ja jälkeen leirin ja aikuistuvat sitten joskus ennen 30v.
- Rippileirillä nuorelle opetetaan luterilaisen uskon perusteet.
- Rippileirillä kukaan ei opiskele mitään muuta kuin pakollisen uskontunnustuksen, jota kukaan ei edes tajua. Myös isä-meidän opetellaan, mutta sen unohtaa nopeasti.
- Rippijuhla on juhla jossa kummit viimeisen kerran suorittavat uskonnollisia opetusvelvollisuuksiaan ja siunaavat ripillä käyneen nuoren.
- Kummien velvollisuuksiin kuuluu antaa lahja tai rahaa jouluna ja syntymäpäivänä. Ripin jälkeen ei tarvitse antaa enää mitään rippilahjaa lukuunottamatta. Rippilahja on paljon rahaa.
- Rippijuhla on tapahtuma jonka nuori muistaa koko ikänsä.
- Rippijuhlista muistetaan se, kuinka paljon tuli rahaa.
- Luterilainen uskonto on turva ja tuki. Se on asia johon elämänvarrella nojataan.
- Luterilaiseen uskoon nojaamiseen kuuluu se, että käydään ripillä kirkossa, sekä hautajaisissa.
- Luterilainen usko on niin tärkeä, ettei siitä koskaan erota. Lapset käyvät rippileirin jatkaakseen perinnettä.
- Luterilaisesta uskosta ei erota, koska se on niin harmiton. Lapset käyvät rippileirin koska kaikki muutkin käyvät.

Nuo asiat jäivät siis mieleen keskustelusta. LIstaa voisi jatkaa, mutta huomasitte varmaan jo ristiriitaisuudet. Minusta tuollainen porukan perässä hiihtäminen on käsittämätöntä, mutta tunnustan toki hiihtäneeni itsekin lahkossa vanhempieni latuja. Silti ainakin tästä eteenpäin minulle on turha tulla puhumaan siitä, että vain lahkot pakottaisivat mihinikään. Samalla tavalla luterilainen usko pakottaa moneen asiaan, joita ihmiset eivät edes sen kummemmin ajattele, ellei sitä erikseen kysy

[Vieras]

Rippiskoulu rakentuu vanhastaan koulun uskonnonopetuksen päälle.

En tiedä mihin elämänvaiheeseen katekismus kuuluu, siinähän on avioelämästä ohjeita.

Koulu ei rakennu paljoakaan pakon varaan, leirikoululta vissiin alkoholi on harvoja kotiutusperusteita.

Pakon vastapainona tyypillisesti kouluun kuuluu koululaisten aloitevalta keskusteluissa, koulun aihealueelta esitetään kysymyksiä ja keskustellaan.

Hengelliset tarpeet ovat yksilölliset, raamattupiirit harrastuksena eivät liene harvinaisia.

En ole loukkaantunut Rippelille, mutta olen kuullut että paitsi tiedot luterilaisuudesta saattavat olla puutteelliset ja vinoutuneet, myös saatetaan instituutiota sanoa suureksi babyloniksi todistajain parissa.

[rippeli]

Rippiskoulu rakentuu vanhastaan koulun uskonnonopetuksen päälle.

En tiedä mihin elämänvaiheeseen katekismus kuuluu, siinähän on avioelämästä ohjeita.

Koulu ei rakennu paljoakaan pakon varaan, leirikoululta vissiin alkoholi on harvoja kotiutusperusteita.

Pakon vastapainona tyypillisesti kouluun kuuluu koululaisten aloitevalta keskusteluissa, koulun aihealueelta esitetään kysymyksiä ja keskustellaan.

Hengelliset tarpeet ovat yksilölliset, raamattupiirit harrastuksena eivät liene harvinaisia.

En ole loukkaantunut Rippelille, mutta olen kuullut että paitsi tiedot luterilaisuudesta saattavat olla puutteelliset ja vinoutuneet, myös saatetaan instituutiota sanoa suureksi babyloniksi todistajain parissa.

Totta. JT-uskossa muita uskontoja ja varsinkin kristikuntaa pidetään saatanan maailman pahimpana osana.
Nuo ranskalaisin viivoin laittamani väittämät ovat kuitenkin lainauksia vaimoni puheista. Hän on ollut koko ikänsä luterilainen, joten luulisin hänen tietävän mistä puhuu. Liekö kyseessä sitten äärimmäisen maallistunut uskontonsa edustaja, mutta luterilainen kumminkin. Juuri tuon ristiriitaisuuden vuoksi aloitinkin tämän keskustelun.

