Psykologilla/terapiassa käyneitä ?

[madgyver]

Kävin tuossa äskettäin psykiatrilla, kun alkoi menemään oma mielenterveys aika huonoon jamaan. Masennusdiagnoosihan sieltä tipahti ja lääkkeiden lisäksi lähete psykologille ja myöhemmin mahdollisesti psykoterapiaan.. Olis kiva kuulla palstalaisten kokemuksia psykologeista/psykiatreista ja miten terapia on auttanut. Ja etenkin kuinka alan ammattilaiset ovat osanneet käsitellä jehovantodistajuuteen liittyviä asioita ja ymmärtäneet niiden syy-yhteyden mielenterveysongelmiin. Itse ainakin mieluusti puhuisin juuri tuosta asiasta ammatti-ihmisen kanssa, koska pidän JT-menneisyyttä pääsyynä sairastumiseeni. Psykiatrini ei kauhean hyvin tuntunut tajuavan JT-menneisyyden osuutta ongelmiini, vaikka yritin kovasti siitä kertoa. Yritti vaan etsiä kaikkia muita syitä tähän tilanteeseen. No, jospa sitten parempi onni psykologilla tai terapiassa.

[selbstgelernt]

On kokemusta, mutta minun kohdallani ei psykologin luona käyminen johtunut jt-uskonnosta, vaan mulla siihen oli aivan muut syyt. Kyllä tietenkin kannattaa käydä vastaanotolla, mutta koska kannettu vesi ei kaivosa pysy, niin valtavasti on itse tehdä "terapiaa" itselleen. En osaa antaa mitään hyvää neuvoa, koska ei kaikille sovi samat systeemit. Toivon, että saat apua ja pääset pahimman yli. Itselläni toipumiseen masennuksesta meni monia vuosia, joka harmittaa, olishan sitä ollut muutakin tekemistä, kuin kitua henkisten tuskien kanssa, mutta ei sille nyt mitään enää mahda.
Tsemppiä sinulle! Älä anna periksi, paistaa se päivä vielä risukasaankin, sanoo vanha sananlasku.

[Pehmoluopio]

Minusta terapia ja psykologia on pahempaa kusetusta kuin Jehovan todistajat.
Itse istuin pitkään psykologien ja psykiatrien ruuvattavana kunnes ymmärsin, etteivät ne tosissaan tajua höykäsen pölähtämää.
Ei ihme, että jehovat vastustavat psykologiaa, psykologit kilpailevat Jehovan todistajien kanssa syyllistäjinä.

[Jaakko Ahvenainen]

Ihan hyvältä kuulostaa. Olen itse ollut niin psykiatrisessa sairaalassa masennuksen vuoksi kuin myös psykologin kanssa elämäni ongelmista keskustellut ja tätä keskustelua jatkunee vielä pitkään. Tuloksista en niinkään tiedä, mutta ammattiauttajan kanssa on hyvä keskustella. Mikäli masennus on sitä luokkaa, että sairaalahoitoa tarvitaan, ei sitä mielestäni tule kaihtaa.

Näet, emmekö mene sairaalaan, jos reisiluumme murtuu tai saamme infarktin! Ei psykiatrinen sairaala ole muuta sairaalaa kummempi, mutta siellä saa yksilöllistä terapiaa ynnä hyvän hoidon -ruokahuoltoa unohtamatta. Sen jälkeen, kun minulle oli ensin väärin perustein (oma näkökulmani) vanhenevien miesten virtsaamisongelmiin syötetty testosteronia (mieshormonia), oli itse sitä tiedostamattani "sytytyslankani" supistunut siinä määrin, että pelkästä huomautuksesta koirani haukkumisen suhteen, ammuin sen - tosin jonkinlaisen kontrollin säilyttäen niukin naukin - mutta alentuneesti syyntakeisena kerrostalomme pihanurmikolle.

Oma sairaalajaksoni kesti lähes 3 kk ja se tuntui varsin hyvältä ja ennen kaikkea turvalliselta. Paluu normaaliin arkeen olikin jo toinen juttu. En myöskään siitä ole ehdottoman varma, käsittävätkö psykiatrit ja psykologit jehovantodistajuutta, vaan kyllä mieluusti ottavat selvää ja oppivat. Uskonnosta saadut traumat kulkevat kuta kuinkin samaa rataa uskonnosta riippumatta. Nyanssit ovat sitten erikseen.

