Naamiona terve mieli

[pakana]

On mielenkiintoista lukea psykiatriaa sivuavia kirjoja, mutta tavallisen maallikon ei kannata lähteä niiden avulla kovinkaan syvästi luotaamaan omaa psyykettään puhumattakaan siitä, että yrittäisi tehdä sitä jollekkin toiselle. Niiden lukeminen voi antaa joitain ahaa-elämyksiä oman elämänsä kohdalta, mutta siinäkin kannattaa varoa tekemästä liian voimakkaita johtopäätöksiä asioiden todellisuuksista.

Leikkimielinen puoskaripsykolointi (jollaista itsekin joskus teen) on täysin eri asia kuin vakavamielinen psykiatrin leikkiminen.
Ihmisen mieli on niin laaja ja monimutkainen kokonaisuus ettei sen ymmärtämiseksi riitä yksi eikä kaksi alan kirjaa. Jotta ihmisen mieltä voi oikeasti oppia edes jotenkin ymmärtämään ja tutkimaan/tulkitsemaan, vaaditaan siihen 12 vuoden korkeakoulutus (6 vuotta lääketieteen lisensiaatiksi ja toiset 6 vuotta psykiatriksi erikoistumiseksi).

Avauksessa mainitun kaltaisia mielenkiintoisia ihmismielen luotaamista koskevien kirjojen lisäksi on täysin huuhaa teoksia jotka eivät ole paljoa vessapaperia arvokkaampia (jollaista jouduin aikoinaan 70 luvulla koulussa itsekin pänttäämään). Ylipäätään vakavamielisessä toisen ihmisen mielenterveydestä (lääkinnästä/hoidosta puhumattakaan) kommentoimisessa kannattaa olla varovainen - ainakin ilman mitään faktatietoa.

Monellako meistäkään on terveen paperit?

Tää nyt on jo hiukkasen jeesustelua.

Jokainen meistä syyllistyy "diagnoosien" tekemiseen päivittäin. Jos mun mielestäni naapurin Jorma on "hullu", niin ei se tietenkään välttämättä tarkoita sitä, että sillä olis "hullun paperit" diagnosoituna psykiatrilta. Se on vaan mun mielipiteeni ja sen mielipiteen perusteella mä varmasti voin aivan hyvin olla viettämättä aikaani Jorman kanssa. Sama pätee kokemuksiin narsisteista ja persoonallisuushäiriöisistä. Diagnoosi ei todellakaan välttämättä tarkoita sitä, että ihminen pitäisi hylätä, mutta diagnosoimattomuuskaan ei tarkoita sitä, että paskaa kohtelua pitäisi kestää vaan silkkaa ystävällisyyttään. Sitäpaitsi ihmisiä pelottaa usein ne asiat mistä ei tiedä mitään. Kun asioista, esim. narsismista ja muista persoonallisuushäiriöistä ottaa selvää, se ei ole keneltäkään pois, jokainen osaa kenties suhtautua paremmin silloin toiseen ihmiseen, syyllistämättä siitä itseään.

Jos joku leikkii itsekseen keittiöpsykiatria ja toteaa itsellään masennuksen, niin se tokko on huono asia, vaan yleensä kannustaa hakeutumaan niille alan ammattilaisille. Ongelmallisempaa on silloin kun minkäänlaista ymmärrystä ei ole minkäänlaisesta psykologiasta ja on vaan selittämätön paha olo jota ei osaa tunnistaa.
Psykoterapiakin voi kestää vuosikausia kun ei oikeasti tiedä miks on vaan niin sairaan paha olo ollut lapsesta asti. Se nopeutuu jos ihminen edes jotenkin osaa aavistaa mistä mikäkin voi johtua. Tiedon hankkiminen, vaikkakin sitä vessapaperia lukemalla, ei ole tyhmää. Harva meistä on niin tyhmä, ettei osaa suodattaa asioita ja jos onkin, niin olkoon se jokaisen oma asia.

Voin itse persoonallisuushäiriöisten kanssa eläneenä sanoa, että kun vihdoin viimein sain tietoa asioista, oli jotenkin paljon helpompaa hyväksyä se mitä oli tapahtunut. Mitä on tapahtunut lapsena ja miksi on jotakin asioita tapahtunut myös aikuisena. Sen tajuaminen auttaa myös jatkossa välttämään tietyn tyylisten ihmisten häikäilemätöntä hyväksikäyttöä. Riippumatta siitä onko ihmisellä diagnosoitu luonnehäiriö vai ei.