JT:t ovat yhden sortin ääriuskovaisia, mutta mielstäni uskon pitäisi tosiaan perustua johonkin muuhunkin kuin vain perinteisiin tapoihin, kuten ilmeisesti meidän perheessämme. Ihmettelen miksi nähdä kauheasti vaivaa esim ripille pääsyn juhlimiseen, vaikka itse ripillä ei ole mitää hengellistä merkitystä. Koko pippalot järjetetään vain sitä varten että poika saisi hyvän tilin lahjarahoista.

[kirjallisuusveli]

- Ripin jälkeen nuori astuu aikuisten maailmaan ja saa naimaluvan.
- Ripillä ei ole aikuistumisen ja naimisen kanssa mitään tekemistä, eikä kukaan niin oikeasti edes kuvittele. Nuoret naiskelevat ennen ja jälkeen leirin ja aikuistuvat sitten joskus ennen 30v.

Hyvä avaus ja erityisen hyvä sikäli, että tässä tuli Jehovan todistaja perheessä kasvaneen kirjoittajan tuntemuksia hänelle entuudestaan tuntemattomasta kansankirkon maailmasta. Kiinnostava näkökulma.

Luterilaisen kasvatuksen saaneena - mitä ihmettä se sitten lieneekään - voin ihan hyvin todeta ranskalaisten viirujen pitävän paikkansa. Näihin lainaamiini halusin kuitenkin ottaa hiukan kantaa. Nimittäin mikäli olen aivan oikein asian ymmärtänyt, niin naimaluvalla ei tässä tarkoiteta lupaa naiskenteluun, vaan kyse on siitä, että täytyy olla käynyt ripillä saadakseen kirkkovihkimisen. Korjatkaa toki jos olen jälleen erehtynyt. Tietenkään naimalupaa ei monestikaan sen enemmälti selitellä silloin, kun sen saamiseen viitataan ripillä käymisen yhteydessä. Ja niinpä johtopäätös kuulijalle on se, että nyt vissiin on sitten lupa vähän naiskennella.

[Johanneksen poika]

Ja kyllä täytyy sanoa, että jos oli jeppulat sekopäitä, niin luterilaiset ovat ihan samalla tavalla.

Olipa mainio kirjoitus. Kiitos siitä!

Itse kasvoin luterilaisessa perheessä ja kävin rippikoulun. Erosin kirkosta vasta vähän yli parikymppisenä ja liityin Jehovan todistajiin, josta minut sitten 31 vuoden jälkeen erotettiin.

Voin vahvistaa asiat, joita ranskalaisin viivoin esitit. Esitit ne niin hyvin ja huumorilla, että tämä oli samalla suurta viihdettä. Tällaisia keskustelunavauksia näkee harvoin - liian harvoin.

[Vieras]

Lääläriuskonnon lällärijäsenet

Ehkä sinulla on kaipuu takaisin sellaiseen uskontoon, joka ei tosiaan ole lällärimeininkiä?

Jehovan todistajissahan tapahtuu aika rajujakin juttuja joista tosi-uskovat saavat kiksejä, mm. verestä kieltäytymiskuolemia ja muutenkin se on hyvin kokonaisvaltainen kontrolloitu elämäntapa. Tästä syystä JT:n jälkeen saattaa luterilainen tapa-uskonnollisuus tuntua lällärimeiningiltä, kun sen takia ei elämä kovin helposti mene pilalle eikä edes kuoleminen uskonnon puolesta onnistu. Mitähän hyviä kristillisperustaisia fundis-porukoita olisi tarjolla?

[Vieras]

Kyllähän suomalaisista niin suuri osa on luterilaisia, että pikemminkin uteliaisuutta herättää kysymys, kuka ei ole.

Kyläyhteisö, perinteinen katoava miljöö, joka kuuluu luterilaisiin pontikkaa keittävästä, salakalastavasta ja pikkunäpistyksiä tekevästä hunsvotista suurimpaan talolliseen.

Kaupungissa ne, jotka kerryttävät pelastusarmeijan joulupadat ja avioeroavat vähemmän kuin jt:t ja ajautuvat rappioalkoholisteiksi ja rupeavat sitten Veikko Hursteiksi.

Jt:iin eroja on kai Israelin turistit, monet uskonnollisen vakaumuksen pohjalta.

