Olen reilu parikymppinen jehovantodistaja mies.Kuten varmaan monilla muillakin jehovantodistajilla niin minullakin on uskonkriisejä.Tosin omalta kohdaltani tuntuu,että omat kriisini ovat jääneet pysyviksi.On monia aiheita mihin en ole todistajien puolelta saanut vastauksia kuten esim viimeisten päivien "muuttunut" tulkinta.Mutta pedofiiliskandaali vaivaa kaikista eniten.
Omalta kohdaltani en ole viiteen kuukauteen kokouksissa käynyt.Vanhimmat soitellevat alinomaan,että missä olen ollut.Kävinkin pari viikkoa sitten erään seurakuntani vanhimman luona.Aluksi vierailuni sujui hyvissä merkeissä.Söimme ja joimme hyvät ruuat ja juomat.Kunnes tiukaakin tiukempi painostus alkoi.Tuntui,että minun piti valita tulevaisuuteni seuraavat parikymmentä vuotta eteenpäin siltä istumalta.Tosin omaa typeryyttäni olen mennyt aikanaan kasteelle ja näin valinnut tien palvella tosi Jumalaa varauksetta.Kaiken lisäksi olin täysi-ikäinen kun kasteelle menin,joten lapsikasteesta ei ollut kyse.Mutta ajat muuttuvat ja samalla oma ajatusmaailmani.Ennen tietenkin uskoin Jehovan todistajien olevan se tosi uskonto,mutta asiahan näin ei ole.Kerroin vanhimmalle pyrkiväni yliopistoon,hän ei asiasta pitänyt vaan halusi minun rupeavan taas käymään kokouksissa ja ottavan jonkun palvelustehtävän vastaan ja ehkä edistyä Beteliin asti.Ajattelin,että taitaa pulaa Jehovan todistaja miehistä olla kun minulle edes tuollaisia ehdottaa.Jumalan ohjausta
Aloin tapaamiseni lopuksi puhumaan pedofiiliskandaalista kun se asia minua eniten vaivaa.Luin näiltä sivuilta kerran erään kysymyksen,että jos Jehovan todistajat on ainoa tosi uskonto niin miksi he suojelevat pedofiileja omassa järjestössään.Esitin kysymyksen vanhimmalle mahdollisimman neutraalisti.Hän tokaisi,ettei minulla ole Jumalan valtakunta ensisijalla elämässäni ja Raamattu ei aseta esim pedofiileja ja esiaviollisia sukupuolisuhteita eri kategoriaan.Vastauksesta raivostuin täysin.Toki Jumalan valtakunta ei ole Jehovan todistajien mittapuun mukaan ensisijalla omassa elämässäni,mutta pistää pedofiilia ja esiaviolliset sukupuolisuhteet samaan luokkaan.Erohan on kuin yö ja päivä.Lähdin sitten aika vikkelään vanhimman luota pois.
Tällä hetkellä harkitsen vakavasti eroamista,mitä vaikeuttaa hieman muutamien sukulaisten kuuluminen todistajiin(mm.äidin).Keskityn nyt samaan koulutuspaikan joko liikunnanopettajaksi tai sitten historianopettajaksi.Onneksi minulla on maailmallsia ystäviä aika paljon(väärin vanhimman mukaan),jotka osittain tukevat elämän muutoksessa jos todistajista lähden.Mutta kyllä haluaisin kuulla ja lukea kokemuksista joita täällä olevilla kirjoitelijoilla ja lukijoilla on kun maailmallisilla ystävilläni ei vastavaa kokemusta ole.Kuka tietää jos,joitain tapaan joskus ihan kasvotusten.
PS.Jatkakaa edelleen hyvien kirjoitusten tekemistä
Aluksi eroaminen aiheuttaa melko suuria tunteenpurkauksia puoleen ja toiseen, mutta päättäväisellä asenteella, ystävien tuella ja vertaistuen hankkimisella siitä on mahdollista selvitä kuivin jaloin. Opiskelujen aloittaminen auttaa, koska sieltä saat suhteellisen helposti itsellesi ns. uudet ympyrät, eikä tällaista sosiaalista katvetta pääse syntymään. Jos liikunnanopettajaksi aiot, niin pääset tutustumaan yliopistomaailmaan, joka toimii hyvänä vastapainona uskonnolliselle yhteisölle. Tapahtumia ja muita osallistumistapoja on paljon, joten uusia tuttavuuksia syntyy varmasti.