[Jaakko Ahvenainen]

Avauksessa mainitun kaltaisia mielenkiintoisia ihmismielen luotaamista koskevien kirjojen lisäksi on täysin huuhaa teoksia jotka eivät ole paljoa vessapaperia arvokkaampia (jollaista jouduin aikoinaan 70 luvulla koulussa itsekin pänttäämään). Ylipäätään vakavamielisessä toisen ihmisen mielenterveydestä (lääkinnästä/hoidosta puhumattakaan) kommentoimisessa kannattaa olla varovainen - ainakin ilman mitään faktatietoa.

Totta haastelet. Toisaalta yhtä totta on , siis oman kokemukseni mukaan, että pitkään omien resurssiensa äärirajoilla työskentely tahi ne ylittäenkin (mihin usein liittyy oman perheen / ystävyyssuhteiden laiminlyönti, koska aikaa ei jää), ihminen altistuu voimakkaalle stressille (sopivassa määrin stressi työssä on ihan ok.), mikä aiheuttaa mm. riittämättömyyden-, voimattomuuden- ja syyllisyydentunteita sekä laukaisee yksilöstä riippuen eriasteisen masennuksen tai fyysisen sairauden. Kun tätä stressipainetta ei helpoteta, vaan päin vastoin lisätään erilaisia suoritteita lisäämällä / edellyttämällä tahi vaatimalla, ihminen sairastuu yhä vakavammin ja saattaa ajautua peräti itsetuhon (suicidi) partaalle tai suoranaiseen suicidiin, ellei apua välittömästi löydy.

Tällaisesta epäinhimilliseen stressiin ja sitä kautta masennukseen sairastuneiden toipuminen saattaa viedä ja viekin vuosia, eikä sopiva lääke suinkaan ole "ora et labora". Kokemusta omaavana voin todeta tämän johtavan sairaalahoitoon ja pitkäaikaiseen terapiaan lääkkeillä tehostettuna. Kysymys ei siis ole yksin Jehovan todistajista, mutta olen valmis myöntämään jehovantodistajuuden, etenkin tunnollisten ihmisten kohdalla, altistavat tälle (masennukselle / syyllisyydentunnolle / suicidille) erityisen huomattavasti.

[Vieras]

Psyyken DG:ien määrittely on aika uutta lääketieteessäkin.

Vaikeutena potilaalla on tunnetilojen ylittäminen muistuu mieleen isänsä hyväksi käyttämä tyttö. joka kertoi vuosikausien terapioinnin päätteeksi, että isukki oli kyllä muuten ihan hyvä, mutta piti minua pehmolelunaan.

Tuossakin jos isukista on ensin ollut ihanteellinen kuva, ja maallikoterapeutti kiroaa, että etkö sinä per... tajua että se roisto... niin, kai siinä mennään väärältä puolelta aidan yli ?

[Jaakko Ahvenainen]

Se on vaan mun mielipiteeni ja sen mielipiteen perusteella mä varmasti voin aivan hyvin olla viettämättä aikaani Jorman kanssa.

Mikisi kirjoitat "vaan"! Minulle tämä viestii jonkinasteista oman mielipiteensä vähättelyä, mitä en tietenkää voi Sinusta uskoa (äh tätä saatanan saivartelijaa - minua). Kuitenkin aivan asiaa kirjoitat ja vaikuttaa hyvinkin kokemusperäiseltä, jopa asiaatuntevalta, näin ollen en asiaan enemmälti puutu.

Ps. Johan Pilatuskin loihe lausumaan juutalaisille arvostelijoilleen: "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin (ja turpa kiinni)

[Jaakko Ahvenainen]

Tuossakin jos isukista on ensin ollut ihanteellinen kuva, ja maallikoterapeutti kiroaa, että etkö sinä per... tajua että se roisto... niin, kai siinä mennään väärältä puolelta aidan yli ?

Jep, jep. Ja sitten iltalehden "miehimyksiä" kommenteeraamaan. Mars!

[RaM]

Olennaista asiassa on se, että jos tuntee omassa päässään olevan liian suuria ongelmia, niin ei sorru minkäänlaiseen puoskarointiin (enempää omalta kuin vieraidenkaan taholta) vaan ymmärtää hakea oikeaa apua ammatti-ihmisiltä.

[pakana]

Mikisi kirjoitat "vaan"! Minulle tämä viestii jonkinasteista oman mielipiteensä vähättelyä,

Niin, tarkoitin lähinnä sitä, että tällaiset maallikkodiagnoosit yleensä muodostuvat vain sen oman henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Toinen naapurini saattais Jormaa pitää ihan täyspäisenä kaverina ja mua taas hulluna, mutta se onkin sitten taas vaan tämän naapurin näkemys.

