Ihmisten tuomitseminen

[Arskavain]

Jehovan todistajana ollessani minulla oli tapana tehdä analyysejä toisista henkilöistä ja jollakin tapaa tätä tapahtuu yhä suhteessa itseeni, mutta ei enää siis jehovantodistajien tavalla. Tuo tapa oli henkilön kypsyystason pohdintaa suhteessa “totuuteen”. Usein näinkin “maailmalliset” ihmiset epäkypsinä, joilla oli suuria henkisiä puutteita. Tätä käsitystä vahvistivat kokouksissa oppimani “totuudet” ja ehkä pohjana sille olivat käsitys “erottelutyön” tekemisestä - ihmisten jakamisesta lampaisiin ja vuohiin.

Vaikka järjestössä luovuttiin myöhemmin siitä, että kentällä käyminen olisi erottelutyötä, niin sitä ajatusta ei koskaan täysin kumottu, etteikö se jossain määrin olisi sitä. Se edisti tapaa analysoida kriittisesti kanssaihmisiä. Sitä piti itseään jollakin tapaa erityisenä, sillä olihan “Jumala vetänyt minua puoleensa”, kuten oli tapana sanoa niistä, jotka olivat tulleet jehovantodistajiksi.

Jehovantodistajilla esiintyy usein sellaisia ajatuksia kokouksissaan, että pitää edistyä “täysikasvuisen miehen tasolle” raamattua mukaillen, mutta sitten huomautettiin ikään kuin pehmentääkseen todellisuutta, joka monissa todistajissa on yhtä ilmeistä, kuin kenessä tahansa, nimittäin epätäydellisyys ja syntisyys, että “olemme kuin eri kunnossa olevia autoja, jotka kulkevat eri nopeuksilla, mutta joiden määränpää on sama.“

Tällaisessa oman erinomaisuuden korostamisessa ja sitä pönkittävässä ajattelutavassa piilee vaaroja. Silloin huomaa helposti puutteita toisissa ja oman mielen takaraivossa syntyy kaksijakoinen kuva kanssaihmisestä, joka on niin epätäydellinen ja syntinen. Ulospäin esitämme sitten leppoisaa, viisasta,
pyhää ja anteeksiantavaa kertakaikkisen kristittyä, jota kutsutaan käytöksellä todistamiseksi ulkopuolisia kohtaan - useinkaan siinä onnistumatta!

Jehovantodistajuus tekee sen sijaan ihmisestä usein tahdittoman töksäyttelijän, sosiaalisesti eristäytyvän itseriittoisen besserwisserin, jonka ainoat lohdut ovat; “Minä tiedän totuuden”, “Harmagedon tuhoaa tietämättömät ja pahat, joihin minä en kuulu”. Kuinka helposti meistä tulee sokeita omille todellisille virheille, kun tällaista henkeä kylvetään ja vahvistetaan vielä tiiviissä yhteisössä, jossa korostetaan omaa erinomaisuutta.

Poissa on oikea nöyryys ja kyky nähdä jokaisessa ihmisessä hyvät puolet. Jos joku vaikka erotettaisiin moraalittoman pidetyn teon takia seurakunnassa, niin merkitsisikö se todella sitä, että tuo henkilö on paha, ylpeä ja katumaton - aina, ja siksi tuhon ansainnut, olipa hän sitten veli, sisko, äiti tai isä? Eikö sellainen armoton ajattelutapa olisi todellisuudessa veljensä vihaamista, josta raamattu sanoo:
1. Joh. 4:20
Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt.

Jehovan todistajat puolustelevat usein armotonta kantaansa sillä, että he eivät vihaa henkilöä vaan hänen pahoja tekoja. Raamattu kuitenkin varoittaa sellaisen kuvan synnyttämisestä itsestään, että olisimme jotenkin parempia kuin toiset:
Room. 3:23
sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta.

[Markku Meilo]

Jehovan todistajat puolustelevat usein armotonta kantaansa sillä, että he eivät vihaa henkilöä vaan hänen pahoja tekoja.