Sairaalassa ollessani samalla avo-osastolla oli eräs uusi ja innostunut potilas, joten tarvitsemani materiaalin sain. Eivät muut potilaat ko. henkilöön huomiotaan kiinnittänet, mutta kun "tottumus on toinen luonto", bongasin.

Omasta puolestani suositan mieluusti psykoterapiaa, mikäli siihen on mahdollisuus. Aikaa mennee aluksi kenties vuoden päivät tai enemmän, riippuen siitä sponsoroiko KELA ja missä määrin ja toisaalta henkilön tilanteesta riippuen.

[Jaakko Ahvenainen]

Minusta terapia ja psykologia on pahempaa kusetusta kuin Jehovan todistajat.
Itse istuin pitkään psykologien ja psykiatrien ruuvattavana kunnes ymmärsin, etteivät ne tosissaan tajua höykäsen pölähtämää.
Ei ihme, että jehovat vastustavat psykologiaa, psykologit kilpailevat Jehovan todistajien kanssa syyllistäjinä.

Pahasti epäilen höpöjä haasavasi, mutta koska näkökantoja pyydettiin, sallittakoon tämäkin.

[DG]

Psykiatria on minulle lähes arkipäivää kaksisuuntaisen mielialahäiriöni vuoksi (maanis-depressiivisyys). Ilman mielialaa tasaavaa lääkitystä rypisin joko masennuksessa ja miettisin keinoja ottaa itseäni hengiltä tai kuvittelisin maanisena olevani maailmankaikkeuden keskipiste ja sen koossapitävä voima. En varmastikaan olisi elossa tai voisi näin hyvin ilman lääkkeitä.

Terapia on myös tuttua kaksi vuotta kestäneen kognitiivisen käyttäytymisterapian muodossa. Minua se on auttanut paljon - erityisesti purkamaan niitä vahingollisia ajatusmalleja, millä seura minuakin aivopesi. On helpottavaa, kun ei tarvitse esimerkiksi enää olla ahdistunut ja tuntea syyllisyyttä ajatuksistaan. Koen, että terapia antoi minulle tilaisuuden todella miettiä, kuka olen ja mitä haluan elämältäni, ja auttoi minua hyväksymään itseni. Joiltakin tämä onnistuu luonnostaan, mutta minulle terapia on ollut tarpeellinen tuki ja työkalu.

[selbstgelernt]

Samoja sairastelen itsekin. Olen ollut jo 20 vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä psyykkisistä syistä, lähinnä masennuksen takia. Lääkkeitä on pakko syödä, että voi viettää suh'koht normaalia elämää, ja saa nukuttua.

En koskaan ole ollut tämän takia sairaalassa, vaan menin mieleneterveystoimistoon, kun totesin että näin on käynyt. Sitä kautta pääsin kuntokartoitukseen, ja siellä minut todettiin työkyvyttömäksi. Aluksi eläke oli määräaikainen, aina vuodeksi kerrallaan, joten oli pakko käydä mtt:ssä kun joka vuosi piti laittaa uusi eläkehakemus menemään. Kun eläke muuttui pysyväksi, psykologi sanoi, ettei tarvi enää tulla, ellei ole muuta syytä. Nyt en ole enää kymmeneen vuoteen käynyt missään terapiassa enkä mtt.ssä. Hyin on pärjätty näin.
Kyllä ammattiauttajia tarvitaan; eiköhän näitä psyykkisiä sairauksia vain aika paljon sairasteta. Ei psykologeissa mitän vikaa ole, he ovat yliopiston käyneitä ihmisiä. SIllä ei ole mitään väliä, mitä jehovan todistajat heistä ajattelevat ja sanovat. Jt- vanhimmat yrittävät vain ottaa itselleen psykologin ja lääkärin aseman yrittäessään "auttaa" ihmisiä vt-kirjallisuuden avulla. Ja metsään mennään ja pahasti. Kun joku masentunut puhuu ongelmistaan näille vanhimmille, yleensä sitten suosittelevat lisää tutkimista, lisää kokouksissa käyntiä, lisää kenttäpalvelusta.. ja sitten sairastunut vasta loppuun palaakin.

Psykologia sinänsä on erittäin mielenkiintoinen tieteenala, josta ainakin minä olen kiinnostunut. Psykologian perusteiden tutkiminen saattaa antaa arvokasta tietoa, jota voi soveltaa omaan elämäänsä. Mutta vakavasti sairastunut tarvitsee ehdottomasti lääkärin hoidon.

