Lasten ja nuorten ankea (?) rooli järjestössä

[Tony]

Tuossa aaac:n viimeisintä uutista ja siihen liittyen JW-foorumia lukiessa tuli tarve herättää keskustelua nuorten asemasta järjestössä myös tällä ensimmäisellä kotimaisella.

Uutisessa kerrottiin, että suurin osa nuorista jättää järjestön, ja että suurin osa lähtijöistä jättää myös palaamatta järjestöön. Mistä tuo voisi sitten johtua?

Jos ajattelen omaa aikaani lapsena, nuorena jehovantodistajana, tai aikaa ennen kastetta, niin kokoontumisiin, kenttään tai muuhun järjestön järjestämään aktiviteettiin harvemmin sisältyi innokasta odottamista. Odottaminen liittyi lähinnä siihen, että nuo aktiviteetit loppuisivat ja päivä jatkuisi muissa merkeissä. Jehovantodistajuus oli minulle taakka, ei kevyt kantaa, kuten raamattu haluaisi asian (=uskon) olevan.

Mikä sitten on mennyt vt-seuran tavassa toimia nuorten suhteen pieleen, että nämä usein jättävät järjestön? Vt-seurahan keskittyy kirjallisuudessaan ja puheissaan usein tuohon ongelmaan, joka ongelma on vt-seuran ylläpitämän uskonnon kannalta hyvin hälyttävä. Trendin jatkuessa vastuuasemiin ei enää ole (jos on hetkeen ollutkaan) tunkua ja vastuullisten veljien taso tippuu. Kyse on noidankehästä, joka voi hyvinkin olla vt-seuran kannalta kohtalokas ja ylitsepääsemätön.

Edellisen kappaleen alussa esitettyyn kysymykseen näkisin vastauksen olevan vt-seuran jäykkä ja vanhakantainen toimintamalli. Missään kokoontumisissa ei oteta huomioon lapsia, joten kokoontumisista muodostuu jo varhain lapselle tapahtuma, jota ei odota mielellään. Ne ovat lapselle usein välttämätön paha, joka hoidetaan pois alta kiltisti hiljaa istumalla. Kun lapsi varttuu murrosiän korville, kokoontumisissa ei ole vieläkään mitään erityisesti tuolle ikäluokalle tarkoitettua toimintaa tai ohjelmaa. Josko jotkut ohjelmat tuota ikäluokkaa koskisivatkin, ovat ne usein enemmänkin syyllistäviä, kuin rohkaisevia tai mielenkiintoisia – innokkuuden herättämisestä puhumattakaan. Vt-seuran totuudesta tulee näin ollen monelle nuorelle käsitteenä vastenmielinen. Eikä tuota ei voida laskea nuorten syyksi.

Vt-seuran ongelma nuorten suhteen johtuu myös sen käsityksestä, että yksi konsepti kattaa kaikki maailman ihmiset, rotuun, taustoihin, ikään tai kulttuuriin katsomatta. Se ei pojat mene niin. Eikä se riitä että kirjallisuusvalikoimista löytyy ”nuoret kysyvät” -kirja. Jos nuorista halutaan innokkaita jäseniä järjestölle, tulee myös järjestön olla innokas nuoria kohtaan. Järjestö kuvittelee, että sen rooli on olla passiivinen käskyn- ja tiedonjakaja, jota jokaisen jäsenen on seurattava. Näinhän se kuvittelee monen muunkin asian suhteen, väärät opit on hyväksyttävä mukisematta ja ’hypättävä’ on kun käsky käy, vaikka ei niin ’hypityttäisikään’. Moni hyppääkin mielummin pois koko touhusta, kuin hyppisi järjestön järjettömien hyppykäskyjen mukaan.