Tuon ajattelutavan tuomaa ristiriitaa korostaa esimerkiksi Vt-seuran paluunöyryytys. Nuorena vaakamambokokeilusta monotettu on voinut hyvinkin olla vuosia naimisissa, saanut lapsia ja elää tavallista siivoa elämää, mutta hän on Vt-seuran silmissä "saastainen" ja kelpaa takaisin ainoastaan paluunöyryytysriitin kautta. Vankilasta vapautunut -taikka siellä vielä oleva - pitkän linjan taparikollinen otetaan avosylin vastaan, ilman sen kummempia kommervenkkejä.

Itse asiassa Floridassa on menty vielä pitemmälle. Pääkonttorin kirjallisen ohjeen mukaisesti seurakunnassa pidettiin miestä, jonka tiedettiin vuosia aiemmin syyllistyneen henkirikokseen, jota viranomaiset eivät olleet vielä selvittäneet. Seurakunnan vanhimpia ei siis kehotettu ilmoittamaan asiaa viranomaisille. On se seurakunnan julkisuuskuva sen verran tärkeä, kuten myös pedofiilien hyysääminen on osoittanut.

Aivan oma asia on se 2...3 vuoden sääntö, joka on ristiriidassa tunnustamiskehotuksen kanssa. Eli jos vaikka kaksi vanhinta syyllistyy identtiseen väärintekoon tahoillaan ja toinen menee ja tunnustaa, hän saa rangaistuksensa. Sen toisen vanhimman, joka ei tunnusta eikä asia tule ilmi, Jehova armahtaa 2...3 vuoden sisällä.

[Johanneksen poika]

Jehovantodistajuus tekee sen sijaan ihmisestä usein tahdittoman töksäyttelijän, sosiaalisesti eristäytyvän itseriittoisen besserwisserin, jonka ainoat lohdut ovat; “Minä tiedän totuuden”, “Harmagedon tuhoaa tietämättömät ja pahat, joihin minä en kuulu”.

Ensimmäinen asia, mitä aloin ihmetellä sen jälkeen, kun olin tullut "totuuteen" reilut 30 vuotta sitten, oli sellainen seikka, että "hurskaat", "hengellismieliset" veljet ja varsinkin sisaret jakoivat seurakunnan mielessään kahtia. Se ensimmäinen ja hieno eliittiluokka oli "hyvin mukana olevat" ja sitten oli se toinen sakki, rupusakki, "huonosti mukana olevat".

Mikä ihmeen tarve Jehovan todistajilla on jakaa seurakuntien väki vuohiin ja lampaisiin. Minusta tuo termi "huonosti mukana oleva" on todella loukkaava. Ihminen ei voi nähdä toisen ihmisen sydämentilaa, vain Jumala voi. Kuitenkin "hurskaat" ottavat oikeudekseen korottaa itsensä ja painaa muita alas vain suorittamisen perusteella.

[vieraantunut]

Kyseinen asennen tuntuu seuravan useita ihmisiä myös erottamisen jälkeiseen elämään ja miksei seuraisi, jos sitä on kymmeniä vuosia tultu opeteltua. Ensin ihminen on muita parempi, koska on jehovantodistaja ja tietää totuuden ja seuraavaksi siksi, koska on nähnyt totuuden jehovantodistajista ja opetusten virheellisyydestä.

Seurakunnassa luokittelua tuo mukavaa kontrollintunnetta ja luo tarpeellista hierarkiaa, minkä avulla hommat toimii heidän mielestään. Entäs eron jälkeen? Minusta ainakin palstalla esiintyvä vieras nimimerkkien kirjoittelun väheksyminen tuntuu jotenkin tutulta.

Nöyryys tosin on ihmiselle varmasti luonnostaankin aika vaikeaa. Sitä harjoitellessa:)

[Analysoija]

Ensimmäinen asia, mitä aloin ihmetellä sen jälkeen, kun olin tullut "totuuteen" reilut 30 vuotta sitten, oli sellainen seikka, että "hurskaat", "hengellismieliset" veljet ja varsinkin sisaret jakoivat seurakunnan mielessään kahtia. Se ensimmäinen ja hieno eliittiluokka oli "hyvin mukana olevat" ja sitten oli se toinen sakki, rupusakki, "huonosti mukana olevat".