Muutama vuosi sitten oli eräässä herätkää-lehdessä artikkeli kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, se oli ihan hyvä artikkeli.

[berenike]

Itse katsoin parhaaksi mennä juttelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa, kun alkoi tulla niin synkkiä ajatuksia. Päästin tilanteen vähän liian pahaksi, joten en suosittele kenellekään liian kauan itsekseen menneisyyden vatvomista, vaan apua kannattaa hakea.

Pääsin työterveyden kautta terapeutille, jolla on muutama muukin entinen todistaja käynyt selvittelemässä ajatuksiaan, joten hänen kanssaan on helppo puhua. Omassa tapauksessa tiedän, että suurin syyni masentuneisuuteen jatkuva riittämättömyyden tunne, jonka koin järjestön yhteydessä. Myös minulle terapia on ollut tarpeellinen tuki itsensä löytämisessä ja elämän kasaamisessa sen aivopesun jälkeen.

[madgyver]

Kiitoksia rakkaat veljet ja siskot kommenteista, mukavaa huomata ettei ole yksin ongelmiensa kanssa... Mulla ei ole työkyky mennyt, itse asiassa se on niitä ainoita hetkiä jolloin ei ahdista kun on muuta mietittävää. Mutta kun tulee sieltä kotiin niin tuntuu että seinät kaatuu päälle. Ehkä tuo yksi perseelleen mennyt ihmissuhdekin on vaikuttanut omaan sairauteeni, ei tästä voi pelkkää JT-lahkoa syyttää. Itse en kuulemma laitoshoidon tarpeessa ole, vaikkakin itsemurha on monta kertaa ollut enemmän kun lähellä. No,jospa noista lääkkeistä ja terapiasta olis apua. Oli kyllä hirveä kynnys mennä alan ammattilaisen pakeille, kun siinä joutuu samalla myöntämään että on sairas. Se ei ainakaan mulle ollut kovin helppoa. Mut onneksi mut otettiin vakavasti heti ensimmäisellä kerralla, oon kuullu tapauksista joissa näin ei ole toimittu ja jälki on ollut aika pahaa...

[Witless]

Kävin tuossa äskettäin psykiatrilla, kun alkoi menemään oma mielenterveys aika huonoon jamaan. Masennusdiagnoosihan sieltä tipahti ja lääkkeiden lisäksi lähete psykologille ja myöhemmin mahdollisesti psykoterapiaan.. Olis kiva kuulla palstalaisten kokemuksia psykologeista/psykiatreista ja miten terapia on auttanut. Ja etenkin kuinka alan ammattilaiset ovat osanneet käsitellä jehovantodistajuuteen liittyviä asioita ja ymmärtäneet niiden syy-yhteyden mielenterveysongelmiin. Itse ainakin mieluusti puhuisin juuri tuosta asiasta ammatti-ihmisen kanssa, koska pidän JT-menneisyyttä pääsyynä sairastumiseeni. Psykiatrini ei kauhean hyvin tuntunut tajuavan JT-menneisyyden osuutta ongelmiini, vaikka yritin kovasti siitä kertoa. Yritti vaan etsiä kaikkia muita syitä tähän tilanteeseen. No, jospa sitten parempi onni psykologilla tai terapiassa.

Nostan käteni ylös tässä kohtaa. Itse lähdin psykiatrin pakeille vasta kun en päässyt enää sängystä ylös aamulla. Keskivaikea masennus oli diagnoosi, tästä on nyt kaksi vuotta. Lääkkeitäkin olen popsinut, mutta psykoterapia on ollut aivan olennainen tekijä paranemisessa (joka vieläkin on osittain kesken, en tiedä voiko lähes kolmestakymmenestä vuodesta Watchtowerin käsittelyä edes koskaan täysin parantua). Terapeutilla olen nyt siis käynyt kohta kaksi vuotta, enkä vielä halua lopettaa.