Ongelmaa pahentaa vt-seuran kontrollointihalu, jossa pienryhmien raamatun tutkiminen (ja eittämättä myös vt-seuran kirjallisuuden tutkiminen) on kyseenalaistettu. Juuri tuollaisissa porukoissa nuoret voisivat yhdistää uskonnonharjoittamisen ja sen jälkeen seuraavan yhteisen vapaa-ajan. Toiminta voisi olla mielenkiintoista ja palkitsevaa. Mutta ei, kaikki tulee tapahtua tiukan valvonnan alla ja soveltaminen on saatanasta.

JW-foorumilla esitettiin myös hyvä kysymys: mikä saa vt-seuran kuvittelemaan, että se saisi samoilla lääkkeillä aikaan eri tulosta? Lääkkeethän nuorten yksilölliseen innostamiseen ovat aina ne samat; lukekaa raamattua, käykää kokouksissa, tutkikaa, osallistukaa jne. Samat lääkkeet vuosikymmenestä toiseen, miksi tulokset olisivat yhtään erilaiset kuin tähän saakka?

Yhtä kaikki, vaikka tässä keskityttiinkin vt-seuran ongelmiin ja esitettiin jopa ratkaisumalleja, on lopputuloksen kannalta aina parempi mitä jäykempi vt-seura kaikessa vanhakantaisuudessaan on. Mitä useampi nuori jättää huuhaalahkot taakseen, sitä enemmän he voivat keskittyä elämään oikeaa elämää.

[Jakke]

Kokouksia vihasin, olivat pakkopullaa niin nuorena kuin myös aikuisena. Konventeista tykkäsin, mutta toki vain väliaikojen ja iltapuuhastelujen takia.

[Kaarmis]

Kokouksia vihasin, olivat pakkopullaa niin nuorena kuin myös aikuisena. Konventeista tykkäsin, mutta toki vain väliaikojen ja iltapuuhastelujen takia.

Kokouksissa oli mukavaa vain omat puheet, niitä piti ihan mielellään, varsinkin sen jälkeen kun keksi että aineiston voi keksiä myös omasta päästään eikä vartiotornista lainaten.

[am-ha·’a’rets]

Jos nyt aivan rehellisiä ollaan niin eiväthän kokoukset palvele lapsia tai nuoria ollenkaan. Kuka ihan oikeasti voi olettaa, että alle kouluikäiset jaksavat istua kaksi tuntia paikallaan tekemättä mitään kuuntelemassa ohjelmaa josta eivät ymmärrä juuri mitään. Mieleen jää vain ja ainostaan se, että kaikki muut kuolevat harmagedonissa. Kertokaa jos tunnette jt-lapsen, joka tätä ei olisi hiekkalaatikolla kavereilleen julistanut.

[Kaarmis]

---Mieleen jää vain ja ainostaan se, että kaikki muut kuolevat harmagedonissa. Kertokaa jos tunnette jt-lapsen, joka tätä ei olisi hiekkalaatikolla kavereilleen julistanut.

Elokuvassa To Verdener tuli hyvin esiin tuon "kaikki muut kuolevat Harmassa"-ajattelun perverssiys, vaikkei ihan enää hiekkalaatikolla oltu vaan kahden nuoren välisessä keskustelussa...

[Tony]

Jos nyt aivan rehellisiä ollaan niin eiväthän kokoukset palvele lapsia tai nuoria ollenkaan. Kuka ihan oikeasti voi olettaa, että alle kouluikäiset jaksavat istua kaksi tuntia paikallaan tekemättä mitään kuuntelemassa ohjelmaa josta eivät ymmärrä juuri mitään.

Niinpä niin. Ja eikös se ihanteellisin opetus lähes aiheesta riippumatta tapahdu kuulijoiden ehdoilla, joka tietenkin korostuu jos kuulijoina on lapsia tai nuoria. Kissakaan ei opi antamaan tassua eikä koira kehräämään, vaikka kuinka teokraatisesti opettaisi. Yhtä turhaa on odottaa lapselta innokkuutta monta tuntia kestävässä hiljaisuus- tai tarkkaavaisuuskilpailussa. Mutta mitäpä tuo vt-seura inhimillisyydestä ennenkään on välittänyt. Yhtenäisyys hinnalla millä hyvänsä.