Mikä ihmeen tarve Jehovan todistajilla on jakaa seurakuntien väki vuohiin ja lampaisiin. Minusta tuo termi "huonosti mukana oleva" on todella loukkaava. Ihminen ei voi nähdä toisen ihmisen sydämentilaa, vain Jumala voi. Kuitenkin "hurskaat" ottavat oikeudekseen korottaa itsensä ja painaa muita alas vain suorittamisen perusteella.

Nokkimisjärjestys on edelleen olemassa.
Osaltaan näin voidaan painaa muita alemmaksi ja korottaa itseään. Mutta, tarve on se, että nykyään Jehovan todistajat eivät voi olla tekemisissä kaikkien seurakuntaan kuuluvien kanssa, vaan ainoastaan niiden kanssa, jotka ovat "lauman keskellä" - ei "kristillisen seurakunnan laitamilla" - kuten asiaa määritellään. Näin suojellaan kuulemma omaa hengellisyyttä.

[Jaakob]

Kaikki taitavat olla melkolailla samaa mieltä. Olen omalla kohdallani havainnut tämän asenteen ja vaikka sitä pyrin tietoisesti korjaamaan, tulee se aina välillä kuitenkin esiin erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Onneksi kuitenkin vähemmän kuin aiemmin.

Minusta ainakin palstalla esiintyvä vieras nimimerkkien kirjoittelun väheksyminen tuntuu jotenkin tutulta.

Olet oikeassa, anonyymejä kirjoituksia ei yleensä oteta niin vakavasti kuin rekisteröityneiden. Tämä ilmiö ei kuitenkaan ole mitenkään ainutlaatuinen juuri tällä foorumilla, sama pätee lähes kaikkialla netissä foorumin aiheesta riippumatta.

[Vieras]

Minusta ainakin palstalla esiintyvä vieras nimimerkkien kirjoittelun väheksyminen tuntuu jotenkin tutulta.

Loppujen lopuksi kyse on siitä, että lukijoiden halutaan rekisteröityvän, jotta kirjoittajalla muodostuisi kirjoitusten perusteella erityinen "veljesseura-minä". Rekisteröityneellä nimimerkillä kirjoittelu palvelee ainoastaan niitä, jotka haluavat selvittää kirjoittelijoiden henkilöllisyyksiä ja yhdistää heidän täällä kertomia henkilökohtaisia intiimejäkin kokemuksiaan oikeaan henkilöön.

Taustathan selviävät kirjoitushistorian karttuessa pikkuhiljaa vuosien kuluessa ja nimimerkkien perusteella pystyy päättelemään kenestä erotetusta / eronneestä on kyse. Jokainen voi sivistää itseään lukemalla "kirjoittajan esittelyjä" tuolta esittelypuolelta, jossa monella on erittäin tunnistettavia kuvauksia itsestään.

[Aaac]

Mielenhallinnan kultteja kuvaa voimakas ääripääajattelu: on olemassa vain vitivalkoista ja sysimustaa. Seurakunnan vitivalkoisuutta pönkitetään julistamalla epäedulliset uutiset ja oppisekoilut yksittäistapauksiksi tai vähäisiksi muutoksiksi. Todistajan mielessä on olemassa vain vitivalkoista, joka ei salli yhtään tahraa, tai sitten tahroja ei nähdä tai ne selitellään - tai vaietaan kuoliaaksi. Itsepetosta parhaasta päästä. Parhain päin selittelystä käyköön esimerkkinä se tapaus Suomi24:lla, jossa seliteltiin saarnaamisen loppumista 1900-luvun päätyttyä "saarnaamisen loppumisen alkamiseksi".