Omista kokemuksistani voin vinkata että oikea terapeutti ja/tai psykiatri auttaa kummasti. Tähän mennessä on jo tullut vastaan useampia "ammattilaisia" ja tälläkin alueella sekä ammattitaito että luonne vaihtelevat, tietysti. Itselläni natsasi psykoterapeutin kanssa niin hyvin että olen häneltä saanut hyviä vinkkejä psykiatrin suhteen (joka kuitenkin tarvitaan jos pitää jotain nappeja jaksamiseensa vetää). Mielialalääkkeiden osuutta olen saanut itse koko ajan vähennetyksi, mutta myös huomannut että niidenkin annostelun määrittelyyn tarvitaan sekä ammatti-ihmistä, hyvää lääkäri-potilassuhdetta että omaa järkeä.

Nykyisen terapeutin kanssa meni puolisen vuotta JT-asioita selittäessä, mutta kyseessä on onneksi ollut harvinaisen oppiva yksilö. Jehovan todistajien sekavien oppirakennelmien selittämistä on tarvinnut harrastaa sen jälkeen enää satunnaisesti. Hän on myös osannut alusta asti tökkiä niihin kipeisiin kohtiin joista moni korvien välissä sijaitseva vaiva on lapsena alkanut. Itse olen ollut Kelan mielestä ihan liian terve, joten olen joutunut terapian maksamaan itse, mutta olet ehkä nuorempi joten voit jopa saada valtiolta tukea. Mahdollinen aseharrastus kannattaa mainita.

Lyhyesti sanoen suosittelen psykoterapiaa lämpimästi. Voin jopa suositella JT-asioihin itse kouluttamaani terapeuttia jos lähetät yksityisviestin.

[Markok]

M

Kiitoksia rakkaat veljet ja siskot kommenteista, mukavaa huomata ettei ole yksin ongelmiensa kanssa... Mulla ei ole työkyky mennyt, itse asiassa se on niitä ainoita hetkiä jolloin ei ahdista kun on muuta mietittävää. Mutta kun tulee sieltä kotiin niin tuntuu että seinät kaatuu päälle. Ehkä tuo yksi perseelleen mennyt ihmissuhdekin on vaikuttanut omaan sairauteeni, ei tästä voi pelkkää JT-lahkoa syyttää. Itse en kuulemma laitoshoidon tarpeessa ole, vaikkakin itsemurha on monta kertaa ollut enemmän kun lähellä. No,jospa noista lääkkeistä ja terapiasta olis apua. Oli kyllä hirveä kynnys mennä alan ammattilaisen pakeille, kun siinä joutuu samalla myöntämään että on sairas. Se ei ainakaan mulle ollut kovin helppoa. Mut onneksi mut otettiin vakavasti heti ensimmäisellä kerralla, oon kuullu tapauksista joissa näin ei ole toimittu ja jälki on ollut aika pahaa...

Kiitos sulle muuten, tiedätkö monet eivät mene psykiatrisiin tutkimuksiin ihan sen takia että tietävät kuuluvansa johonkin mikä ei ole heille vielä selvää. Itse olin joskus niissä. Silloin kun seinät tuntuu kaatuvan päälle kotiin töistä tullessaan, se saattaa johtua siitä, että tunnet turhaksi itsesi työssäsi ja yleensä tässä yhteiskunnassa. Monet vierastavat yhteiskuntaa, ja se saattaa johtua useista syistä, mutta kaikkein huomioitavin syy on tämä mitä kaikki iäkkäämmätkin ihmiset nykyään toistavat: "Mihin tämä maailma on oikein menossa". Tätä kun ajattelet tarpeeksi, tulet ajaneeksi autollasi niin paljon että se alkaa ylittää jo kaikki päästörajoitukset. Mitä pitemmälle menet turhuudessasi ja kaikessa työssä jonka teet valtion eteen ja rikkaiden perseiden nuolemiseksi, sitä itsetuhoisammaksi tunnet itsesi. Kuitenkin löytyy myös niinkutsuttu "totuus", vaikka se on monille enemmän kuin totuus. Tutkimalla löytää mitä vain. Se on myös ainoa asia jumalaan tutustuneilla joka johtaa mielenrauhaan.

[rippeli]

Olen käynyt useammalla lääkärillä ja psykologilla masennuksen vuoksi. Viimeisin psykiatri sitten hoksasi että olen ilmiselvä hypomaanikko ja määräsi vaivaan lääkkeet. Sen jälkeen elämä on tasaantunut ja jatkuvat alakulo-/vauhtijaksot mennyttä elämää.

Terapeutilla käyn joka kuukausi vähintään yhden kerran, mutta se liittyy työnohjaukseen. Saahan siellä silti muutenkin oloaan purkaa, jos siltä tuntuu.