[Vieras]

Ne lastenkasvatussäännöt ovat niin vaativia. Lasta on pidettävä kokouksissa hiljaa, kotona on pidettävä lapselle samoja, pitkäveteisiä istuntoja. Miehen on oltava hirveä auktoriteetti perheessä. Kieltoja ja rajoituksia on koko ajan ylläpidettävä: ei maailmallisia kavereita, ei osallistumisia juhliin kouluissa, ei musiikkia, ei elokuvia, ei TV:ta, ei harrastuksia - mielellään. Joka ateriaa ennen on lueteltava rukouksia, joihin ei keksimällä keksi uusia sanamuotoja. Lapsi on ohjattava tavoittelemaan teokraattisia asemia. Koulunkäyntiä ei saa pitää hyödyllisenä. Siinä joutuu vanhempi lujille, kun kasvatuksen säännöt ja tavoitteet määrätään perheen ulkopuolelta. Lapsen omia taipumuksia ja kykyjä ei oteta huomioon. Pakko todistaa koulukavereiden ovilla syvää häpeää tuntien. Kenttätunteja omista isovanhemmista jne. Pakkolukemista ja alleviivausta.

Epäilin, että eräs vanhin oli kyllästynyt sääntelyyn, kun antoi lastensa kokouksissa temmeltää ja mm. sorkkia mikrofoneja ilman kieltoja. Tätähän paheksuttiin, mutta luulen, että hän oli oppinut jotain omasta lapsuudestaan tiukassa Herran nuhteessa.

Kerran opettaja pyysi, että tulisimme kouluun kertomaan perheemme uskonnosta - sinne oli pyydetty kaikkia eri uskontokuntalaisia suvaitsevuuden nimissä kertomaan, mihin uskotaan, millaisia lauluja on yms. Meidän perheemme ei saanut itse osallistua, vaan sinne lähetettiin minulle tuntematon tienraivaaja vetämään esityksen. Ei siis mitään perheen omaa, vaan pelkästään järjestön rajoitettua julkisuuskuvaa.

Vanhemmista järjestö tekee pakottajia, koska tiukka kasvatus on ihanne, josta saa salilla gloriaa.

Se minkä järjestö (kasvatusmallin määrääjänä minunkin kauttani) näyttää istuttaneen lapseen on demonipelko ja yksinäisyys. "Aikuiskaste", vaikka ei asioita ymmärräkään, vaikka JT:t väittävät, että heillä lapset tietävät elämän kaikki asiat jo nuorena, niin, että voivat maailmallisille aikuisille, jotka eivät mitään mistään tiedä, todistaa.

[Kirsieveliina]

Mikä sitten on mennyt vt-seuran tavassa toimia nuorten suhteen pieleen, että nämä usein jättävät järjestön?

Seuralta on jäänyt ymmärtämättä, että ennen kuin lapsi ja nuori ymmärtää mitään esimerkiksi rooleista ja niiden merkityksestä, kaikenlainen "toisen kuin mitä oikeasti on" esittäminen ja aikuisten teeskentely vaikuttaa todella hölmöltä ja kaksinaamaiselta. Lapsi ei vielä näyttele vaan aidosti näkee, ymmärtää ja ihmettelee aikuisten tasapainoilua, kireyttä ja puheiden ja tekojen eroja. Karrikoidusti sanottuna on suoraselkäisyys ja rehellisyys päässyt unohtumaan!

[Pehmoluopio]

on suoraselkäisyys ja rehellisyys päässyt unohtumaan!

Joo ja aitous.