[Vieras]

Luterilainen kirkkohan poiki uskonpuhdistuksen myllerryksessä katolisesta kirkosta ja sen oppi mukautui nimensä mukaisesti Martti Lutherin näkemyksistä. Luther naulasi teesinsä silloin aikoinaan Wittenbergin linnankirkon seinään. Uudistus sai Ruotsi-Suomessa poliittista vauhtia, kun kuningas Kustaa Vaasa halusi ottaa katolisen kirkon varat valtiolle ja hillitä rikkaiden ja sotilaallisestikin voimakkaiden katolisten piispojen valtaa. Että semmoinen tausta.

Uskonnonopetus kouluissa on pitkään ollut tunnustuksellista, eli luterilaista opetusta saa koulussa ja kirkon järjestämässä lyhyessä rippikoulussa. Kovin paljon ei sen ikäisille lyhyessä ajassa ei pystytä opettamaan, kun nuoret ovat siinä iässäkin, että uskonto ei välttämättä kovin paljon kiinnosta. Kouluissa ja lukiossa tietysti myös maailmanuskontoja, elämänkatsomustietoa ja kirkkohistoriaa.

Uskonnonharjoituksen laajuus kirkossa jää kunkin omaksi asiaksi: rippikoululaisissa on aktiivisempia ja passiivisempia osallistujia. Aktiivisimmat toimivat leireillä isosina ja jotkut perustavat gospel-bandejä tms. Jotkut saavat rippikoulusta kimmokkeen teologian opintoihin yliopistolla.

Tunnistan kirjoituksestasi nuo rankalaisin viivoin listaamasi asiat. En voi väittää vastaan, etteikö asiat monen kohdalla (itseni mukaan lukien) olisi näin. Tällainen "leväperäisyys" saattaa ihmetyttää, mutta ev. lut. kirkko ei ole uskonnollisesti niitä "kuumimpia" paikkoja. Jotkuhan käyvät rippikoulun vasta aikuisena saadakseen komeat kirkkohäät Mendelssohnin soidessa.

Luterilaisen kirkon opetus mielestäni kuitenkin näkyy suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan etiikassa tuon suhteellisen pitkän valtakirkkoaeman vuoksi: Vuorisaarna on keskeinen eettinen lähtökohta ja samoin evankeliumit. Vanha testamentti jää vähemmälle samoin kuin ilmestyskirja. Armolla on laaja sija.

Luterilaisen etiikan harjoittaminen on hiukan eri asia kuin noiden kirkonmenoihin liittyvien "pakollisten" uskontunnustuksen ja Isä meidän -rukouksen osaaminen. Monet luterilaiset soveltavat oppimaansa Raamatun etiikkaa (jopa huomaamattaan), vaikka eivät olisi perinteeseen nojautuvista kirkonmenoista niin kovin kiinnostuneita.

Yleisimmät käynnit kirkossa taitavat sijoittua pääsisäiseen ja jouluun. Pääsiäisenä nautitaan Kristuksen asettama ehtoollinen (voi sen käydä muulloinkin nauttimassa) ja jouluna kirkossa on mukava kuunnella kauniita, vanhoja joulaluluja, katsella kynttilöiden palamista ja antaa ajatustensa rauhassa vaellella. Omille ajatuksille jää paljon sijaa. Tämä siis oma käsitykseni, jota en kenellekään tyrkytä. Jotkut käyvät vain häissä ja hautajaisissa.

Uskontoa on maailmassa nin kovin monenlaista ja aina toisen harjoittaja ihmettelee sen toisen uskonnonharjoittajan uskonnon kummallisuuksia. VT-lehdissähän on kauan puhuttu siitä, ettei uskonto saisi olla "noutopöytä" eli että otetaan vain se, mikä itselle kelpaa. Olen aina kokenut tämän viittauksena tuohon niin "leväperäiseen" ev. lut. kirkkoon. Uskonto ei mielestäni saisi olla myöskään pakkopullapaketti.

Ev. lut kirkko liittyy vahvasti suomalaiseen kulttuuri- ja valtioelämään ja tulee median kautta ihmisten elämään mukaan. Pelkkä kirkoissa käynti ei ole harjoittamisen ainoa tapa. Anteeksi antaminen ja pyytäminen, toisen kunnioittaminen, lähimmäisenrakkaus ovat eettisiä tapoja soveltaa ev. lut. etiikkaa. Ei niitä kirkossakäyntejä niin tarvitse mielestäni laskea.

[Vieras]

+ Lisäisin vielä, että luterilaisesta kirkosta erotaan nykyään melko paljon. Hengellisyys sinänsä ei ole tilastojen mukaan vähenemässä, mutta ihmiset eivät koe tarvitsevansa instituutiota uskonnolleen.

