Vartiotorni 1.9.1987 muotoilee asian näin (kuuliaisena vartiotornin tutkisteluun osallistujana alleviivasin kohdat, joista nyt on kyse
”Aika puhua” – milloin?
MARJA työskentelee eräässä sairaalassa. Häneltä vaaditaan työssään muun muassa luottamuksellisuutta. Hänen täytyy estää työhönsä liittyviä asiakirjoja ja tietoja pääsemästä asiaan kuulumattomille henkilöille. Hänen maassaan laki säätelee myös luottamuksellisten tietojen paljastamista potilaille.
Eräänä päivänä Marjan eteen tuli vaikea pulma. Hänen käsitellessään sairaalan arkistoja hänen silmiinsä osui tieto, joka osoitti, että eräälle potilaalle, hänen kristitylle toverilleen, oli tehty abortti. Oliko hänellä raamatullinen vastuu paljastaa tämä tieto seurakunnan vanhimmille siitä huolimatta, että se saattaisi johtaa siihen, että hän menettäisi työpaikkansa, että hänet haastettaisiin oikeuteen tai että hänen työnantajalleen koituisi siitä juridisia vaikeuksia? Vai oikeuttaisiko Sananlaskujen 11:13 pitämään asian salassa? Tuo kohta kuuluu: ”Joka panettelijana käy, ilmaisee salaisuuden, mutta jolla luotettava henki on, se säilyttää asian.” – Vrt. Sananlaskut 25:9, 10.
Jehovan todistajien eteen tulee aika ajoin tällaisia tilanteita. Sellaisissa tilanteissa he ovat Marjan tavoin täysin tietoisia siitä, mitä kuningas Salomo sanoi: ”Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. – – Aika on olla vaiti ja aika puhua.” (Saarnaaja 3:1, 7) Oliko Marjan nyt aika olla vaiti vai aika puhua siitä, mitä hän oli saanut tietää?
Olosuhteet voivat vaihdella suuresti. Siksi olisi mahdotonta laatia mitään vakiomenettelytapaa, jota pitäisi noudattaa kaikissa tapauksissa, niin että jokaisen pitäisi hoitaa asia Marjan tavoin. Tosiaankin jos kristityn eteen joskus tulee tämänkaltainen tilanne, jokaisen kristityn täytyy olla valmis punnitsemaan mielessään kaikkia asiaan liittyviä seikkoja ja tehdä sitten ratkaisu, joka ottaa huomioon Raamatun periaatteet sekä mahdolliset lailliset seuraamukset ja joka säilyttää hänen omantuntonsa puhtaana Jehovan edessä. (1. Timoteukselle 1:5, 19) Kun synnit ovat vähäpätöisempiä ja johtuvat inhimillisestä epätäydellisyydestä, soveltuu seuraava periaate: ”Rakkaus peittää paljon syntejä.” (1. Pietari 4:8) Mutta kun näyttää tapahtuneen vakava väärinteko, niin pitäisikö uskollisen kristityn silloin rakkaudesta Jumalaa ja kristittyä toveriaan kohtaan paljastaa se, mitä hän tietää, niin että ilmeinen synnintekijä voi saada apua ja seurakunnan puhtaus voidaan säilyttää?
Raamatun periaatteiden soveltaminen
Esimerkiksi mitkä Raamatun perusperiaatteet soveltuvat tällaiseen tilanteeseen? Ensiksikin sen, joka syyllistyy vakavaan väärintekoon, ei pitäisi yrittää salata sitä. ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” (Sananlaskut 28:13) Jehovalta ei mikään jää huomaamatta. Salaisista rikkomuksista täytyy lopulta vastata. (Sananlaskut 15:3; 1. Timoteukselle 5:24, 25) Toisinaan Jehova saattaa salatun väärinteon jonkun seurakunnan jäsenen tietoon, niin että siihen voidaan kiinnittää asianmukaista huomiota. – Joosua 7:1–26.