[hijt]

Kai musta silloin lapsena ja varhaisteininä oli mukavaa mennä kokouksiin, siellähän näki kavereita. Sen ohjelman seuraamisen kanssa oli varmaan vähän niin ja näin, "muistiinpanovihkot" olivat oivia vieruskaverin kanssa viesteilyyn! Siellä on varmaan eräätkin stoorit vaihdettu, voi kun olis älynny säilyttää ne vihkoset... Toisaalta muistan että oli aina hirveän mukavaa jäädä kotiin jos kokoukseen ei jostain syystä päästy. Auto jäi tieten joitakin kertoja starttaamatta reilun kolmenkympin pakkasissa eikä se kyllä yhtään harmittanut, päinvastoin oli oikein mukavaa vaihtaa tavalliset vaatteet takas päälle.

Oikeaksi pakkopullaksi ne kokoukset muodostui vasta myöhemmin kun usko loppu, silloin sinne salille piti tosiaan raahautua ettei joutunut hankauksiin vanhempien kanssa. Asuin silloin jo poissa kotoa. Lintsasin kuitenkin aina kun oli mahdollista milloin milläkin syyllä. Sunnuntaiaamupäivän koksat tuli tieten vuosikausia istuttua järkiään krapulassa näin jälkeenpäin mietittynä...

[almi]

En minäkään oikein jaksanut innostua kokouksista. Etenkin aikuisiässä kyllästyin koko touhuun ja tekopirteään hymyilyyn. Eräässä seurakunnassa huomasin, kuinka erään perheen jäsenten kesken oli jatkuvaa riitaa. Siitä huolimatta valtakunnansalilla jaksettiin olla niiiin teokraattisia.

[Vieras]

Salikäytös ja kotikäytös erikseen. Sekin on epäinhimillistä, ettei saisi JT-pireissä koskaan riidellä. Perheet eivät ole koskaan oikeasti niin harmonisia kuin JT-kirjallisuudessa annetaan ymmärtää. Se ei ole aitoa välittämistä lapsista. Vanhempi luulee tarjoavansa pelkkää hyvää, mutta tarjoaakin vain vt-seuran opin, josta aiheutuu ongelmia normaalissa elämässä.

[Natsku]

Inhosin kokouksia, konventteja ja kentällä käymistä. Ja pakko niihin oli vain mennä, kun vanhemmat pakottivat, muuten olisi saanut joko selkäänsä tai häädön kotoa.

[sorbet]

Ankea tosiaan...kotona hirveä perheriita ennen koksaa tai kirjistä, silmät punaisina oli vain lähdettävä. Kokouksen jälkeen kovisteltiin autossa," miksi et vastannut". Olin lapsena aika ujo. Painostus tuntui kamalalta, ensin koko kokouksen kerännyt rohkeutta vastaamiseen, sitten kun ei uskaltanut niin haukuttiin heti perään. Vanhemmat päättivät kenen todistajien kanssa saatiin salilla jutella ja kenen ei, ja jos väärän kanssa puhui niin kuulustelu autossa oli armoton. Vanhemmat pelkäsitvät joitakin juorukelloja, jäimme lapsina ikävään välikäteen, kun muutama sisar tuli meille juttelemaan (juorukellot) ja lapsena ei ollut minkäänlaisia aseita. Syyt kyllä saatiin niskoille, ihan kuin itse oltaisiin niille sisarille rangaistuksen pelossa ees uskallettu mennä juttelemaan. Olisihan sitä muitakin ankeuksia kerrottavana...

[pakana]

Lapsena ei kiinnostanut sen enempää koksat ku konventitkaan, mutta nuorempana sitten ne konventit alkoi jo olemaan ihan kiinnostavia paikkoja... tuli siis reissattua oikeastaan useammassakin konventissa, riippuen kenen piirin konventti oli kulloinkin ja kuka "ihqu veli" kyseisestä konventeista löytyi...

Kesän konventithan ne oli yhtä juhlaa... väliajat ja sitten kaikki stadin lintsikeikat sun muut oli ihan legendaarisia...

Jos jotain on ikävä, niin just noita juttuja.