Kukaan ei varmaan kaks keittiöpsykologian opusta lukeneena perusta vielä mielenterveystoimistoa ja rupea tekeen työkseen diagnooseja, ne on usein henkilökohtaisia mielipiteitä ja enemmänkin nämä teokset on hyödyllisiä silloin kun halutaan tietää miksi joku toimii niin ku toimii ja miksi minä kenties suhtaudun tähän tällätavoin, kenties eritavoin kuin joku muu. Kun pystyy lukemaan, että "kas tällä/näillä ihmisillä on samankaltaisia kokemuksia kuin minulla ja he ovat reagoineet asiaan samoin kun minä reagoin..." se on tajuttoman huojentavaa!
Psykoterapiassa ei yleensä pyritä selittämään asioita tyyliin " tunnet noin koska sinulle tapahtui näin..." ammattiapukin on pääasiassa oikeiden kysymysten esittämistä, kuuntelemista ja hienovaraista ajatusten ohjaamista, siinä ei edes pyritä antamaan valmiita vastauksia.

Kun on jo tietää ennalta jotain vaikkapa masennuksesta, saattaa joku aamu herätessään herätä myös siihen tosiasiaan, että samperi... mähän en jaksa nousta sängystä siksi kun olen masentunut. Kuinka moni jäikään ennenvanhaan ilman minkäänlaista apua, kun ei osattu ymmärtää mistä minkäkinlainen käytös johtui.

Nykyään saattaa skitsofreenikkokin välttyä manauksilta ja roviolta kun tiedetään, että se on psyykkinen sairaus ja siihen on olemassa apu. Aika monessa tapauksessa myös sen vieressä olevan läheisen huomio siitä, että nyt ei asiat välttämättä ole ihan hyvin, saattaa pelastaa ihmisen itsemurhalta tai pitkäaikaiselta kierteeltä, joka vain pahenee ja pahenee. Siksi jonkinlaisen keittiöpsykologian tunteminenkin on ihan fiksua.

Olennaista asiassa on se, että jos tuntee omassa päässään olevan liian suuria ongelmia, niin ei sorru minkäänlaiseen puoskarointiin (enempää omalta kuin vieraidenkaan taholta) vaan ymmärtää hakea oikeaa apua ammatti-ihmisiltä.

Tämä pitää paikkaansa.
Suurin osa äideistä ja isistä varmasti tietää, diagnosoimattakin, kun lapsella on korvatulehdus. Diagnoosi kuitenkin tarvitaan, jotta siihen saadaan oikeanlaista hoitoa, mahdollisimman nopeasti, jälkitautien välttämiseksi. Ammattilaisen apuun hakeutumisessa ei kannata turhia kuppailla, mitä pikemmin, sen parempi.

[Vieras]

Niitä koulunkäyneitä puheena olevia mestareita on ollut vain himpun aikaa, psykologiaa tehty kai satakunta vuotta ja kallonkutistajia ollut Suomessa vasta jatkosodan jälkeen.

Ennen sitä pärjättiin niillä puhvetin puolelta otetuilla mestareilla.

Ne kyökkikaverit ovat omalla tavallaan parasta mitä ihmisellä on, että voi sanoa toiselle mikä vaivaa.

Vasta nythän persoonallisuuden hahmottaminen saanut tutkimuksellisen pohjan, kun vielä tähän asti sitä on sektoroitu dominoivuuteen, ulos- taikka sisäänpäinsuuntautumiseen, yleislahjakkuuteen jne niin nyt tulokset on saatu aivokuvantamenetelmä apuna, jolloin sektoreiksi on hyväksytty vain ne, jotka kuvissa hehkuvat eri kohdassa aivorakennetta kuin muut sektorit. Mutta kuka sanoo olleensa hoitonsa suhteen tuuliajolla ennen kun ei tuota tutkimustulosta ollut ? (lue yhdestä niistä viimeisimmistä tiede-lehdistä).

Niin, tällainen palstakin voi toimia apuna, on vain oltava varauksellinen avoimuutensa ja luottamuksensa kanssa.

Psykiatreja saattaa maallikon mielestä vaivata myös ahdasmielisyys, kossupulloa ei suositella niin millään.

Esim. se näkökohta, että on juuttunut johonkin juttuun ajatuksin ja vastaavasti tuntein, minkä saattaa sitten tajuta, myöntää siitä pääsevänsä helpostikin irti joillakuilla virikkeillä. Sitä mieltä tulisi kuitenkin pyrkiä hallitsemaan noin yleensä ja pohdiskelemaan juuttumien syitä kun on sen aika.