Toinen Raamatun suuntaviiva ilmenee 3. Mooseksen kirjan 5:1:stä: ”Jos joku rikkoo siten, että hän, vaikka kuulee vannotuksen [”julkista kiroamista”, UM] ja voisi olla todistajana, joko hän on ollut silminnäkijänä tahi muuten saanut asiasta tietää, ei kuitenkaan ilmoita sitä ja niin joutuu syynalaiseksi.” Tämä ”julkinen kiroaminen” ei ollut rienaamista tai jumalanpilkkaa. Sitä tapahtui sen sijaan usein silloin, kun joku, jota vastaan oli rikottu, vaati, että kuka tahansa mahdollinen todistaja auttaisi häntä saamaan oikeutta, ja samalla toivotti – todennäköisesti Jehovan – kirousta häntä vastaan rikkoneelle, jota ei ehkä vielä ollut tunnistettu. Sillä sidottiin toiset valan alle. Kaikki väärinteon todistajat tietäisivät, kuka oli kärsinyt vääryyttä, ja heillä olisi vastuu astua esiin ja vahvistaa syyllisyys. Muutoin he ’joutuisivat syynalaiseksi’ Jehovan edessä.
Tämä maailmankaikkeuden Korkeimman Vallan taholta tullut käsky antoi jokaiselle israelilaiselle vastuun ilmoittaa tuomareille kaikista havaitsemistaan vakavista rikkomuksista, niin että asia voitiin käsitellä. Vaikka kristityt eivät olekaan ehdottomasti Mooseksen lain alaisuudessa, sen periaatteet soveltuvat yhä kristillisessä seurakunnassa. Näin ollen voi olla aikoja, jolloin kristitty on velvollinen saattamaan jonkin asian vanhinten huomioon. On totta, että monissa maissa on laitonta paljastaa asiaan kuulumattomille sitä, mitä yksityisissä arkistoissa sanotaan. Mutta jos kristitystä tuntuu hänen harkittuaan asiaa rukoillen, että hän on tilanteessa, jossa Jumalan laki vaatii häntä kertomaan sen minkä hän tietää alempien viranomaisten vaatimuksista huolimatta, niin se on vastuu, jonka hän ottaa Jehovan edessä. On aikoja, jolloin kristityn ”täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä”. – Apostolien teot 5:29.
Vaikkei valoihin eikä juhlallisiin lupauksiin pitäisikään koskaan suhtautua kevyesti, voi olla aikoja, jolloin ihmisten vaatimat lupaukset ovat ristiriidassa sen vaatimuksen kanssa, että meidän pitää omistaa yksinomainen antaumuksemme Jumalallemme. Kun joku tekee vakavan synnin, hän joutuu tosiaan Hänen, jota vastaan hän on rikkonut, siis Jehova Jumalan, ’julkisen kirouksen’ alaisuuteen. (5. Mooseksen kirja 27:26; Sananlaskut 3:33) Kaikki, joista tulee osa kristillistä seurakuntaa, sitoutuvat seurakunnan puhtauden säilyttämistä koskevan ”valan” alle sekä siinä, mitä he itse tekevät, että siinä, miten he auttavat toisia pysymään puhtaina.
Henkilökohtainen vastuu
Marja todennäköisesti harkitsi muun muassa näitä Raamatun periaatteita tehdessään omaa ratkaisuaan. Järki sanoi, ettei hänen pitäisi toimia hätäisesti, punnitsematta asioita hyvin huolellisesti. Raamattu neuvoo: ”Älä ole syyttä todistajana lähimmäistäsi vastaan, vai petätkö sinä huulillasi?” (Sananlaskut 24:28) Jotta asia voitaisiin vahvistaa lopullisesti, tarvitaan ainakin kahden silminnäkijän todistusta. (5. Mooseksen kirja 19:15) Jos Marja olisi nähnyt vain lyhyen maininnan abortista, hän olisi omantuntonsa mukaan voinut tulla siihen tulokseen, ettei todiste mahdollisesta syyllisyydestä ollut niin sitova, että hänen pitäisi mennä pidemmälle. Laskutuksessa olisi voinut sattua erehdys tai asiakirjoista ei ehkä muuten saanut oikeaa kuvaa tilanteesta.
Tässä tapauksessa Marja kuitenkin tiesi jotain muuta merkittävää. Hän tiesi esimerkiksi, että kyseinen sisar oli maksanut laskun ja ilmeisesti myöntänyt siten, että hänelle oli tehty mainittu toimenpide. Lisäksi hän tiesi itse, että tämä sisar oli naimaton, mikä näin ollen toi esiin haureuden mahdollisuuden. Marja tunsi halua rakkaudellisesti auttaa mahdollisesti hairahtunutta ja varjella Jehovan järjestön puhtautta muistaen Sananlaskujen 14:25:n sanat: ”Uskollinen todistaja on hengen pelastaja, mutta joka valheita puhuu, on petosta täynnä.”