Suhtautuminen "maailmallisiin" on samanlaista, vaikkakin päinvastaista. Maailma on sysimusta, eikä siellä ole mitään hyvää. Ns. hyvät ihmisetkin teilataan sanomalla, ettei heillä ole "totuutta". Sysimusta on sysimustaa on sysimustaa. "Maailmasta" otetaan huomioon vain "huonot uutiset", ja "hyvät" uutiset sivuutetaan ja unohdetaan.

Jehovantodistajista poisoppimisessa on tärkeää huomata, että näiden kahden ääripään välille sijoittuu aivan suuri valtaosa kaikesta mitä maa päällään kantaan. Ja sitten kun on löytänyt harmaan sävyjä, voi jo alkaa nähdä värejäkin.

[Vieras]

Usein tuntuu, että ne todistajat, jotka eivät nä asioita niin mustavalkoisina ovat niitä onnellisimpia ja eivät helpolla horju uskosta. Ne todistajat taas, joille kaikki on ei tai kyllä, saattavat törmätä elämän mahdottomuuteen ja jättää koko touhun. Kyllähän on todistajia, jotka ovat tekemisissä maailmallisten kanssa, kouluttautuvat ja harrastavat ja ovat kuin jehovan todistaja protestantteja.. Itse todistajana katsoin kyllä heitä kieroon

[zille]

Toi käy toteen varmaan aikalailla monen muunkin lahkon/"lahkon" kohdalla. En ihmettelisi, vaikka jotkut hurskaimmat hellaritkin olisivat aikoinaan moisia sumplinut. Sitten toki lestadiolaiset (onko se nyt esikois vai mikä suuntaus, vai onko niitä moniakin), mormonit ym.

Mutta sitten ihan yksilöittäin tuollaista tapahtuu varmasti ihan valtavirtasuuntauksissakin. Mutta se ei ole mitään "virallista oppia", mutta helposti semmoiseen voi joskus sortua.

Tai sitten näkee vaikka jonkun kännipäisen pultsarin myörimässä ojan penkassa ja ajattelee "onneksi olen uskovainen (kirkkokunnasta riippumatta), enkä yhtä huono ihminen kun tuo tuolla." Vaikka tosiasiassa tuo ojassa makaava ihminen tarvitsisi apua, ei tuommoista syyttelyä ja haukkumista, vaikka voidaan toki ajatella, että "oma vikansa", mutta silti.

[RaM]

Jehovan todistajat ovat tietenkin yksi esimerkki ihmisten tuomitsemisesta ja luokittelemisesta, mutta haluaisin todeta tähän avaukseen ettei se suinkaan ole mikään ainoa tai ainutlaatuinen sitä hajoittava ryhmittymä. Päinvastoin - tuo toisten lajitovereiden luokitteleminen ja lokeroiminan on itseasiassa aivan yleistä niin ihmisten kuin muidenkin nisäkkäiden keskuudessa. Ihmisellä se on toki älyllisyyden ja tiedostamisen kautta voimistunut.

Lokeroimisella halutaan erottaa ne, jotka kuuluvat vaarattomiin samanmielisiin niistä, jotka edustavat jonkinlaista uhkaa itselleen tai omille peruskäsityksilleen. Ihmiset ovat ihonväristään riippumatta aina luokitelleet toisennäköiset ihmiset ja lokeroineet heidät omien hyöty- ja turvallisuunäkökohtiensa perusteella omiin lokeroihinsa. Tätä rasismiksi kutsuttavaa luokittelua on pyritty länsimaissa karsimaan tarkoituksellisella valistustyöllä.

Poliittiset ryhmät lokeroivat kilpailijoitaan eri kasteihin ja aivan saman tekevät kaikki uskonlahkot.
Väittäisinpä melkein niin, että luokittelemattomuus ja lokeroimattomuus on evoluution vastaista toimintaa.
Väittäisinpä myös, että joka sanoo voivansa itse elää lokeroimatta millaanlailla toisia ihmisiä on joko täysi hölmö tai sitten kykenee pettämään itseään käsittämättömän tehokkaasti.