[selbstgelernt]

Minä en siis olekaan ainoa psykiatrinen potilas tällä palstalla. Yllättävän moni näyttää kärsivän samoista ongelmsista. Jotenkin sitä vain välillä kuvittelee, että vain itse potee näitä vaivoja ja kaikki toiset ovat täysin terveitä. Mutta kyllä tässä omassa live-elämässäkin on käynyt ilmi, että lähes kaikki ystävät ja ystävien ystävät käyvät mtt:ssa, taitaa olla jo vähemmistönä ne jotka eivät käy.

Tämä oli se syy, jonka vuoksi minusta ei tullut jehovan todistajaa. Kun aloin tutkimaan ja heti saman tien käymään kokouksissa, se oli liian rankkaa juuri henkisesti. Pari kuukautta sitä kestin, ja sitten aloin kärsimään pahoista ahdistuksista, jonka takia sitten oli pakko lopettaa koko homma. Mun psyyke ei sitä pyöritystä kestänyt.

[Kaarmis]

Psykiatria on minulle lähes arkipäivää kaksisuuntaisen mielialahäiriöni vuoksi (maanis-depressiivisyys). Ilman mielialaa tasaavaa lääkitystä rypisin joko masennuksessa ja miettisin keinoja ottaa itseäni hengiltä tai kuvittelisin maanisena olevani maailmankaikkeuden keskipiste ja sen koossapitävä voima. En varmastikaan olisi elossa tai voisi näin hyvin ilman lääkkeitä.

Terapia on myös tuttua kaksi vuotta kestäneen kognitiivisen käyttäytymisterapian muodossa. Minua se on auttanut paljon - erityisesti purkamaan niitä vahingollisia ajatusmalleja, millä seura minuakin aivopesi. On helpottavaa, kun ei tarvitse esimerkiksi enää olla ahdistunut ja tuntea syyllisyyttä ajatuksistaan. Koen, että terapia antoi minulle tilaisuuden todella miettiä, kuka olen ja mitä haluan elämältäni, ja auttoi minua hyväksymään itseni. Joiltakin tämä onnistuu luonnostaan, mutta minulle terapia on ollut tarpeellinen tuki ja työkalu.

Sama diagnoosi. Lääkitys pitää ihan normaalina...

Terapiaa en ole sen jälkeen kaivannut kun sain lääkityksen kohdalleen. Se olis kyllä kiva tietää mikä merkitys sairauden puhkeamiseen oli jehovantodistajuudella?

[lavanpalvelija]

Minä olen ollut nuorena Jehovan todistajana "vanhanliiton" psykoterapiassa. Se soveltui minulle erittäin hyvin ja sain käyttökelpoiset työkalut työskentelyyn- haastavassa ympäristössä. Pari läheistä psykiatri kaveriani kuitenkin usein ihmettelevät kuinka syvästi Jehovan todistaja lapsuuteni on ylipäätään voinut vaikuttaa minuun. Eihän se ehkä ulkoisessa olemuksessani silmiinpistävästi näy kun olin ahkerasti pyrkinyt kehittämään piirteitä jotka kompensoisivat epäkiitollisten olosuhteiden aiheuttamat heijastumat (ei välttämättä tarkoituksenmukaisin puolustusmekanismi omantunnon kannalta). Nuorena varsinkin haluaa karttaa leimautumista hölmöläiseksi.

Olen keskustellut terapiassa käyneitten Jehovan todistajien (ex) kanssa ja hämmästynyt avusta joita asiantuntijat ovat kyenneet antamaan. Yhteistä positiiviselle tulokselle on ollut rehellisyys, terapeuttiakin pystyy halutessaan kusettamaan ja johtamaan harhateille jolloin arvokas avunsaanti rajoittuu.

Minulla on myös psykologi ystävä (terapeutti) jolla on vanhoillislestadiolainen (Rauhanyhdistys) tausta, hänen kanssaan keskustellessani tunnemme molemmat olevamme jollain tapaa vapaasti samoilla frekvensseillä. En myöskään voi olla suosittelematta lukemaan suomalaisjuuret omaavan tohtori (psykologi) Jerry Bergmanin kirjaa "Menthal Illnesses of Jehovas Witnesses". Hän on jopa terapioinut Brooklynin satraappeja.