Marja oli jonkin verran levoton asian juridisen puolen vuoksi, mutta hänestä tuntui, että tässä tilanteessa Raamatun periaatteiden pitäisi painaa enemmän vaa’assa kuin sen vaatimuksen, että hänen pitäisi varjella sairaalan arkistojen yksityisyyttä. Hän päätteli, että varmaankaan tuo sisar ei loukkaantuisi eikä haluaisi yrittää kostaa aiheuttamalla vaikeuksia hänelle. Niinpä kun Marja eritteli kaikkia tiedossaan olleita tosiasioita, hän tuli omantuntonsa mukaan siihen tulokseen, että nyt oli aika ”puhua” eikä ”olla vaiti”.
Nyt Marjan eteen tuli seuraava kysymys: kenelle hänen pitäisi puhua, ja miten hän voisi tehdä sen tahdikkaasti? Hän voisi mennä suoraan vanhinten luo, mutta hän päätti mennä ensin yksin sisaren luo. Tämä oli rakkaudellinen menettelytapa. Marja päätteli, että tämä epäilyksenalainen henkilö olisi iloinen tilaisuudesta selvittää asia, tai jos hän olisi syyllinen, vahvistaa epäilys. Jos sisar olisi puhunut asiasta vanhimmille, hän todennäköisesti kertoisi sen, eikä Marjan tarvitsisi silloin viedä asiaa eteenpäin. Marja ajatteli, että jos sisar oli suostunut aborttiin eikä ollut tunnustanut tätä vakavaa Jumalan lain rikkomusta, hän kannustaisi tätä tekemään niin. Sitten vanhimmat voisivat auttaa häntä sopusoinnussa Jaakobin 5:13–20:n kanssa. Onneksi asiat sujuivatkin juuri näin. Marja sai selville, että sisar oli kovan painostuksen alaisena ja hengellisen heikkoutensa takia suostunut aborttiin. Häpeä ja pelko olivat saaneet hänet salaamaan syntinsä, mutta hän otti mielellään vastaan apua vanhimmilta voidakseen toipua hengellisesti.
Jos Marja olisi ilmoittanut asian ensin vanhimmistolle, sen edessä olisi ollut samanlainen ratkaisun tekeminen. Miten vanhimmat käsittelisivät haltuunsa tulevaa luottamuksellista tietoa? Heidän olisi täytynyt tehdä ratkaisu sen perusteella, mitä Jehova ja hänen Sanansa heidän mielestään vaati heiltä lauman paimenina. Jos tieto koskisi kastettua kristittyä, joka on aktiivisesti seurakunnan yhteydessä, heidän olisi Marjan tavoin täytynyt punnita todisteita päättäessään, pitäisikö heidän viedä asia pidemmälle. Jos he olisivat tulleet siihen tulokseen, että olisi ollut varsin mahdollista, että seurakunnassa vallitsi ’hapatustila’, niin he olisivat ehkä halunneet asettaa oikeuskomitean tutkimaan asiaa. (Galatalaisille 5:9, 10) Jos epäilyksen alainen oli itse asiassa jo luopunut seurakunnan jäsenyydestä, ei ollut vähään aikaan käynyt missään kokouksissa eikä liittänyt itseään Jehovan todistajiin, vanhimmat antaisivat ehkä asian mieluummin odottaa siihen asti, että hän alkaa jälleen yhdistää itsensä todistajiin.
- -
[Alaviitteet]
Marja on oletettu henkilö, jonka eteen tulee tilanne, jollaisen jotkut kristityt ovat kohdanneet. Se miten hän hoitaa tilanteen, ilmaisee, miten jotkut ovat soveltaneet Raamatun periaatteita samanlaisissa olosuhteissa.
Vanhan testamentin selityksessään (Commentary on the Old Testament) Keil ja Delitzsch mainitsevat, että henkilö olisi syyllinen erheeseen tai syntiin, jos hän ”tiesi toisen rikoksesta, oli joko nähnyt sen tai jollain muulla tavoin saanut varmasti tietää siitä, ja oli siksi pätevä esiintymään todistajana oikeudessa osoittaakseen rikollisen syylliseksi, ei tehnyt niin, eikä rikoksen julkisessa tutkimustilaisuudessa ilmaissut, mitä hän oli nähnyt tai kuullut, kuullessaan tuomarin juhlallisen kehotuksen, jolla kaikkia sellaisia läsnäolijoita, jotka tiesivät jotakin asiasta, kehotettiin astumaan esiin todistajina”.
):