Kirkollahan oli tässä taannoin, ei ole kovin pitkä aika, mainoskampanja TV:ssä, jossa pyrittiin lisäämään kiinnostusta kirkkoa kohtaan. Muistaako kukaan? Siinä oli nuorisoa ja sellainen Jeesuksen näköiseksi pyntätty kaveri. Mediankin kautta ev.lut. kirkko näin siis toimii. Kirkko on ollut esillä lähinnä myös siinä, että sen on täytynyt ottaa kantaa ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin esim. naispappeudesta tai homoseksuaalisuudesta. Ne ovat eettisesti erittäin vaikeita kysymyksiä, joille on kannattajansa ja vastustajansa ja se kuumin uskontokeskustelu on käyty nähtävästi näillä alueilla.

Eroaminen sujuu yleensä ilman konflikteja sukulaisten kanssa, ilman kuulusteluja, ilman karttamissäännöstöjä ja takaisinkin on aina mitä tervetullein ilman pakollista kirkosskäyntiaikaa, jota papit mielensä mukaan valvoisivat.

Suomessahan on muuten myös paljon ortodokseja ja katolisia ja nämä kaikki siis lukeutuvat JT-ajattelussa "suureen babyloniin", väärän uskonnon maailmanmahtiin, vaikka on kyse eri ja erilaisista uskonnoista. Niitä ei siis tule niputtaa historiallisista eikä opillisista syistä samaksi uskonnoksi.

[Vieras]

Itse ainakin olisin hyvin tyytyväinen jos sukulaiseni olisivat aikoinaan pysyneet "lälläriuskonnossa" sen sijaan, että vaihtoivat sen fundamentalistiseen amerikkalaiseen lahkoon. Ei haittaisi, vaikka minustakin olisi sitä myöten tullut "lälläri".

Mutta nyt kävi näin.

[Bergerac]

JT:t ovat yhden sortin ääriuskovaisia, mutta mielstäni uskon pitäisi tosiaan perustua johonkin muuhunkin kuin vain perinteisiin tapoihin, kuten ilmeisesti meidän perheessämme.

Niin, tässä yhteydessä vilpittömät Jehovan Todistajat ovat erilaisia. Uskot ja ELÄT juuri niinkuin Seura suosittelee (eli määrää). Jos et näin toimi tai vähintään pidä turpaasi kiinni, niin potkut ovat jokseenkin ilmeiset.

Tulee ottaa huomioon myös se, että ehkä valtaenemmistö luterilaisista ovat tapaluterilaisia. Jotka uskovat miten uskovat, kirkossa käyvät pääsääntöisesti hautajaisissa,häissä, rippijuhlissa ja kaste-tilaisuuksissa.
Edellämainittuja voisi verrata, tai tarkemmin sanoen ei voi ollenkaan verrata, ns kulttuuri/tapa/liberaali-jehovan todistajiin. Pääsääntöinen ero vain on se, että jehovan todistajien osalta Seura edelleen määrittelee speksit uskolle ja nimenomaan ELÄMISELLE. Näiltä osin Jehovan Todistajien osalta Seuran mono-pelko on ilmeinen, tapa-luterilaisuuden osalta monopelkoa ei ole.

Ihmettelen miksi nähdä kauheasti vaivaa esim ripille pääsyn juhlimiseen, vaikka itse ripillä ei ole mitää hengellistä merkitystä. Koko pippalot järjetetään vain sitä varten että poika saisi hyvän tilin lahjarahoista.

Se on varmaan ihan kiva juttu että sukua kokoontuu yhteen vaikka rippijuhlissa. Ihan kiva asia että lapsikin saa rahaa. Valtaosin taitaa olla niin että hengellinen juttu ei ole mikään pääasia. Tapa kuin tapa.

Rippi-Tapa on aika vähäinen verrattuna Jehovan Todistajien Seuran määrittelemään (suosittelemaan) sekä valvomaan kokonais-ELÄMÄNTAPAAN.

Erottamisesta, karttamisesta ja muusta tuossa olikin jo aiemin.

[wolframium]

- Rippileiri ja konfirmaatio ovat nuoren elämän tärkeimmät tapahtumat

Ja minä kun luulin, että pahin menetys elämässäni olisi ollut yltiö-Jt-äitini lanseeraama urheiluseurakielto

[sirpa-leena]

Luterilaiset käsittää sen Raamatun kohdan, jossa käsketään kastaa ja opettaa siten, että kastetaan vauvana ja opetetaan rippikoulussa. Siis noin opillisesti. Kultturellisesti on ollut jo pitkään niin, että halutaan suorittaa tiettyinä aikoina tietyt riitit; vauva kastetaan, on rippijuhlat, häät ja hautajaiset, koska niin on aina tehty ja se tuo tiettyä turvallisuutta. Minusta luterilaista "muotia" on ollut jo ties miten kauan, että ei nyt ole pakko niin kauheasti uskon asioista puhua tai edes uskoa, että ollaan vaan tässä kirkossa.

Joskus kirkosta erottuani, vielä kastamattomana JT:nä, törmäsin työharjoittelussa entiseen peruskoulukaveriin, josta oli tullut pappi. Kerroin hänelle, että en nykyään kuulu mihinkään uskontokuntaan, mutta harkitsen erääseen liittymistä, että NYT sinulla on tuhannen taalan mahis käännyttää katolilainen luterilaiseksi. Meillä oli ihan kiva, mutta hämmentävä keskustelu. Hän kertoi, että teologisessa oli lentävänä lauseena "hän aloitti hengessä ja lopetti hengissä" ja että oli täysin papin oma henkilökohtainen asia (silloin taisi olla meneillään se kaikki pääsevät taivaaseen keskustelu) opettaako ja uskooko hän helvettiin ja että hän sitten opettaa miten asian kokee. Ainoa mistä piti koulukaverini mukaan olla täysin samaa mieltä oli, että Luther opetti, että ihminen on sekä vanhurskas että epävanhurskas ja hän kumpaakin yhtä aikaa. Yhteinen hetkemme päättyi siihen, että totesin etten minä luterilaiseksi taida ainakaan tämän keskustelun perusteella ryhtyä.

Kurssikaveri samasta opistosta, jolle työharjoittelua suoritin, oli innokas seurakuntanuori ja totesi, että hänen mielestään hirmu suuri määrä luterilaisista on mukana ikään kuin varalta, että jos siellä rajan takana kuitenkin jotain olis. Ja onhan siellä jotain ainakin ongelmia kuten muissakin uskonnoissa. Yksi ongema on työpaikkakiusaaminen,joka silloin sun tällöin julkisuuteenkin putkahtaa.

"Joka päivä armo uus". Minulla ei ole enää mitään intoa minhinkään uskontoon liittymisen puolesta. Hengellinen tuubi on täynnä tai pysyvästi tukossa! Mutta kaiken sen suorittamisen ja teoilla näyttämisen jälkeen on ollut suorastaan ihanaa läähättää umpiväsyneenä ja tuskaisanakin armo-käsitteen varjossa. JT:nä opin, että armo on lähinnä itsensä pettämistä, mutta kaiken sen koettuani olen armon tarpeessa ollut ja olisin kaiketi vieläkin. Katolinen usko ennen Lutheria oli ihan täpötäynnä näitä tekoja, joten siinä mielessä Lutheria symppaan, lie ollut yksi uupunut?

[Pehmoluopio]

Vaikka nuoruuteni olin lutikkakirkossa nimellisesti jäsenenä, en mennyt ikinä riparille.
Pakkosyötöltä tuntui uskonnonopetus. Opeteltiin muun muassa virsien sanoja ulkoa.

[rippeli]

Sirpa-Leena kirjoitti:"JT:nä opin, että armo on lähinnä itsensä pettämistä-." Tuo taitaa olla minunkin ajatuskulkuni tässä uskonnonharjoittamisessa. Hyvä ajatus. "Loistokas" 30v jt-urani vaikuttanee vahvasti ajatusmaailmaani, vaikka kuinka pyristelisin siitä irti.

Joissakin vastauksissa on tullut esiin etiikka luterilaisen uskonnon johtavana ajatuksena. En kiellä tuota, mutta aloitukseni ei liittynyt etiikkaan, vaan siihen kuinka luterilaisessa uskossa kaikki menee vanhan kaavan mukaan sen enempää ajattelematta. Ehkäpä olisi hyvinkin herättävää, jos johonkin kirkkoon tulisi saarnaamaan lestadiolais-tyylinen "kaikki helvettiin-pappi". Seurakuntalaiset heräisivät horroksestaan.

Siitä olen samaa mieltä, että läpi suomalaisen yhteiskunnan nähtävä luterilainen suvaitsevaisuus on yleisellä tasolla hieno asia. Mieluummin elän täällä lepsuilukulttuurissa vapaasti kuin jossain Iranin kaltaisessa JT-teokratiassa.